Epävarmuus: Työttömänä on melko varmaa se, ettei enää työllisty tai jos työllistyy, se on erittäin vaikeaa. Pätkätyöläisenä on epätietoisuus töiden jatkosta, mutta toisaalta on tieto siitä, että työt ovat välillä katkolla. Tälläkin kertaa oli hilkulla, että jotain jatkoa sain.
Ulkopuolisuus: Kun työpätkät
sijaitsevat eri yksiköissä ja vaihtuvat usein, ei ole koskaan aidosti joukossa
mukana, vaikka yrittäisikin omalta osaltaan osallistua esim. aamukahville
muiden mukana. Lopulta kuitenkin käy aina selväksi, ettei todellakaan ole osa
vakiporukkaa. Tuntuu myös siltä, että on ”aina” lähdössä jostain paikasta ja
menossa seuraavaan, kunnes ei enää ole seuraavaa paikkaa tarjolla…
Väliaikaisuus: ”Väliaikaista kaikki on vaan.”
Minun
tapauksessani väliaikaista on työssäkäynti, koska vakipaikkaa en enää tule
saamaan. Kilpailu on kovaksi havaittu ja mahdollisuuteni siinä menestymiseen
eivät ole erityisen hyvät.
”Tämä vuosi,
joitain suosi, enemmän…”
Varsinkin työttömyysvuosina on aivan aiheellisesti tuntunut siltä, että ”kaikilla
muilla” on parempi menestys ja onni työnhaussa ja työhön valituksi tulemisessa.
Samaa tuntemusta valitettavasti minulla on edelleen, koska vuosi 2021 ei
suosinut minua ns. vakipaikan saamisessa - yrityksestä huolimatta.
Hyvää on kuitenkin
se, että nyt on jo toinen vuodenvaihde, jolloin minulla on seuraavalle vuodelle
töitä tiedossa (ainakin puoleksi vuodeksi).