keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Blogin aloittamisesta 12 vuotta

 12 vuotta sitten tällä päivämäärällä 22.2.2011 päätin aloittaa työnhausta ja työpaikattomuudesta kertovan blogini.

Merkkipaaluja bloggaajan sekä työpaikattoman uraltani olen jo aiemmin kertaillut ja työnhakuhistoriaani myös, joten tässä vain pääasiat vuosien varrelta:

2011

blogin aloitus

2012

työllisyyskoulutuksessa alalle, jolla ei töitä ole

2013

(sitä sun tätä…)

2014

loppuvuodesta (sattumien summana) työllisyyskoulutukseen nykyiselle alalle

2015

syyskuussa palkkatukityöhön

2016

heinäkuuhun asti töissä

2017-2019

ei oikeastaan mitään, eli pahimmat työttömyysvuoteni työllistymistoivon hiipuessa, vrt. Insinööri Liisa (tuttua juttua!)

2020

työkokeilun kautta töihin kesällä ja koko loppuvuosi töissä

2021

sekalaisia työtehtäviä, töissä koko vuoden

2022

vuorotteluvapaan sijaisuus, 6 viikkoa ”töiden välissä” ja elokuun puolivälissä eläkkeelle jääneen sijaiseksi, 1.12. alkaen vakipaikka


sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Työkuulumisia

Nyt kun tuoreinta työsuhdettani on kasassa puolisen vuotta, josta vakituisessa työssä kaksi ja puoli kuukautta, on aika päivittää työkuulumisiani. Valitettavasti viime aikoina on alkanut tulla esiin totuuksia siitä, millaista tämä (hieman alipalkattu) työ pahimmillaan on. Samalla nimikkeellä tehdään hyvin erilaisia työnkuvia ja toiset todellakin pääsevät paljon helpommalla kuin toiset. Joku työtehtävä on täysin aliresursoitu ja toisessa taas on liikaakin halukkaita tekijöitä. Ymmärrettävästä syystä ko. aliresursoituun paikkaan ei ole vapaaehtoisia menijöitä jonossa, varsinkin kun siellä harrastetaan ns. saikuttelua, mikä sitten ”kostautuu” jollekin meistä muista (sisäisinä sijaisina toimivista).

Työnjako (meidän ns. sissien kesken) on hyvin epätasainen ja välillä suorastaan epäoikeudenmukaiselta tuntuva. Koska tarpeeksi tekijöitä ei ole jatkuvien poissaolojen paikkaajiksi, kaatuvat silloin useiden päivien tekemättömät työt harvojen, kuten minun, niskaan. On käynyt hyvin selväksi, miksi tulijoita ei juurikaan ole tähän hommaan (jossa pitäisi hallita monen työpisteen tehtävät suvereenisti) ja myös me vanhemmat (yli 50-vuotiaat) henkilöt kelpaamme työhön siksi, että nuoret eivät pysy tässä työssä tai kaikki eivät pärjää siinä.

Lisäksi tässä on sellainen omituinen seikka, että pahimmat poissaolijat ja lusmuilijat ovat ilmeisesti omia esihenkilöitään, koska he saavat valita työtehtävänsä ja sen, suostuvatko he esim. perehdyttämään uusia työntekijöitä! (Keneltähän tämä perehdyttämättömyys mahtaa eniten olla pois?) Me muut emme saa töitämme tai työpisteitämme valita, enkä voi käsittää kuinka on edes mahdollista, että muutama henkilö voi tehdä noin paljon hallaa työyhteisölle kenenkään puuttumatta asiaan?! Erikoista, että jotkut ovat voineet saavuttaa tuollaisen aseman työpaikalla. ”He vain ovat sellaisia.” A-ha, vai niin? Siis ovat negatiivisia kaikesta ja kaikista valittajia ja töiden välttelijöitä? Tällainen menee yli ymmärryksen sellaisella, jolla on korkea työmoraali.  

Yleensä olen iloinen siitä, että minulla on työpaikka, mutta toisinaan siitä huolimatta joku asia ottaa päähän!