torstai 1. joulukuuta 2022

Vakituinen työpaikka 56-vuotiaana!

Tulihan se sieltä kaikkien näiden vuosien kärvistelyn jälkeen – eläkepaikka tai ainakin vakituinen työpaikka! Tämä tapahtui kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun aloitin työllisyyskoulutuksen nykyiselle alalleni. Sinnekään pääseminen ei ollut mitenkään itsestään selvää, vaan oli useiden sattumien summa. Näistä kahdeksasta vuodesta olin kuitenkin vielä neljä vuotta eli puolet työpaikattomana hakiessani työpaikkaa mm. nykyiseltä työnantajaltani.

Kylläpä onkin ollut ”mielenkiintoiset” 8 vuotta ja toki myös koko se aika, jona olen blogiani kirjoitellut.

Kohokohtia:                                                                                 Vuotta sitten                                                                                                                                        

2010

Pitkäaikaistyöttömäksi

12

2011

Työmarkkinatuelle joutuminen ja blogin aloitus helmikuussa

11

2012

Kirjastoalan työllisyyskoulutus (ei päivääkään töissä sen perusteella)

10

2014

Lokakuussa työllisyyskoulutukseen nykyiselle alalle

8

2015

Työllisyyskoulutus päättyi kesäkuussa, syyskuun alusta palkkatukityöhön

7

2016

Lyhyt työllisyysjakso (yht. 10 kk) päättyi heinäkuussa

6

2020

Työkokeilun myötä pätkätöihin kesällä

2

2022

Vuorotteluvapaan sijaisuus (puoli vuotta eli vuoden alkupuolisko)

 

2022

Vakituinen työpaikka 1.12. alkaen!

 

Ihan tässä tulee tippa linssiin…

Kaikkien näiden vuosien epätoivon, katkeruuden, työnhaun, työpaikattomuuden ja pätkätöiden jälkeen tämä viimeinkin tapahtui. Oli vaiheita, jolloin olin jo heittänyt kaiken toivon työllistymisestäni, mutta jotenkin onnistuin sitkeällä sinnittelyllä pääsemään nykyiseen tilanteeseen. Täytyy sanoa, että elämäni on muuttunut todella paljon positiivisemmaksi, kun saan nyt vihdoin ja viimein olla mielekkäässä vakituisessa työssä.

Blogin päivittäminen on jäänyt työllistymiseni jälkeen vähemmälle ja nyt loppuu kokonaan, koska ei ole enää syytä ylläpitää blogia tästä aiheesta. Jätän blogin näkyville, sillä näiden runsaan 11 vuoden aikana on joukkoon mahtunut hyviä kirjoituksia (vaikka itse sanonkin) ja paljon hyvää keskustelua.

Blogi oli minulle tosi tärkeä huonoimpina työttömyysaikoinani, joten kiitos kaikille lukijoille ja kommentteja kirjoittaneille! 


lauantai 5. marraskuuta 2022

Lusmuleidejä ei työnteko oikein nappaa

 Olen tutustunut uuteen työntekijälajiin, jota nimitän lusmuleideiksi. Ko. naiset ovat 60-luvulla (alku- ja loppupuolella) syntyneitä. He ovat olleet ikänsä samassa työssä ja leipiintyneet, joten he käyttävät hyväkseen kaikki tilaisuudet olla pois töistä, varsinkin kun tietävät, että joku (kuten minä) tulee heitä paikkaamaan. Itse olen kuvitellut meillä 60-lukulaisilla olevan korkean työmoraalin, mutta tämä ei selvästikään koske kaikkia. Lusmuiluun ja leipiintymiseen kuuluu luonnollisesti olennaisena osana tupakalla ramppaaminen.

Toiveeni on tehdä töitä kuu(nte)lematta jatkuvaa valittamista. Haluan työskennellä innostuneiden ja motivoituneiden henkilöiden kanssa. Ehdottaisinkin näille Lusmuleideille vuorotteluvapaan sijaisuutta, lyhennettyä työaikaa tai jopa sairauseläkkeelle jäämistä, jos on kovin paha työuupumus. Onkin ollut kiinnostavaa nähdä, miten erilaisia saman työtehtävän tekijät ovat taustaltaan (koulutus, ikä, työkokemus, osaaminen, työmoraali - ja yleensä asenne tai kiinnostus työtä kohtaan). Toki en voi tietää, mistä kaikesta työuupumus ja kyllästyminen kenelläkin johtuu, mutta valitusta saisi olla ainakin vähemmän, koska nimenomaan se pilaa työilmapiiriä.

Töissähän ei ole kenenkään varsinaisesti pakko käydä, sieltä voi aivan vapaasti irtisanoutua, jos kerran eivät hommat huvita. Motivoituneita voisi olla tulossa tilalle. Minulla ei tällä hetkellä ole leipiintymisen vaaraa, koska olen iloinen työpaikastani ja olen ollut aivan liian kauan työttömänä haluten vuosikausia päästä töihin.

lauantai 15. lokakuuta 2022

Onneksi en ole enää työtön

Täytyy todeta, että onneksi en ole tällä hetkellä työtön ja toivon mukaan en myöskään jatkossa enää joudu olemaan. Minulla on tiedossa töitä ainakin huhtikuun 2023 loppuun ja olen myös hakenut vakituista paikkaa, johon olen jo käynyt työhaastattelussa. Tässä iässä (56) vakituisen työpaikan saaminen olisi todellinen onnenpotku! Kuten olen jo aikaisemminkin saattanut blogissani todeta, nykyisellä alallani ei vaikuttaisi olevan oman kokemukseni mukaan ikäsyrjintää. Voihan olla, että ikäsyrjintä tulee kuitenkin esiin siinä, etten saa vakituista paikkaa? Toisaalta se ei sinänsä haittaa, jos määräaikaisuuksia on tiedossa. Määräaikaisuuksien ketjuttamiseen tulee olla perusteltu syy*, mutta toki syitä aina löytyy.  Nyt on sellainen tilanne, että alallani on oikeasti työvoimapulaa**, mutta toisaalta kuka tahansa ns. pystymetsästä ei kuitenkaan sinne kelpaa. Vielä siihen, miksi (toki se on itsestään selvää) totean otsikossa mainitun asian eli miksi parhautta on olla töissä:

