keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Minusta tuli Työtön Keski-ikäinen Nainen


Minä tänään ruuhkabussissa ensi kertaa ymmärrän,
että alkuun on jo matkaa loppua enemmän
-          aika paljon enemmän…
(Kaija Koo: Läpinäkyvää)

Tai loppuun matkaa alkua vähemmän… Minä en oivaltanut tuota asiaa ruuhkabussissa enkä ensi kertaa, mutta faktahan se on. Kun minulta kysyttiin lapsena, mikä minusta tulee isona, vastasinko, että: ”Minusta tulee työtön (katkeroitunut, pettynyt ja turhautunut keski-ikäinen).”? Mitä tahansa vastasinkin, en olisi koskaan voinut kuvitella, että minusta tulisi pitkäaikaistyötön! 

Työttömyys on negatiivinen ominaisuus, keski-ikäisyys on negatiivinen ominaisuus, entäpä sitten ne molemmat yhdistyneenä samaan henkilöön? Tässä eräs vertaiskokemus (tosin henkilö on minua vanhempi, koska keski-ikä on erittäin venyvä käsite; noin 35–55 vuotta):
Työttömyys rikkoo arjen rakennelman

Tämä elokuva vuodelta 1976 olisi erittäin kiinnostavaa nähdä:

 Elokuvasta voisi joku tehdä päivitetyn version vuonna 2012 eikä pääosan esittäjistä olisi pulaa. Voisin vaikka olla vapaaehtoinen!





keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Antishoppailija

Minulla on eräs ihana ystävä, jonka ainoa vika on, ettei hän ymmärrä rahattomuuttani. Hänellä on aina ollut työtä ja rahaa, joten hän ei osaa asettua asemaani. Hänen kanssaan ”shoppaillessani” joudun tyytymään katseluun ja sanomaan, etten todellakaan voi ostaa esim. 80 €:n hintaista nahkahametta (enkä tosiaan edes tarvitsisi sellaista), vaikka kaupassa sattuisikin olemaan juuri meidän molempien koko tarjolla. Hän ei ehkä myöskään ymmärrä sitä seikkaa, että vaikka mieheni käy töissä en silti maksata hänellä mitään turhuuksia, koska hänen palkkansa menee jo kiinteisiin kuluihimme (kuten lainaan ja muihin asumiskustannuksiin).   

Näin joulun alla(kin) on masentavaa kulkea kaupoissa katselemassa mitä kaikkea ei ole rahaa ostaa.  Työttömyys ja rahattomuus todella syövät ihmistä! Tänään näyttää olevan vielä Kelan sivuilla ruuhkaa enkä pääse edes täyttämään koulutustukihakemustani. Sama kai se minulle saanko ne vähät pennoseni ennen vai jälkeen joulun, koska jouluna en kuitenkaan osta mitään.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Adventtisohjossa - eikun vesisateessa


Muut ihmiset tulevat kotiin väsyneenä töistä, minä puolestani tulen kotiin entistä väsyneempänä työttömyydestä. Tietysti olen jatkuvasti väsynyt työttömänä olemiseeni, kun ei siitä poiskaan pääse. Nyt pitäisi sitten ostella ne pakolliset joululahjat hupenevilla ”varoillaan” ja kahlata kaupungilla kuralätäköissä kaupasta toiseen. Eipä ole tässä pahemmin kulutusjuhlaa vietetty viime aikoina ja koko ajan ollaan kauempana kulutusjuhlan vietosta. Jouduin vieläpä maksamaan ansiosidonnaisen perusteella lisäveroja, jotka sitten maksoin (1. erän) ja maksan vielä (2. erän) työmarkkinatuesta! Olisi niilläkin rahoilla ollut aivan muuta käyttöä! On minulla ollut vähärahaisia jouluja ennenkin: edessä on jo 7. jouluni työttömänä, tosin ei peräkkäin. Edellisenä jouluna olen aina toivonut, että seuraavana kenties olisivat raha-asiat paremmin, mutta… Jouluna 2011 raha-asiani ovat huonommin kuin kahtena edellisenä jouluna, jolloin sain vielä ansiosidonnaista. Toisaalta joulusta 2005 tilanteeni parani huomattavasti, koska seuraavana kolmena vuotena sain ihan oikeaa palkkaa.

