keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Alanvaihto onnistui

Hain noin 20 kertaa nykyiseen työpaikkaani ja pääsin työhaastatteluun tasan yhden kerran. Työhaastattelun lopputulos oli geneerinen valinta ei kohdistunut minuun –viesti. Kyseisessä organisaatiossa on noin 7000 työpaikkaa ja aiemmin siellä ei ollut minulle yhtään, mutta lopulta löytyi yksi minullekin! Minulla on työpaikka, jossa on aidosti kiva olla töissä. Aiemmissa työpaikoissani on ollut lähinnä: siedettävää/ menettelee/ ok/ paremman puutteessa jne. Monissa työpaikoissa on valitettavasti ollut ikäviä ihmisiä ja huono ilmapiiri.

Onnistuin siis vaihtamaan uudelle alalle. Olen sujuvasti oppinut työssäni tarvittavat tietokoneohjelmat ja nimenomaan työtä tehdessä (koska ohjelmat ovat työpaikkakohtaisia). Nyt teen sellaista työtä, jota tekee Suomessa vain kaksi (tai kolme) henkilöä.* Samoja asioita työssään tekee toki hyvinkin moni, mutta ei juuri tätä nimenomaista projektia.

*Erään melontaseuran retkellä henkilö kehuskeli tekevänsä (Nokialla) työtä, jota tekee Suomessa vain 6 henkilöä, joten pistinpä kerrankin paremmaksi!

Minulla oli puolen vuoden työssäolon (sis. työkokeilun) jälkeen ensimmäistä kertaa kokonaista neljä päivää vapaata, koska jouluaatto sattui olemaan torstai ja joulupäivä perjantai. Viime viikolla oli kolme työpäivää ja neljä vapaapäivää, tällä viikolla on päinvastoin. Seuraavat neljä vapaapäivääni ovatkin sitten vasta pääsiäisenä… Olen ”koko ajan” töissä, kun kerran saan olla töissä ja olenkin tehnyt sellaisen huomion ettei ketään kiinnosta minun työssäoloni, kun en ole enää työpaikaton. Voi sitä utelujen määrää, kun en ollut töissä, mutta töistäpä ei mitään kysellä. Melko erikoista on. 


lauantai 19. joulukuuta 2020

Joululahjatoiveeni toteutui

 Jokaisena työpaikattomana jouluna olen toivonut olevani seuraavana vuonna töissä. Joulun 2019 (sekä joulujen 2016 – 2018) lahjatoiveeni työpaikasta toteutui vihdoin kesällä 2020. Vuoden 2015 jouluna minulla oli toiseksi paras rahatilanne viimeisten noin kymmenen vuoden aikana, kun olin silloin palkkatukityössä (eli vuoden 2014 toiveeni myös toteutui). Tänä jouluna rahatilanteeni on parempi siihen verrattuna ja toki myös erittäin paljon parempi kuin kolmena edellisenä jouluna.

Jouluja on vilahtanut ohitse työpaikattomana ollessa jo aivan liian monia; joulujen 2009 ja 2019 välillä on ollut 11 joulua. Näistä ainoastaan yhtenä olen saanut palkkaa (2015), ansiosidonnaista työttömyyskorvausta olen saanut neljänä jouluna (2009, 2010, 2016 ja 2017), ja loput kuusi joulua olen joutunut kärvistelemään surkean työmarkkinatuen varassa. 

Pikkujouluja ei ole juurikaan ollut edes työelämässä ollessani. Nyt on toki poikkeuksellinen tilanne niiden järjestämisen suhteen. Meillä olikin kiva etäpikkujoulu erään kotimaisen bändin nettilivekeikan muodossa. Hyvä oli meno! Viimeksi olen ollut perinteisissä pikkujouluissa vuonna 1998, jolloin odotin vauvaa, eli ei ollut silloin minun kohdallani tavallinen pikkujoulumeno. (Niissä tuli irroteltua 1990- luvun alkupuolella nuorena ja nättinä sinkkuna.) Nykyisin kiinnostaa hyvä ravintola-ateria, teatteriesitys tms. jos saisin valita millaiset pikkujoulut olisivat.

Vuosina 2006, 2008 ja 2016 olin töissä pikkujoulu- ja jouluaikaan, mutta pikkujoulut eivät silloin koskeneet minua tai ”kuuluneet” minulle. Vuonna 2006 olisi pitänyt kuulua erääseen työpaikan kerhoon ja vuonna 2008 iski surullisenkuuluisa taantuma, johon vedoten ei järjestetty pikkujouluja. Enpä olisi niistä niin piitannutkaan. Vuoden 2016 tilanne sen sijaan jäi hampaankoloon, koska pikkujoulut järjestettiin, mutta valikoitiin kuka niihin pääsee ja kuka ei. Edellinen työnantajani on jäänyt nykyisen työnantajan varjoon oikeastaan kaikessa. Nykyisessä työpaikassani minulle kuuluvat samat edut kuin muillekin. Olen ollut iloisesti yllättynyt tästä, koska olen joutunut tottumaan syrjivään kohteluun monissa aiemmissa työpaikoissa.


tiistai 1. joulukuuta 2020

Neljä kuukautta työllisenä

 On vaikea ymmärtää työpaikattoman tilannetta, jos ei ole ollut päivääkään työttömänä tai edes pätkätyöläisenä. Monessa tapauksessa henkilö on saanut olla samassa työpaikassa (yli) 30 vuotta. En ole aivan varma pitäisikö silloin esittää onnittelut vai olla pahoillaan…  Sellainen tilanne, jossa tietää työn olevan väliaikaista ja että on poikkeustapaus saada olla töissä, on raskasta. Hädin tuskin ehtii edes nauttia (kyllä, nauttia!) töissä olemisesta, kun se jo loppuu. Aiempien pätkätöideni jälkeen on minun yleensä ollut vaikeaa, ellei jopa lähes mahdotonta, työllistyä uudelleen. Työpaikattomana joutuu sitten olemaan rahattomana, poliitikkojen kiusattavana ja kaikesta mahdollisesta syyllistettynä.

Työpaikattomuus on henkisesti ja taloudellisesti vaativaa. Se vaatii jatkuvaa arvottomuuden, kelpaamattomuuden, rahattomuuden, torjutuksi tulemisen, ulkopuolisuuden ja joukkoon kuulumattomuuden sietämistä eli rautaista mielenterveyttä. Kuinka moni oikeasti jaksaa sellaista joka päivä? Sitä jaksamista pitäisi todella arvostaa jatkuvan syyllistämisen ja CV:n aukoista kyselemisen sijaan. Myös rekrytoinnissa pitäisi arvostaa työttömän psyykkistä kestokykyä, jos sellaista vielä on jäljellä.

Töissä ollessa tuntuu melkein siltä kuin ei olisi koskaan työttömänä ollutkaan. Seuraavaa pätkää odotellessa - ja se onkin jo tiedossa!  Pätkätyöllisyydestä käteen jää pieni ansiosidonnainen (eikä aina edes sitä) ja työtodistus, mutta onhan se toki jotain ”tässä tilanteessa”. CV:n saa myös päivitettyä sekä hyvää työkokemusta ja paljon uutta osaamista. Toivon kuitenkin työllistymiseni olevan tällä kertaa - enemmän tai vähemmän – pysyvää, vaikka sitten pätkissä. Ensi kesänä minulle tulee kriittiset 55 vuotta mittariin.


lauantai 21. marraskuuta 2020

Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy

”Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Taustalla vaikuttaa työttömyysjaksojen keston pidentyminen koronapandemian aikana sekä koronakeväänä työttömäksi jääneiden siirtyminen osin pitkäaikaistyöttömyyteen ensi keväänä.