Minun ei tarvitse olla missään tekemisissä TE-toimiston kanssa

  • En joudu epätoivoisesti hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa
  • Toimeentuloni ei ole pienehkön ansiosidonnaisen päivärahan varassa
  • Ei ole vaaraa työmarkkinatuelle putoamisesta, kun ansiosidonnaisen päivärahan päivät eivät kulu, koska saan palkkaa
  • Palkkani on pienehkö, mutta kuitenkin se on Jotain Ihan Muuta kuin työttömyyspäiväraha

 *https://docue.com/fi-fi/lakitieto/maaraaikainen-tyosopimus-ketjuttaminen

 **Pulaa on:

1) Tietyistä säädellyissä ammateissa toimivista, lähinnä terveydenhuollossa. Osa tästä ratkeaisi helposti koulutusmääriä lisäämällä (lääkärit).
2) Huippuammattilaisista (kunkin alan paras 1 %), jotka tekevät työn alan keskipalkalla.
3) Ihan normaaleista työntekijöistä, joilta puuttuu spesifi kokemus asiasta X, jota ei voi hankkia kuin työssä. Kun ei kukaan itse halua kouluttaa, niin kierre vaan pahenee.
4) Pienipalkkaista osa-aikaisista mm. kaupan ja ravintola-alalla.

 vauva.fi/keskustelu//tyovoimapula-ei-ole-totta

Takanani on kolme pitkää työttömyysjaksoa: 4,5 vuotta, noin 6 vuotta ja 4 vuotta (eli yhteensä 14,5(!) vuotta). Ensimmäinen työttömyysjakso menee pienten lasten hoidon piikkiin ja toisellekin löytyy vielä ”selityksiä”, mutta kolmannella jaksolla en todellakaan tiedä mitä loppujen lopuksi tein ja miten kulutin sen 4 vuotta. Toki hain jatkuvasti työpaikkaa (niitä harvoja, joita minulla oli mahdollisuus CV:ni perusteella hakea) ja kävin muutamassa työhaastattelussa, mutta eipä siinä aivan neljää vuotta saanut kulumaan – kesiä lukuun ottamatta.


lauantai 1. lokakuuta 2022

Työpäivän jälkeen

 ”Viimeinkin”, eli jo runsaan kahden vuoden ajan olen saanut olla siinä tilanteessa, että on olemassa aika työpäivän jälkeen – eikä työttömyyspäivän jälkeen tai sellaisen aikana.

Äskettäin käydessäni kirjastossa työpäivän jälkeen, ajattelin kuinka erilaista ja hienoa on todellakin käydä siellä intensiivisen työpäivän tehtyään verrattuna siihen, että olisin mennyt kirjastoon työn sijasta/ korvikkeena kuluttamaan aikaa - ja toki lainaamaan kirjoja työllisyystilanteestani riippumatta. On turha jossitella ja olla katkera, mutta vieläkin välillä minulle tulee mieleen kysymys siitä, miksi en ole saanut olla kaikkia niitä vuosia työssä, jotka olin työttömänä? Miksi työllistymiseni on aina ollut niin valtavan vaikeaa? Kun olen päässyt näkemään töissä olevia, eivät he kaikki suinkaan ole mitään ahkerinta, älykkäintä ja tunnollisinta väkeä, silti he ovat töissä. Niiden, joilla on työpaikka, on yleensä helppo vaihtaa toiseen työpaikkaan - ja ovi tuntuukin käyvän nykyisessä työpaikassa taajaan ulospäin. En aivan tiedä mistä syystä, koska minä olen tyytyväinen työnantajaan ja pidän sitä jopa parhaana tähänastisista.

Ensimmäistä kertaa vähien työllisyysvuosieni ja lukuisten työttömyysvuosieni aikana minulle siis tuli mieleen vertailla tuntemusta kirjastossa käynnistä työpaikattomana ja työllisenä. Vaaka todellakin kallistuu siihen suuntaan, että myös kirjastossa käyminen on mukavampaa silloin, kun minulla on työpaikka ja voin mennä sinne työpäivän jälkeen! Kirjasto muuttuu vähän kurjastoksi silloin, kun ei ole työpaikkaa ja kovasti valinnanvaraa minne mennä päivisin. Muutenkin työttömänä on vaikea saada mitään positiivisia elämyksiä, kuten työtehtävissä voi parhaimmillaan saada. On hienoa, kun saa tuntea tehneensä jonkin asian siten, että voi olla tyytyväinen suoritukseensa - ja on myös mahdollisesti auttanut jotain toista osapuolta. Työllisenä voi saada onnistumisen kokemuksia, jotka työttömänä ovat harvassa. Joskus harvoin työttömänä työnhakijana saa iloita työhaastattelukutsusta, mutta valinnan lopputuloksen selvittyä on yleensä ollut ilo kaukana ja itku lähellä.


torstai 1. syyskuuta 2022

Taas mennään, osa 2

Olen jälleen yhdessä pätkätyössä, tällä tietoa parisen kuukautta. Lyhyet työsuhteet näyttävät olevan erikoisalaani, koska muutakaan ei ole (ollut) tarjolla. Toki peräkkäiset tai lähes peräkkäiset pätkätyösuhteet ovat parempi kuin ei yhtään mitään, mihin olen joutunut vuosien työpaikan hakemisen aikana tottumaan. Vuosikaudet meni sillä tavalla, etten koskaan saanut yhtään minkäänlaista työpaikkaa mistään! Nyt on sentään jonkinlaista toivoa olemassa.

Lisäksi sain yhden työhaastattelukutsun, jota en odottanut saavani.  Tämä oli iloinen yllätys sinänsä. Työpaikan (jälleen kyseessä lyhyehkö sijaisuus) saaminen olisi toki ollut aivan oma lukunsa. Koska minulla oli jo tiedossa tämä nykyinen työ, valitsin sen ja peruin haastattelun tuonne toiseen paikkaan. Ensimmäistä kertaa olen siis perunut sovitun työhaastattelun, koska en olisi voinut aloittaa töitä ennen nykyisen sijaisuuteni päättymistä ja toiseen paikkaan tarvittiin työntekijä nopeammassa aikataulussa. Lisäksi nykyinen työpaikka oli jo luvattu minulle ja tuo toinen olisi ollut vielä epävarma.