Ihmettelen jälleen kerran, millä perusteella työvoimapoliittisten koulutusten koulutusalat valitaan, koska ne tuntuvat olevan liian usein työllistämättömiä aloja. Koulutus, jossa nyt olen, ei suurella todennäköisyydellä (valitettavasti) ole työllistävä ja lisäksi huomasin Aamulehdessä ilmoituksen (jälleen yhdestä) teknisen viestinnän typo- koulutuksesta. Oman kokemukseni perusteella ko. koulutuksessa oli erittäin huonosti harjoittelupaikkoja tarjolla, työllistymisestä mainitsemattakaan (juuri kukaan ei työllistynyt, itse tosin silloin työllistyin, mutta en harjoittelupaikkaani!) Miksi kyseinen koulutus on taas kaivettu naftaliinista? Onko muka tällä hetkellä alan työ(harjoittelu)paikkoja tarjolla, kun ei niitä oikein ollut ennen surullisenkuuluisaa syksyn 2008 taantumaakaan?

perjantai 16. joulukuuta 2011

Kalenteri tyhjää täynnä

Tässä on eräs osuva sitaatti (älyn viehättävä korvike) kirjallisuudesta:

(Richard Yates: Revolutionary Road, s. 249)

”Valitettavasti minun kalenterini on kuun loppuun asti täynnä”, toimitusjohtaja sanoo puhelimen luuri napakasti poskellaan ja selaa samalla kalenteriaan. Hänen suunsa ja silmänsä kielivät syvästä turvallisuudentunteesta. Kalenterin sivujen rapina hänen hyppysissään takaa sen, ettei häntä voi kohdata mikään odottamaton, ei yksikään katastrofaalinen muutos tai kohtalon oikku tämän hetken ja kuukauden lopun välissä. Tuho ja perikato pysyvät loitolla ja itse kuolemakin saa odottaa; hänen kalenterinsa on täynnä

Kalenterin sivut enää harvemmin rapisevat kenenkään hyppysissä, kun kalenteri on sähköisessä muodossa, mutta muuten tämä kirjailijan näkemys pitää varmasti monien kohdalla paikkansa. Jopa minulla on nyt kalenterissa kaikenlaista työhön, rahan ansaitsemiseen tai pätemiseen liittymätöntä, kuten typo-koulutukseen liittyvät merkinnät. Minulle ei ole koskaan merkinnyt mitään päteminen tai kalenterin täynnä oleminen, joten varmaan siitäkin syystä olen työtön?

Muistan aikanaan kun minut oli ulkoistettu ja (käytännössä) tilalleni oli palkattu minua kuutisen vuotta nuorempi nainen. (Olin siis 32 – vuotiaana jo liian vanha? ) Yhtenä päivänä ihmettelin, mihin kaikki olivat yhtäkkiä hävinneet ja näin tämän minut korvanneen henkilön täynnä olevassa pöytäkalenterissa lukevan ”osastopalaveri” - jonne minua ei oltu enää kutsuttu…  Äitiysloman jälkeen ei sitten minulle ollut työpaikkaa, mihin palata.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Työkateudesta


Työkateus. Hajosin kateudesta lukiessani Aamulehden Työ-nimistä liitettä (ilmestynyt 27.9.2011). Liitteessä oli mm. entisten Nokialaisten – parasta A-ryhmää tietenkin! - haastatteluita. Haastattelukysymykset olivat: 1. Millainen oli urasi Nokiassa? 2. Mitä teet nyt? 3. Neuvosi muille?

