tiistai 26. helmikuuta 2019

Koulutususkosta


Koulutukseen liittyy lupaus sivistyksestä, hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä. Koulutuksen lupaukset lunastetaan työmarkkinoilla. Tutkintojen vaihtoarvo mitataan palkkatasolla ja työsuhteiden laadulla. Väestön koulutususko on säilynyt elinvoimaisena oloissa, joissa uudet sukupolvet ovat saaneet vanhempiaan korkeamman koulutuksen ja sijoittuneet näitä parempiin asemiin yhteiskunnassa. On paradoksaalista, että koulutusyhteiskunnassa koulutusta vastaavia töitä ei riitä kaikille. Tutkintojen inflaatio ja epävarma työllisyys koettelevat koulutususkoa..”


Minulla ei ole korkeampaa koulutusta kuin vanhemmillani, mutta joka tapauksessa heillä oli paremmat asemat työelämässä kuin minulla. Heillä oli lähes varmat työpaikat ja pitkä työura, josta he jäivät eläkkeelle. Minulla sen sijaan ei ole lainkaan työuraa (ei enää myöskään mahdollisuutta sellaista saada) eikä eläkkeestä tietoakaan.

Yhteiskunta ei ehkä tarvitsekaan kaikkien kouluttamiensa ihmisten työpanosta ainakaan niillä aloilla, joille heidät on koulutettu. Koulutetun työvoiman kysyntä onkin hiljalleen kääntynyt koulutuksen ylitarjonnaksi erityisesti yliopistotasoisen koulutuksen osalta, josta kertoo muun muassa merkittäviin mittoihin paisunut akateeminen työttömyys sekä se, että korkeakoulutetun työvoiman hinta on ollut työmarkkinoilla enemmin laskussa kuin nousussa.”

”Kun suomalaisilta akateemisen loppututkinnon suorittaneilta on tiedusteltu heidän hankkimansa koulutuksen ja tekemänsä työn välistä suhdetta, niin tyypillisesti kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen prosenttia vastaa, että heillä on liikaa koulutusta suhteessa tekemäänsä työhön. Monet ihmiset ovat siis ylikoulutettuja tehtäviinsä. Tässä valossa koulutus on ollut hukkainvestointi ainakin yksilötasolla, koska vähempikin määrä koulutusta olisi aivan hyvin riittänyt vastaavan aseman saavuttamiseen työelämässä.

Äskettäin hävisin työpaikan DI:lle eikä ko. työssä todellakaan mitään korkeakoulutaustaa olisi vaadittu, mutta koska sellainen hakija oli tarjolla, toki hänet valittiin!

Vähän koulutusta omaavien osana on usein sinnitellä tilapäisten työsuhteiden sekä toistuvaluonteisen työttömyyden muodostamien rikkinäisten työurien kanssa, jotka tarjoavat usein heikosti toimeentuloa ja työsuhdeturvaa. Osalla kouluttamattomista ihmisistä todellisena pelkona on putoaminen kokonaan palkkatalouden ulkopuolelle sosiaalietuuksien varaan.”

https://ristipaine.wordpress.com/tag/koulutususko/

Minä olen ilmeisesti ”vähän koulutusta omaava” akateemisiin verrattuna? Ainakin alleviivattu kohta täsmää minuun. Toisaalta: Mihin yleensäkään tarvitaan koulutusta, jos kerran (joissakin tapauksissa) riittää että on ns. hyvä tyyppi relevantilla ja yhtenäisellä työhistorialla? Omalla kohdallani usko työllistymiseen lisäkouluttautumalla on mennyttä.

perjantai 22. helmikuuta 2019

8 vuoden aikana


Aloitin tämän blogin päivälleen kahdeksan vuotta sitten, kun olin ollut alle kaksi vuotta työttömänä ja putoamassa työmarkkinatuelle keväällä. No, enpä ole noista ajoista juurikaan edistynyt, koska taas olen työmarkkinatuen varassa, työmarkkinatuki tosin on entistä pienempi aktiivimallivähennyksen ja toisen lapsikorotuksen poistumisen myötä. Kohta kuopuskin täyttää 18, eli työmarkkinatuki se vain jatkaa alenemistaan.

