keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kollega menneisyydestä


Ai niin, eihän minulla olekaan kollegaa nykyisyydessä, joten kaikki kollegani ovatkin menneisyydestä…

Tapasin eilen jumppasalilla henkilön työpaikalta, jonne insinöörin urani päättyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Onneksi hän ei kysynyt, mitä minulle kuuluu (tai ymmärsi olla kysymättä). Enpä todellakaan tiedä, mitä olisin vastannut! Kerroin tulleeni jumppaan alennuskupongilla (jumppa 5 €), joka oli eilen viimeistä päivää voimassa. Tästäkin tarkkaavainen kuulija voi jo päätellä paljon asioita. Minulla ei luonnollisestikaan ole rahaa maksaa liikuntasalien kuukausimaksuja tai jäsenyyksiä, kuten tällä entisellä kollegalla liikuntaseteleineen on…

Ex-kollegani voikin tänään töissä kertoa näin (ihmisistä juoruaminen kiinnostaa kaikkia enemmän tai vähemmän, varsinkin jos ko. henkilöllä menee huonosti). ”Tapasin eilen xxxxx:n – olipas hän rupsahtanut ja vielä köyhäkin…”

perjantai 26. elokuuta 2011

Millaista on olla pitkäaikaistyötön?


·         ei ole tarpeeksi/ yhtään rahaa
·         ei ole saanut työtä eikä palkkaa yli kahteen vuoteen
·         ei ole rahaa matkustaa minnekään syys-, joulu- eikä talvilomilla
·         ei ole noita em. lomia, vaan on pelkkää vapaa-aikaa
·         täytyy mennä työvoimapoliittiseen koulutukseen kun ei ole muutakaan tekemistä eikä muualle kelpaa
·         koulutus on mennyt hukkaan
·         työkokemus ja osaaminen menevät hukkaan
·         kaikki (asuminen, autoilu, ruoka, vaatteet) tuntuu aivan älyttömän kalliilta

No, kaikki tietysti on kallista ja hinnat vain jatkavat nousemistaan.
Tervetuloa vaan meidän pitkäaikaistyöttömien iloiseen joukkoon; täällä me vain makaamme kotona ja nostamme huikeita korvauksia…

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Mulla ei oo rahaa


Minulla on taas ollut kyseenalainen kunnia tavata sellaisia ihmisiä, joilla on rahaa. He ovat käyneet näönkorjauksessa laser-leikkauksella, matkustelleet kaukomailla, ostaneet kolmen tonnin kajakkeja… Minä suorastaan hajoan katkeruuteni ja kateuteeni, koska minulla ei ole varaa mihinkään! Kaikkeen tarvittaisiin rahaa: opiskeluun, firman perustamiseen, jopa kotona työttömänä olemiseen pitäisi olla rahoitus, vaan ei ole eikä tule (nyt kun ansiosidonnainenkin on loppunut.)

Käydessäni viimeksi TE –toimistossa virkailija puhui minulle vain opiskelemaan menemisestä ja palkkatukipaikoista, ts. kukaan ei enää edes pidä realistisena työllistymistäni oikeaan työpaikkaan enkä tietenkään pidä itsekään. Joten: mistä sitä rahaa voisin saada? Nyt kun on alettu taas jauhaa tulevasta lamasta/ taantumasta, vaikka edellinenkään ei oikein ole ohi (ainakin minun kohdallani se on ollut koko ajan), mahdollisuuteni työllistyä pudonnevat yhdestä prosentista yhteen promilleen.

perjantai 19. elokuuta 2011

Nolla

Nolla haastattelukutsua. Nolla työpaikkaa. Kohta nolla euroa tilillä.
Olen nolla, joka ei kelpaa mihinkään töihin eikä opiskelemaankaan.
Olen työnantajille nollan euron arvoinen työntekijänä, koska minun palkkaamiseni ei näytä kiinnostavan ketään. Ainakin neljä ynseää ja tympeää tamperelaista yritystä ei ole vaivautunut vastaamaan hakemukseeni millään tavalla. Niin mielenkiintoinen olen siis potentiaalisena työnhakijana.


PS. Suorastaan repeän riemusta

Minut hyväksyttiin hakemaani työvoimakoulutukseen, josta en ole edes varma halusinko sinne...
Saanpahan jotain tekemistä eikä tarveharkintainen työmarkkinatukeni kulu sillä aikaa, joten saan lisäveronikin maksettua (riemu jatkuu, hurraa!).
Aivan valtavan riemukasta - NOT.

perjantai 12. elokuuta 2011

Kahvi(tu)ttelusta


Jokin aika sitten (ainoana työttömänä joukosta) jouduin jälleen kerran kuuntelemaan työllisten keskustelua – tällä kertaa työpaikkojen kahvikäytännöistä:
Käytäntö 1: Joudutaan juomaan pahaa automaattikahvia, koska omat keittimet on kielletty mm. paloturvallisuussyihin vedoten.
Käytäntö 2: Viimeiset kahvitipat ottavan kuuluisi keittää uutta kahvia, jolloin kukaan ei ota sitä viimeistä kahvikupillista ja pannun pohjalle muodostuu tervalillinki.
Käytäntö 3: Keität pannullisen kahvia ja menet omaan työhuoneeseesi (jollain on sellainen!) odottamaan kahvin valmistumista. Kun tulet takaisin, pannu on tyhjä.

Työttömällä ei tällaisia ongelmia ole: hän voi keittää sellaista kahvia kuin haluaa niin paljon kuin haluaa, saa juoda kaiken itse eikä hän jätä keittimeen kahvia seisomaan.

Joutuukohan kukaan toinen työtön kuuntelemaan yhtä paljon (= aivan liikaa) työssäkävijöiden juttuja kuin minä? En oikeasti enää jaksaisi! Myös eilen oli tällainen tilanne ja minun oli pakko ottaa fyysistä etäisyyttä (henkinen etäisyys on jo) töistään keskustelevaan porukkaan.

maanantai 8. elokuuta 2011

Runo työttömyydestäni


Tässä ”kevennyksenä” työttömyysaiheista lyriikkaa:

Yli 40- vuotiaan ei kannata hakemuksia lähettää
hän ei voisi työnantajia kiinnostaa yhtään vähempää
Työttömän on täysin turha puhelinsoittoa odottaa -
täytyisi olla töissä, että edes haastattelukutsun saa

Työtä ei ole eikä tuu
työpaikan saa aina Joku Muu
 En enää usko että työtä saisin
jään edelleenkin kotiin maanantaisin
Työtön hakee ahkerasti työpaikkaa,
 hän ei halua viettää loputonta vapaa-aikaa
 Kunpa hän jonnekin töihin kelpaisi  
tililleen palkan ja lomarahat saisi