keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Irti kaikesta sanottu

Työttömyysaiheista kirjallisuutta on ilmestynyt kovin vähän, ja usein se on omakustannetta tai pienen kustantamon kustantamaa. Tästä saattaa johtua se, että näissä kirjoissa on usein luvattoman paljon (oikeastaan ei saisi olla yhtään!) paino- tai kirjoitusvirheitä ja selvästi kustannustoimittaminen puuttuu kokonaan, mikä tietenkin omakustanteen kohdalla on selvää.

Tässä eräs esimerkki pienen kustantamon (Kirjokansi) julkaisemasta kirjasta:

Pasi Hirvonen: Irti sanottu mies

"Avaamme yhdessä tietokoneen, jos sopivia työpaikkoja löytyisi. Sairaanhoitaja. Anestesian erikoislääkäri. Kioskiyrittäjä. Myyntikonsulentti. Osa-aikainen puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Haastattelija. Henkilökohtainen avustaja. Myyntineuvottelija. Myyntineuvottelija. Puhelinmyyjä. Vakuutuspuhelinmyyjä. Varainhankkija. Hammaslääkäri. Lavastajan avustaja. Taksinkuljettaja. Leipomoyrittäjä. Biologian opettajan viransijaisuus. Osa-aikainen ompelija. Kirjastoapulaisen sijainen. Hanketyöntekijä maitolaitureitten ja kyläkauppojen dokumentointiin. Varhaispostinjakaja. Puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Varainhankkija.”

Puhelinmyyjän monista ”hienoista” titteleistä Ajanvaraaja ja asiakasneuvottelija puuttuvat listasta. Eipä se paska parfymoimalla parane! Ikävän tutulta näyttää tuo työpaikkatarjonta. On todellakin mistä valita provisiopalkkainen homma…

Tässä eräs arvio kirjasta:

Lukaisin tämän teoksen nopeasti kirjastossa käydessäni. Miesnäkökulmasta kirjoitetuissa kirjoissa (esim. Haruki Murakamin monet kirjat) on usein ongelmana juuri se miesnäkökulma, johon naisena on vaikea samaistua.  Alussa lainattu kohta kirjasta olikin se paras ja samaistuttavin…

Myös tässä kirjassa on luvattoman paljon painovirheitä. Mikähän niiden tarkastamisessa (eli kirjan lukemisessa vielä kerran ennen painoon laittamista) on niin vaikeaa?! Siinäpä muuten olisi homma, jota minä rakastaisin tehdä, mutta eipä siitä(kään) minulle kukaan mitään maksaisi, kun en varsinkaan ole kirjallisuuden ja äidinkielen maisteri…

”Irtisanottu” on kuitenkin tarkoituksella kirjan nimessä kirjoitettu erikseen kuvaamaan sitä irrallisuutta, mikä seuraa kun ei enää ole työpaikkaa, työyhteisöä eikä palkkaa kiinnekohtina elämässä. Työpaikaton on irrallaan tällaisista työpaikallisten itsestään selvinä pitämistä asioista. 


perjantai 22. joulukuuta 2017

Mikä on aktiivista työnhakua?

Aktiivinen työnhaku ei ole (olen lukenut netistä) sitä, että seuraa aktiivisesti työpaikkailmoituksia ja lähettää niiden perusteella työpaikkahakemuksia, vaan se on sitä, että:

  • menee käymään yrityksissä
  • laittaa avoimia työhakemuksia
  • kyselee sukulaisilta, tuttavilta ym. verkostoilta työpaikkoja
  • kertoo kaikkialla hakevansa työpaikkaa…
  • käy rekrytointitilaisuuksissa

Paitsi että:
  • Kukaan ei kaipaa työpaikan perään kyselijöiden soitteluja
  •  (eikä puhelinnumeroa aina edes ole tiedossa)
  • Moniin yrityksiin ei pääse niin vaan ”käymään”
  • Avoimet työhakemukset eivät yleensä kiinnosta ketään; jos on tarvetta työntekijälle, mieluiten palkataan joku tuttu puskaradion kautta tai laitetaan työpaikkailmoitus, (jolloin pitää käydä läpi hakuprosessi videohaastatteluineen, ryhmähaastatteluineen, ns. soveltuvuusarvioineen jne.)
  • Entä jos ei ole näitä ”verkostoja”? Jos on, niin silloinkin pitää mieluiten olla työpaikanvaihtaja eikä kokonaan työpaikaton
  • Työpaikattomuuttaan ei välttämättä halua erityisesti korostaa ja tuoda esille!
  • Kuinka moni on oikeasti työllistynyt rekrytointitilaisuudessa käytyään?