Minulla on menossa nyt kaikkiaan seitsemäs pätkä ja viides työpiste saman talon sisällä noin kahden vuoden aikana. Tällä tietoa pätkän kesto on noin kaksi ja puoli kuukautta. Lyhyin työpätkäni on ollut 5 viikkoa ja pisin kuusi kuukautta. Nyt minulla on välillä myös erilainen työaika kuin aikaisemmin, koska työaikani toisinaan alkaa ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin edelliseen verrattuna. Toisaalta on hyvä, ettei minun tarvitse herätä kuudelta, mutta en selvästikään osaa arkiaamuisin nukkua pitempään kuin puoli seitsemään(?)

Sattuipa tässä eräänä päivänä jumppaan mennessä sellainen tapaus, että pukuhuoneessa oli 3 henkilöä. Yksi sanoi tulleensa jumppaan suoraan töistä ja toinen sanoi myös tehneensä niin. Minä kolmantena en sanonut asiaan mitään, mutta tällä kertaa minun ei tarvinnut olla se, joka on työelämän ulkopuolella, vaan olisin itsekin voinut mainita, että minäkin tulin tänne suoraan töistä. Kerrankin minun ei tarvinnut kokea itseäni huonommaksi kuin työssäkävijät (joille toki se työpaikka tuntuu olevan itsestäänselvyys, mitä se minulle ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan).

 

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Pätkätyö vai pitkätyö?

Pitkätyöllä eli vakituisella työpaikalla on useita etuja verrattuna pätkätyöskentelyyn. Pitkätyölle keksin vain yhden haittapuolen, kun taas pätkätyölle löydän vain kaksi etua sen huonoihin puoliin verrattuna. Ne eivät välttämättä edes ole mitään etuja, koska pätkien välillä on usein liian pitkä aika ja työsuhteet saattavat olla turhan lyhyitä.

Pitkätyön edut:

Ei tarvitse hakea jatkuvasti uusia työpaikkoja

Lomat ja työterveys ym. edut

Eläkettä kertyy koko ajan

CV on aukoton (tosin sillä ei ole merkitystä, kun ei tarvitse hakea työpaikkoja)

Pitkätyön haitta:

Sitovuus


Pätkätyön edut:

Erittäin vaihtelevat työpaikat, työtehtävät ja työsuhteiden kesto (jos kaipaa vaihtelua, joka ei aina välttämättä ole niin hyvä juttu kuitenkaan)

Oppii monenlaista uutta terminologiaa ja eri ”työpisteiden” työtapoja

Pätkätyön haitat:

Lomat ovat yleensä työttömyyden muodossa eikä ole työsuhde-etuja

Eläkettä kertyy vaihtelevasti, jos lainkaan

CV:ssä on valtavat kraaterit

Kun ei ole tietoa seuraavasta pätkästä, joutuu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi

Aina uuteen työporukkaan meneminen ei ole introvertille mieluista puuhaa


lauantai 30. heinäkuuta 2022

Pätkäaikaistyötön

 Olen ollut blogissani toivoton työtön ilman minkäänlaista toivoa työllistymisestä (9/2015 asti), työpaikaton palkkatukityön jälkeen (7/2016 -) ja työpaikallinen noin kahden vuoden pätkätöiden aikana (7/2020 - 7/2022).

Tällä hetkellä olen pätkäaikaistyötön tai pätkätyöpaikaton ilman tietoa mahdollisesta seuraavasta työpätkästä (paitsi tiedolla kahden viikon sijaisuudesta). Vakituisesta työpaikasta minun on tässä vaiheessa aivan turha enää haaveilla.

Onnistuin puhelimessa tinkimään TE-toimiston hemmolta aluksi vain kahden työpaikan hakuvelvoitteen, jota sitten nostetaan kuukausi kerrallaan, kunnes kuitenkin lopulta tulee neljän työpaikan hakuvelvoite, ellei työllistymistä siihen mennessä tapahdu. Onneksi avoin hakemus täyttää yhden hakuvelvoitteen. Lisäksi profiilin tekeminen LinkedIniin tai työmarkkinatorille täyttäisi yhden hakuvelvoitteen. (Minulla on suppea profiili LinkedInissä, mutta en tiedä, kelpaako se ilman täydennyksiä.)

Seuraavaksi on vuorossa ns. täydentävä työnhakukeskustelu, joka ilmeisesti tehdään kahden viikon välein! Häh? Kylläpä riittää resursseja tällaiseen. Toivon todellakin mahdollisimman nopeaa työllistymistä, varsinkin kun minulle tulee todellisia vaikeuksia löytää neljä haettavaa työpaikkaa kuukaudessa. 

Minun ei ole mitään järkeä hakea insinöörin paikkoja, koska olen ollut insinöörin töissä viimeksi 23 vuotta sitten. Teknisen dokumentoijan töissä puolestaan olen ollut 13 vuotta sitten eikä niiden hakeminen tuottanut tulosta aiemminkaan, joten miksi se tuottaisi nyt? Viimeaikaisissa töissäni on ainakin se hyvä puoli, että korkeakoulututkinto ei todellakaan ole vaatimuksena, kuten se käytännössä on kaikkiin muihin töihin, joita olen aikaisempina vuosina hakenut.


maanantai 18. heinäkuuta 2022

Haenko neljää työpaikkaa kuukaudessa?

Jouduin ilmoittautumaan työttömäksi sen vuoksi, ettei jatkossa tulisi ongelmia asian suhteen työpaikattomuuden mahdollisesti pitkittyessä ja myös sen vuoksi, ettei minulla ole seuraavaa työsopimusta tiedossa. Siinä tapauksessa en todellakaan olisi ilmoittautunut kyykytettäväksi! Sain kuitenkin lomarahat sekä pitämättömät lomani rahana, joten muutamaan kuukauteen ei ole taloudellisia ongelmia, mutta sen jälkeen alkaa taas toimeentulo-ongelmia olla, jos en töitä enää jatkossa saa.

Lähes 2 viikkoa meni yhteydenottoa työvoimaviranomaiselta ”odottaessa”. Yhdeksäntenä arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumiseni jälkeen sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, koska minulle soitetaan. Tämä tapahtuu kahdentenatoista arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumisestani.

