maanantai 29. lokakuuta 2018

Typailua



Työkokeiluun en suostu koskaan! Olen tehnyt jo aivan tarpeeksi (liikaa) palkatonta työtä.

Palkkatuki on ok. Typassa oli palkkatukipaikkoja ns. tiskin alla, mutta ei välttämättä minulle yhtään.

Rekrytointilisää voivat saada yli 200 pv työmarkkinatuella olleet.
En ole itse ollut tm- tuella vielä niinkään kauan, vaikka tuntuu kuin olisin ollut jo 100 vuotta…

CV-netin tekemistä* suositeltiin sen vuoksi, että OMAvalmentajat ”katsovat niitä, kun työnantajilta tulee heille toimeksiantoja”. Heidän katselunsa eivät kuulemma kuitenkaan näy laskurissa.

”Työllistymissuunniteman” tekeminenkin on ok, vaikka ei siitä työllistymisen kannalta mitään varsinaista hyötyä olisikaan.

*Päivittäkää nyt jo helevetissä ne ammattinimikkeet! Kun niissä ei löydy mitään sinnepäinkään omalta (lähimmältä) alaltani!

torstai 25. lokakuuta 2018

Tavoitteeni jäi saavuttamatta


Tavoitteenani oli hakea yhteensä kymmentä työpaikkaa heinä-elo-syyskuussa (heinäkuussa tosin ei juuri ole työpaikkoja tarjolla). Hain lopulta seitsemää työpaikkaa, koska sain työhaastattelukutsun ja ajattelin katsoa sen kortin ensiksi.

Työnhakuni lopputulos:
  •          haastattelukutsuja 1
  •          saadut työpaikat     0 *
  •          suorat hylkäykset    4
  •          ne paikat, joista ei ole kuulunut yhtään mitään 2


*Miksipä minä olisin nyt työllistynyt, kun ei se ole tähänkään mennessä onnistunut? Mitä oikein kuvittelin?!


Paikka 1:    I”Valitettavasti et tällä kertaa tullut valituksi haastatteluun.”                          (Oli edes oikein ilmaistu hylkäys…) *

II Olemme nyt tehneet valintamme, ja valitettavasti et tällä kertaa tullut valituksi.
 (Juu, huomasin etten tullut valituksi, kun ei kutsuta haastatteluun ja siitä jo
 ilmoitettiin yhdellä sähköpostilla!)   Oikein kahteen eri kertaan piti ilmoittaa
 kelpaamattomuudestani.

Paikka 2:    Valitettavasti tällä kertaa et edennyt haastatteluvaiheeseen.”
                     (Oikein ilmaistu
hylkäys.) *

1 tehtävä, 2 valittua?!
(Oli siis sukulaistytöillä työpaikan tarvetta…)

Paikka 3:    Ei ole kuulunut yhtään mitään! (Hakuaika päättynyt jo 18.7.)

Paikka 4:    Hylkäys 17.9.
” … on tehnyt päätöksensä valinnan suhteen. Ikävä kyllä et tullut valituksi."
(Ilmaus ”tällä kertaa” jätetty pois)**
Haluan kuitenkin toivottaa sinulle onnea sinulle sopivan tehtävän löytämisessä.”

Tehtävään valittu oli neljäkymppinen maisteri, nimeä ei tosin kerrottu hylkäyksessä,
mutta löysin ko. henkilön LinkedIn –profiilin sattumalta.

Paikka 5:  Kuinka ollakaan, hylkäyssähköposti varmuuden vuoksi oikein kahtena kappaleena ko. paikkaan tulin samaan aikaan, kun olin kirjoittamassa tätä postausta ja samana päivänä kuin varmistus siitä, etten saanut Paikkaa 6

”Olemme edenneet rekrytoinnissa henkilön valintaan ja tällä kertaa valintamme ei kohdistunut Sinuun. Kiitos mielenkiinnosta … ja hyvää syksyn jatkoa.”

Paikka 7:      Skannaaja Kelaan, eipä ole aiemminkaan sinne haastatteluun eikä töihin pyydetty…
(Hakuaika päättynyt 7.9.Ei ole ilmoitettu mitään.

Paikka 6:      Työnhakuprosessista
Tehtävään valittiin neljäkymppinen DI, joka ei ole aiemmin ollut ko. organisaatiossa töissä (kuten minä), ja jolla ei ole yhtään minkäänlaista kokemusta alan työpaikoista (kuten minulla). 

