Työkokeiluun
en suostu koskaan! Olen tehnyt jo aivan tarpeeksi (liikaa) palkatonta työtä.
Palkkatuki
on ok. Typassa oli palkkatukipaikkoja ns. tiskin alla, mutta ei välttämättä minulle yhtään.
Rekrytointilisää
voivat saada yli 200 pv työmarkkinatuella olleet.
En ole itse ollut tm- tuella vielä niinkään kauan, vaikka tuntuu kuin olisin
ollut jo 100 vuotta…
CV-netin
tekemistä* suositeltiin sen vuoksi, että OMAvalmentajat ”katsovat niitä, kun työnantajilta tulee
heille toimeksiantoja”. Heidän katselunsa eivät kuulemma kuitenkaan näy
laskurissa.
”Työllistymissuunniteman”
tekeminenkin on ok, vaikka ei siitä työllistymisen kannalta mitään varsinaista
hyötyä olisikaan.
*Päivittäkää
nyt jo helevetissä ne ammattinimikkeet! Kun niissä ei löydy mitään
sinnepäinkään omalta (lähimmältä) alaltani!
Tavoitteenani
oli hakea yhteensä kymmentä työpaikkaa heinä-elo-syyskuussa (heinäkuussa tosin ei
juuri ole työpaikkoja tarjolla). Hain lopulta seitsemää työpaikkaa, koska sain työhaastattelukutsun ja ajattelin
katsoa sen kortin ensiksi.
Työnhakuni
lopputulos:
haastattelukutsuja 1
saadut
työpaikat 0 *
suorat
hylkäykset 4
ne
paikat, joista ei ole kuulunut yhtään mitään 2
*Miksipä minä olisin nyt työllistynyt, kun ei se ole tähänkään mennessä onnistunut? Mitä oikein kuvittelin?!
Paikka 1: I”Valitettavasti
et tällä kertaa tullut valituksi haastatteluun.” (Oli edes oikein ilmaistu hylkäys…) *
II ”Olemme nyt tehneet valintamme, ja valitettavasti et tällä kertaa tullut
valituksi.”
(Juu,
huomasin etten tullut valituksi, kun
ei kutsuta haastatteluun ja siitä jo ilmoitettiin yhdellä sähköpostilla!) Oikein
kahteen eri kertaan piti ilmoittaa kelpaamattomuudestani.
Paikka 2:”Valitettavasti
tällä kertaa et edennyt haastatteluvaiheeseen.” (Oikein ilmaistu hylkäys.) *
1
tehtävä, 2 valittua?! (Oli siis sukulaistytöillä työpaikan tarvetta…)
Paikka 3: Ei ole kuulunut yhtään mitään!
(Hakuaika päättynyt jo 18.7.)
Paikka 4: Hylkäys 17.9. ” … on tehnyt päätöksensä valinnan suhteen. Ikävä kyllä et tullut valituksi." (Ilmaus
”tällä kertaa” jätetty pois)** " Haluan
kuitenkin toivottaa sinulle onnea sinulle sopivan tehtävän löytämisessä.”
Tehtävään valittu oli neljäkymppinenmaisteri, nimeä ei tosin kerrottu hylkäyksessä, mutta löysin ko. henkilön LinkedIn –profiilin
sattumalta.
Paikka 5:Kuinka ollakaan, hylkäyssähköposti
varmuuden vuoksi oikein kahtena kappaleena ko. paikkaan tulin samaan aikaan,
kun olin kirjoittamassa tätä postausta
ja samana päivänä kuin varmistus siitä, etten saanut Paikkaa 6.
”Olemme edenneet rekrytoinnissa henkilön
valintaan ja tällä kertaa
valintamme ei kohdistunut Sinuun. Kiitos
mielenkiinnosta … ja hyvää syksyn jatkoa.”
Paikka 7:Skannaaja Kelaan, eipä ole aiemminkaan
sinne haastatteluun eikä töihin pyydetty… (Hakuaika
päättynyt 7.9.) Ei ole ilmoitettu mitään.
Tehtävään
valittiin neljäkymppinenDI, jokaei ole aiemmin ollut ko.
organisaatiossa töissä (kuten minä), ja
jolla ei ole yhtään minkäänlaista kokemusta alan työpaikoista (kuten minulla).