Aivan paras idea poliittisilta päättäjiltä neljän työpaikan pakkohakeminen ei ollut, koska työhön haluava henkilö joka tapauksessa hakee töitä, mutta toki niissä puitteissa missä se on järkevää. Hakeminen hakemisen vuoksi ei sitä ole eikä lisää työllisyyttä millään tavalla! On myös turha vedota ns. pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin, koska resursseja Suomessa ei samalla tavalla ole kuin muissa Pohjoismaissa.

Todellisuudesta vieraantuneet päättäjät kuvittelevat työttömyyden syyn olevan siinä, etteivät työttömät hae työpaikkoja. No, entäpäs jos ei ole tarjolla juurikaan sopivia paikkoja, joita hakea? Entä jos ei pääse koskaan työhaastatteluun, vaikka laittaisi kuinka paljon hakemuksia tahansa? Mitä jos joskus sattuu saamaan kutsun työhaastatteluun, mutta ei tule valituksi? Jne. jne. 

torstai 30. kesäkuuta 2022

Kuin viimeistä päivää

Viimeisiä viedään perjantaina eli viimeiset työpäiväni tällä tietoa ovat kohta menneet. Tässä vaiheessa on aika sama, miten ahkerasti vielä töitä teen, koska jatkoa ei ole nykyisessä paikassa minulle tarjolla. Tulevaisuus on jälleen ”täynnä mahdollisuuksia”, sikäli kun se voi tämänikäisellä olla. Ei oikein hyvältä nyt näytä lähes kahden vuoden jälkeen - pitääkö minun taas kerran alkaa painajaismaiseen työnhakuun? Jälleen paluu työpaikattomaksi/ työttömäksi työnhakijaksi/ työpaikkaa vailla olevaksi…

Eipä sitten muuta kuin neljää työpaikkaa kuukaudessa hakemaan, vaan mistäpä niitä haettavia löytyy, kun tähänkin asti ovat realistiset haettavat työpaikat olleet hyvin harvassa?

Tänä kesänä minulle tuli jo 56 vuotta täyteen, eli numerot ovat siinä mielessä väärin päin, että jos ne olisivat 65, olisi virallinen eläkeikäni jo täynnä, mutta nyt siihen on vielä (enää?) 9 vuotta.

Työpäiviä jäljellä 1, työttömyys jatkuu parin vuoden jälkeen (toki muutamia työttömyyspäiviä oli eli se yksi pakollinen ennen vuorotteluvapaan alkua sekä pari päivää elokuussa 2021).

Toisaalta noin kahden vuoden aikana minulla on ollut vain 2 x 2 viikkoa lomaa, joten (kesä)tauko heinäkuussa tulee tarpeeseen, mutta sen jälkeen olisi elo- tai viimeistään syyskuussa syytä olla jo seuraava työsopimus tiedossa, mitä ei nyt valitettavasti ole.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Työntekijä ”tuli takaisin” eli palasi entiseen työpaikkaansa

 ”T*** tuli takaisin.”

Minulle jäi kovin elävästi mieleen 16 vuotta sitten kesällä 2006 (kylläpä aika kuluu nopeasti, olin tuolloin 40-vuotias) yhdestä moninaisista ns. työharjoittelupaikoistani käsite ”takaisin tulemisesta”. Takaisin tuleminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ko. henkilö on lähtenyt ovet paukkuen (mutta ei polttaen siltoja takanaan) tuosta työpaikasta. Ennemmin tai myöhemmin hän on tullut häntä koipien välissä takaisin, kun ei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan takana. Hänet on toki otettu avosylin vastaan entiseen työpaikkaansa riippumatta siitä, viihtyykö hän/ onko hän tyytyväinen siellä edelleenkään. Joillekin on annettu tuollainen mahdollisuus. 

Minä en ole saanut tilaisuutta palata yhteenkään aiemmista työpaikoistani, tosin en ole niistä vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan jäänyt työpaikattomaksi määräaikaisuuden päätyttyä. Olisinko toisaalta halunnutkaan palata?

Nykyisessä työpaikassa eräs, joka on aina tyytymätön, uhoaa vaihtavansa yksityiselle puolelle, koska ”siellä on paremmat edut”. No, yksityisellä puolella ei ole pitkiä lomia, saikutteluetua eikä ”lapsi sairaana” -etua (samalla tavalla kuin julkisella puolella). Siellä on myös tulostavoitteet, joten taitaisi pupu tulla pöksyyn ja kipin kapin takaisin. Toki hän myös saisi tulla takaisin maailman tappiin asti, aina on työpaikka odottamassa!

Joku voi jopa palata kaksi kertaa samaan työpaikkaan ja mieluusti otetaan aina takaisin:

”Hän kertoo olevansa nyt kolmatta kertaa … palkkalistoilla, sillä hän on kahdesti käynyt työskentelemässä muualla.”

”Ymmärtääkseni siltä ensimmäiseltä kerralta minulla on edelleen hallussani firman ennätys siitä, kuka on irtisanoutunut, tehnyt töitä toisessa paikassa ja palannut nopeimmin takaisin. Tulin viidessä viikossa takaisin, ja siitäkin olin yhden viikon lomalla”,

aamulehti.fi/tyoelama

Viimeksi eilen kuulin lausahduksen: ”Kyllä tänne aina takaisin pääsee.” (Ok, hyvä sinulle!)

Työnantajan asemassa en ottaisi työntekijää kahta kertaa takaisin: jos kerran on lähtenyt, sitten on lähtenyt. Varmaankin tällaiset henkilöt ovat niitä korvaamattomia osaajia? Ainakaan heitä ei tarvitse perehdyttää työhönsä, koska tämä perehdyttämisen tarve tuntuu olevan jonkinlainen kynnyskysymys nykyisessä työpaikassani. Halutessa perehdyttämiselle kyllä löytyisi aikaa, mutta sitä halua ei näemmä ole?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tunnelmia jatkoa ajatellen

Olen huono työttömänä olemisessa, koska en sopeutunut työttömäksi edes yli kuudessa (2009–15) + neljässä vuodessa (2016–20). En mitenkään haluaisi enää tämän jälkeen olla työtön! 2000-luvulla olen ollut kokonaista 5 vuotta työelämässä, mikä on minulle jo ”saavutus” sinänsä. Minä en ole vältellyt työelämää, mutta työnantajat ja rekrytoijat ovat sitäkin enemmän vältelleet palkkaamistani. 