 Kahdesti on nyt siis käynyt niin, että nelikymppinen akateeminen nainen on valittu hakemaani työpaikkaan. Valitettavasti minä en voi (enää) sellaiseksi muuttua. Miten voin enää koskaan työllistyä yhtään minnekään?! Mitä vanhemmaksi tulen sitä työttömämpi olen.

*”Et tullut valituksi haastatteluun” tai ”et edennyt haastatteluvaiheeseen” ovat sellaisia ilmaisuja, joita pitäisi aina käyttää, koska tyhmempikin ymmärtää ” ettei ole tullut valituksi” kun ei ole haastattelussakaan käynyt

**Ilmaisun ”tällä kertaa” voisi aina jättää pois, koska se ei muuta asiaa miksikään eikä lievennä pettymystä yhtään


Työtä ei ole eikä tuu
työpaikan saa aina Joku Muu

maanantai 22. lokakuuta 2018

Työnhakuprosessista


Kerron tässä tiivistelmän viimeisimmästä – ellei jopa viimeisestä - työnhakuprosessistani
(niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana!):

14.9. sanoin ystävälleni (hänen jälleen kerran kysyessä asiasta) etten minä enää mitään työhaastattelukutsuja saa, työpaikasta puhumattakaan. Kotiin päästyäni oli sähköpostissa työhaastattelukutsu odottamassa! Työhaastattelua piti siirtää, koska se osui juuri matkani ajalle. Onneksi tämä onnistui.
3.10. kävin työhaastattelussa, josta minulle jäi hyvät tunnelmat. Epäonnistuin kuitenkin yhdessä vielä jäljellä olleessa testissä.
(Voi miksi en harjoitellut siihen, valmistautunut paremmin jne.)
12.10. sain sähköpostiini tiedon, että olen sijalla kaksi. Toinen sija ei kuitenkaan lämmittänyt - eikä riittänyt työpaikan saamiseen.
22.10. sain tiedon, että paikkaan valittiin minua 9 vuotta nuorempi korkeakoulututkinnon suorittanut naishenkilö, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta ko. alasta eikä työstä! Minä olisin oikeasti ollut motivoitunut ja kiinnostunut sekä minulla on työkokemusta alalta. Olen myös työskennellyt tuossa organisaatiossa aiemmin, mutta valittu henkilö ei ollut.

Minä jäin jälleen kerran ilman työpaikkaa, tuloja ja tulevaisuutta! En pysty kilpailemaan minua nuorempien korkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa työpaikoista. Kyseisellä henkilöllä näyttää olevan LinkedIn-profiilinsa mukaan myös pitkä työttömyys takana, joten sekään ei sitten näköjään vaikuttanut valinnassa.

Minulle muuten lähetettiin sähköpostissa ”kysely haastatteluun kutsutuille”… Arvatkaapa aionko vastata siihen?

perjantai 19. lokakuuta 2018

Työttömyyspahoinvointia eli typaa…


Olen aikaisemminkin ihmetellyt/ kritisoinut sitä, kun harrastuksiin tullaan ns. työ edellä.

”Huomasin töissä, että kelloni jätättää…” (Miksi ei voi sanoa vain, että huomasin aiemmin päivällä kelloni jätättävän?)
”Meillä oli tänään töissä tyhy-päivä” (eli työhyvinvointipäivä)

Minullapa oli tänäänkin typa eli työttömyyspahoinvointipäivä ja se on itse asiassa joka päivä! Toki kiinnitän - sattuneesta syystä - mahdollisesti liikaa huomiota tuohon töissä - sanaan ja töistä puhumiseen eikä kukaan toinen edes noteeraa koko asiaa, mutta tämä on minun näkökulmani näin työpaikattomana. Menen jumppaan mm. unohtaakseni edes hetkeksi työpaikattomuuspahoinvointini (typapan), mutta kun eivät muut ihmiset mitenkään osaa olla jatkuvasti puhumatta töistään ja työpaikoistaan. Erään jumpan tapauksessa tämä ilmiö voi johtua siitä, että kyseinen jumppa alkaa jo puoli viideltä eikä sinne mitenkään kunniallinen työssäkäyvä kansalainen voi ehtiä, joten täytyy sitten korostaa olevansa töissä.



