Blogin aloittamisesta 12 vuotta

 12 vuotta sitten tällä päivämäärällä 22.2.2011 päätin aloittaa työnhausta ja työpaikattomuudesta kertovan blogini.

Merkkipaaluja bloggaajan sekä työpaikattoman uraltani olen jo aiemmin kertaillut ja työnhakuhistoriaani myös, joten tässä vain pääasiat vuosien varrelta:

2011	blogin aloitus
2012	työllisyyskoulutuksessa alalle, jolla ei töitä ole
2013	(sitä sun tätä…)
2014	loppuvuodesta (sattumien summana) työllisyyskoulutukseen nykyiselle alalle
2015	syyskuussa palkkatukityöhön
2016	heinäkuuhun asti töissä
2017-2019	ei oikeastaan mitään, eli pahimmat työttömyysvuoteni työllistymistoivon hiipuessa, vrt. Insinööri Liisa (tuttua juttua!)
2020	työkokeilun kautta töihin kesällä ja koko loppuvuosi töissä
2021	sekalaisia työtehtäviä, töissä koko vuoden
2022	vuorotteluvapaan sijaisuus, 6 viikkoa ”töiden välissä” ja elokuun puolivälissä eläkkeelle jääneen sijaiseksi, 1.12. alkaen vakipaikka

Työkuulumisia

Nyt kun tuoreinta työsuhdettani on kasassa puolisen vuotta, josta vakituisessa työssä kaksi ja puoli kuukautta, on aika päivittää työkuulumisiani. Valitettavasti viime aikoina on alkanut tulla esiin totuuksia siitä, millaista tämä (hieman alipalkattu) työ pahimmillaan on. Samalla nimikkeellä tehdään hyvin erilaisia työnkuvia ja toiset todellakin pääsevät paljon helpommalla kuin toiset. Joku työtehtävä on täysin aliresursoitu ja toisessa taas on liikaakin halukkaita tekijöitä. Ymmärrettävästä syystä ko. aliresursoituun paikkaan ei ole vapaaehtoisia menijöitä jonossa, varsinkin kun siellä harrastetaan ns. saikuttelua, mikä sitten ”kostautuu” jollekin meistä muista (sisäisinä sijaisina toimivista).

Työnjako (meidän ns. sissien kesken) on hyvin epätasainen ja välillä suorastaan epäoikeudenmukaiselta tuntuva. Koska tarpeeksi tekijöitä ei ole jatkuvien poissaolojen paikkaajiksi, kaatuvat silloin useiden päivien tekemättömät työt harvojen, kuten minun, niskaan. On käynyt hyvin selväksi, miksi tulijoita ei juurikaan ole tähän hommaan (jossa pitäisi hallita monen työpisteen tehtävät suvereenisti) ja myös me vanhemmat (yli 50-vuotiaat) henkilöt kelpaamme työhön siksi, että nuoret eivät pysy tässä työssä tai kaikki eivät pärjää siinä.

Lisäksi tässä on sellainen omituinen seikka, että pahimmat poissaolijat ja lusmuilijat ovat ilmeisesti omia esihenkilöitään, koska he saavat valita työtehtävänsä ja sen, suostuvatko he esim. perehdyttämään uusia työntekijöitä! (Keneltähän tämä perehdyttämättömyys mahtaa eniten olla pois?) Me muut emme saa töitämme tai työpisteitämme valita, enkä voi käsittää kuinka on edes mahdollista, että muutama henkilö voi tehdä noin paljon hallaa työyhteisölle kenenkään puuttumatta asiaan?! Erikoista, että jotkut ovat voineet saavuttaa tuollaisen aseman työpaikalla. ”He vain ovat sellaisia.” A-ha, vai niin? Siis ovat negatiivisia kaikesta ja kaikista valittajia ja töiden välttelijöitä? Tällainen menee yli ymmärryksen sellaisella, jolla on korkea työmoraali.  

Yleensä olen iloinen siitä, että minulla on työpaikka, mutta toisinaan siitä huolimatta joku asia ottaa päähän!