– Työttömyysjaksot pitkittyvät kaikissa ryhmissä, sillä koronakriisin aikana päättyy vähemmän työttömyysjaksoja kuin normaalisti kertoo TEM:n erityisasiantuntija Erno Mähönen. Hänen mukaansa vaikeassa asemassa ovat he, jotka olivat työttömiä jo ennen koronakriisiä.

 

Viime aikoina on kiinnitetty paljon huomiota lomautuksiin ja irtisanomisiin, mutta on hyvä muistaa että meillä oli 250 000 työtöntä työnhakijaa jo ennen kuin kriisi alkoi. Heidän uudelleentyöllistymisensä on nyt vaikeutunut merkittävästi, Mähönen sanoo.”

yle.fi/uutiset

Täytyypä (jälleen kerran) todeta, että onneksi onnistuin työllistymään ja oma pitkäaikaistyöttömyyteni loppui! Tunnen todella suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka joutuvat hakemaan työpaikkaa tässä tilanteessa. On suuri helpotus, kun ei enää tarvitse ”kilpailla” – ilman mitään työllistymismahdollisuuksia - nuorten, kauniiden ja korkeakoulutettujen kanssa työnhaussa. Ei tarvitse hakea turhaan työpaikkoja, joita ei edes ole oikeasti olemassa tai jotka on pedattu valmiiksi jollekin tai joihin on älyttömät vaatimukset työn vaativuuteen nähden. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, työssäni ei ole ikäsyrjintää, ei vaadita korkeakoulututkintoa eikä virheetöntä englannin puhetaitoa, jota minulla ei ole.

Olen onnistunut olemaan ”erikoisina” aikoina töissä, eli lähes koko laman kurittaman 1990- luvun ja nyt koronan aikana. Syksyn 2008 taantuman seurauksena tosin jäin työttömäksi enkä sitten vuosikausiin työllistynytkään. Nyt olen erittäin etuoikeutettu näin ”ikääntyneenä” - ja jo ennen koronatilannetta työttömänä olleena. Oma pitkäaikaistyöttömyyteni oli jo aivan liiaksi pitkittynyt.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Nollautumisia

 Kun on entinen pitkäaikaistyöpaikaton ja nykyinen pätkätyöläinen, ei voi koskaan saada hyvää palkkaa eikä runsaasti lomapäiviä, koska joka kerta työllistyessä (jos nyt yleensä työllistyy, tiukalle meni jälleen kerran) kaikki alkaa aina nollasta. Palkka on alkupalkka ja luonnollisesti myös lomat nollautuvat. Olen ollut työelämässä yhteensä viitisentoista vuotta (eli ikääni nähden tosi vähän) eikä siitä todellakaan ole kertynyt 38 lomapäivää… Aloitin jälleen alusta jo neljättä kertaa kakkosella alkavalla palkalla, joka todellakin on lähempänä kakkosta kuin kolmosta.

Työpaikkani ovat olleet todella erilaisia luonteeltaan ja CV:ni on hyvinkin ”kiinnostava” (näin sanoi eräs työhaastattelija) aukkoineen/ kraatereineen päivineen. Olen ollut yksityisellä ja julkisella puolella sekä miesvaltaisella että naisvaltaisella alalla. Olen ainakin onnistunut kumoamaan entisen esimieheni erittäin pahan loukkauksen ”Et ole sellainen, joka halutaan töihin”, koska sen jälkeen minut on ”haluttu” töihin jo neljä kertaa. Minulle ei oikein koskaan ole selvinnyt, mihin tämä möläytys perustui, mutta valitettavasti se on jäänyt mieleeni kummittelemaan, vaikka minun pitäisi se vihdoin lopullisesti unohtaa.


torstai 5. marraskuuta 2020

Vapaapäivän tarpeessa

 Neljä (ja puoli) kuukautta ilman yhtään vapaapäivää - viikonloppuja lukuun ottamatta - alkaa vähän väsyttää, vaikka olinkin sitä ennen neljä vuotta ilman yhtään työpäivää. Niin se taitaa olla, että joko et ole koskaan töissä tai sitten olet ”aina” töissä? Haaveilen salaa yhdestä ylimääräisestä vapaasta ja pitkästä viikonlopusta, vaan se ei taida onnistua. En edes tiedä mahdollisesta lomaoikeudestani, koska en ole vielä ehtinyt kysyä asiasta. Lomapäiviä kuitenkin kertyy joka kuukausi. Kyllä tämä näinkin sujuu, ei siinä sinänsä mitään; taitaapa näillä näkymin mennä juhannuksesta jouluun ilman yhtään lomapäivää. Ihmettelen kuitenkin sitä, miten jotkut kollegat, jotka juuri olivat kesälomalla, ovat jälleen olleet lomalla. Kesälomasta kun on vasta muutama kuukausi. Heillä, jotka ovat olleet samassa työpaikassa 30 vuotta, on jopa 38 lomapäivää, joten siinä riittää lomailemista. Minullakin olisi nyt 30 työvuotta takana, jos asiat eivät olisi menneet ”hieman” toisella tavalla. Tähän työjaksoon ei edes satu yhtään arkipyhää (esim. itsenäisyyspäivä on sunnuntai), joten näillä mennään koko loppuvuosi. Marraskuun pimeys saattaa käydä jo hieman haastavaksi jopa entiselle pitkäaikaistyöpaikattomalle?

Kun saavun aamulla töihin, olen joka päivä aidosti iloinen siitä, että minulla on nyt työpaikka. Ilman tätä onnenpotkua olisin varmasti edelleen työpaikattomana. Enköhän sittenkin jaksa vielä pari kuukautta ilman ylimääräistä vapaata? Toki myös pätkätyöläinen ansaitsisi joskus vapaapäivän. Tätä ei sitten pidä ymmärtää niin, ettei entinen työpaikaton haluaisi olla töissä tai sopeutuisi työelämään, koska olen mieluummin vaikka kokonaisen vuoden ilman yhtään vapaapäivää (paitsi viikonloput) kuin työpaikattomana! Työpaikattomana ”vapaapäiviä” kun on aivan liikaa ja viihdyn töissä todella hyvin – oli lomapäiviä tai ei.


tiistai 27. lokakuuta 2020

Työttömyyskengät muuttuivat työkengiksi

 toivotontyoton.blogspot.com/2015/02/työttömyyskengät-jalkaan

Alla olevat sandaalit ovat samantyyliset kuin nykyiset työkenkäni. Vieläkin ihmettelen, miten ne olivat alelaariin eksyneet joskus noin kuusi vuotta sitten ja maksoivat vain viisi (5) euroa!
Niiden käyttö päivää kohti ei todellakaan ole tullut maksamaan paljon.


Niin kutsuttu henkilökohtainen työnhaunvalmentajani luuli minun laittavan korkkarit jalkaan töihin mennessäni! Kerroin nimittäin hänelle ostaneeni – töihin pääsyni ilouutisen kunniaksi - alesta korkokengät kolmella kympillä. No, en ole niitä vielä kertaakaan käyttänyt - enkä varsinkaan töissä käyttäisi. 





lauantai 17. lokakuuta 2020

Puolivälissä jälleen

 Puolivälissä ollaan 

Olen nyt määräaikaisen työsopimukseni puolivälissä, joten koeaikani on ohi. Olen nauttinut todella paljon työssäkäynnistä ja mielekkäästä työnteosta. Työni todellakin on mielekästä ja vieläpä oikeasti hyödyllistä - toisin kuin useimmat aiemmista töistäni. Tärkein asia on kuitenkin se, että kaikista näistä töistä on maksettu palkkaa. (Paitsi työkokeilusta, jolla tämä työsuhde alkoi.) Kyllä tämä oli todellinen onnenpotku minulle ja toivoisin, että muillekin kaltaisilleni työttömille osuisi jotain vastaavaa kohdalle. On suorastaan pelottavaa, miten pienestä loppujen lopuksi on kiinni se, saako olla töissä vai eikö saa ja pääseekö töihin vai eikö pääse. Oman kokemukseni mukaan kun yleensä ei pääse.