    Edellä mainitut ovat varmaankin jonkun anonyymin kommentoijan mukaan vain tekosyitä, mutta siitä vain kokeilemaan. Myönnän etten ole soittanut yhteenkään firmaan ja yrittänyt "myydä" itseäni töihin - minusta ei sellaiseen ole!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Työpaikkahakemuksiin ei vastata

”Häntä kypsyttää se, etteivät kaikki työntekijää etsivät organisaatiot vaivaudu edes kuittaamaan, että hakemus on tullut perille. ”


Minäkin olen odottanut yhteen työpaikkahakemukseen vastausta syyskuusta asti, mutta mitään ei ole kuulunut. Taisi hakemukseni mennä roskapostikansioon? Työpaikkahakemuksen perillemenoakaan ei tosiaan aina kuitata tai työnhakija ei ainakaan saa minkäänlaista palautetta rekrytointiprosessin etenemisestä. Muutenkin työpaikanhaku ja jatkuva torjutuksi tuleminen (josta myös hiljaisuus työnantajan taholta kertoo) on raskasta ja työpaikkahakemuksiin vastaamattomuus vielä kertoo työnhakijan arvostuksen olevan nollan alapuolella…

Työhaastattelun jälkeen tulee aina olla yhteydessä työnhakijaan ja mieluiten henkilökohtaisesti eli puhelimitse. En ole ollut työpaikkahaastattelussa enää vuosikausiin, mutta viimeisin kokemus vuokrafirman kautta järjestyneen työhaastattelun palautteesta oli geneerinen sähköpostiviesti, joka yleensä tulee jo pelkän työpaikkahakemuksen lähettämisen jälkeen - ilman haastatteluun pääsyä. Tuossa vuokrafirmassa ei siis osattu hoitaa asiaa niin kuin olisi pitänyt.

torstai 14. joulukuuta 2017

Tasan kolme kuukautta

Tasan kolme kuukautta oli kulunut edellisestä TE-toimiston puhelusta, kun tiistaina sain tulossa olevasta puhelusta ilmoittavan tekstiviestin. Tuloksena 16 minuutin turinoista oli palkkatuen puoltaminen ehdoilla ”enintään 40 % ja 12 kuukautta”.  Minun pitäisi nyt sitten ”alkaa soitella yrityksiin” ja tarjoutua palkkatuella töihin. Kysyin, olisiko siellä TE-toimistossa tiskin alla mitään palkkatukityöpaikkoja – ei kuulemma ollut…

Kolmen kuukauden soittoväli on melko lyhyt, koska
  •          osoite harvemmin muuttuu kolmen kuukauden aikana
  •         myöskään terveystietoni eivät (onneksi) ole muuttuneet
  •          avoimien työpaikkojen määrä ei ole tänä aikana lisääntynyt
  •          suhteita tai verkostoja ei myöskään ole ilmaantunut…

Kaksi kertaa vuodessa tai silloin, kun itse ilmoittaa jostain muutoksesta TE-toimistoon, olisi mielestäni parempi toteuttamistapa näihin yhteydenottoihin. Tämä TE-toimiston ”täti” eli (googlasin hänet) nuori naisinsinööri(!) soittaa minulle seuraavan kerran kolmen kuukauden kuluttua, ”jos en ole töissä”. Olenko silloin töissä? Olisinkin! Voisin vaikka näin vanhana (monessakin mielessä) naisinsinöörinä mennä itsekin soittelemaan työpaikattomille. Vaan pääsisinkö? En.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Aktiivimallista

Eduskunnan tällä viikolla hyväksymä ns. aktiivimalli:
Aktiivimallin mukaan työttömyyspäivärahan määrä laskee 4,65 %, jos henkilö ei ole ollut 65 maksupäivän aikana (noin 3 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyysaika) riittävän aktiivinen työmarkkinoilla. Samassa yhteydessä esitetään työttömyyspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä taas 5 päivään.
Riittäväksi aktiivisuudeksi tässä mallissa katsotaan se, että henkilö on 65 maksupäivän aikana:
a) ollut työssä palkansaajana yhteenlaskettuna niin paljon, että työ yhden kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon
(yleensä 18 tuntia),
b) ansainnut yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23% yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (240,81 euroa vuonna 2017) tai
c) ollut 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa.
Hallituksen esityksen mukaan aktiivisuutta aletaan seurata 1.1.2018 alkaen.
Aktiivimalli-istunto ei juurikaan kiinnostanut kansanedustajia, mutta annapas olla kun vouhkataan (jostain kummallisesta syystä nyt esille nostetusta) sukupuolisesta häirinnästä, niin istuntosali on täynnä ja keskustellaan kolme tuntia! Kyllä on kansanedustajille prioriteetit kohdallaan, ei voi muuta todeta… https://www.aamulehti.fi/uutiset/oppositio-haukkui-tyottomyysturvan-muutosta-tyhjalle-salille  
Ruotsissa tämä malli on jo kokeiltu, ja huonoksi todettu: https://www.kansanuutiset.fi/ruotsi-voitti-suomen-talouspolitiikan-maaottelussa

”Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikka on kopioitu suoraan vuoden 2014 valtiopäivävaaleissa rökäletappion kärsineen Ruotsin porvariallianssin niin kutsutusta ”työlinjasta”. Sen kovan ytimen muodostivat ansiotuloverojen keventäminen, työttömyys- ja sairausvakuutuksen korvausten heikentäminen ja niiden saantiehtojen kiristäminen.
”Työlinja” perustui oletukseen, jonka mukaan ankara verotus ja avokätinen hyvinvointivaltio olivat tehneet sosiaalitukien varassa elämisen monille työntekoa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tämän analyysin pohjalta tuloeroja työssäkäyvien ja sosiaalitukien varassa elävien välillä alettiin kasvattaa tietoisesti.
Taloudellisten kannustimien vahvistamisen lisäksi porvarihallitukset pyrkivät lisäämään työllisyyttä muun muassa velvoittamalla työttömät hakemaan myös koulutustaan vastaamattomia töitä koko maasta.
Samalla ”työhaluttomia” työnhakijoita ryhdyttiin puskemaan työmarkkinoille tehostamalla työttömyysvakuutuksen ja sosiaalietuisuuksien varassa elävien velvoitteita ja valvontaa.
Työttömien aktivoimiseksi kehitettiin kolmesta jaksosta koostuva työ- ja kehitystakuuohjelma. Suuri osa näistä aktivointitoimista ulkoistettiin voittoa tavoitteleville yrityksille, mikä antoi helppojen voittojen toivossa aktivointimarkkinoille hakeutuneille onnenonkijoille tilaisuuden vuolla kultaa veronmaksajien rahoista.
Ruotsin ”työlinjan” Suomeen kopioimisen puolesta kampanjoinnin aloitti vuonna 2012 Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi demarien mandaatilla valittu ekonomisti Juhana Vartiainen. Hänen mukaansa Ruotsi oli pärjännyt Suomea paremmin siksi, että siellä kipeät mutta välttämättömät rakenteelliset uudistukset oli tehty ajoissa.
Vartiaisen tarina Ruotsin porvarihallituksen uudistusten työllisyyttä luovasta taikavoimasta perustui kuitenkin pelkästään teoreettisten mallilaskelmien pohjalta tehtyihin ennusteisiin. ”Työlinjan” todellisista tuloksista kertovat työllisyystilastojen kylmät faktat sen sijaan paljastavat, että Ruotsin työttömyysaste oli porvarihallitusten kahdeksan vuotta kestäneen valtakauden loppusuoralla selvästi korkeampi kuin sen alussa.”

Miksi Suomen pitää tehdä sama virhe perässä? Jutussa mainitun Ruotsista tuotetun ”asiantuntijan” aivopierujen vuoksi, vai? Seuraavaksi herää kysymys, mistä löytyy tällaisia työpaikkoja tai ”palveluita” kaikille noin puolelle miljoonalle työttömälle?! Nytkään ei pääse töihin, tuollaisia 18 tunnin töitä ei ole olemassakaan (minä en ainakaan tiedä missä), ja ne olisi työnantajien kannalta todella hankala järjestää. Tuskin löytyy kovinkaan monta tuohon halukasta työnantajaa. Entäpä sitten, jos hakeutuu ”palveluihin” eikä mahdu mukaan, koska niitä ei kaikille työpaikkaa vailla oleville ole mitenkään mahdollista järjestää?

Tässä vielä kolumni aiheesta:

maanantai 11. joulukuuta 2017

Maanantai ei masenna – vai masentaako sittenkin

…enemmän kuin muut päivät työpaikattomana. Työpaikattomana kaikki arkipäivät masentavat enemmän tai vähemmän – riippuen kulloisestakin mielialasta. Onko maanantai kuitenkin vielä masentavampi?