Nykyisessä työssäni on sellainen tilanne, että siellä kovasti kaivataan henkilöä, joka osaa tehdä ”kaikkea”, eli on ollut siellä vähintään 20 vuotta töissä. Tätä ”kaikkea” ei ole minulle edes vaivauduttu (ehditty/viitsitty/haluttu) opetta(m)aa(n) ja nyt sinne on tulossa hakuun salaperäinen kaiken valmiiksi osaaja - ja se en (useista syistä) ole minä. (Onnea toki heille sellaisen löytämiseen.) Näiden hieman alle kahden vuoden aikana olen tähän mennessä kuitenkin samasta organisaatiosta onnistunut jotenkin keplottelemaan seuraavan työpätkän itselleni.

Lomailin äskettäin parisen viikkoa ja nyt on työpäiviä työsopimuksen mukaan jäljellä enää 14, mutta työtä ja ennen kaikkea palkkaa tarvitsen jatkossakin. Mahtaako kesäkuu olla viimeinen työkuukauteni ennen eläkettä? Viimeisiäkö viedään työelämässä? On erittäin raskasta jälleen erittäin suurella vaivalla saatujen toisiaan seuraavien työpätkien jälkeen jäädä ilman työpaikkaa! 56-vuotiaana saa jo lopunkin toivon työllistymisestään heittää, kun se on tähän mennessäkin ollut niin uskomattoman vaikeaa.  


perjantai 27. toukokuuta 2022

Työnantajan väärä asenne

Liian usein puhutaan työttömän (työnhakijan) väärästä asenteesta, mutta olen valitettavasti viimeistään nyt joutunut toteamaan työnantajan eli tarkemmin sanoen työnantajan edustajan (pomon tai kollegan) väärän asenteen. Olen toki todennut sen jo aiemmin työpaikkaa hakiessani, mutta nyt olen todennut sen töissä ollessani.

”Yritykset haluavat sellaisia työntekijöitä, jotka tarvitsevat mahdollisimman vähän koulutusta tai työhön perehdytystä.”

Kaikki työnantajat, oli sitten kyseessä julkinen tai yksityinen, haluavat valmiita työntekijöitä, jotka osaavat jo ”kaiken” valmiiksi.
 Kuulin seuraavan toteamuksen erään osa-aikatyötä tekevän kollegan suusta, kun valitin hänelle epäreiluksi kokemastani kohtelusta:

Kuulemma erästä toista kollegaa (sattumalta on kyseessä juuri se henkilö, joka kävi kantelemassa minusta pomolle) ei enää huvita perehdyttää ketään, kun hän on jo niin monta perehdyttänyt?! Ei siis huvita/kiinnosta/viitsi/jaksa tai ”ehdi”! Parasta on tietenkin pitää osaaminen vain itsellään. Siinäpä hänellä on oikein hyvä ja terve asenne!

Toinen työnantajan asenneongelma on perehdyttämishaluttomuuden lisäksi ennakkoluulot (pitkäaikais)työttömiä työnhakijoita kohtaan.

Blogistani aiemmin:

Lisäksi asenteissa on vikaa työnantajien puolella pitkäaikaistyöttömän palkkaamiseen liittyen.

Kyllä pitäisi työnantajan katsoa peiliin silloin, kun työtön työnhakija hylätään heti työttömyyden perusteella, ja halutaan palkata vain työpaikanvaihtajia.


keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Joskus vain on liian myöhäistä

 Nyt on se hetki, kun on liian myöhäistä monen asian suhteen. Sanonta ”koskaan ei ole liian myöhäistä” ei tosiaankaan pidä paikkaansa.

Työelämän ja työllisyyden kannalta asiaa katsoessa on hyvinkin myöhäistä saada yhtenäinen noin 30 vuoden työura (samassa työyhteisössä).  Mitä vakituiseen/ toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen tulee, on myös sellainen liian myöhäistä saada, hädin tuskin tulen saamaan enää edes määräaikaisia töitä.

Eipä tässä elämässä voi vaatia mitään nallekarkkien tasajakoa, että näillä on sitten mentävä - kovasta yrittämisestä huolimatta. Kolme kertaa (2000, 2009 ja 2016) olen jäänyt ilman työpaikkaa kestoltaan vaihtelevien työsuhteiden jälkeen ja kolmesti (2006, 2015 ja 2020) olen onnistunut pääsemään takaisin töihin vuosia kestävien ponnistelujen jälkeen. Pisin työsuhteeni yhdessä paikassa on ollut 9 vuotta - eikä sekään ollut saman työnantajan palveluksessa (työpiste ja työtehtävät kuitenkin olivat suunnilleen samat). Työsuhteeni ovat monesti koostuneet usean pätkän yhdistelmästä ja kun lasken samassa paikassa vietetyt pätkät yhteen, lyhyimmäksi pätkäksi tulee yhteensä 10 kuukautta. Ilman yhteenlaskemista lyhyin työjakso olisi vain viisi viikkoa. Revipä näistä sitten yhteenkuuluvuutta työ”kaverien” kanssa!

Nykyisessä työpaikassa kahvitauoilla tykätään kovasti puhua henkilöistä, joita en tunne ja suunnitella juhlia, joihin minua ei ole kutsuttu. Vaikka olisin kuinka ulospäin suuntautunut ja suosittu/rakastettava ihminen (mitä selvästikään en ole), on minun mahdotonta (eli liian myöhäistä) muuttua 20 vuotta tuossa työyhteisössä olleeksi henkilöksi.

lauantai 14. toukokuuta 2022

Epäterveen työyhteisön merkkejä

  •  kaikki eivät ole tervetulleita sinne
  • huono johtaminen
  • töidenjaon epätasaisuus
  • runsaat poissaolot
  • kuppikunnat
  • yliolkainen suhtautuminen joihinkin henkilöihin/ johonkin henkilöön
  • jatkuva valitus
  • oman erinomaisuuden korostaminen (muiden kustannuksella)
  • tarvitsee yhteisen ”vihollisen”, jota käyttää syntipukkina, kun itsellä on paha olla
  • kehutaan nimeltä mainiten henkilöitä, jotka eivät tällä hetkellä/enää ole siellä (eikö tule mieleen, miksi eivät ole?)