2011              Blogin aloitus, yksi työhaastattelu


2012              Informaatiotieteiden ”sivuaineopinnot”
                     (sis.3 kk palkatonta työssäoppimista
)
                      = lisäopinnot, kolme työhaastattelua 
                                                                                                                   
2013              Ei opiskelua, ei typoa,  ei työpaikkaa
                                                                                                          
2014              Syksyllä typoon                                                                                                                                                                                                                                                     
2015              Typo (sisälsi 4 kk palkatonta työssäoppimista)
                      päättyi kesäkuun alussa,
                      palkkatukityöhön syyskuun alusta   = alanvaihdon yritys

2016              Töissä heinäkuun loppupuolelle asti                                                                                                    
2017              Ei mitään!                                                                                                                                                                                                                                                                                       
2018              Kaksi työhaastattelua, mutta ei yhtään työpaikkaa 

(2019             Yksi työhaastattelu tähän mennessä, tai sitten se jää ainoaksi)                

Mainittujen 8 vuoden aikana vain 6 työhaastattelua; vuodet 2014…2017 olivat todella surkeita työhaastattelukutsuja ajatellen, vaikka olin jopa töissä 9/2015…7/2016. Teoriassa työpaikkatarjonta on määräaikaista, osa-aikaista, pätkätyötä, nollasopimusta – käytännössä minulle ei ole tarjolla edes mitään niistä… Mitään nollasopimustyötä en edes haluaisi. Jos jonkun työpaikan sattuisin saamaan, ei se ainakaan ns. vakituinen olisi.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 

perjantai 15. helmikuuta 2019

Ojasta allikkoon


”Olen ollut kauan työttömänä, mutta en niin kauan kuin sinä…”

”Työttömyytesi on jatkunut jo niin kauan…”

Näillä minun spekseilläni tulee enää kyseeseen joko vuorotteluvapaan sijaisuus tai palkkatukityö. Vuorotteluvapaan sijaisuuden kohdalla ei kuitenkaan ole saanut olla liian kauan työttömänä, kuten minä olen ollut, eikä liian vanha, kuten minä ilmeisesti olen. Palkkatuki, jonka voin saada, on 50 %, joten sen luulisi auttavan työllistymisessä, mutta ehkä sitten kuitenkaan ei? Koska olen yli 50, olenko liian vanha myös palkkatukipaikkoihin? Nykyisin pitää lisäksi olla korkeakoulututkinto moniin sellaisiin tehtäviin, joihin ei aikaisemmin sitä tarvinnut.* Työvoimakoulutuksia olen käynyt (jokseenkin turhaan) jo aivan riittävästi. (*Toisaalta ”liian vanha” ja vaadittu korkeakoulutus –oletus kumoutui, kuten edellisessä postauksessani kerroin, mutta kyseessä lienee ns. yksittäistapaus)



Onnellinen on se, joka ei koskaan ole joutunut:
  • työvoimakoulutukseen
  • palkkatukitöihin
  • hakemaan turhaan vuorotteluvapaan sijaisuuksia
  • TE- tai työllisyyspalveluiden asiakkaaksi


Onnellinen on se, joka:
  • on aina saanut olla töissä
  • on saanut hakemansa työpaikan tai työpaikat
  • ei ole joutunut työelämän ulkopuolelle sinnittelemään
  • ei katsoessaan hakuhistoriaansa erääseen organisaatioon joudu näkemään pitkää riviä: ”Ei valittu ei valittu ei valittu” (tänään tuli taas yksi)


tiistai 12. helmikuuta 2019

Huutava Vääryys


Tämä ei ole enää todellista! Miksi MINÄ en saa työpaikkaa (yo-tutkinnon jälkeen) koulutettuna, kun ikäiseni pelkkä yo:kin työllistyy? Kyseinen henkilö on varmasti mukava jne. eikä toisaalta yhtään sen ekstrovertimpi kuin minäkään, jos työllistyminen nyt siitä on kiinni? Samaan aikaan minä häviän hyvät työpaikat vähintään kymmenen vuotta minua nuoremmille korkeakoulutetuille. Tässä ei ole yhtään mitään järkeä. Aivan täysin käsittämätöntä! Epäreilua! Huutava Vääryys! No, elämä on… epäoikeudenmukaista ja epäreilua.