Vastaanpa huvikseni em. kysymyksiin:
1.       Nokiaan töihin hain pariin otteeseen 1990-luvulla, vaan eivät sinne(kään) minua huolineet. Uraa minulla ei oikeastaan ole ollut missään. Pisin aika, jonka olen onnistunut olemaan samassa työpaikassa, on 9 vuotta (vertaa haastateltujen entisten Nokialaisten 11,5 – 15 vuoden urat, joista en suinkaan ole yhtään kateellinen, muuten vain vähän… )
2.       Nyt yritän keksiä mitä minusta tulisi isona, koska entinen koulutukseni/ammattini/osaamiseni ei näköjään minua enää työllistä. Olen tällä hetkellä typo-koulutuksessa uudelle alalle, mutta työllistymiseeni en enää usko!
3.       Neuvoni erityisesti lapsilleni (ja varsinkin tyttärelleni): Älä missään tapauksessa ainakaan insinööriksi opiskele! Opiskelkaa sellainen ammatti, missä on oikeasti töitä kaikille ikään, sukupuoleen, luonteeseen, ulkonäköön yms. sivuseikkoihin katsomatta - mikä sellainen ammatti sitten lieneekään?
Haastatellut ex-Nokialaiset neuvoivat vielä käyttämään verkostoja hyväksi työnhaussa. Minulla ei satu mitään verkostoja olemaan (enhän silloin olisikaan työtön(?)).

Olen viime aikoina saanut ”suuren ilon” katsella ihmisiä tekemässä työtä sekä saamassa palkkaa (ja yleensä valittamassa palkastaan), mikä on jokseenkin sietämätöntä! Miten tämä palvelee työtöntä? Kenties motivoi työnhakuun (, joka on jo todettu epätoivoiseksi)? Tai sitten motivoi hakemaan opiskelupaikkaa? Lisäksi en kestä enää nähdäkään lounaalle meneviä tai pikkujouluja viettäviä työporukoita! Minun täytyy vain kyhjöttää kotona, etten vahingossakaan törmää edellä mainittuihin. On muuten todella outoa (ja tylsää) olla kotona pitkästä aikaa nykyisen typo-koulutuksen etäpäivinä, koska edellisessä (keskeyttämässäni) koulutuksessa etäpäiviä ei juuri ollut. 

Parhaassa työiässä kotona kököttäminen on harvinaisen syvältä ja tekee niin katkeraksi, niin katkeraksi… Sitä vain miettii, miksi juuri itselle piti käydä tällä tavalla eikä saa siihen minkäänlaista vastausta. Omasta mielestäni minun ”pitäisi” olla työssä, mutta työnantajien mielestä selvästikään ei!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Vain muutaman satasen tähden


Eräs ikävimmistä työttömyyteen liittyvistä seikoista on se, että joutuu muutaman hassun satasen takia olemaan byrokratian rattaiden runneltavana Kelan ja TE-toimiston armoilla. Tosin ne muutamat satasetkin tulevat todelliseen tarpeeseen.

Minulta ehdittiin sujuvasti lopettaa edellisen koulutuksen koulutustuki ennen seuraavan alkamista ja päätöksessä kerrottiin, ettei minulla ole oikeutta tukeen siitä päivästä alkaen, kun nykyisen koulutustuen nimenomaan oli tarkoitus alkaa! Tuli uudesta koulutustuesta toki päätös myöhemmin, mutta täytyihän tuki nyt ehdottomasti välillä katkaista…  Nykyään ei muuten enää saa korotettua ylläpitokorvausta yli 80 km päässä käymisestä kuin niiltä päiviltä, jolloin todella on koulutuspaikkakunnalla.  Kun aloitin työvoimapoliittisten koulutusten kierteen (tämä on jo kuudes!) yhdeksän vuotta sitten pääkaupunkiseudulta, sain kaikilta päiviltä korotettua ylläpitokorvausta. Silloin olin tosin ansiosidonnaisella, junamatkat olivat halvempia, minulla oli vielä säästöjä jäljellä ja yövyin joskus miehen sukulaisten luona. Nyt olen tm-tuella, säästöjä ei enää ole, junamatkat ovat älyttömän hintaisia (ylläpitokorvauksen korotusosa kattaa noin seitsemäsosan edestakaisen junamatkan hinnasta), joten kyllä "kannattaa". Tosin erittäin ajoissa ostamalla on mahdollisuus saada menolippu jopa puoleen hintaan, mutta paluulippua ei yleensä voi ostaa valmiiksi, koska ei etukäteen tiedä mihin junaan ehtii.