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Työpaikan saannin hankaluudesta ja vaikeudesta

Työpaikan saaminen on yhä edelleen hankalaa ja vaikeaa siitä huolimatta, että olen (ollut) töitä hakiessani töissä, vieläpä samalla työnantajalla, jolta työpaikkaa haen. Vaatimukset pysyvät aina yhtä mahdottomina, enkä vieläkään ole saanut tilaisuutta opetella kaikkia töitä.

Kesäsijaisuus:

Tätä hain useita vuosia (4), ennen kuin lopulta sain yhden sijaisuuden kesällä 2021 ns. tiskin alta, edes hakematta paikkaa. Sitä ennen olin ollut talossa jo lähes vuoden.

Vuorotteluvapaan sijaisuus:

Samoin vuorotteluvapaan sijaisuuksia hain useita kertoja vuosina 2015–19 ja pääsin jopa melko hyvin työhaastatteluihin, mutta koskaan aiemmin en sellaista onnistunut saamaan. Vuonna 2022 sain  sijaisuuden organisaatiosta, jossa olin jo ollut töissä määräaikaisena. Valitettavasti tämä on osoittautunut pettymykseksi – ehkä molemmin puolin? Olisikohan kaikissa muissakin vuorotteluvapaan sijaisuuksissa vapaalle jäänyt henkilö ollut suorastaan korvaamaton?

Vakituisen paikan hakeminen määräaikaisena töissä ollessa:

Hain vuonna 2021 neljää vakituista työpaikkaa, haastattelukutsun sain vain yhteen paikkaan neljästä, enkä tullut siihen valituksi. Kolmesta muusta en ole saanut minkäänlaista ilmoitusta valinnan kohdistumattomuudesta minuun, toki olen intrasta jo nähnyt valituksi tulleiden nimet…

Jatkon saaminen pätkätyön jälkeen:

”Työelämää on takana enemmän kuin edessä.” 

Mielenkiintoinen seikka sinänsä, että tämä pitää omalla kohdallani paikkansa, vähäisestä takana olevasta työelämästä huolimatta. Oikeastaan työelämää on minulla yhtä vähän takana ja edessä, tai ainakin siltä minusta tuntuu. Takanani on yhteensä vain 14 vuotta työelämää ja edessä ”pitäisi” olla vielä noin yhdeksän vuotta, mutta se ei ole kovinkaan todennäköistä.

Ikäsyrjintä:

Äskettäin osui yt-neuvottelut ja irtisanominen läheiselle 57-vuotiaalle henkilölle, jolla oli siihen asti katkeamaton työura. No, miten hänelle kävi? Hän laittoi noin 10 työpaikkahakemusta, joista yksi ainoa johti jatkoon. Tämän paikan hän onneksi myös sai ja ehti olla vain kolmisen kuukautta ilman työpaikkaa. Suomessa ikäsyrjintä on aivan käsittämätöntä (kuten omasta kokemuksestanikin tiedän)! Tässä tapauksessa työnhakijalla kuitenkin on korkea koulutus, aiemmin katkeamaton työura ja ansiokas CV (itselläni ei ole niistä mitään, joten oma epätoivoinen työnhakuni on sikäli ”ymmärrettävää”). Toisaalta ikäsyrjintä ei koske poliitikkoja eikä ammattitoimitusjohtajia/ hallitusammattilaisia tms.

Hyväksikäyttö harjoittelun nimissä:

Lähipiirissä on myös vastavalmistunut tradenomi, joka saa vain ns. harjoittelupaikkoja, ja kun palkkaamisen aika tulisi, työt loppuvat siihen. Myös itse olen näissä palkattomissa ”harjoitteluissa” valitettavasti joutunut olemaan työvoimakoulutusten yhteydessä.
 
Suomi on ilmaisharjoittelun ja ikäsyrjinnän luvattu maa!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Lomaa odotellessa

Olen painanut töitä jo yli kolme kuukautta ilman ensimmäistäkään ylimääräistä vapaa- tai lomapäivää. En ole saikutellut koronan vuoksi (ainakaan vielä, koska olen siltä toistaiseksi jotenkin kummasti välttynyt, altistumisista huolimatta), enkä muutenkaan - ja varsinkaan en ole lakkoillut (vaikka työpaikallani tiettyihin liittoihin kuuluvat kollegat lakkoilivat 2 päivää muutama viikko sitten). Tällä hetkellä en kuulu mihinkään liittoon, ja siihen on monta syytä. Todennäköisesti en kuitenkaan olisi noiden lakkoilleiden liittojen jäsen, vaikka johonkin ammattiliittoon kuuluisinkin.

Raskasta on töissä ollut monestakin syytä: työn suoritustavoitteet (olen saavuttanut asetetusta tavoitteesta enimmäkseen noin 83 % tai 75 %), vaihtuvat (ja selkäänpuukottavat) kollegat, joista noin puolet ei ole erityisen mukavia, sekä jo mainitsemani vapaapäivien puute. Lasken päiviä pääsiäiseen, jolloin on pyhien vuoksi neljän päivän vapaa (onneksi minulle ei ole pyhä- eikä viikonlopputöitä, vuorotyöstä puhumatta) sekä sen jälkeen odottavaan ”kesä”lomaani. Lomani alkaa toukokuun loppupuolella ja kestää kaksi viikkoa. Tavallisesti ei luullakseni vuorotteluvapaan sijaisella pahemmin lomapäiviä olisi, mutta minulla on edellisiltä työpätkiltä lomapäiviä pitämättä ja sain siirtää niitä eteenpäin pidettäväksi. Onneksi on jatkossa - eri syistä - aika monta neljäpäiväistä työviikkoa tiedossa! Neljäpäiväinen työviikko, niin että perjantait olisivat vapaita, olisi minulle ihanteellinen työaikamalli.