Mielekkyys

Hyödyllisyys

Työpaikka 1

Ok

No joo…

Työpaikka 2

No joo…

Niin ja näin

Työpaikka 3

Menetteli

Jaa-a?

Työpaikka 4

Hmm…

Hyödytöntä

Työpaikka 5

Mielekästä

Hyödyllistä


lauantai 3. lokakuuta 2020

Työpaikallisuutta

Työn tekemisen hyviksi puoliksi kerrotaan itsensä tarpeelliseksi tunteminen, työpaikan sosiaaliset suhteet ja ihanteellisessa tapauksessa mielekkään työn tekeminen. Nämä ovat tärkeitä asioita, jotka työllistyminen eli työpaikallistuminen tuo tullessaan. Lisäksi tulevat tietysti palkka ja mahdolliset työsuhde-edut. Minulla on nyt työterveyshuolto ja sain myös ePassin! (Edellisellä työnantajalla en vastaavaa saanut.)

Työssäkäynti myös rytmittää ja aikatauluttaa elämää. Tällöin kaikki ei ole samaa katkeamatonta jatkumoa, jossa ei erotu arki eikä pyhä, loma eikä vapaa-aika eivätkä myöskään viikonloput arkipäivistä. Nyt niillä on selkeä ero. En keksi työllisyydelle eli työpaikallisuudelle mitään huonoja puolia. Ainoa sellainen voisi olla tietynlainen vapauden menetys, koska työ sitoo noin kahdeksaksi tunniksi per työpäivä.  Neljän vuoden rahattoman ”vapauden” jälkeen se ei kuitenkaan yhtään minua haittaa. Työpaikattomalla on tunnetusti runsaasti vapaa-aikaa, mutta ei yleensä mitään aikatauluja eikä varsinkaan rahaa.



lauantai 19. syyskuuta 2020

Saved by the bell – pelastus viime tipassa

 Pelastuin viime tipassa (ennen kuin täytän ensi vuonna 55*) loppuiän työpaikattomuudelta (toivottavasti) alalle, jossa on paljon 50…60 -vuotiaita töissä. Jälleen on suunnitteilla uusia ns. toimenpiteitä työpaikattomille.  Mikä kumma siinä on, että kaikki on aina työttömien vika ja heitä pitää jatkuvasti rangaista, kun ainakin 80…90 % heistä menisi heti töihin kun vain joku ottaisi! Kyllä pistää vihaksi tällainen. Myötätuntoni on työpaikattomien puolella, koska samaistun vahvasti vielä siihen joukkoon oltuani vasta muutaman kuukauden töissä monen vuoden työttömyyden jälkeen.

On alettu puhua monien hyvien ja hyödyllisten työllisyystoimien poistamisesta. Näitä ovat vuorotteluvapaan sijaisuus (jonka ehtoja on jo aiemmin heikennetty), opiskelu työttömyyskorvauksella ja ns. eläkeputkeen pääsy (siihen pääsyn ikää on nostettu). Juuri tällaisten toimien avulla työpaikaton on voinut päästä työttömyyden ahdingosta, mutta eiväthän ne mitenkään päättäjille käy. Kun ihminen ajetaan entistä ahtaammalle, niin ”työpaikkoja alkaa syntyä” tai työtön ”menee” töihin tai hän ”ottaa vastaan” työpaikan. Näinhän käsittämätön ja todellisuudesta täysin vieraantunut ajatusmalli tuntuu menevän. Käytännössä, työpaikattomien kokemuksen mukaan, asiat eivät kuitenkaan mene aivan tällä tavalla. Nyt on jo todettu, että juuri vuorotteluvapaan sijaisuus ja opiskelu työttömyystuella ovat niitä työllisyystoimia, joilla on eniten vaikutusta:

tem.fi/-/työllistyminen-työvoimapoliittisten-palvelujen-jälkeen

­ *… jonkin kummallisen prosessin jälkeen 55-vuotias koettiin jo työelämässä vanhaksi työntekijäksi. Vaikka nainen tai mies olisi ollut elämänsä kunnossa. Ikääntyvän työtekijän merkkipaalu, noin 55 vuotta, jäi jostakin syystä elämään.

– Työmarkkinoilla esiintyy valitettavasti tietynlaisia asenteita, ja esimerkiksi vääriä mielikuvia tämän ikäryhmän palkkauksen kalleudesta. Tämä sitten saattaa johtaa osalta ikäsyrjintään. Yksi kysymyksistä on, kannattaako ylipäätään käyttää "ikääntyneet työntekijät" -termiä. Onhan kyse kuitenkin työikäisistä, ja usein hyvin kokeneista työntekijöistä.

yle.fi/uutiset/ikäsyrjintä

”Ehdotetut leikkaukset eivät pidentäisi työuria vaan aiheuttaisivat lähinnä eläkeköyhyyttä. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n laskelmien mukaan ehdotetut leikkaukset tarkoittaisivat noin 330 euron leikkausta pitkän työuran tehneiden eläkkeisiin.”

aamulehti.fi/työurien pidentämisestä


lauantai 5. syyskuuta 2020

Mielensäpahoittaja?

Jälleen on koittanut se hetki työpaikalla, kun joku asia tai tilaisuus ei ”kuulu” minulle. Näköjään se on aina jossain kohtaa väistämättä edessä? Olisihan minun pitänyt siihen jo tottua. Tällä kertaa ”Työpaikan väki” menee koulutukseen, johon minä en osallistu, koska en ilmeisesti sisälly koulutuspäivän budjettiin. Tämä ehkä vielä olisi ollut hyväksyttävissä, mutta viestin psykologinen lähestymistapa ei ollut oikein onnistunut, koska annettiin ymmärtää, että nimenomaan ”Työpaikan väki” menee koulutukseen enkä minä sisälly siihen väkeen, vaikka niin olin luullut. Viesti ei ollut muodossa: ”Työpaikan muu väki menee koulutukseen”, jolloin se olisi sisältänyt myös minut. Minulle kerrottiin, että menen toiselle osastolle työskentelemään sinä päivänä kun muut ovat poissa, koska töissä ei saa olla ainoana yksin paikalla. Ehkäpä olen vain turhasta mielenipahoittaja, mutta vastaavia tapauksia on ollut pätkittäisellä työurallani aivan liikaa.

Tällaisesta ilmiöstä on useita esimerkkejä aiemmista työpaikoistani: Viimeksi minulle eivät ”kuuluneet” pikkujoulut eikä sadan euron liikuntaseteli, joka olisi tullut erittäin tarpeeseen. Eräässä työpaikassa minua ei kutsuttu (mulkero)pomon kotiin, vaikka kaikki muut osastolta kutsuttiin. Toki olisin kohteliaasti kieltäytynyt kutsusta, mutta sitä kutsua ei koskaan kuulunut. Ollessani ns. ulkoistettuna insinöörin urallani, firman henkilökunnalle oli jaettu lahjoja, mutta minun pöydälläni ei ollut mitään.

