sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Epäolennaiset kysymykset työhaastattelussa



(Eipä silti, että haastattelut olisivat enää kovin ajankohtaisia minulle…)

Moka: Haastattelijalla ei ole muka ollut aikaa katsoa haastateltavan papereita läpi
Haastattelija tahtoo antaa itsestään kiireisen ja tärkeän kuvan, mutta onnistuukin vain tekemään itsestään typerän ja ylimielisen. Minulle ei ole suoraan myönnetty tai tunnustettu ettei papereitani ole viitsitty katsoa ennen haastattelua, mutta joissakin haastatteluissa sen on kyllä huomannut. 

Pyydetään haastateltavaa kertomaan itsestään
Olisiko tämä sittenkin hieman liian laaja ja kulunut kysymys? Tätä voisi täsmentää ja jakaa osiin kysymällä tarkempia, selkeärajaisia kysymyksiä. Mitä haastateltavasta oikeasti halutaan tietää?

Kysytään, missä haastateltava näkee itsensä viiden vuoden kuluttua
Eihän sitä kukaan tiedä (ei haastattelijakaan tiedä tuota asiaa omalla kohdallaan)! Valitettavasti myöskään haastateltava ei ole ennustaja.

Bonuksena: kerro hyvät ja huonot puolesi
Huonoksi puolekseen ei saa sanoa mitään ”raskauttavaa” tai hylkäämisen aiheuttavaa, joten pitää väkisin keksiä jotain ympäripyöreätä ja harmitonta.  Kliseiden pyörittelyksi tähänkin kysymykseen vastaaminen väistämättä menee. Toisin sanoen jokseenkin turha kysymys!

Lähteenä käytetty tätä

Tärkeimmät ja olennaisimmat kysymykset työhaastattelussa ovat mielestäni nämä:

Mitä olet aiemmin tehnyt?
Mitä osaat?
Miksi olisit hyvä juuri tässä työssä?


perjantai 28. marraskuuta 2014

Työnhaun vaiheet


  1. Epätoivo.
  2. Kiinnostavan ja minulle sopivan (omasta mielestäni, mutta rekrytoivan tahon mielestä yleensä ei…) työpaikkailmoituksen huomaaminen.
  3. Hakemuksen lähettäminen.
  4. Ei kuulu minkäänlaista vastausta hakemukseen tai tulee (nykyään erittäin harvinainen) ”tällä kertaa sinua ei valittu/ valinta ei kohdistunut sinuun” –viesti tai sitten (vielä harvinaisempi) kutsu haastatteluun.
  5. Mahdollisen haastattelun jälkeen saan joko samanlaisen geneerisen sähköpostin kuin edellisessä kohdassa tai puhelinsoiton, jossa kerrotaan etten ole päässyt jatkoon ns. soveltuvuuskokeeseen tai vuokrafirman asiakasyritykseen työhaastatteluun.
  6. Näistä seuraa aina musertava PETTYMYS - ja jossain tapauksissa ITKU.
  7. Palataan siis jo alussa esiintyvään epätoivoon…


tiistai 25. marraskuuta 2014

Mitä viisikymppinen katuu?

En ole ihan vielä viisikymppinen vaan 48,5 eli lähestymässä sitä rajapyykkiä. Ajattelenkin niin, että jos ehtisin vähäksi aikaa työelämään ennen kuin minut sitten 50 täytettyäni irtisanotaan…
Itsearvostus on sidottu perheeseen ja työhön. Entä silloin, kun työtä ei ole?

Näin viisikymppiset katuvat
 ”Useimmilla hampaankoloon olivat jääneet koulutus- ja uraratkaisut.”
21,7 %
Opiskelu ja koulutus
Ilmeisesti minä opiskelin väärän tutkinnon/ammatin? Ainakin työllistymisen kannalta väärän.


20,9 %
Työ- ja uraratkaisut
Minun olisi ilmeisesti pitänyt tehdä aivan toisenlaisia työ- ja uraratkaisuja! Se jälkiviisaus


Asema työelämässä, työhön panostaminen, työpaikan valinta, työssä pysyminen tai töihin menemättömyys tiettynä aikana, yrittäjyys
”Olisin voinut olla toisessa, korkeammassa asemassa työelämässä”; ”Hiukan liian myöhään muutin työkuviot sellaisiksi, mitä haluan tehdä.”
Väärän ammatin tai alan valinta kokonaan tai liian myöhään tehty alanvaihdos
Ammatinvalinta, ensimmäinen opiskelu. Kaduttaa sen vuoksi, ettei ollut silloin rohkeutta tehdä omaa valintaa ja ajauduin väärälle alalle

Itsekin olen yrittänyt tehdä alanvaihdosta aivan liian myöhään - tyyliin väärään aikaan oikeassa paikassa. Toisaalta joka ikisessä tekemässäni ammatinvalintatestissä insinöörin ammatti sijoittuu kärkipäähän! On vain käynyt niin, etten koskaan ollut insinöörinä oikeaan aikaan oikeassa paikassa.



perjantai 21. marraskuuta 2014

Pettymyshän siitä jälleen kerran seurasi



Tämä kuvio on tullut minulle jo aivan liian tutuksi: ensin ilahdun ja innostun saadessani (sen noin kerran vuodessa tulevan) haastattelukutsun. Nyt ihmettelenkin, miten edes olen jaksanut vielä toivoa? Joka ikinen kerta prosessi päättyy kerta kerralta musertavammalta tuntuvaan pettymykseen! Tällä kertaa en jaksa enää edes itkeä, koska minulle on ihan sama, who cares, mitä väliä… Kun minulle ei ole paikkaa työelämässä, niin minulle ei sitten ole paikkaa työelämässä!

