Olen
tässä lyhennellen nostanut esiin yllä mainitusta kirjoituksesta mielestäni
kiinnostavia ja itseenikin sopivia asioita. Omat huomautukseni olen laittanut
sulkumerkkien sisään. Tutkimuksissa on tehty joitakin työttömyyskokemukseen
liittyviä mielenkiintoisia havaintoja, joista voin suurelta osin olla samaa
mieltä oman kokemukseni perusteella.
Tyytymättömyys elämään kasvaa
On yleisesti tunnettua, että työttömyydellä on monet kasvot
ja monenlaisia vaikutuksia yksilöiden, perheiden ja koko yhteiskunnan elämään.
Työttömyyden vaikutukset ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja
psyykkisiä.[ ]. Työttömyyden jälkeiseen hyvinvointiin
vaikuttaa olennaisesti myös se millaisiin vaihtoehtoihin työttömyys päättyy.
Mattias Strandh (2000) osoitti, että työttömien
hyvinvointi koheni parhaiten jos työttömyys päättyi yksilön kannalta selkeisiin
ja pitkäkestoisempiin ratkaisuihin kuten pitkäkestoiseen koulutukseen, pysyvään
työllisyyteen tai eläkeratkaisuun. Vähiten hyvinvointia nostivat lyhytkestoinen
koulutus ja pätkätyöt. [ ]
Peräti 15 vuoden pituisen jakson mahdollistava
paneeliaineisto ja sen perusteella tehty pitkittäisseuranta osoitti, että työttömyyskokemus laskee yksilön
tyytyväisyyttä elämään ja sen vaikutukset ovat pitkävaikutteisia. [ ]
Elämässä tapahtuvat muutokset yleisesti ottaen vaikuttavat
subjektiiviseen hyvinvointiin, mutta vain tilapäisesti sillä tietyn ajan
kuluttua elämä palautuu entiselle uralleen. Tutkimusten mukaan paluu normaaliin
tapahtuu yleensä viimeistään kolmen kuukauden kuluttua. Työttömyyskokemusten
suhteen asiat näyttävät olevan kokonaan toisin. Kerran koettu työttömyys painaa ihmisten mieltä, ja alentaa psyykkistä
hyvinvointia, niin ettei se palaa enää entiselle hyvinvoinnin tasolle, vaikka
yksilö työllistyisikin. Vain erittäin olennainen tulo- ja hyvinvointitason
kasvu voi pelastaa tästä kielteisestä kokemuksesta kuiville, mutta useimmilla
yksilöillä se ei koskaan palannut entiselle tasolle, vaan jäi työttömyyttä
edeltänyttä ja ns. tyytyväisyyden perustasoa alemmalle tasolle. Tätä
perusasetelmaa voitiin tutkimuksen mukaan vielä täsmentää niin, että ne, joiden
koulutus oli 15 vuoden tarkasteluaikana korkeampi kuin muiden olivat elämäänsä
yleensä tyytyväisempiä kuin alemman koulutuksen omaavat. Ne työttömät, joilla oli ennen tutkimusjaksoakin työttömyyskokemuksia,
olivat muita työttömiä tyytymättömämpiä elämään ja samoin ne, joiden työttömyys
oli kestänyt pidempään kuin vuoden. Jos taas työttömyys toistui, kasvoi
tyytymättömyys elämään entistäkin enemmän.
(Paluu ”normaaliin” jonkun traumaattisen tai muuten elämää
mullistavan kokemuksen jälkeen ei välttämättä todellakaan tapahdu viimeistään
kolmen kuukauden kuluttua!)
Naiset eivät reagoi työttömyyteen yhtä negatiivisesti
Kun tutkimuksessa testattiin sellaisten tekijöiden, kuten
tulot, sukupuoli ja työttömyyden kesto, vaikutusta työttömyyden aiheuttamaan
subjektiivisen hyvinvoinnin muutokseen, niin tutkimusaineisto osoittaa edelleen
sen, että naiset eivät reagoi
työttömyyteen yhtä negatiivisesti kuin miehet. Toisin sanoen naisten
subjektiivinen hyvinvointi ei alene työttömyyden seurauksena niin merkittävästi
kuin miesten subjektiivinen hyvinvointi. [ ].
(En ole tästä havainnosta lainkaan samaa mieltä, koska
minulle työttömyys on aivan yhtä paha kokemus kuin miehillekin, mutta minun on
vain silti pakko siihen hammasta purren tyytyä!)
Työttömyyteen ei myöskään totuta
Sen, että subjektiivinen hyvinvointi yleensä laski
työttömyyden toistuessa, tutkijat tulkitsivat niin, että työttömyyteen ei totuta, vaan uusi
työttömyys on aina uusi isku itsetunnolle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Työttömyyteen siis tottuvat vain
ympäristö ja poliitikot.