Johonkin se raja pitää vetää.” Erään tarinan mukaan brittihovista oli vastattu näin, kun Suomesta tiedusteltiin, miksei täältä oltu kutsuttu edustajaa hovin tilaisuuteen. (Aika erikoista, jos tosiaan oli tällaista kysytty, mutta tämä tapahtui joskus vuosikymmeniä sitten. ) Samalla tavalla minä kai voisin tiedustella ja saada saman vastauksen. Raja pitää vetää aina juuri minun kohdalleni…

Tosiaan minulla ei tässä tilanteessa ole vara valittaa, vaan siihen on tyytyminen, mitä annetaan. Toivoisin kuitenkin vielä joskus voivani olla oikeasti osa jotain työyhteisöä niin, että minulle kuuluvat kaikki samat koulutukset, tilaisuudet ym. mitkä muillekin. Ei ole mukavaa olla aina tavalla tai toisella työyhteisön ulkopuolinen (työssäoppijana, palkkatukityössä, projektityössä, määräaikaisessa työssä jne.). Toki minulle kuuluu nyt työpaikka ja palkka, joiden saaminen oli erittäin vaikeaa. (Tosin tämän työllistymisen alussa minulle ei kuulunut vielä edes palkka, koska ensin olin työkokeilussa.) Olen kiitollinen siitä, että saan olla töissä, vaikka mitään ekstraa siihen ei koskaan minun tapauksessani ”kuulu”.

maanantai 31. elokuuta 2020

Harhaluulot "ikääntyneistä" työntekijöistä

 https://www.is.fi/taloussanomat/harhaluuloja

”Vanhemman ihmisen palkkaaminen on työnantajalle isompi riski kuin nuoremman.” 

Ei pidä lainkaan paikkaansa. Nuoret (kolmekymppiset) ovat nykyään burnoutissa ja sairauseläkkeillä, koska he kokevat, että heiltä vaaditaan jatkuvasti jotain. Aika paljon tämä vaatiminen taitaa olla siellä korvien välissä, toki työelämä on muuttunut niistä ajoista kun olin itse kolmekymppinen ja kilpailu on nykyään kaikkialla entistä kovempaa.

”Yli viisikymppisen palkkaaminen on kolmekymppistä kalliimpaa, koska työeläkemaksu on suurempi.”

53–62-vuotiaat maksavat itse korkeampaa työeläkemaksua, jolloin näiden osalta työnantajan osuus jää alhaisemmaksi. Olen huomannut, että maksu on todellakin korkea!

”Yli viisikymppisen työkyvyttömyys on kolmekymppisen työkyvyttömyyttä kalliimpaa työnantajalle.”

Ei ole ja hyvä niin.

”Ikääntyneen työpanos on nuoria heikompi.”

Näin ei voi yleistää. Ei todellakaan! Olen nyt kaksi kuukautta opetellut ja oppinut paljon uusia taitoja eikä mitään vaikeuksia ole ollut. Työtä olen jaksanut tehdä ahkerasti. Olen muuten työyhteisössämme vasta neljänneksi vanhin. Nelikymppisiä on paljon ja joitakin kolmekymppisiä.

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kukaan ei puhu enää töistään

Jännä juttu, että nyt kun olen vihdoinkin töissä, en saa tilaisuutta kertoa sitä juuri kenellekään. Kukaan ei ole tullut kysymään missä olen töissä/ olenko yleensä töissä tai sitten en ole ollut läsnä silloin kun toiset puhuvat töistään ja työpaikoistaan. Nyt minun ei enää tarvitsisi vajota maan alle häpeästä ja nöyryytyksestä eikä selitellä mitään tyyliin ”on ollut vähän hiljaista sillä rintamalla”. No, yksi  jumppaohjaaja julisti suureen ääneen, kuinka hänellä on sijainen kahdella viimeisellä puistojumppakerralla, koska hänellä on silloin työasioita. Nyt minua ei ottanut tämä aivan niin paljon päähän kuin aiemmin, mutta silti ihmettelen, miksi työ piti taas mainita tässäkin yhteydessä? Saman olisi voinut kertoa mainitsematta työ-sanaa lainkaan. Itse en aio vieläkään alkaa työstä puhumista kaikissa mahdollisissa käänteissä, vaikka nyt onnellisesti töissä olenkin. Minulle ei ole koskaan tullut mieleen mainita töissä olemista jokaisessa keskustelussa.

Olen jälleen päässyt näkemään myös joidenkin vakituisessa, itsestään selvänä pitämässään työssä olevien ikävän piirteen eli sen ettei huvita kesäloman jälkeen tulla töihin vaan jäädään ”saikuttelemaan” (vihaan sitä sanaa). Tämä ei tietenkään minulle mitenkään kuulu, mutta en voi olla kiinnittämättä asiaan huomiota, kun itse olen täysin erilaisessa asemassa. Nallekarkit eivät todellakaan mene tasan! Vaan mistäpä minä tiedän, vaikka olisin samanlainen jos olisin saanut olla 30 vuotta jossain itsestään selvänä pitämässäni työpaikassa? On todella kaksi eri asiaa saako mennä töihin vai pitääkö mennä töihin. Minun tapauksessani saan mennä töihin.


sunnuntai 9. elokuuta 2020

Palkkapäivä

Perjantaina 31.7. oli ensimmäinen palkkapäiväni noin neljään vuoteen. Sain silloin palkan yhdeltä viikolta, ja mielestäni se ei ollut missään suhteessa kuukausipalkkaan. Palkka lasketaankin kaavalla kuukausipalkka jaettuna kaikilla kuukauden päivillä x työpäivät (eli tässä tapauksessa 5 päivää) eikä suinkaan vain pelkillä työpäivillä jaettuna (tapa sekin säästää palkkakuluissa?).  Ilmankos oli pieni summa, mutta palkka kuitenkin. Taloudellisesti en todellakaan hyötynyt työkokeilusta enkä ensimmäisestä palkastani, mutta olenhan toki hyötynyt muulla tavalla oppimalla paljon uusia työtehtäviä sekä ohjelmistojen käyttöä.

Viikon sisällä sain viimeiset Kelan rahat työkokeilusta, yhden viikon palkan ja veronpalautuksen. Tämähän on ”yhtä juhlaa” verrattuna työmarkkinatuella kituuttamiseen. Yhden viikon palkka käteen oli yllättäen pienempi kuin veronpalautukseni, mikä kieltämättä oli pienoinen pettymys. (Palkan brutto oli suunnilleen veronpalautukseni suuruinen.) Jatkossa toivon summien olevan mieleisempiä. Kuukausipalkkani on (tai pitäisi laskujeni mukaan olla, olemattoman vero- %:n vuoksi) käteen suunnilleen 3,5 kertaa työmarkkinatuen neton verran, että onhan siinä melkoinen ero entiseen. Matka työmarkkinatuella kituuttamisesta pienipalkkaiseksi pätkätyöläiseksi oli pitkä, mutkikas ja vaikea, enkä todellakaan ymmärrä miksi en voinut työllistyä aiemmin?! Tulen aina olemaan katkera erityisesti aktiivimallin uhriksi joutumisestani. Voin toki ajatella, että veronpalautuksessa sain jonkin verran takaisin aktiivimallin vuoksi menetettyjä rahoja.

Olisin jopa voinut hyväksyä aiemmat työttömyysjaksoni, jos olisin aina työllistynyt ennen ansiosidonnaisen päättymistä. Työurastani, jonka olisi ”kuulunut” tähän mennessä olla 30 vuotta, olen ollut noin puolet työpaikattomana tai muuten pois työelämästä ja siitä puolet työmarkkinatuella (30/ 15/ 7,5 v), joten ei tässä todellakaan mitään hurraamista taloudellisessa mielessä(kään) ole… Nyt onkin haastava tilanne siinä mielessä, etten enää koskaan haluaisi työpaikattomaksi enkä pelkän Kelan rahan varaan!

