Tiivistelmä työnhaustani 2018

Joulut seuraavat toistaan (aika tuntuu kuluvan todella nopeasti) enkä koskaan saa joululahjaksi työpaikkaa. Joka joulu olen vain entistä vanhempi, työpaikattomampi ja rahattomampi.

20 työpaikkahakemusta, 2 työhaastattelukutsua, mutta ei yhtään työpaikkaa. Elämäni olisi muuttunut täysin toisenlaiseksi eli paljon paremmaksi, jos olisin saanut työpaikan, mutta kun ei niin ei… 20 työhakemusta, joista neljästä ei kuulunut yhtään mitään. Törkeätä työnhakijan aliarvioimista on sekin, että julkaistaan ilmoituksia työpaikoista, jotka eivät ole oikeasti avoimia. Osa hakemistani paikoista selvästikin oli sellaisia, että työntekijä niihin oli jo katsottuna.

Vaikka tuoreimman, musertavan työnhakukokemukseni jälkeen olin jo aikeissa lopettaa työnhaun kokonaan, sorruin jälleen yrittämään. En vain osaa lopettaa! (Olen ilmeisesti riippuvainen työnhausta?) Tämä kuvitteellinen työpaikka olisi ollut ihanteellinen; puolen vuoden sijaisuus, jossa olisin saanut työkokemusta uudelta alalta ja päässyt vielä sen jälkeen takaisin ansiosidonnaiselle. Sitten huomasin, että hakuajan päättymisen ja sijaisuuden alkamisen välille jäi kokonaista kaksi päivää! Kyseessä ei siis ollutkaan oikeasti avoin työpaikka. Eipä silti, että minua tuohon paikkaan muutenkaan olisi "valittu". Joka tapauksessa oli jälleen kaiken (ajan ja vaivan) täydellistä tuhlaamista!

”Meillä päättäjät ovat jo pidemmän aikaa kumartaneet EU:lle ja melkeinpä kaikille muille kansoille, että oma kansa saa katseltavakseen pelkkiä persereikiä.

Vaikka itse olen ns. hyväosainen, ahdistun näistä heikommassa asemassa olevien kyykytystoimenpiteistä. En voi millään tasolla hyväksyä niitä. Enää en edes ylläty mistään uusista oudoista säännöistä, joilla rangaistaan niitä jotka ovat kohdanneet epäonnea. Yksi törkeimmistä on se, että rangaistaan työtöntä ihmistä siitä että hän ei ole päässyt mihinkään töihin.

Tiesittekö muuten, että Neuvostoliitossa työttömyys oli rikos. Pikkuhiljaa ilmeisesti Suomessa ollaan menossa samaan. Ainakin silloin olisi helpompi perustella ihmisille miksi pitäisi tehdä työtä ilman palkkaa (ei kuitenkaan vapaaehtoistyötä).

En halua asua maassa, jossa ihmisiä kohdellaan niin kuin Suomessa nykyään kohdellaan. Tämän maan tulevaisuus pelottaa. Aiemmin olen kokenut, että asioissa mennään eteenpäin ja parempaan suuntaan. Nyt tulevaisuudessa näkyy vain koko ajan enemmän ja enemmän kurjuutta.”

https://www.vauva.fi/keskustelu/il-suomesta-muuttaa-nykyaan-selvasti-enemman-korkeakoulutettuja-ulkomaille

Yllä oleva lainaus kuvaa todella hyvin myös omia ajatuksiani Suomen ilmapiiristä ja asenteesta meitä työpaikattomia kohtaan. Ilmapiiri on kova eikä armoa anneta. Myötätunto huonompiosaisia kohtaan puuttuu täysin. Mitä enemmän rahaa ja etuja kohdistuu entistä pienemmälle joukolle, sitä vähemmän rahaa ja ”etuja” kohdistuu entistä suuremmalle joukolle.

Yhtä tyhjän kanssa eli ei mitään uutta

Turhuuden markkinat

Miksi ilmoittauduin tuohon tilaisuuteen?