Mieheni ”kannustaa” minua toteamalla, että Kysynnän ja Tarjonnan pitää kohdata työpaikkaa haettaessa. Mikä siinä nyt sitten on, että minun kohdallani Tarjonta ei koskaan vastaa Kysyntää tai Kysyntä kohdistuu toisenlaiseen Tarjontaan? Lisäksi pitäisi onnistua olemaan ”oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, jossa minä en selvästikään juuri koskaan ole, mutta esim. tämä alussa mainitsemani henkilö on onnistunut olemaan. Minulla on sen sijaan paljon kokemusta siitä, että olen ollut:

Väärässä paikassa väärään aikaan
Oikeassa paikassa väärään aikaan (yleensä liian myöhään)
tai
Väärässä paikassa oikeaan aikaan (väärässä opiskelu- tai työpaikassa)

perjantai 8. helmikuuta 2019

Milloin lakkasin oikeasti uskomasta työllistymiseeni?


Minusta tuntuu, etten enää vuosikausiin ole aidosti ja oikeasti uskonut työllistymismahdollisuuksiini. Aloin miettiä, että tapahtuiko uskon loppuminen:

Vuonna 2009 jäädessäni määräaikaisesta työpaikasta työttömäksi erittäin huonossa työllisyystilanteessa?
Vuonna 2010 jolloin en saanut yhtään kutsua työhaastatteluun?
Vuonna 2011 jolloin itkin katkerasti tullessani hylätyksi erääseen työpaikkaan hakiessani?
Vuonna 2012 jäädessäni jälleen ilman työpaikkaa kahden työhaastattelun jälkeen?
Vuonna 2013 työpaikattomuuteni edelleen jatkuessa - vain yhden työhaastattelun jälkeen?
Vuonna 2014 jolloin en saanut yhtään kutsua työhaastatteluun?
Vuonna 2015 jolloin yritin ns. alanvaihtoa ja sain palkkatukityön?
Vuonna 2016 palkkatukityön ja määräaikaisen projektityön päätyttyä?
Vuonna 2017 jolloin en saanut yhtään kutsua työhaastatteluun?
Vuonna 2018 jäädessäni jälleen ilman työpaikkaa kahden työhaastattelun jälkeen?
Vai vuonna 2019 kun en päässyt vuorotteluvapaan sijaisuuteen(kaan)?

Vuonna 2009 en enää oikeastaan uskonut työllistymiseeni, mutta vuonna 2019 menetin lopullisesti toivoni.

Työnhaku on raskasta
Raskasta on lähettää paljon työpaikkahakemuksia saamatta kutsua työhaastatteluun, mutta raskasta on myös saada kutsu, käydä haastattelussa ja olla tulematta valituksi työpaikkaan. Toivo ensin herää ja kuvittelen jo itseni siihen työpaikkaan töihin, mutta…

lauantai 2. helmikuuta 2019

10 vuotta myöhässä työpaikkaa hakemassa


Olin ”jälleen” yhdessä työhaastattelussa, tällä kertaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Sellaista en ole koskaan onnistunut saamaan enkä saanut työpaikkaa myöskään nyt. Noin vuoden aikana olen käynyt yhteensä kolmessa työpaikkahaastattelussa, joiden myötä seuraavat asiat ovat tulleet erittäin selviksi:

1) Eräältä ”uudelta alaltani” ei voi saada työpaikkaa ilman työkokemusta, koska siellä ei kukaan ehdi neuvoa. Myöskään kesätöihin alalle en päässyt (opettelemaan työtä).
2) Jos tarjolla on nelikymppinen korkeakoulutettu hakija, hän ohittaa viisikymppisen ei-korkeakoulutetun, vaikka varsinaista koulutusvaatimusta ei esitettykään. Minun kohdallani ei valintaan vaikuttanut aiempi työskentely ko. organisaatiossa eikä alan työkokemus, joita kumpaakaan tehtävään valitulla ei ymmärtääkseni ollut.
3) CV:ni aukkojen perusteella (joita syynättiin tarkkaan haastattelussa!) en ole sopiva tai kykenevä hektiseen työhön, (jota olisi päässyt ensin opettelemaan kahdeksi kuukaudeksi). Työhön valitusta en tiedä mitään, mutta arvelen kyseessä olevan nuori, kaunis, pirteä ja iloinen henkilö, joka on ollut paljon vähemmän aikaa työttömänä kuin minä.

Enpä oikein voi mitään sille asialle, että olen viisikymppisenä työelämän ulkopuolella työvoimareservissä yrittämässä epätoivoisesti työllistyä, mutta kymmenen vuotta liian myöhään. Minkäpä sillekään voin, että työpaikkatilanne oli erittäin huono vuonna 2009, jolloin jäin määräaikaisesta työstä työttömäksi. Sen jälkeen aika on valitettavasti kulkenut ohitseni.