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Töissä!


Olen ollut juhannuksen jälkeen työkokeilussa (siksi kävin TE-toimistossa kesäkuun alussa) ja nyt sain viiden kuukauden työsopimuksen vuoden loppuun asti eli ensimmäinen virallinen työpäiväni oli tänään. Ei sinänsä huono diili, kun yhdellä palkattomalla työviikolla saan kuukauden palkallista työtä. Tällä diilillä en tosin valitettavasti vielä pääse ansiosidonnaiselle, mutta toivon saavani vielä ainakin puuttuvan kuukauden (mielellään toki enemmän) myöhemmin, koska kaikki ma. työsopparit tehdään vuoden loppuun. Palkkani on tietenkin pieni, mutta koska siitä ei tarvitse maksaa paljon mitään veroa, käteen jäävä osuus taitaa olla parempi kuin koskaan ennen. (Parempaa palkkaakin pitäisi toki saada, että saisi paremman ansiosidonnaisen.)

Niin, eipä työllistymisessäni mennytkään kuin 4 vuotta! Neljä hukattua vuotta olin palkatta - ensin pienellä ansiosidonnaisella ja sen jälkeen työmarkkinatuella turhautumassa, osittain todella pienillä tuloilla typerän aktiivimallivähennyksen kera. Työllistymiseni vaati (minulle harvinaista) oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista, aktiivisuutta, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta (vaikka meinasin jo monta kertaa luovuttaa). Se vaati myös rekrytoijiksi kaksi minua vanhempaa naista, jotka ymmärsivät tilanteeni, koska edes oman ikäiseni henkilöt eivät näyttäneet minulle vihreää valoa. Pohdimme yhdessä, miten pääsisin opettelemaan puuttuvia taitoja, ja itse ehdotin työkokeilua.

Työkokeilu oli minulle ainoa tapa päästä opettelemaan tiettyjä työtehtäviä - näin 54-vuotiaana pitkäaikaistyöpaikattomana. Olin nimittäin helmikuussa 2018 työhaastattelussa ko. paikassa ja silloin minulle sanottiin, ettei siellä kukaan ehdi opettaa mitään, vaan kaikki pitäisi jo osata valmiiksi. Työtehtävät ja ohjelmistot eivät tosin mitään ylivoimaisia opeteltavia ole, vaan jokaisen normaaliälyisen opittavissa. Uudessa työssäni ei vaadita korkeakoulututkintoa, ei ole näkyvää ikäsyrjintää eikä myöskään edellytetä täydellistä (tai minkäänlaista) englannin puhetaitoa (em. seikkoihin työllistymiseni on aiemmin tyssännyt).

Työssäkäyvän elämä on täysin erilaista kuin vasten tahtoaan kotona työttömänä kärvistelevän elämä. On mahtavaa, kun viikonloput erottuvat arkipäivistä ja työ vapaa-ajasta! Työttömän elämä on (enimmäkseen) yhtä harmaata mössöä enkä todellakaan ymmärrä, miten olen voinut sitä jaksaa taas näinkin monta vuotta? Tällä hetkellä minun ei tarvitse hävetä työpaikattomuuttani, vaan kehtaan tavata ihmisiä ja kestän myös paremmin kuunnella jatkuvaa töistä puhumista.



lauantai 18. heinäkuuta 2020

Vaikeita aiheita


On useita vaikeita puheenaiheita, jos itse kokee jäävänsä ulkopuolelle tai vaille jostain, mitä muilla keskustelijoilla on. Työpaikattomalle vaikea puheenaihe on tietenkin ”Mitä teet työksesi?” (No, en mitään.)

Muita arkoja aiheita:
Millainen perhe sinulla on?” Jos henkilö on sinkku tai lapseton tahtomattaan.
Missä asut?” Jos esim. asuu vuokralla ja haluaisi asua omistusasunnossa tai haaveilee omakotitalosta ja asuu kerrostalossa jne.
Mitä harrastat?” Jos ei ole varaa hifistellä ja hankkia viimeisen päälle kalliita varusteita johonkin harrastukseen. Olen aina joutunut harrastamaan mahdollisimman halvalla ja vain katsomaan sivusta toisten hifistelyä.

Kesämökki! Kesämökistä puhuminen on minulle sellainen aihe, joka saa kateudesta vihreäksi! Sellaiseen ei minulla tule koskaan olemaan rahaa, mutta onhan toisaalta omistamisesta aina kustannuksia ja riesaa. En voinut katsoa Suomen kaunein kesämökki –ohjelmaa kateuden vuoksi, mutta toisaalta sen juontajatkin ovat niin ärsyttäviä, että siinäpä toinen syy olla katsomatta. Ohjelman kesämökit olivat mainoksista päätellen enemmänkin luksus-huviloita tai omakotitaloja, että taisi olla hieman harhaanjohtavasti nimetty ohjelma. Joka tapauksessa, katselen joskus uteliaana kesämökkien myynti-ilmoituksia. Viimeksi bongasin erään mökin Työtönjärventieltä. No, siinä mökissä olisi tarvinnut laittaa uusiksi sisätilat, muokata piha ja ruopata ranta, että siitä olisi tullut mieleiseni – eipä tullut onneksi mökkikuumetta siihen mökkiin. Eikä rahaa ole edes mökin ostoon – saati remontoimiseen. 



lauantai 11. heinäkuuta 2020

Työpaikattoman nöyryytykset


Työpaikattomuuden nöyryyttävistä vaikutuksista olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta valitettavasti se on aina ajankohtainen asia, joten tässä tulee kertausta.

Rahattomuus on nöyryyttävää; 538 e/kk käteen on huono vitsi, joka ei todellakaan naurata. Tuohon tuli vielä kahden vuoden ajan lisäksi maailman surkein idea, joka oli ns. aktiivimallivähennys. Se oli todellakin äärimmäisen nöyryyttävää enkä unohda sitä koskaan!

Erilaiset työllistämistoimet, kuten työllisyyskurssit, joista saa kulukorvausta 9 €/päivä - eikä se riitä sekä matkoihin että lounaaseen. Niissä pitäisikin olla vain ansiosidonnaisen päivärahan aikana. Omilla eväillä ja pyörällä kulkemisella pitää työttömän kikkailla, jos haluaa säästää tuon ruhtinaallisen yhdeksän euroa käyttämättä sitä kuluihin. Myös työssäoppimisjaksot ovat nöyryyttäviä, koska työpaikalla muut ovat palkan arvoisia, mutta työpaikaton työssäoppija ei sitä selvästikään ole.

Nöyryytys työttömänä olemisesta ja se, ettei voi mitenkään käsittää sitä, millaisilla monenkirjavilla henkilöillä saattaa olla työpaikka ja itsellä ei sitä ole! On veemäisiä työstään välinpitämättömiä tupakoivia mulkeroita, on epäsiistejä ihmisiä, kuten kassalla vihreähiuksinen henkilö, jolla on musta tuhrutatuointi käsivarressa. En ikinä itse palkkaisi tällaisia henkilöitä, jos saisin päättää! Minulle tulee aina pysymään suurena arvoituksena, kuka pääsee töihin ja kuka ei ja millä perusteella!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Miten pääsee töihin?


Miten loppujen lopuksi töihin päästään? Oman kokemukseni mukaan töihin pääsee joko suhteilla (vuonna 1990) tai laittamalla työpaikkahakemuksen ja pääsemällä haastatteluun - täysin ilman suhteita (vuosina 2006 ja 2008). Valitettavasti nämä työpaikat olivat määräaikaisia, joten olin työtön työnhakija pitkään ennen kuin pääsin töihin jonkun toisen, tässä tapauksessa oppilaitoksen, suhteilla (vuonna 2015). Töihin olen päässyt siis suhteilla tai kokonaan ilman niitä. 