Tähän pystyn pitkälti samastumaan:
”Jo kolmatta vuotta kotona pitkäaikaistyöttömänä. Maanantaiaamut erittäin vaikeita. Yksin aamukahvilla, perhe töissä ja koulussa. Miten jaksaa uskoa elämänmuutokseen? Miten jaksaa uskoa, että vielä saan työtä? Miten muka minä vielä elän työarkea, jota rytmittää viikonloppu, lomat? Ja minulleko muka palkkaa joku joskus maksaisi...”
”On ammatti, vieläpä hyvä sellainen. Mutta ei työllistä millään tavoin. Opiskelisin, jos olisi varaa. Ei ole. Vaikeaa ja surullista on tyhjyys ja turhuuden tunne. Miten nauttia elämästä, kun on kaikesta ulkopuolella, hylkiö. Tosiasia on, että vain työn kautta/vuoksi ja työn seurauksena ihmistä arvostetaan.
[ ]
Hyvät asiat elämässäni: kohtuullinen terveys, rakkaat lapset, mies.”

Minä olen jo toista/ yhdeksättä (jos ei palkkatukityötä lasketa) vuotta kotona pitkäaikaistyöpaikattomana. Ilman minkäänlaista työllistymismahdollisuutta. Ei mikään ihme, jos turhuudentunne minuakin vaivaa. Kyllä maanantai síttenkin (ainakin tänään) masentaa! Miksi minä istun kirjaston* lehtilukusalissa, kun voisin olla tekemässä jotain mielekästä työtä? Vai voisinko? Miksi juuri minä en voi – tai lähinnä saa - olla tekemässä työtä?! Voisin olla vaikka siellä kirjastossa töissä, jos saisin (*kirjastoalan opintokokonaisuuden olen suorittanut). Varmaankin joku palkaton harjoittelupaikka sieltä voisi minulle löytyä, jos edes sitä?

torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100, minä työpaikaton

Suomi täytti eilen kunniakkaat sata vuotta juhlallisuuksien kera. Työpaikattomia ja köyhiä varten on itsenäisyyspäivänä leipäjono. Työttömien edustajille, kuten meille työttömyydestä bloggaaville, ei tule kutsuja linnanjuhliin - sen sijaan kaikenlaiset tubettajat sinne kutsutaan… No, siinä on arvot ja arvostukset kohdallaan!


Ikäisistäni on tämän mukaan 90 % (!) työelämässä.

Vuonna 1966 syntyneet 75413    
Työttömiä        10 % (7500)     
Töissä             90 % (67900)   

Mitä jos yhtäkkiä kaikki viisikymppiset (50…59 v) potkittaisiin pois työpaikoilta?! Mitä jäisi jäljelle? Miksikö juuri minä en ole työelämässä, vaikka minun työikäisenä, työkykyisenä ja työhaluisena siellä toki ”pitäisi” (ainakin omasta mielestäni…) olla? Ehkäpä näiden syiden vuoksi?

perjantai 1. joulukuuta 2017

Työllistymismahdollisuuksia 0 (nolla)

Kun työllistyminen on mahdottoman tuolla puolen.

Vuokrafirmat

Vuokratöitä viisikymppisen on erityisen turha hakea, koska niissä ikäsyrjintä kukoistaa. Siitä tulee vain paha mieli ja pettymys. Eipä silti, ettei näin olisi muitakin työpaikkoja hakiessa! Vuokratyöpaikkoja on kuitenkin eniten ”tarjolla” - ainakin Tampereella.

A ja V     Näiden molempien kautta olen päässyt kerran (kesällä ja loppuvuodesta 2012) asiakasyritykseen haastatteluun, mutta siihen työllistymishaaveeni silloin jäikin.

B       Valitettavasti B:llä ovat olleet tällä hetkellä tarjolla kiinnostavimmat työpaikat, Jokin aika sitten hain erästä  itselleni sopivaa työtä B:n kautta, mutta tulin toki ilman haastattelua hylätyksi, koska olen ”liian vanha” ja joku alle kolmekymppinen  varmasti tekee senkin homman paremmin kuin minä?

M      M:llä on menossa eräs haku, jonka (Helsingissä järjestetty) infotilaisuus oli heti täynnä (joten hakijoita on varmasti satoja…)  Pyysin tilaisuuden aineistoa (osoittaakseni aktiivisuutta) sähköpostilla, ja sain sen sekä pyynnön lähettää videoesittely itsestäni (ja siitä tuli aivan kauhea!)
He valitsevat joka tapauksessa vain nuoria ja korkeakoulutettuja (koska on varaa valita), joten siinä mielessä  aivan sama. Työpaikkaa hakiessa tulee aina olla positiivinen, innostunut ja energinen, tai ainakin onnistua esittämään sellaista.

Huom! Viimeiset työpaikkahaastatteluni ovat vuodelta 2012, jolloin olin 46-vuotias.