…enemmän kuin muut päivät työpaikattomana. Työpaikattomana kaikki arkipäivät masentavat enemmän tai vähemmän – riippuen
kulloisestakin mielialasta. Onko maanantai kuitenkin vielä masentavampi?
Tähän
pystyn pitkälti samastumaan:
”Jo kolmatta vuotta kotona pitkäaikaistyöttömänä.
Maanantaiaamut erittäin vaikeita. Yksin aamukahvilla, perhe töissä ja koulussa.
Miten jaksaa uskoa elämänmuutokseen? Miten
jaksaa uskoa, että vielä saan työtä? Miten muka minä vielä elän työarkea,
jota rytmittää viikonloppu, lomat? Ja minulleko
muka palkkaa joku joskus maksaisi...”
”On ammatti, vieläpä hyvä sellainen. Mutta ei työllistä
millään tavoin. Opiskelisin, jos olisi varaa. Ei ole. Vaikeaa ja surullista on
tyhjyys ja turhuuden tunne. Miten
nauttia elämästä, kun on kaikesta ulkopuolella, hylkiö. Tosiasia on, että vain
työn kautta/vuoksi ja työn seurauksena ihmistä arvostetaan.
[ ]
Hyvät asiat elämässäni: kohtuullinen terveys, rakkaat lapset, mies.”
Minä olen jo toista/
yhdeksättä (jos ei palkkatukityötä lasketa) vuotta kotona
pitkäaikaistyöpaikattomana. Ilman minkäänlaista työllistymismahdollisuutta. Ei
mikään ihme, jos turhuudentunne minuakin vaivaa. Kyllä maanantai síttenkin
(ainakin tänään) masentaa! Miksi minä
istun kirjaston* lehtilukusalissa, kun voisin olla tekemässä jotain mielekästä
työtä? Vai voisinko? Miksi juuri minä en
voi – tai lähinnä saa - olla
tekemässä työtä?! Voisin olla vaikka
siellä kirjastossa töissä, jos saisin (*kirjastoalan
opintokokonaisuuden olen suorittanut). Varmaankin joku palkaton
harjoittelupaikka sieltä voisi minulle löytyä, jos edes sitä?
Tuttu tunne. Meidät yritetään vaieta kuoliaaksi, tai siis Sipilän hallitus yrittää
VastaaPoistaSipilän hallitus yrittää rangaista työpaikattomat kuoliaaksi...
VastaaPoista