Minun kokemukseni mukaan töihinpääsyyn ei tarvita: visuaalista CV:tä, kokovartalokuvaa tai hakemuksen perään soittamista eli niitä asioita joista työnhakuvalmentajat antavat ”vinkkejä”. Työllistymiseni ei ole myöskään koskaan edellyttänyt ns. soveltuvuusarvioita eikä ryhmähaastatteluja tms. Soveltuvuusarvioissa olen muutaman kerran vuosia sitten käynyt eikä niiden jälkeen minulle työpaikkaa irronnut. 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Ennakkoluulot työttömistä


Hesarissa oli erinomainen mielipidekirjoitus työttömiin kohdistuvista ennakkoluuloista. Siinä mainitut asiat ovat hyvinkin tuttuja. Tässä pari esimerkkiä näistä ennakkoluuloista:

Se, että on ollut pitkään poissa työmarkkinoilta, on erittäin huono juttu työtä hakiessa.” (Niinhän se tuntuu olevan.)

Työnantaja ei uskalla antaa duunia ihmiselle, joka on ollut pitkään pois työelämästä.”
(Täytyy olla poikkeuksellisen ymmärtäväinen työnantaja, joka antaa pitkäaikaistyöttömälle mahdollisuuden.)

Miksi työelämästä poissaolo katsotaan lähes poikkeuksetta negatiiviseksi asiaksi? Silloin voi esimerkiksi opiskella, harrastaa, levätä ja virkistäytyä. Se, että henkilö on ollut ilman katkoja töissä, ei takaa sitä, että hän on oikeasti koko ajan tehnyt ahkerasti jotain eikä ns. lusmuillut. (Tämä toki liittyy siihen, millainen työpaikka ja työtehtävä on kyseessä.) Lisäksi työkokemusvuodet eivät ole suoraan verrannollisia keskenään, kuten tässä erittäin hyvässä kirjoituksessa todetaan.

Pitkähkö työhistoria samassa työtehtävässä voi tarkoittaa myös leipiintymistä ja paikalleen jämähtämistä. Silloinhan usein halutaan vakituisesta työsuhteesta vuorotteluvapaalle lepäämään. 

Työpaikattomat puolestaan ovat saaneet olla ”vapaalla” riittävästi ja ovat erittäin innostuneita ja motivoituneita pääsemään takaisin työelämään.  Ei pidä tuijottaa pelkästään työhistorian aukkoja, vaan niitä olennaisia asioita työnhakijan CV:ssä.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Kävin TE-toimistossa


TE-toimistoihin ei nykyisin pääse kuin ajanvarauksella, ja nyt korona-aikana ei edes sillä tavalla. Minun piti käydä viemässä eräs lomake paikalliseen toimistoon henkilökohtaisesti varmistaakseni sen nopean perillemenon. Oli kyllä yllättävää, kun vastassa ovella oli kaksi(!) kaapinkokoista vartijamiestä! Tarvitaanko heitä tosiaan kaksin kappalein? Yrittävätkö työttömät useinkin rynnätä väkisin sisälle TE-toimistoihin? Ilmeisesti aktiivimallin myötä niissä lisättiin vartiointia.

Aulassa on vartijoiden lisäksi myös luukun takana oleva virkailija sekä postilaatikko. Virkailija ei luonnollisestikaan ota vastaan mitään papereita, vaan ne jätetään postilaatikkoon. No eipä siinä mitään – toivottavasti asiani etenee nopeasti ja sujuvasti. Olen tehnyt siinä oman osuuteni. Hieman outo olo tuollaisesta kuitenkin jää, aivan kuin olisi joku ei-toivottu henkilö.



lauantai 6. kesäkuuta 2020

Sama(i)stumispintaa

Työttömyysaiheisen kirjallisuuden lukeminen kiinnostaa minua aina, kun sellainen kirja sattuu osumaan kohdalle. Jännityskirjallisuutta aiheesta edustaa Pierre Lemaitren Petoksen hinta.

Kirjan päähenkilö on 57-vuotias Alain, joka on ollut neljä vuotta työttömänä. Työpaikattomuus on aina pohjimmiltaan jollain tavalla samankaltaista, ja ainakin katkeruus omasta tilanteesta on tässä kirjassa samaistuttava asia. Eroja työpaikattomien tilanteissa on iässä, sukupuolessa, koulutuksessa, työkokemuksessa ja alassa sekä työttömyyden kestossa ja siinä, millainen taloudellinen tilanne on esim. lainojen suhteen (paljonko lainaa on jäljellä vai onko lainat kenties jo maksettu pois). Kirjan päähenkilö on korviaan myöten veloissa.

Petoksen hinta on kuvaus epätoivosta ja nurkkaan ajetuksi tulemisesta, jolloin päähenkilöllä ns. kilahtaa. Alain luulee saavansa mahdollisuuden kunnolliseen työpaikkaan menestyttyään soveltuvuustesteissä. Kuitenkin myöhemmin paljastuu, että hänen testituloksensa olivat surkeat ja työpaikka on valmiiksi pedattu eräälle toiselle henkilölle. Lisäksi Alain on vain muodon vuoksi valittu ”jatkoon”, koska valitsijafirma haluaa näyttää asiakkaalleen, että myös vanhempi henkilö voisi läpäistä alkukarsinnat. Silloin valintaprosessi saadaan näyttämään siltä, ettei ketään syrjitä muodollisten seikkojen vuoksi. Kirja oli sujuvasti kirjoitettu, sopivasti erilainen kertomus työttömyydestä ja sen lieveilmiöistä. Juoni sisälsi myös pari yllätyskäännettä. Viidestä sadasta sivustaan huolimatta kirja on suhteellisen nopealukuinen. Kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa muodossa tai toisessa.

Lainaus toisesta blogista:
”Tämän petoksen liikkeellelähtö on verkkaista kolkuttelua pitkäaikaistyöttömyyden + kypsien kymmenten pelottavan yhdistelmän repivillä kiskoilla, yhdellä nykyajan polttavista ratkaisuaan huutavista kipupisteistä ja puhkaisemattomista mätäpaiseista.”

Oikein osuvasti todettu tuo ”pitkäaikaistyöttömyyden ja kypsien kymmenten yhdistelmän repivät kiskot”.

Sitaatteja kirjasta:
”Nimi: Alain Delambre. Kuusikymppinen mies, joka haki työtä. Hänen uransa, tarinansa, parhaat vuotensa. Uran loppuvaiheille osunut työttömyys, epäoikeudenmukaisuuden tunteet, vuodet hanttihommia tehden. Luisu helvettiin. Nöyryytys lasten edessä. Töihin pääsyn toivo, joka raukeaa kerta toisensa jälkeen. Epävarmuus tulevaisuudesta. Masennus.”

”…olen luopunut ajatuksesta saada koskaan töitä, mutten ole tästä huolimatta lakannut etsimästä niitä.”

Kerta toisensa jälkeen raukeava töihin pääsyn toivo on liiankin tuttu asia minulle ja varmasti monille muille (kaltaisilleni) työnhakijoille. Samoin kuin tuttua on luopuminen ajatuksesta saada koskaan työpaikkaa, mutta siitä huolimatta työpaikan haun jatkaminen.

