Meillä on työvoimapula

Työvoimapulasta puhutaan nykyisin paljon – jopa rasittavuuteen asti – ja on hyvä olla kriittinen tätä työvoimapulan toitotusta kohtaan. Toisaalta työvoimapula on ainakin sote-aloilla todellista ja tähän lienee monia syitä. Omassa työssäni huomaan työvoiman saatavuusongelman konkreettisesti, etenkin omaksumiskykyisen ja sitä myöten pätevän ja osaavan työvoiman puutteen. Eläkkeelle on jäänyt tekijöitä (osa tekee töitä myös eläkkeellä) ja nuoret vaihtavat helposti parempaan(?), mieluisampaan tai kenties hyväpalkkaisempaan työhön.

”Emmit ja Sannit” tulevat ja lähtevät, mutta ”Sarit ja Jaanat” pysyvät vuodesta toiseen. (Poikkeuksia toki on molempiin suuntiin.)”Tuulat ja Marjatat” paikkaavat työvoimapulaa virallisesti eläkkeellä ollessaan. On vaikeaa saada sellaista työvoimaa, jota tarvittaisiin eli tunnollista, työnsä hyvin hoitavaa, ei-saikuttelevaa väkeä!

Osaavan ja korkean työmoraalin omaavan työvoiman puutteen vuoksi onkin pakko ottaa töihin niitä, jotka saadaan ja lopputulos on sen mukaista; kaikilla eivät vain paukut riitä tähän (joskus melko vaativaankin) työhön. Välillä olemme suorastaan pulassa, koska poissaoloja on - syystä tai toisesta - paljon eikä silloin tekijöitä riitä kaikkialle ja tietyt työt on kuitenkin joka päivä tehtävä.

Pääsääntöisesti en usko yleiseen työvoimapulalöpinään, jolla yritetään pohjustaa halvan ulkomaisen työvoiman palkkaamista. Alakohtaisen työvoimapulan sen sijaan tiedän olevan tosiasia.

50-vuotiaana pois työelämästä?

Nythän vitsin lykkäs! Tosin vitsi on omalta kannaltani melkoisen huono:

50-vuotiaana pois työelämästä?

Minä olen saanut vakituisen työpaikan 56-vuotiaana vuosien työpaikattomuuden (4 vuotta) ja pätkätöiden (2 vuotta) jälkeen. Tilanteeni ei ole (ollut) todellakaan sellainen, että olisin pystynyt noin 50-vuotiaana ”jäämään pois” työelämästä. Sen sijaan halusin työpaikan 50–53-vuotiaana ja työllistyin vasta 54-vuotiaana. Näillä palkoilla ja olemattomilla tähän mennessä kertyneillä (ja jatkossa kertyvillä) eläkkeillä ei todellakaan ole varaa jäädä downshiftailemaan tms. Pakollista säästöliekillä elämistä on takana jo monta vuotta eikä tässä nytkään mitenkään leveästi elellä.

Mitä tulee meidän yli viisikymppisten syrjimiseen ja väheksymiseen rekrytoinnissa ja muutenkin sen käsityksen suhteen, ettemme jaksaisi töissä tai osaisi käyttää tietokoneita tms., olemme erilaisia erilaisissa osaamis- ja kunto-/ terveystilanteissa, joten tätä asiaa ei todellakaan kannata mitenkään yleistää. Kukin tavallaan ja resurssiensa mukaan. Jos esimerkiksi minä en kykenisi (enää) oppimaan mitään, en todellakaan pystyisi tekemään nykyistä työtäni. Toisaalta meillä vanhan polven työntekijöillä on pääsääntöisesti korkea työmoraali (lukuun ottamatta joitakin työhönsä leipiintyneitä yksilöitä) emmekä ole somekoukussa koko ajan kännykkä kädessä töissäkin. Tätäkään seikkaa ei tosin kannata yleistää, kuten ei edellä mainitsemaani ennakkoluuloa yli viisikymppisten työkykyä kohtaan.

Yksi seikka kuitenkin tulee mieleen näin yli 55-vuotiaana työssäkäynnin suhteen, nimittäin se, että kesiäni en haluaisi enää tuhlata töissä. Kesät Suomessa ovat muutenkin lyhyitä ja arpapeliä säiden suhteen. Nykyisessä työssä ollessani minulta on tähän mennessä kulunut jo 2/3 kesää (2020) ja 5/6 kesää (2021) töissä ja nyt tulee kulumaan tuo sama 5/6 kesästä vuonna 2023 (kesällä tarkoitan siis kesä-elokuuta). Valitettavasti minun ei tässä vaiheessa ole mahdollista saada enemmän lomaa, saati kokonaisia kesiä vapaaksi. 2022 olin kesällä 6 viikkoa ns. töiden välissä, joten sain runsaasti vapaata aikaa, joka oli palkatonta ja jouduin ilmoittautumaan työnhakijaksi, koska en tiennyt seuraavasta työsuhteesta. Työttömyys ei sekään ole hyvä vaihtoehto saada kesällä enemmän vapaata. Palkatonta virkavapaata ehkä pitää jatkossa hyödyntää tämän suhteen? 