Kahdesti on nyt siis käynyt niin, että nelikymppinen akateeminen nainen on
valittu hakemaani työpaikkaan. Valitettavasti minä en voi
(enää) sellaiseksi muuttua. Miten voin
enää koskaan työllistyä yhtään minnekään?! Mitä
vanhemmaksi tulen sitä työttömämpi olen.
*”Et tullut
valituksi haastatteluun” tai ”et
edennyt haastatteluvaiheeseen” ovat sellaisia ilmaisuja, joita pitäisi aina
käyttää, koska tyhmempikin ymmärtää ” ettei ole tullut valituksi” kun
ei ole haastattelussakaan käynyt
**Ilmaisun
”tällä kertaa” voisi aina jättää pois, koska se ei muuta asiaa miksikään eikä
lievennä pettymystä yhtään
Kerron
tässä tiivistelmän viimeisimmästä – ellei jopa viimeisestä - työnhakuprosessistani
(niin lähellä, mutta kuitenkin liian
kaukana!):
14.9. sanoin
ystävälleni (hänen jälleen kerran kysyessä asiasta) etten minä enää mitään työhaastattelukutsuja
saa, työpaikasta puhumattakaan. Kotiin päästyäni oli sähköpostissa työhaastattelukutsu odottamassa! Työhaastattelua piti
siirtää, koska se osui juuri matkani ajalle. Onneksi tämä onnistui.
3.10. kävin
työhaastattelussa, josta minulle jäi hyvät tunnelmat. Epäonnistuin kuitenkin
yhdessä vielä jäljellä olleessa testissä. (Voi miksi en harjoitellut siihen,
valmistautunut paremmin jne.)
12.10. sain
sähköpostiini tiedon, että olen sijalla kaksi.Toinen sija ei kuitenkaan lämmittänyt - eikä
riittänyt työpaikan saamiseen.
22.10. sain tiedon,
että paikkaanvalittiin minua 9
vuotta nuorempi korkeakoulututkinnon suorittanut naishenkilö, jolla ei ole
minkäänlaista kokemusta ko. alasta eikä työstä! Minä olisin oikeasti ollut
motivoitunut ja kiinnostunut sekä minulla on työkokemusta alalta. Olen myös työskennellyt tuossa organisaatiossa aiemmin, mutta valittu henkilö ei ollut.
Minä
jäin jälleen kerran ilman työpaikkaa,
tuloja ja tulevaisuutta! En pysty kilpailemaan minua nuorempien korkeakoulututkinnon
suorittaneiden kanssa työpaikoista. Kyseisellä henkilöllä näyttää olevan LinkedIn-profiilinsa
mukaan myös pitkä työttömyys takana, joten sekään ei sitten näköjään vaikuttanut
valinnassa.
Minulle
muuten lähetettiin sähköpostissa ”kysely haastatteluun kutsutuille”… Arvatkaapa aionko vastata siihen?
Olen
aikaisemminkin ihmetellyt/ kritisoinut sitä, kun harrastuksiin tullaan ns. työ edellä.
”Huomasin töissä, että kelloni jätättää…” (Miksi ei voi
sanoa vain, että huomasin aiemmin
päivällä kelloni jätättävän?)
”Meillä oli
tänään töissä tyhy-päivä” (eli
työhyvinvointipäivä)
Minullapa
oli tänäänkin typa eli työttömyyspahoinvointipäivä ja se on
itse asiassa joka päivä! Toki kiinnitän - sattuneesta syystä - mahdollisesti
liikaa huomiota tuohon töissä -
sanaan ja töistä puhumiseen eikä
kukaan toinen edes noteeraa koko asiaa, mutta tämä on minun näkökulmani näin työpaikattomana. Menen
jumppaan mm. unohtaakseni edes hetkeksi työpaikattomuuspahoinvointini
(typapan), mutta kun eivät muut ihmiset mitenkään osaa olla jatkuvasti
puhumatta töistään ja työpaikoistaan.
Erään jumpan tapauksessa tämä ilmiö voi johtua siitä, että kyseinen jumppa
alkaa jo puoli viideltä eikä sinne mitenkään kunniallinen työssäkäyvä
kansalainen voi ehtiä, joten täytyy sitten korostaa olevansa töissä.