tiistai 9. lokakuuta 2018

Itku pitkästä työnhausta


Ensimmäisen kerran itkin työnhakuprosessin jälkeen vuonna 2011, kun minulle kerrottiin, etten kelvannut hakemaani työpaikkaan. Olin onnistunut englanninkielisessä puhelinhaastattelussa (soittaja oli Ruotsista) ja sen jälkeen minun piti mennä ”tsekattavaksi” firman Tampereen konttorille. Siellä minut todettiin introvertiksi ja kelpaamattomaksi ja sopimattomaksi kyseiseen työtehtävään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään myyntityö… Kun minulle soitettiin ja kerrottiin työnhakuni lopputulos, minulta pääsi iso ja katkera itku.

Nyt minulla on menossa työnhakuprosessi, jonka lopputuloksen jo aavistan/ arvaan/ tiedän etukäteen – jo ennen kuin varmistus asiasta on tullut. En ole vielä itkenyt, mutta tiedän silti itkeväni kuullessani ettei minua (taaskaan) valittu*. Jos minut valittaisiin, itkisin myös, mutta itku olisi ilon kyyneleitä. Työnhaku, mahdollinen toivon herääminen työhaastatteluun kutsuttaessa ja työnhaun päättyminen aina pettymykseen on aivan valtavan raskasta! Kuka tällaista jaksaa vuodesta toiseen musertumatta aivan täysin? Minä. En. Jaksa. Tätä. Enää. Yhtään.

Haastattelijat eivät ymmärrä kuinka etuoikeutettuja he ovat työskennellessään ”itsestään selvissä” työpaikoissaan hyvillä työnantajilla! Eivätkä he todellakaan ymmärrä millaista on olla minun asemassani ja tilanteessani! Työhaastattelussa ihminen revitään auki ja sitten kun ei työpaikkaa saa, se kaikki on ollut turhaa

*Toivon todella, että tieto valituksitulemattomuudestani tulee sähköpostilla eikä puhelimitse, koska en ehkä pysty pidättelemään itkua niin kauan, että puhelu on päättynyt!

Päivitys 12.10.: Olen saanut sähköpostitse tiedon, että tällä hetkellä(?!) olen sijalla kaksi ...”

torstai 4. lokakuuta 2018

Pahinta on toivon herääminen…


ja sen murskaantuminen! Kumpi on oikeastaan pahempaa; se, ettei saa lainkaan kutsuja työhaastatteluihin vai se, että saa tilaisuuden ja epäonnistuu?
Työhaastattelutilanteeseen kohdistuu aina valtava paine, jos sellaiseen pääsen. Kun pääsen käymään jollain työpaikalla, niin huomaan kuinka paljon todella haluaisin olla töissä! Kun en jaksaisi enää yhtään päivää/viikkoa/ kuukautta/vuotta olla työpaikattomana! Tässä tapauksessa työhaastattelusta jäi ihan hyvät tunnelmat ja olisin todella tämän(kin) työpaikan halunnut. Jäljellä oli kuitenkin vielä yksi osio, jossa epäonnistuin täysin… Yleensä tätä taitoa ei ole testattu – ainakaan tällaisella ristikuulustelulla. Lisäksi luulin osaavani ko. taidon, mutta en sitten enää osannutkaan. Aikaisemmin olen onnistunut vastaavissa (joskin helpommissa) tilanteissa ihan hyvin, mutta vuosien kuluessa on sitten taito ruostunut. Voihan olla, ettei minua olisi siltikään valittu, vaikka olisinkin onnistunut paremmin?

Pääsin kuitenkin yli 30 hakijan joukosta kolmen haastateltavan joukkoon, mikä toki sinänsä on hieno saavutus. Valitettavasti kolmanneksi jääminen ei lämmitä, kun jään edelleen ilman työpaikkaa ja palkkaa ja surkean työmarkkinatuen varaan kotona tylsistyneenä kököttämään. Oma moka ja epäonnistuminen, josta en voi ketään muuta syyttää; mitäs olen niin huono ja paska ja ikuinen epäonnistuja?! Itsehän siitä eniten kärsin! Valinnan tulos ilmoitetaan kahden viikon sisällä, mutta eiköhän tämä ollut tässä.