Blogin aloittamisesta 12 vuotta

 12 vuotta sitten tällä päivämäärällä 22.2.2011 päätin aloittaa työnhausta ja työpaikattomuudesta kertovan blogini.

Merkkipaaluja bloggaajan sekä työpaikattoman uraltani olen jo aiemmin kertaillut ja työnhakuhistoriaani myös, joten tässä vain pääasiat vuosien varrelta:

2011	blogin aloitus
2012	työllisyyskoulutuksessa alalle, jolla ei töitä ole
2013	(sitä sun tätä…)
2014	loppuvuodesta (sattumien summana) työllisyyskoulutukseen nykyiselle alalle
2015	syyskuussa palkkatukityöhön
2016	heinäkuuhun asti töissä
2017-2019	ei oikeastaan mitään, eli pahimmat työttömyysvuoteni työllistymistoivon hiipuessa, vrt. Insinööri Liisa (tuttua juttua!)
2020	työkokeilun kautta töihin kesällä ja koko loppuvuosi töissä
2021	sekalaisia työtehtäviä, töissä koko vuoden
2022	vuorotteluvapaan sijaisuus, 6 viikkoa ”töiden välissä” ja elokuun puolivälissä eläkkeelle jääneen sijaiseksi, 1.12. alkaen vakipaikka

Työkuulumisia

Nyt kun tuoreinta työsuhdettani on kasassa puolisen vuotta, josta vakituisessa työssä kaksi ja puoli kuukautta, on aika päivittää työkuulumisiani. Valitettavasti viime aikoina on alkanut tulla esiin totuuksia siitä, millaista tämä (hieman alipalkattu) työ pahimmillaan on. Samalla nimikkeellä tehdään hyvin erilaisia työnkuvia ja toiset todellakin pääsevät paljon helpommalla kuin toiset. Joku työtehtävä on täysin aliresursoitu ja toisessa taas on liikaakin halukkaita tekijöitä. Ymmärrettävästä syystä ko. aliresursoituun paikkaan ei ole vapaaehtoisia menijöitä jonossa, varsinkin kun siellä harrastetaan ns. saikuttelua, mikä sitten ”kostautuu” jollekin meistä muista (sisäisinä sijaisina toimivista).

Työnjako (meidän ns. sissien kesken) on hyvin epätasainen ja välillä suorastaan epäoikeudenmukaiselta tuntuva. Koska tarpeeksi tekijöitä ei ole jatkuvien poissaolojen paikkaajiksi, kaatuvat silloin useiden päivien tekemättömät työt harvojen, kuten minun, niskaan. On käynyt hyvin selväksi, miksi tulijoita ei juurikaan ole tähän hommaan (jossa pitäisi hallita monen työpisteen tehtävät suvereenisti) ja myös me vanhemmat (yli 50-vuotiaat) henkilöt kelpaamme työhön siksi, että nuoret eivät pysy tässä työssä tai kaikki eivät pärjää siinä.

Lisäksi tässä on sellainen omituinen seikka, että pahimmat poissaolijat ja lusmuilijat ovat ilmeisesti omia esihenkilöitään, koska he saavat valita työtehtävänsä ja sen, suostuvatko he esim. perehdyttämään uusia työntekijöitä! (Keneltähän tämä perehdyttämättömyys mahtaa eniten olla pois?) Me muut emme saa töitämme tai työpisteitämme valita, enkä voi käsittää kuinka on edes mahdollista, että muutama henkilö voi tehdä noin paljon hallaa työyhteisölle kenenkään puuttumatta asiaan?! Erikoista, että jotkut ovat voineet saavuttaa tuollaisen aseman työpaikalla. ”He vain ovat sellaisia.” A-ha, vai niin? Siis ovat negatiivisia kaikesta ja kaikista valittajia ja töiden välttelijöitä? Tällainen menee yli ymmärryksen sellaisella, jolla on korkea työmoraali.  

Yleensä olen iloinen siitä, että minulla on työpaikka, mutta toisinaan siitä huolimatta joku asia ottaa päähän!