Koska halusin mennä jonnekin; herätä kellonsoittoon sekä pukeutua ja laittautua siistiksi. Kotona ollessa en laittaudu.
Lisäksi olin utelias näkemään kohtalotovereitani ja kuulemaan esityksen sisällön.

Mitä sain? Enpä mitään.

Tiedän jo, mistä oma osaamiseni muodostuu, se ei vain kiinnosta työnantajia. Työnantajat eivät ”katso ydinosaamistani laajemmin”.

Olen innostunut monenlaisista asioista, mutta työnantajat eivät ole innostuneet minusta.

Voimalausetta minulla ei ole eikä tule, enkä usko sellaisesta olevan mitään hyötyä.

Tavoitteeni ovat jääneet saavuttamatta enkä haaveile enää mistään.

Jotain muuta olen myös yrittänyt löytää, mutta työnantajat eivät vieläkään ole kiinnostuneet minusta yhtään enempää. Sen sijaan he valitsevat Jonkun Toisen.

Olen hankkinut lisäkoulutusta, mutta siitä ei ole ollut apua työllistymisessä.

Tietotekniikkataitojani olen pitänyt yllä, mutta valitettavasti kotona on mahdotonta harjoitella työpaikkakohtaisia ohjelmistoja!

Pätkätyöt kelpaisivat minulle mainiosti, mutta en ole enää niitäkään onnistunut saamaan.

Palkkatoiveeni on aina ollut vaatimaton, joten sekään ei ole vaikuttanut työllistymiseeni.

Se niistä neuvoista sitten.

Työllisyyskokeilusta

– Vuo­den­vaih­teen jäl­keen TE-toi­mis­to on en­si­si­jai­nen paik­ka, min­ne asi­ak­kaat ot­ta­vat yh­teyt­tä. Toi­min­to voi ol­la ruuh­kau­tu­nut, kun asi­ak­kaat pa­lau­tu­vat sin­ne yh­des­sä yös­sä, pel­kää Tam­pe­reen kau­pun­gin työl­li­syys­joh­ta­ja Re­gi­na Saa­ri.

Työl­li­syys­ko­kei­lun pii­ris­sä on täl­lä het­kel­lä noin 25 000 asi­a­kas­ta, 60 pro­sent­tia koko Pir­kan­maan työt­tö­mis­tä työn­ha­ki­jois­ta. Ko­kei­lu käyn­nis­tyi rei­lu vuo­si sit­ten. Jo näin ly­hy­es­sä ajas­sa sen voi­daan to­de­ta ” rä­jäyt­tä­neen po­tin”, sil­lä asi­ak­kai­den ak­ti­voin­ti­as­te lä­he­nee 50 pro­sent­tia.

– Nämä ih­mi­set ovat joko töis­sä tai työl­lis­ty­mis­tä edis­tä­vis­sä pal­ve­luis­sa. Vuo­den­vaih­teen jäl­keen kun­nis­ta ei voi­da ko­vin pal­jon vai­kut­taa hei­dän ti­lan­tee­seen­sa.

http://www.tampereenviikko.fi/teksti/uutta-tyollisyysmallia-rakennetaan-yhdessa

Jos 60 % työttömistä työnhakijoista on 25000 henkilöä, niin Pir­kan­maalla työt­tö­miä työnhakijoita on noin 41600! ”Aktivoituna”* on jutun mukaan noin 12 500 henkilöä, joiden joukkoon minä en kuulu:

Palkkatukipaikkoja, joista olin kiinnostunut  2        Palkkatukityöpaikkoja minulle 0

”Ns. yrityskoordinaattorit katselevat CV-netistä työnhakijoiden tietoja, ja esittelevät potentiaalisia henkilöitä työnantajille”. Tähän mennessä:

Yhteydenottoja        1                          Työpaikkoja  0

Oletan, että tämän yhteydenoton perusteella yrityskoordinaattori voi kirjata jonnekin, että minulle on ”tarjottu” työpaikkaa ja näin heidän velvollisuutensa minun osaltani on hoidettu. Huom! Laitoin jokin aika sitten yrityskoordinaattorille sähköpostia kysyäkseni hänen ”tarjoamansa” työpaikan tilanteesta. En ole saanut mitään vastausta… (Menikö viestini roskapostiin – vai miksi minulle ei vastata?)