Olen hieman kyllästynyt tekemään vain yhtä ja samaa osaa monipuolisesta työnkuvasta. Työ olisi monipuolista, jos sitä kaikkea saisi tehdä, mutta kun ei. Myös tämä seikka tekee työstäni väsyttävää. Kesä- eli toukolomani jälkeen minulla on tiedossa vielä kuukauden verran töitä (”jaksaa, jaksaa…”), minkä jälkeen en sitten tiedä jatkosta mitään. Jäänkö kenties eläkettä ”odottelemaan” 56-vuotiaana?


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kantelupukki kaakattaa

Kuvittelin olevani töissä aikuisten naisten kanssa, mutta en sitten ollutkaan, eli kaikki eivät todellakaan ole aikuisen tasolla… Pyrin olemaan ennakkoluuloton tai ainakin antamaan tilaisuuden kaikille ihmisille työpaikalla, mutta eipä olisi kannattanut. Luulin erästä henkilöä mukavaksi, mutta hänpä osoittautuikin selkäänpuukottajaksi!

Tein töissäni pari melko mitätöntä (eli korjattavissa olevaa*) virhettä ja hän kävi valittamassa niistä minulle aivan kuin hänellä olisi henkilökohtaisesti jotain nimenomaan minua vastaan (tämä tapahtui viikko sitten perjantaina) ja minulle jäi ikävä fiilis. No, sittenpä (seuraavana tiistaina) pomo kutsui minut keskustelemaan kanssaan ko. asiasta, koska tämä kyseinen henkilö oli mennyt pomolle kantelemaan… Minusta aivan uskomattoman lapsellista ja typerää - ja nolompaa tälle kantelijalle kuin minulle. Minä tietenkin puolustin itseäni ja pomo tuntui ymmärtävän näkökantani sekä sen, että kaikille sattuu virheitä.

*Entinen kollegani paikasta, jossa aloitin nykyisen (ilmeisesti tällä tietoa lyhyeksi jäävän) ”urani” sanoi, ettei meidän työtehtävässä voi tehdä sellaista virhettä, joka ei olisi korjattavissa.

Minusta on kuulemma myös valitettu, koska ”en puhu mitään”. Jos valittaja oli tämä sama henkilö, niin miten olen sitten työasioissa hänelle kommunikoinut, käsimerkeilläkö? (Olen hänen kanssaan toki muutakin puhunut.) Jouduinko vain syntipukiksi ko. henkilön stressille ja mahdollisille muille ongelmille? En ole häntä vielä tuon tapauksen jälkeen tavannut eikä erityisemmin huvita enää jatkossa tavatakaan eikä tehdä yhteistyötä tällaisen henkilön kanssa.

Pitää tosin paikkansa, etten ole mikään kahvitaukojen pälpätyksellä piristäjä enkä puhu omista asioistani (vastaan toki, jos joku jotain haluaa tietää). En mene töihin seurustelemaan ja koen teennäiseksi sen, jos heti olisin kuin vanha tuttu minulle vieraiden ihmisten kanssa (jotka ovat tunteneet toisensa 20–30 vuotta). Koen myös hankalana sen, että samat ihmiset eivät ole paikalla vakituisesti, vaan väki vaihtuu eikä minulla ole töissä ketään luottohenkilöä, jolta aina kysyä neuvoa. Siitä huolimatta neuvojen kysyminen työasioissa ei tuota minulle ongelmia, vaikka olenkin introvertti enkä muuten työkavereiden kanssa pahemmin seurustele (ainakaan näiden nykyisten). 


maanantai 14. maaliskuuta 2022

Työllisen arkea, osa 2

Olen nyt ollut neljän vuoden työpaikattomuuden jälkeen töissä runsaat puolitoista vuotta, joten miltä minusta tuntuu (uutuudenviehätyksen jälkeen)? Tuntuu siltä, että aina on maanantai eikä palautumisaikaa ole tarpeeksi. Jälleen kadehdin muiden jatkuvia lomia, vaikka minulla toki on runsaasti viime vuodelta säästyneitä lomapäiviä, joita aion jatkossa pitää ainakin kaksi viikkoa.

Sijaistamani henkilö tuntuu olevan (pomon ja muiden mielestä) täydellinen ja korvaamaton, enkä minä ole oikein mitään - eikä minusta ole mitään hyötyä?

Newsflash: kukaan ei ole korvaamaton – ainakaan työntekijänä! Eläkkeelle hänkin on jäämässä ennemmin tai myöhemmin. Minä en halua elää eläkepäiviä odotellen; elämä on tässä ja nyt. Mitään takeita ei ole terveydestä eikä muustakaan jatkossa. Olisipa taloudellisesti mahdollista eläköityä viimeistään kuusikymppisenä, mutta toisaalta ei ole tietoa onko minulla töitä enää tämän kesän jälkeen (eli 56-vuotiaana). (Entisen) pitkäaikaistyöttömän pätkätyöläisen elämä on monimutkaista, koska toisaalta palkan saaminen on kivaa, mutta toisaalta vapauskin on kivaa, mutta ei rahattomana. (Kolmatta heinäkuuta peräkkäin en aio kuitenkaan työhön käyttää.)

Työviikot ovat maanantaista perjantaihin kovin rutiinimaisia ja odotettu viikonloppu on kuin silmänräpäys, joka hujahtaa aivan liian nopeasti ohi. Toisaalta voisin nyt itse olla se, joka on vuorotteluvapaalla sen sijaan, että olen vuorotteluvapaan sijaisena. JOS minulla olisi ollut yhtenäinen työura tähän asti, tässä iässä tarvitsisin jo jotain vaihtelua. Joka tapauksessa kaipaisin työn ja vapaa-ajan tasapainoa siten, että vapaa-aikaa olisi saman verran tai enemmän kuin työtä J


lauantai 26. helmikuuta 2022

Mielensäpahoittaja täällä taas

On ehkä hyvä, etten aiemmin onnistunut saamaan yhtään vuorotteluvapaan sijaisuutta.  Nyt on nimittäin päässyt käymään niin, että minä en ole yhtään mitään tähän vuorotteluvapaalla olevan henkilöön verrattuna! Minusta ei ilmeisesti ole lähes mitään hyötyä töissä, koska tämä henkilö on (ollut) suorastaan korvaamaton.  Oikeasti kukaan ei ole korvaamaton, ja eläkkeelle jäänti on kuitenkin sillä ”korvaamattomallakin” edessä.