Ensimmäisen
kerran itkin työnhakuprosessin jälkeen vuonna 2011, kun minulle kerrottiin,
etten kelvannut hakemaani työpaikkaan. Olin onnistunut englanninkielisessä puhelinhaastattelussa (soittaja oli Ruotsista)
ja sen jälkeen minun piti mennä ”tsekattavaksi” firman Tampereen konttorille. Siellä
minut todettiin introvertiksi ja kelpaamattomaksi ja sopimattomaksi kyseiseen
työtehtävään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään myyntityö… Kun minulle
soitettiin ja kerrottiin työnhakuni lopputulos, minulta pääsi iso ja katkera
itku.
Nyt
minulla on menossa työnhakuprosessi, jonka lopputuloksen jo aavistan/ arvaan/
tiedän etukäteen – jo ennen kuin varmistus asiasta on tullut. En ole vielä
itkenyt, mutta tiedän silti itkeväni kuullessani ettei minua (taaskaan) valittu*.
Jos minut valittaisiin, itkisin myös, mutta itku olisi ilon kyyneleitä. Työnhaku,
mahdollinen toivon herääminen työhaastatteluun kutsuttaessa ja työnhaun
päättyminen aina pettymykseen on aivan valtavan
raskasta! Kuka tällaista jaksaa vuodesta toiseen musertumatta aivan täysin?
Minä. En. Jaksa. Tätä. Enää. Yhtään.
Haastattelijat
eivät ymmärrä kuinka etuoikeutettuja
he ovat työskennellessään ”itsestään selvissä” työpaikoissaan hyvillä
työnantajilla! Eivätkä he todellakaan
ymmärrä millaista on olla minun asemassani ja tilanteessani! Työhaastattelussa
ihminen revitään auki ja sitten kun ei työpaikkaa saa, se kaikki on ollut turhaa…
*Toivon todella,
että tieto valituksitulemattomuudestani
tulee sähköpostilla eikä puhelimitse, koska en ehkä pysty pidättelemään itkua niin
kauan, että puhelu on päättynyt! Päivitys 12.10.: Olen saanut sähköpostitse tiedon, että tällä hetkellä(?!) olen sijalla kaksi ...”
ja sen murskaantuminen! Kumpi on oikeastaan pahempaa; se,
ettei saa lainkaan kutsuja työhaastatteluihin vai se, että saa tilaisuuden ja
epäonnistuu?
Työhaastattelutilanteeseen kohdistuu aina valtava paine, jos sellaiseen pääsen.
Kun pääsen käymään jollain työpaikalla, niin huomaan kuinka paljon todella
haluaisin olla töissä! Kun en jaksaisi enää yhtään päivää/viikkoa/ kuukautta/vuotta
olla työpaikattomana! Tässä tapauksessa työhaastattelusta jäi ihan hyvät
tunnelmat ja olisin todella tämän(kin) työpaikan halunnut. Jäljellä oli
kuitenkin vielä yksi osio, jossa epäonnistuin täysin… Yleensä tätä taitoa ei
ole testattu – ainakaan tällaisella ristikuulustelulla. Lisäksi luulin osaavani
ko. taidon, mutta en sitten enää osannutkaan. Aikaisemmin olen onnistunut vastaavissa
(joskin helpommissa) tilanteissa ihan hyvin, mutta vuosien kuluessa on sitten taito
ruostunut. Voihan olla, ettei minua olisi siltikään valittu, vaikka olisinkin
onnistunut paremmin?
Pääsin kuitenkin yli 30 hakijan joukosta kolmen haastateltavan
joukkoon, mikä toki sinänsä on hieno saavutus. Valitettavasti kolmanneksi
jääminen ei lämmitä, kun jään edelleen ilman työpaikkaa ja palkkaa ja surkean
työmarkkinatuen varaan kotona tylsistyneenä kököttämään. Oma moka ja
epäonnistuminen, josta en voi ketään muuta syyttää; mitäs olen niin huono ja
paska ja ikuinen epäonnistuja?! Itsehän siitä eniten kärsin! Valinnan tulos
ilmoitetaan kahden viikon sisällä, mutta eiköhän tämä ollut tässä.