Työllisyyskokeilu oli minun osaltani vain erittäin suuri pettymys, vaikka ei minulla odotuksia sen suhteen juuri edes ollut enkä siihen olisi halunnut.

*Aktivointi tarkoittaa hyvin todennäköisesti työllisyyskokeilua, palkatonta työharjoittelua tms. Vähemmän väkeä on palkkatukityössä ja vielä vähemmän oikeissa työpaikoissa.

Palkkatukityön monet muodot

Mistä rahaa (kun ei saa työpaikkaa)?

Tosiasia on se, että tavallinen tallaaja ei saa rahaa oikein mistään, silloin kun hän on työpaikaton. Useimmilla meistä ei liene mitään sijoituksia tai pääomatuloja tms.

1. Hyödynnä kaikki sinulle kuuluvat tuet

Hyödynnän mahtavan työmarkkinatuen, johon olen oikeutettu. Epäaktiivisuusvähennyksellä, tietenkin…

2. Käytä luottokorttiasi

Minulla ei ole luottokorttia, ja mitä sen käyttäminen hyödyttäisi, kun rahaa on aina yhtä vähän? (Ei ole siis tulossakaan enempää.)

3. Hae vakuudetonta pankkilainaa netistä

4. Hae muuta kulutusluottoa netistä (mutta harkiten!)

En taatusti hae kumpaakaan!

5. Myy omaisuuttasi

Jos joku ostaisi… Ei minulla kuitenkaan ole mitään arvokasta omaisuutta myytäväksi. Työpanostani olen yrittänyt myydä erittäin huonolla menestyksellä – kiinnostuneita ei ole ilmaantunut.

6. Panttaa omaisuuttasi

Jaa-a? 

7. Ota lainaan lyhennysvapaata

Luojan kiitos lainaa ei ole, mutta se ei tarkoita, että rahaa silti olisi, koska ”tuloni” ovat olemattomat.

8. Lainaa kaverilta

Ei tulisi mieleenikään lainata rahaa keneltäkään. Sitä paitsi rahaa ei tulevaisuudessakaan ole yhtään enempää lainan takaisinmaksuun.

9. Mene töihin

Niinpä, ”mene töihin”! Sitähän tässä on yritetty jo useiden vuosien ajan - töihin pääsemättä. Siksi juuri tarvitsisin ”jostain muualta” rahaa. Mutta mistä?!

10. Säästä rahaa arjessa – tienaat satoja euroja kuukaudessa

Kyllä. Säästäminen on hyvä ja kannatettava asia, mutta koska minulla ei ole palkkatuloja, ei ole mistä säästäisin!

https://www.s-raha.fi/mista-rahaa-heti-tassa-10-harkittua-ja-toimivaa-keinoa/

Että tällaisia ”vinkkejä”. Pysyn edelleen rahattomana.

Tekee pahaa, kun ei ole rahaa!

Ei riitä, että pelkkä työpaikattomuus on jo sietämätöntä, kun se lisäksi vielä merkitsee rahattomuutta! Viimeisin työmarkkinatuelle putoamiseni ottaa todella koville. Viisikymppisenä kuuluisi olla uransa ja tulojensa huipulla, vaan toisin kävi minulle. Koska mistään urasta ei ole tietoakaan, tyytyisin noin tonniin kuussa käteen osa-aikatyöstä ja noin 1500 nettoon kokoaikatyöstä. Yli 1600 € olisi jo yhtä juhlaa… (Nämäkin tulot edellyttävät hyvätuloista puolisoa.) Mieheni maksaa nyt jo lähes kaikki perheen kulut, joten häneltä en yleensä halua pyytää omiin menoihini rahaa.

