keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kotoilusta ja downshiftauksesta



Kotoilu: ”Kotoilu eli homing on maailmanlaajuinen trendi, joka sisältää kodista nauttimista ruoanlaiton, sisustuksen, käsitöiden ja elämänhallinnan eri muodoissa.”
Downshiftaus: ”Downshiftingissä arvostetaan yksinkertaisempaa elämää ilman turhaa teknologiaa tai kulutushysteriaa. Vähemmän töitä. Vähemmän rahaa.” 

Kotoilun ja downshiftauksen idea on vapaaehtoisuuteen perustuminen. Kun henkilö joutuu kotoilemaan ja downshiftaamaan ei-vapaaehtoisesti pakon edessä, ei se ole silloin lainkaan sama asia; kotoilemaan joutuu, koska ei ole työpaikkaa minne mennä ja downshiftaamaan, koska ei saa palkkaa! Silloin ei välttämättä kovinkaan paljon ”nauti kodista”. On tietenkin hienoa, että sellainen vielä on – näillä ”tuloilla”… Elämänhallinnastakaan ei juuri voida puhua, koska työ on tärkeä osa elämänhallintaa. Työttömän täytyy sitten yrittää hallita se mikä vielä hallittavissa on – jos nyt elämä koskaan on ”hallittavissa”.

Downshiftata siis täytyy, koska ei yksinkertaisesti ole rahaa ostaa mitään. Ei ole nimittäin edes vähemmän työtä eikä vähemmän rahaa, vaan kumpaakaan ei ole lainkaan. Kulutushysteriasta työttömän kohdalla ei ole voinut puhua pitkään aikaan – jos koskaan - ja oikeastaan työttömän täytyisi myydä loputkin tavaransa pois.  Valitettavasti työtön ei kuitenkaan omista mitään niin arvokasta, mistä voisi jotain isompaa rahasummaa edes saada.

Sellaista on pakkokotoilu ja – downshiftaus. Tulen hyvin todennäköisesti (jos ja kun ei ihmettä tapahdu) jälleen pakkokotoilemaan koko pimeän ja synkän syksyn ja talven, kunpa voisin nukkua talviunta!

lauantai 27. lokakuuta 2012

CV:ni voi vetää WC:stä



Viimeisen (tai viimeisimmän?) työhaastatteluni perusteella CV:ni on todettu täysin arvottomaksi ja merkityksettömäksi, joten sen voinee sitten huuhdella vessanpytystä alas? Pääsin toki vielä haastatteluun CV:ni perusteella, mutta ”ansioni” olivat täysin mitättömät muihin hakijoihin verrattuna eikä niillä ollut työnantajaehdokkaalle mitään käyttöä. Tässä ”CV:ni”:

Koulutus: Vanhentunut sekä täysin turhaksi ja vääräksi ”valinnaksi” (en muuallekaan päässyt) osoittautunut.
Työkokemus: Alle kymmenen vuoden ”ura” insinöörinä ja sen lisäksi kaksi pätkätyötä kestoltaan yhteensä 2,5 vuotta. Työkokemusta 46 vuoden ikään nähden on siis aivan liian vähän.
Keskeiset työtaidot ja osaamisalueet: Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuksi tuleminen, ulkoistettuna entisessä työpaikassa työskentely, naisiin kohdistuvan *****ilun kuuntelu, kahvin keittäminen sekä sairaan työyhteisön ja ihmisten johtamisessa täysin epäpätevän esimiehen sietäminen.
Kielitaito: Ei riittävä, koska Jollain Toisella Hakijalla on tästä kielestä maisterin tutkinto.
Tietotekniikkataidot: Olen ollut tietotekniikan kanssa tekemisissä vuodesta 1986, jolloin käynnistimme tekussa PC:tä DOS-levykkeellä ja opettelimme Teko-tekstinkäsittelyä sekä Lotus 1-2-3 –taulukkolaskentaohjelmaa. Lisäksi opiskelimme Basic-ohjelmointia, mutta siitä en ymmärtänyt tuon taivaallista (ohjelmointi ei ole minun juttuni).  Nettisurffailua olen harrastanut vuodesta 1994, jolloin tuli käyttöön Mosaic-selain. Työtehtävissä olen käyttänyt tietokonetta 1990-luvulta alkaen, joten en siis ole kyvytön oppimaan myös uutta tietotekniikassa, vaikka olenkin jo yli 40-vuotias.
Harrastukset: Ei joukkuelajeja eikä järjestötoimintaa, jotka kertoisivat sosiaalisuudesta ja aktiivisuudesta. Lukemisen ja yksilöliikuntalajien harrastaminen puolestaan kertovat ”epäsosiaalisuudesta” ja erakkomaisuudesta.
Suosittelijat: Entinen esimieheni, joka totesi etten ole ”Sellainen, joka halutaan töihin” voisi ehkä toimia (epä)suosittelijanani? Olisi muuten pitänyt kysyä häneltä miksi en ole sellainen jne., niin olisi ehkä tullut selvyyttä tähän myöhempäänkin töihin kelpaamattomuuteeni.