Työpaikattomuus ja epä-alkuiset sanat kuuluvat saumattomasti yhteen: Työpaikattomuus sisältää hyvin paljon epäonnistumista, epätoivoa, epätietoisuutta, epävarmuutta, epäoikeudenmukaisuuden kokemista, epäilyttäviä(?) aukkoja CV:ssä…

perjantai 29. toukokuuta 2020

Syrjinnästä työnhaussa


Syrjintä työnhaussa on valitettavasti aina (minulle) ajankohtainen aihe. Nyt on ajankohtaista se, että tulevana maanantaina jää – jälleen kerran – yksi työ alkamatta.

On useita syitä syrjiä minua työnhaussa. Näitä ovat ikäni, pitkä työpaikattomuuteni eli CV:ni aukot ja se, etten ole korkeakoulutettu. Näiden yli eivät näköjään työnantajat pääse.

Minun palkkaamiseni edes kolmen kuukauden työhön on ilmeisesti riski, koska minulla on isoja aukkoja CV:ssä?!

Olit loppusuoralla.” Toki. Se ei valitettavasti lohduta, oli totta tai ei!
Valitulla oli vaadittua osaamista.” (jota ei alun perin edes työpaikkailmoituksessa vaadittu.)

Myös tunne epäoikeudenmukaisuudesta työpaikkaan valitsemisen kriteereissä ärsyttää, koska on asioita, joita en voi muuttaa toisenlaisiksi. Toisaalta kilpailu on kovaa, hakijoita on paljon ja aina löytyy se kaikin tavoin mieleinen ja "täydellinen" hakija, joka en ole missään tapauksessa minä. Juu, en ole yhtään katkera tästä...

Eläkkeelle (olemattoman pienelle sellaiselle) minulla olisi vielä noin 11 vuotta, kuten toinen minua haastatelleista (joka on ollut samassa firmassa töissä 1980-luvun lopusta!) kertoi hänellä olevan. Hän on siis suunnilleen minun ikäiseni, mutta ei kuitenkaan valinnut ikäistään töihin.

Sellainen henkilö ei toki pysty ymmärtämään millaisessa tilanteessa joku toinen voi olla, koska hänen oma tilanteensa on ihanteellinen! Köyhä loppuelämä on minulla näin ollen edessä:

Miten voisin hyväksyä työpaikattomuuteni sekä nykyisen ja tulevan (eli edelleen jatkuvan) rahattomuuteni?

En usko, että yhtään mitenkään ja siinäpä ”vika” juuri onkin, etten voi asiaa hyväksyä! Minulla ”kuuluisi” olla takana 30 työvuotta ja edessä ainakin 10, mutta kumpaakaan ei ole - eikä enää tule.

maanantai 18. toukokuuta 2020

Yltiöpositiivisuus on haitallista


Positiivinen ajattelu, näennäispositiivisuus, tekopositiivisuus, yltiöpositiivisuus, toksinen positiivisuus… Nimittääpä sitä sitten millä tahansa edellä mainituista, niin erityisesti työnhakuvalmennuksissa tämä valheellinen positiivisuus korostuu aivan liikaa. Mietinkin, miksi minulle tuli viimeksi suorastaan fyysisesti huono olo valmennuksessa, josta kirjoitin aiemmin toukokuussa. Keksin erääksi syyksi tähän väkinäisen positiivisuuden. Kouluttaja myös väitti minun jääneen toiseksi työpaikan haussa ”koska olin ollut negatiivinen työhaastattelussa”. Tästä asiasta hän ei kuitenkaan voinut tietää yhtään mitään! Yltiöpositiivisuus osoittikin tällä tavalla huonoimmat puolensa ja kääntyi itseään vastaan.

Tässä otteita erinomaisesta Aaro Immosen kolumnista :

Tämän kuvan mukaan todellista välittämistä on avun tarjoaminen ja kuuntelu, kun taas toksiseen positiivisuuteen kuuluvat yksinkertaiset hokemat: ajattele iloisia asioita, älä ole negatiivinen.
Toksisen positiivisuuden käsite kuvaa haitallista positiivisuuspuhetta, jossa ainoastaan myönteiset tunteet ovat hyväksyttyjä. Sen mukaan meidän kaikkien pitäisi olla hyvää oloa säteileviä pikkuaurinkoja.
Toksisen positiivisuuden näkökulmasta ei-toivottuja henkilöitä ovatkin ne, jotka levittävät “negatiivisia viboja”. Heitä ovat esimerkiksi masentuneet tai ahdistuneet, joiden pahaa oloa yritetään helpottaa kauniilta kuulostavilla hokemilla.
Turhat motivaatiolauseet voivat olla vahingoksi, kun ne vievät huomion itse ongelmista. Pahaa oloa tunteva kaipaa kuuntelua ja myötäelämistä, mutta toksinen positiivisuus ei anna mahdollisuutta puhua negatiivisista tunteista..
Negatiiviset tunteet kuuluvat ihmiselon kaareen

tiistai 12. toukokuuta 2020

Törkeää aliarvioimista


Tämä kommentti on niin ala-arvoinen ettei sitä oikeastaan kannattaisi edes noteerata, mutta toisaalta on pakko:

”Perinteiset rakenteet, siilot ja johtamismallit ovat katoavia ja halutaan ihmisiä jotka osaavat tehdä töitä monitasoisissa tiimeissä. Lukekaa tulevaisuuden työpaikoista niin tiedätte mitä yritykset odottavat. Ole ajan tasalla. Käytä älypuhelinta, Spotifytä, SoMea ja lisää CV:n harrastuksiin tietokonepelien pelaamista ja nettiryhmissä olemista. Tekniikka kehittyy niin kovaa vauhtia että oletan hakijoilla olevan ymmärrys nykypäivän tekniikasta. CV:ssä Microsoft Word ja Excel ei ole enää IT osaamista.”

Taloussanomat (kommentti keskustelusta)


Minä käytän älypuhelinta, Whatsappia, Bloggeria, Instagramia, Spotifyta ym. mutta en todellakaan laittaisi mitään nettiryhmissä olemista tai tietokonepelien pelaamista CV:hen! Täysin idioottimainen kommentti! En pitäisi kaikkea mainittua ”IT osaamisena”. Kommentissa todettiin lisäksi, että ”kysykää apua lapsenlapsilta”. No, minulla ei ole lapsenlapsia eikä omilta lapsiltani ole juurikaan tarvinnut neuvoja tai apua kysellä, joskus toki. Useimmiten selviän ihan itse. No, nykyisin voi näemmä saada työpaikan peliharrastuksenkin avulla. (Tämä on toki alakohtaista.)

Minä voin sitten täyttää CV:ni aukot kirjoittamalla sinne, että olen pelannut jotain tyhjänpäivästä pleikkapeliä!

maanantai 4. toukokuuta 2020

Ei enää yhtään ns.valmennusta!


Ihmettelen, miksi (jo melko hyödyttömäksi osoittautunut) henkilökohtainen työnhaun valmentajani ehdotti minulle erästä valmennusryhmää, koska en saanut siitä mitään irti. Paremminkin masennuin kaikesta siihen liittyvästä… Ihmisiä yhdistäväksi tekijäksi kun ei riitä pelkkä viidenkympin rajan ylittäminen ja työpaikattomuus. Minun on toki aina ollut vaikea tuntea kuuluvani johonkin joukkoon, koska olen tällainen ulkopuolinen sivustakatsova väliinputoaja. Valmennus oli kolmipäiväinen ja näinä pandemian aikoina toteutettiin netissä Zoomin avulla (tulipahan ainakin tutustuttua siihen, jos ei muuta).

Yhden syyn toki tiedän siihen, miksi minulle tätä ns. valmennusta suositeltiin, eli se on luonnollisesti rahastus! (Itse en tietenkään mitään maksanut enkä ikinä mistään vastaavasta suostuisi maksamaan!) Taitaa nyt koronatilanteen vuoksi loppua näiden huuhaa- kouluttajien määrärahat ja luultavasti myös työttömille maksettavat rahat. 😒 Toki nämä kouluttajat ja valmentajat rahastavat vielä kun ehtivät.