Toiveeni eivät siis ole suurensuuret, mutta edes se ei toteudu. Minulla on esim. ollut samat silmälasit jo monta vuotta eikä varalaseja ollenkaan. Käytännössä ne pitäisi olla esim. jumppia varten, koska piilolaseja en (ikävä kyllä) enää pysty käyttämään nykyään (45+) kuivien silmieni vuoksi. Silmälasini ovat aina todella kalliit, koska likinäköä on - 8 (linssien ohennuksen tarve) ja vielä monitehoisuus siihen lisäksi ikänäön takia. (Laserleikkaukseen minulla ei ikinä ole ollut varaa.) Kampaajallakin pitäisi käydä mahdollisimman halvalla tai ei ollenkaan. Mihinkään 150 € kampaajalaskuun minulla ei todellakaan ole varaa, koska se on jo neljäsosa työmarkkinatuesta. Tällä hetkellä saan nerokkaalla aktiivimallilla vähennettynä ja yhden alaikäisen lapsen korotuksella 575 € työmarkkinatukea nettona. Korkean kustannustason maassa se on yhtä kuin haistapaska! Ei sillä rahalla kukaan tule toimeen.

CV:n viilauksesta II

Juu, on ”ihan kiva”, että yritätte tsempata meitä epätoivoisia (ainakin minä olen sellainen) työnhakijoita tavalla jos toisellakin, mutta…että oikein ”kuvauskuntoon”! Ensinnäkin, molemmat tämän vuoden työhaastattelukutsuni olen saanut ilman kuvallista CV:tä. Toiseksi, en muutu neljäkymppiseksi korkeakoulutetuksi vaikka kuinka stailaisitte! Kolmanneksi, toivoisin ettei työpaikkaa tarvitse hakea pärstäkertoimella, mutta se taitaa olla turha toivo. Neljänneksi, jouduin jo pettymään noihin kovasti mainostamiinne piilotyöpaikkoihin, koska minulle ei sellaistakaan irronnut.

Voisitteko jo vihdoin ymmärtää, ettei työpaikan saaminen ole CV:n viilauksesta kiinni, vaan CV:n sisällöstä (ja jossain poikkeuksellisen pinnallisessa rekrytointiprosessissa kenties hakijan ulkonäöllä ja CV:n valokuvalla on merkitystä).

"Hei työnhakija,

Oletko edelleen aktiivisessa työnhaussa?

Hiotaanko CV:si yhdessä kiinnostavaksi myyntikirjeeksi ja pääset ammattikuvaajan kuvattavaksi?

Tule mukaan! Järjestämme maksuttoman CV-tuunauspäivän!

Tilaisuudessa Glohair:n hiusstylisti laittaa sinut kuvauskuntoon, ammattivalokuvaaja ottaa sinusta studiotasoisen CV-kuvan ja Spring Housen työnhaunohjaajat auttavat sinua tekemään CV:stäsi entistäkin houkuttelevamman.

Meillä on myös useita piilotyöpaikkoja, joita pääset katsomaan samalla yrityskoordinaattorin kanssa."

Lisää nöyryytyksestä

Olen kirjoittanut aiemmin työpaikattomuuteen liittyvistä nöyryytyksistä hieman yli 4 vuotta sitten ja 1 vuosi sitten:

2014/10/vihoviimeinen-nöyryytys

2017/10/tyopaikattomuus-nujertaa-ja-nöyryyttää

Kun en saanut vakituista työpaikkaa minulle erittäin epäoikeudenmukaisen valintapäätöksen vuoksi, kuvittelin saavani lohdutuspalkinnoksi palkkatukityön. Tämä siis Tampereen kaupungin työllisyyspalveluista, mutta tuohon paikkaan olikin jo kaksi henkilöä käynyt haastateltavana, joten toinen heistä sai tämän upean, lottovoittoa vastaavan pestin. Tässäpä jälleen yksi nöyryytyskokemus! Pelkästään jo se on nöyryyttävää, että ylipäänsä joutuu ”kilpailemaan” jostain palkkatukipaikasta… Mutta ei se mitään, koska ”yrityskoordinaattori soittaa ja tarjoaa työpaikkoja, kunhan vain on CV-netti aktiivisena”. (He varmaankin laittavat merkinnän jonnekin tilastoihin, että nyt on ”tarjottu” minulle työpaikkaa ja saatu velvoitteet hoidettua?) Tähän mennessä yrityskoordinaattori on soittanut kerran ja luvannut esitellä minut työpaikkaan, joka on kestoltaan kuukauden ja osa-aikainen… No, eiköhän siihenkin paikkaan jo ole löytynyt joku (alle) nelikymppinen KTM tai vastaava?! Nöyryyttävää on tyytyminen tuollaisiin työnpätkiin, ja vielä nöyryyttävämpää on ettei sellaistakaan saa!

Voi kuinka kaipaankaan itse ansaittua rahaa ja palkkakuitteja!! Ihan kokoaikaisesta kuukausipalkkaisesta työstä.

Satua ”Hiiri kissalla räätälinä” voi verrata epätoivoisiin työllistymisyrityksiini:

Ei tullut takkia vaan tuli housut         En saanut vakituista työpaikkaa

Ei tullut housuja vaan tuli liivit         En saanut palkkatukipaikkaakaan

Ei tullut liiviä vaan tuli kukkaro        En saanut edes kuukauden osa-aikatyötä

Ei tullut kukkaroakaan vaan tuli rusetti      Kukkaro olisi joka tapauksessa tyhjä, joten sitä ei edes tarvita!

Ei tullut vakituista työpaikkaa...

M.O.T

Tänä vuonna on tullut lopullisesti todistetuksi se, etten enää koskaan työllisty minnekään. Nurinkurista kyllä, tämä todistelu tapahtui työhaastattelukutsujen kautta. Ensimmäinen työhaastattelu todisti sen, että en saa työpaikkaa alalta, jolta minulla ei ole työkokemusta.

Toinen työhaastattelu todisti puolestaan sen, etten voi saada työpaikkaa edes sellaiselta työnantajalta ja alalta, jolla olen ollut aikaisemmin töissä. Siksi koska olen yli viisikymppinen? Vai miksi? Yhteenvetona voin todeta, että työpaikkoja saavat seuraavanlaiset henkilöt:          

                                                                                                            

Ikä:       40…43 

Koulutus: Korkeakoulutus                                                                        

Työkokemusta: 3…12 vuotta                                                                                                          

Työttömyyttä:   Ei yhtään…max. 5 v

M.O.T: En voi saada enää työpaikkaa – työkokemuksella tai ilman, mikä tuli nyt todistettua ihan tahtomattani. Olisi voinut olla parempi jäädä kokonaan ilman haastattelukutsua…

Työmarkkinatuella kärvistelystä pois!

Tänään aloittaa hakemassani työssä Joku Toinen. Sen ”kunniaksi” pitää miettiä, miten voisin päästä työmarkkinatukihelvetistä, kun en kerran työpaikkaa onnistu saamaan. Työpaikattomana työmarkkinatuella kärvistely on erittäin suuri henkinen (mm. aktiivimallin vuoksi) ja taloudellinen koettelemus, siksi siitä pitää päästä jollakin tavalla pois!

Tapoja on neljä:

1. TYÖLLISTYMINEN (Ei onnistu.)

2. Työnhakijana TE-toimistossa olemisen lopettaminen.
(Silloin joutuu nollatuloille, mikä on vielä huonompi vaihtoehto kuin muutama satanen, mutta pääsisi pois kyykytystoimenpiteistä.).

3. Voittaminen lotossa (kun ei työpaikkalotossa voita…) - edes 100 000 €!
(Silloin voisi vapaaehtoisesti jäädä pois mahtavan runsaalta työmarkkinatuelta.)

4. Neljättä ei kannata kirjoittaa tai mainita ääneen, mutta monet ovat siihenkin päätyneet. Se ei tosiaan vapaaehtoisesti houkuttele, kuten alla kirjoitetaan.