Ehkä olen vain turhasta mielenipahoittaja, mutta tällainen vertailu ja dissaaminen on todella epäreilua, varsinkin kun mainittu henkilö on ollut työssään 30 vuotta. Minun vikani tai ongelmani ei myöskään ole aliresursointi, sairauslomat (koronan vuoksi) tai muut jatkuvasti pyörivät lomat. Olen joutunut monella tapaa ikävään paikkaan ja asemaan, enkä olisi ottanut tätä työtä, jos olisin tiennyt tämän etukäteen.

Ihmettelen kovasti, eikö minusta todella ole mitään positiivista sanottavaa? Esimies töksäytti ns. palautteensa ilman mitään psykologista taitoa, kuten hampurilaistekniikkaa, jossa sanotaan ensin positiivista asiaa ja ikään kuin välissä negatiivinen asia ja sitten taas jotain positiivista. Onkohan vika vain ja ainoastaan minussa vai olisiko kuka tahansa ollut samanlainen pettymys?

Ensimmäistä kertaa minun tekisi mieleni jäädä saikuttelemaan tai jättää koko leikki kesken.  Minulla on lisäksi pelko persiissä siitä, etten saa tästä paikasta suosituksia enkä tämän jälkeen enää alalta muita töitä. Aiemmissa paikoissa ei kukaan valittanut eikä vertaillut mitään ja sain hyvää palautetta, mutta nyt kaikki on jotenkin kääntynyt päälaelleen.


lauantai 5. helmikuuta 2022

Valittajat töissä

On suorastaan tragikoomista kuunnella töissä sellaisten henkilöiden valitusta, jotka pitävät työpaikkaansa itsestään selvänä ja ovat olleet siellä jopa muutaman vuosikymmenen. Esimerkkinä noin neljäkymppinen henkilö, joka on ollut samassa työssä jo 20 vuotta. Hän uhosi vaihtavansa työpaikkaa, kun saa vain niin vähän kuin 50 € ePassiin yms. valtavia epäkohtia.

No, minä voin kyllä erittäin mielelläni astua hänen paikalleen eläkeikääni asti ja olen oikein iloinen tuosta ePassin summasta, koska aikaisemmissa työpaikoissani en ole saanut juuri mitään etuja - tai sitten olen ollut työpaikattomana, jolloin ei todellakaan ole vastaavia bonuksia tarjolla! Nytkään en tiedä, olisinko tällä hetkellä missään töissä ilman tätä vuorotteluvapaan sijaisuutta.

Kun olen itse täysin eri lähtökohdista ja erilaisella taustalla työpaikassani (ja todella vaikeasti sinne päässeenä), en voi kuin ihmetellä kaikista asioista valittamista ja haihattelua työpaikan vaihdosta. Jään odottamaan mielenkiinnolla minne ko. henkilö vaihtaa… Kovin itsevarmoja tuntuvat nämä nk. milleniaalit olevan.

tiistai 25. tammikuuta 2022

Koronapässi

Ehdin olla kokonaista kolme viikkoa uudessa työssäni, kun jo kysyttiin kaikilta työntekijöiltä koronapassit. Toisen rokotuksen olen ottanut vasta kaksi viikkoa sitten (työterveys antoi silloin kolmansia rokotuksia innokkaimmille). Ensimmäisen rokotuksen otin syyskuussa pitkän empimisen jälkeen ja toisen siis nyt tammikuussa - jälleen pitkän harkinnan jälkeen. Kolmas pitäisi sitten ottaa neljän kuukauden kuluttua, jos sitä edelleen ”suositellaan”. Halusin myös, että ensimmäisellä ja toisella rokotuksella on ainakin neljä kuukautta väliä eikä todellakaan vain kuutta viikkoa. Mielestäni jo tuo toinen rokote oli ns. boosteri enkä enempää ota, jos ei aivan pakko ole. Onneksi vielä toistaiseksi(?) kaksi rokotusta riittää koronapassin saamiseen.

Olisipa ollut kiintoisaa nähdä, miten minun vuorotteluvapaan sijaisuudelleni olisi käynyt pelkällä yhdellä rokotuksella eli ns. rokottamattomana! Toisaalta nyt on alettu puhua, ettei koronapassista olekaan mitään hyötyä, koska se ei estä tartuntojen leviämistä. Kuitenkin eduskunta päätti säätää hoitoalalle rokotevelvoitteen, joka koskee muitakin sidosryhmiä kuin varsinaista hoitohenkilökuntaa.


maanantai 17. tammikuuta 2022

Kellarihumppaa

Vaikka olen edelleen samassa paikassa töissä kuin ennen, tosin eri yksikössä, on nyt erilaista kuin aiemmin. Ensinnäkin, minulla on (ensimmäistä kertaa) työvaatteet käytössä ja ne pitää mennä vaihtamaan rakennuksen kellarissa sijaitsevaan pukuhuoneeseen. Aiemmissa yksiköissä työskennellessäni minulla oli omat vaatteeni päällä ja silloin tuntuikin siltä kuin olisin aivan tavallisissa toimistotöissä. Aikaisemmat työtilat myös sijaitsivat enemmän toimistoa muistuttavissa nykyaikaisissa tiloissa ja nyt ollaan perinteisessä eli vanhanaikaisemmassa ympäristössä.

Toinen seikka on se, etten ole – ainakaan heti - tuntenut itseäni kovinkaan tervetulleeksi uuteen työympäristööni. On tosi rasittavaa, kun työkaverit (- ja tehtävät) vaihtuvat liian usein. Nyt olen neljännessä yksikössä alle puolentoista vuoden aikana ja jo kolmannessa alle puolen vuoden aikana. Tähän asti olen tavannut enimmäkseen mukavia ihmisiä ja viihtynyt töissä. Toivon, ettei asia muutu tässä uudessakaan työtehtävässä. Tärkeintä on, että lähimmät työkaverit ovat sellaisia, joiden kanssa työnteko sujuu, vaikka kemiat eivät aina kohtaisikaan. Nykyisessä paikassa ihmisiä tulee ja menee, joten jatkuvasti en työskentele samojen henkilöiden kanssa. Sellaisen vaikutelman olen ainakin saanut, että samassa tehtävässä saattaa olla hieman liikaakin väkeä. mutta en toisaalta tarkkaan tiedä kaikkien työnkuvaa.