Millaiseen ryhmään tuntisin kuuluvani?
  • 50…55 –vuotiaat (ehdottomasti alle 55!), joilla ei ole mitään terveysongelmia tms.
  • ei-korkeakoulutetut
  • pitkäaikaistyöttömät työmarkkinatuen varassa sinnittelijät

Valmennuksen sisältö:
  • Kevytyrittäjyyden mainostus
  • Erään ohjelmointialan firman ”HR-tädin” omakehu
  • Koulutusten esittely (TAMK, TAKK ym. ja ne on jo nähty ja koettu)

Mikä ryhmässä oli vikana?

  • Siinä oli lähemmäs kuusikymppisiä (osa IT-alalta), joista jotkut valittelivat terveysongelmiaan.
  • Oliko edes yhtään pitkäaikaistyötöntä? Se ei käynyt ilmi.
  • Ilmeisesti ns. kevytyrittäjyys kiinnosti osaa heistä aidosti? Minua se ei missään tapauksessa kiinnosta!

Masentavat tekijät valmennuksessa:
  • Jo monta kertaa kuultujen kliseiden toistelu (minulle ei mitään uutta)
  • Tekopositiivisuus
  • Yhden osallistujan valitus (itsekin olen kriittinen, kyyninen ja kyllästynyt, mutta silti en oikein jaksanut kuunnella)
  • Ihmisten valheellinen(?) toiveikkuus
  • Yksi henkilö oli jo masentunut, vaikka oli ollut vasta viitisen kuukautta työttömänä ja (kuulemma) hyvällä ansiosidonnaisella (minä kiljuisin riemusta, jos oma tilanteeni olisi sellainen!) Toki aika menee nopeasti ja äkkiä oletkin pa-työtön* (kuten minulle kävi). Minä en ole koskaan saanut hyvää ansiosidonnaista.

*pa-työtön: persaukinen pitkäaikaistyötön

  • ”HR-täti” joutui esittämään, että noin kuusikymppiset muka kiinnostaisivat heidän potentiaalisina työntekijöinään

Lisäksi minua otti rankasti päähän kouluttajan kommentti siitä, että en ole saanut työpaikkaa, koska olen mahdollisesti ollut työhaastatteluissa negatiivinen
No en tasan ole ollut eikä hän voi sitä edes tietää! 


maanantai 20. huhtikuuta 2020

Enkö taaskaan saanut hakemaani työpaikkaa?


No ei, en taaskaan saanut hakemaani työpaikkaa! Tälläkään kertaa valinta ei kohdistunut minuun. Kiitos, kun uskoitte minuun ja annoitte minulle tilaisuuden, vai miten se meni? Minun yrittämistäni ei jostain kumman syystä koskaan palkita. Ihmeen kauan olen kuitenkin jaksanut yrittää.

1. Sinulla ei vain ollut työnantajan hakemaa osaamista.

”Työnantajan näkökulmasta osaaminen on se, joka ajaa kaiken, myös tuplatutkintojen ja "se on hyvä tyyppi" -suositusten, ohi. Jos olet ollut viimeiset 26 vuotta samalla työpaikalla samassa tehtävässä, saattaa osaamisesi olla pahasti jäljessä tai liian yksipuolista hakemaasi tehtävää ajatellen.”


ess.fi              (Linkin takana olevassa jutussa oikeastaan vain ensimmäinen ”syy” on järjellinen ja muut ovat joko lapsellisia tai sellaisia virheitä, joita täysjärkinen työnhakija ei tee.)


Niin, sitä osaamista on aina Jollain Toisella (eli nuorella – tai ainakin minua nuoremmalla – maisterilla) enemmän! Minähän en voi enää mitään ”näin vanhana” edes oppia? ”26 vuotta samalla työpaikalla samassa tehtävässä” jäi minulle täydeksi utopiaksi. Ikäväkseni jouduin toteamaan, ettei edes viisikymppinen nainen ota kaltaistaan töihin. Kuka sitten ottaa minut töihin?! Ei tietenkään yhtään kukaan.



torstai 16. huhtikuuta 2020

Työpaikattomuus ei masenna – vai masentaako sittenkin?


Nykyinen maailmantilanne on niin masentava ja pelottava, että siinä jopa työpaikattomuus jää toiseksi. Työllisyystilanteeseen ei ole luvassakaan parannuksia, vaan entisestään huononemista koronatilanteen vuoksi. Työpaikattomuus saattaa joskus masentaa enemmän kuin kukaan pystyy arvaamaan, eikä mahdollinen masennus ilmene pelkästään alakuloisuutena tai muina selkeinä oireina. Tässä on asioita, jotka voivat kertoa ns. piilomasennuksesta:


1. Olet hermostunut ja levoton.                                 En yleensä ole. 
2. Sinulla on outoja kipuja.                                         Kyllä on.
”Tunteiden patoaminen johtaa väistämättä niiden purkautumiseen. Usein se saa räjähtämään vihasta, mutta voi ilmetä myös fyysisinä oireina. Päänsärky, oireileva vatsa ja krooninen kipu voivat olla merkkejä masennuksesta. Yhdysvalloissa on esimerkiksi tutkittu, että jopa 40 prosenttia migreenistä kärsivistä sairastaa myös masennusta. Masennus voi pahentaa kipuja ja kivut voivat pahentaa masennusta.”
3. Olet yhtäkkiä hidas.                                                 En ole.
”Jos ennen helpoilta tuntuneet (työ)tehtävät vievät sinulta yhtäkkiä valtavan paljon aikaa, syy voi piillä masennuksessa. Tutkimuksissa on nimittäin todettu, että masentuneet (työntekijät) eivät selviydy tehtävistään yhtä hyvin kuin terveet. Saatat sairastaa masennusta, jos (työtehtävät tuntuvat hankalilta,) ajatus ei kulje etkä enää keksi uusia ideoita.”
4. Ärsyynnyt helposti.                                                Ehdottomasti kyllä!
”Nukuit hyvin ja (työkaverit käyttäytyvät tavalliseen tapaan), mutta huomaat silti ärsyyntyväsi kaikkiin ympärilläsi oleviin etkä tiedä miksi. Arvasit oikein: saatat olla masentunut. Vuonna 2013 tutkittiin, että yli puolet masennusta sairastavista kertoi käyvänsä läpi vaiheita, jolloin he ärsyyntyivät helposti ja olivat tavallista vihaisempia.”
5. Himoitset epäterveellistä ruokaa.      Välillä. Olen aina pitänyt makeasta.


Saatanpa sairastaa? Kaksi ja puoli kohtaa täsmää, joten voin olla piilomasentunut tai sitten en ole. Kovin on työkeskeinen tämäkin artikkeli! On muitakin tehtäviä kuin pelkästään työtehtäviä. On myös muita viiteryhmiä kuin vain työkaverit!

Yksi asia, joka välillä erityisesti masentaa on katkeamattoman työuran puuttuminen! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta insinööriksi valmistumisestani. Koska CV:ni on täynnä ammottavia aukkoja, en hyvin todennäköisesti tule enää työllistymään - työhaastatteluissa näihin aukkoihin kohdistuvan liiallisen kiinnostuksen vuoksi. Juuri äsken sainkin kuulla etten tullut valituksi hakemaani kesätyöhön, joten nyt masentaa taas hieman enemmän. Miksipä olisin NYT työllistynyt, kun en ole tähän mennessä onnistunut työllistymään? Työllistymättömyyskierteeksi kutsuisin tätä ilmiötä.