Ilmoitinkin jo yhdessä aiemmassa postauksessani lopettavani työnhaun (ainakin toistaiseksi) ja olisin sen jo tehnytkin, mutta sitten sain yllättäen ja pyytämättä, eli hakematta mitään paikkaa, kutsun vuokrafirmaan haastatteluun (koska heillä oli minun tietoni). Vuokrafirman edustaja sanoi soittaessaan minulle, ettei heille ollut tullut juurikaan hakemuksia ko. paikkaan ja ajattelinkin, että jospa tällä kertaa olisi (ollut) minun vuoroni…  Haastattelussa kuitenkin kävi ilmi, että asiakasfirmaan oli jo laitettu muiden hakijoiden tietoja. Niinhän siinä yleensä käy, että jos yksikin toinen hakija on, niin minä en ole se, joka paikan saa. He olivat lopulta haastatelleet asiakasfirmassa vain yhden vuokrafirman tarjoamista kandidaateista ja tämä yksi oli sitten ilmeisesti sellainen työnantajan unelmien prinssi tai prinsessa ettei muita tarvinnut enää haastatella. 

Näin tämä on jo usean vuoden ajan mennyt: joko pääsen asiakasfirmaan haastatteluun tai en edes sinne asti. Lopputulos on kuitenkin aina se, että minä en saa työpaikkaa. (Kolme neljästä viime vuosina hakemastani paikasta on ollut vuokrafirmojen kautta). 

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Seuraavaksi hakemaan palkatonta harjoittelupaikkaa, joista onkin kova kilpailu, kun kolme muuta saman alan koulutusta on lähiseuduilla menossa… Tuleekohan siitä karenssi, jos ei saa työssäoppimispaikkaa ja joutuu sen vuoksi keskeyttämään typon?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kaksi seikkaa vit… ottaa päähän tai ”harmittaa” erityisesti



Eipä silti, etteivät myös monet muut seikat tai asiat ottaisi päähän, mutta varsinkin nämä kaksi:

Ensimmäinen seikka:
Pelkällä työmarkkinatuella ei kukaan selviä mistään menoista. Laskuja tulee jatkuvasti, mutta ei tule palkkaa, jolla ne laskut maksaisi.

Toinen seikka:
Olisin (ollut) niin hyvä (tai ainakin paljon keskinkertaista parempi) monessa työtehtävässä/ monella osaamisalueella, mutta mihinkään en silti ole kelvannut.
 
Tämä on tietenkin vain oma (subjektiivinen) näkemykseni asiasta, rekrytoijien näkemys lienee sitten hieman toisenlainen.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kliseekimppu II



Työnhaun (ja siinä epäonnistumisen) yhteydessä mainitaan usein seuraavia asioita:
”Ylikoulutettu henkilö vaihtaa heti koulutustaan vastaavaan työhön, siksi häntä ei palkata.”
No, jos ns. ylikoulutettu henkilö ei ole tähän mennessä saanut koulutustaan vastaavaa työtä, niin miksi hän saisi sitä heti, kun hänet on palkattu koulutustaan vastaamattomaan työhön?

”Firmasta saa huonon kuvan, jos ja kun sieltä ei rekrytointipäätöksen jälkeen ilmoiteta mitään heille, jotka eivät tulleet valituiksi. Sitten, kun nämä hakijat ovat päättävässä asemassa, he eivät halua tehdä yhteistyötä ko. yrityksen kanssa.”
Ensimmäinen lause pitää paikkansa, mutta toinen yleensä ei (tai ainakin erittäin harvoin). Minä en ainakaan koskaan tule olemaan sellaisessa asemassa työpaikalla, että voisin tällaisessa tilanteessa boikotoida jotain yritystä! Itse asiassa en näillä näkymin tule koskaan enää olemaan minkäänlaisessa asemassa missään yrityksessä… Oikeastaan em. toteamukset ovat mielestäni jokseenkin utopistisia.

Tässä vielä yleinen väärinkäsitys: ”Henkilö saa työharjoittelussa tai vastaavassa toiminnassa 9 €/päivä palkkaa.
Kyseessä ei ole palkka, vaan ylläpitokorvaus, joka tulee verottomana työttömyyskorvauksen päälle. Ylläpitokorvaus ei yleensä riitä sekä matkoihin että lounaaseen, joten täytyy valita niistä toinen: omat eväät, matkojen kulkeminen pyörällä tai kävellen, jos mahdollista (yleensä ei ole, koska matka on pitkä). Tässä mennään siis paremminkin miinuksen puolelle verrattuna siihen, että henkilö ei olisi missään työvoimapoliittisessa toiminnassa eikä saisi sitä 9 € ”palkkaa”. Myöskään 9 € tuntipalkka ei olisi mikään erityisen hyvä, puhumattakaan 9 €/päivä ”palkasta” ilman työsuhde-etuja ja eläkkeen kertymistä.
 
Loppuun eräs ikisuosikki: ”Kun yksi ovi sulkeutuu, niin uusia ovia avautuu…”
Työpaikkojen ovia on sulkeutunut montakin – lopullisesti, mutta niitä ei oman kokemukseni mukaan kuitenkaan ole missään avautunut!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Näin on – onko näin?



Empiiriset havaintoni osoittavat todeksi ikäsyrjinnän työmarkkinoilla. Olisipa yksikin sellainen työnantaja/ rekrytoija, joka todistaisi tämän käsitykseni vääräksi ja antaisi minulle tilaisuuden näyttää - korkeasta iästäni riippumattoman - osaamiseni. Siihen asti mennään tämän käsityksen mukaan:
"Vitsi", joka ei naurata!