Haastattelu(i)ssa (epä)onnistumisesta: Olen liian rehellinen osatakseni esittää jotain muuta kuin olen, teeskennellä tai jopa valehdella (?) työhaastattelussa. Jos ja kun en omana itsenäni kelpaa, niin en kai sitten menesty(isi) työelämässäkään, koska tällä perusteella myös siellä ei ”rehellisyys maata peri”.

Miksipä siis kukaan palkkaisi minua töihin? Ainahan löytyy nuorempia, niitä, joilla on yksi (tai jopa kaksi) korkeakoulututkinto(a), enemmän kokemusta, tuoreempaa kokemusta, asiaosaamista jne. You name it.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kuusi vuotta sitten



Kuusi vuotta sitten tähän aikaan olin saanut työpaikan, jossa aloitin Pyryn päivänä 1.11.2006. Tuona päivänä muuten oli (nimensä mukaisesti) valtaisa lumipyry ja liikennekaaos, mutta pääsin kuin pääsinkin uudelle työpaikalleni. Koko lopputalven satoikin sitten vettä… Olin tuolloin 40-vuotias ja ollut useita vuosia poissa työelämästä, mutta poissaolo meni silloin pienistä lapsistani johtuvaksi.  Sain silloin määräaikaisen viran, joka kesti runsaan vuoden.

Nyt ollessani 46-vuotias ja oltuani paljon lyhyemmän ajan (silti liian kauan) pois työelämästä = työttömänä, en saa työtä sitten enää millään keinolla! Salaa toivoin, että olisin ”taas” päässyt aloittamaan työt tuona päivämääränä kuusi vuotta myöhemmin, mutta enpä ehdi enää viikossa saada työpaikkaa, kun en ole sitä lähes kolmessa ja puolessa vuodessa onnistunut saamaan.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Paluu todellisuuteen

Olen ollut matkoilla, enkä siksi ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Olin "parasiittina paratiisissa" muiden maksamana (enkä nyt tarkoita Kelaa). Maisemanvaihdos teki minulle todella hyvää, mutta paluu takaisin kylmään, harmaaseen ja ankeaan Suomeen on sitäkin raskaamman tuntuinen. Eihän täällä ole minulle oikeasti mitään, koska minulla ei ole sitä työpaikkaa! Eipä silti, ei työpaikkaa missään muussakaan maassa minulle olisi (kun en ole lääkäri enkä sairaanhoitaja)... Toisaalta Suomessa saa vielä lapsilisää (enemmän kuin 20 € lapsesta) ja sentään jonkinlaista työttömyyskorvausta - kaikissa maissa ei ole edes sitä. 

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ei tarvinnut



Juu, ei ”tarvinnut” sitten alkaa ajaa pitkähköä työmatkaa (tosin sekään ei olisi minua haitannut, koska ajoin lähes samaa matkaa vielä 5 v sitten) eikä myöskään "tarvinnut" alkaa tehdä pitkää työpäivää eikä panostaa työntekoon. Ei tarvinnut myöskään alkaa saada palkkaa ja työsuhde-etuja, kuten työterveyshuoltoa ja liikuntaseteleitä. Ne kuuluvat aina Jollekin Muulle, joka ansaitsee ne enemmän kuin minä. Ei tarvinnut, koska työnantaja ei tarvinnut minua eikä työpanostani. Minun työpanostani ei tarvita missään eikä minua varten ole työpaikkaa missään! 

Mitähän tässä sitten alkaisin tehdä eläkeikää odotellessa? Jos eläkeikäni olisi 63 vuotta, siihen olisi vielä noin 17 vuotta aikaa. Aamuisin katson kelloa ja mietin, että onko se vasta yhdeksän; mitä tekisin loppupäivän? Tai sitten ajattelen, että onko nyt vasta tiistai/ keskiviikko jne. Kaikki päivät tosin ovat samanlaista mössöä, koska niitä ei rytmitä mikään! On aivan sama minulle, onko viikko tai viikonloppu, koska työttömällä ne eivät eroa toisistaan mitenkään (paitsi siinä, että muu perhe on viikonloppuisin kotona).  Kohta kolmen ja puolen vuoden aikana olen jo käyttänyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat ideat ajanviettotavoiksi eivätkä ne valitettavasti korvaa työssä käymistä ja mielekästä työntekoa.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Nol(l)attu



Minun kaikki osaamiseni, koulutukseni ja kokemukseni on nyt sitten täysin nollattu minut viimeiseen(!) työhaastatteluuni kutsuneen työnantajan (edustajien) toimesta. Millään asioilla, mitä olin tehnyt tai opiskellut ei ollut heille minkäänlaista käyttöä! Kehtasinkin mennä sinne toiveikkaana itseäni tyrkyttämään, kun kerran kuitenkin löytyi niitä ”asiaosaajia”, sekä paremmin ja relevantimmin koulutettuja… Kyllä se nyt on niin, ettei minulla todellakaan ole yhdellekään työnantajalle yhtään mitään tarjottavaa! Siltä nyt ainakin vaikuttaa. Vai oliko sittenkin vain lopulta kysymys ikäsyrjinnästä ja pitkästä työttömyydestäni? Ne kun eivät työmarkkinahaluttavuuttani yhtään paranna! Kilpailu on kovaa, viidakon laki vallitsee työmarkkinoilla, työnantajilla on runsaasti tarjontaa mistä valita jne. jne.