Ajankohtaista kommentointia hieman yli vuoden takaa.

Nyt olen päätynyt Tampereen työllisyyskokeiluun, koska en - jälleen kerran - onnistunut työllistymään, ja olen käynyt palveluinfossa. Kokeilu tosin jatkuu enää vuoden 2018 loppuun. Ensin minulla ei ollut mitään odotuksia tämän kokeilun suhteen. Sitten odotukseni hieman nousivat. Nyt ne ovat jo laskeneet nollan alapuolelle.

Typailua

Työkokeiluun en suostu koskaan! Olen tehnyt jo aivan tarpeeksi (liikaa) palkatonta työtä.

Palkkatuki on ok. Typassa oli palkkatukipaikkoja ns. tiskin alla, mutta ei välttämättä minulle yhtään.

Rekrytointilisää voivat saada yli 200 pv työmarkkinatuella olleet.
En ole itse ollut tm- tuella vielä niinkään kauan, vaikka tuntuu kuin olisin ollut jo 100 vuotta…

CV-netin tekemistä* suositeltiin sen vuoksi, että OMAvalmentajat ”katsovat niitä, kun työnantajilta tulee heille toimeksiantoja”. Heidän katselunsa eivät kuulemma kuitenkaan näy laskurissa.

”Työllistymissuunniteman” tekeminenkin on ok, vaikka ei siitä työllistymisen kannalta mitään varsinaista hyötyä olisikaan.

*Päivittäkää nyt jo helevetissä ne ammattinimikkeet! Kun niissä ei löydy mitään sinnepäinkään omalta (lähimmältä) alaltani!

Tavoitteeni jäi saavuttamatta

Tavoitteenani oli hakea yhteensä kymmentä työpaikkaa heinä-elo-syyskuussa (heinäkuussa tosin ei juuri ole työpaikkoja tarjolla). Hain lopulta seitsemää työpaikkaa, koska sain työhaastattelukutsun ja ajattelin katsoa sen kortin ensiksi.

Työnhakuni lopputulos:

•          haastattelukutsuja 1
•          saadut työpaikat     0 *
•          suorat hylkäykset    4
•          ne paikat, joista ei ole kuulunut yhtään mitään 2

*Miksipä minä olisin nyt työllistynyt, kun ei se ole tähänkään mennessä onnistunut? Mitä oikein kuvittelin?!

Paikka 1:    I”Valitettavasti et tällä kertaa tullut valituksi haastatteluun.”                          (Oli edes oikein ilmaistu hylkäys…) *

II ”Olemme nyt tehneet valintamme, ja valitettavasti et tällä kertaa tullut valituksi.”

 (Juu, huomasin etten tullut valituksi, kun ei kutsuta haastatteluun ja siitä jo
 ilmoitettiin yhdellä sähköpostilla!)   Oikein kahteen eri kertaan piti ilmoittaa
 kelpaamattomuudestani.

Paikka 2:    ”Valitettavasti tällä kertaa et edennyt haastatteluvaiheeseen.”
                     (Oikein ilmaistu hylkäys.) *

1 tehtävä, 2 valittua?! (Oli siis sukulaistytöillä työpaikan tarvetta…)

Paikka 3:    Ei ole kuulunut yhtään mitään! (Hakuaika päättynyt jo 18.7.)

Paikka 4:    Hylkäys 17.9.
” … on tehnyt päätöksensä valinnan suhteen. Ikävä kyllä et tullut valituksi."
(Ilmaus ”tällä kertaa” jätetty pois)**
" Haluan kuitenkin toivottaa sinulle onnea sinulle sopivan tehtävän löytämisessä.”

Tehtävään valittu oli neljäkymppinen maisteri, nimeä ei tosin kerrottu hylkäyksessä, mutta löysin ko. henkilön LinkedIn –profiilin sattumalta.

Paikka 5:  Kuinka ollakaan, hylkäyssähköposti varmuuden vuoksi oikein kahtena kappaleena ko. paikkaan tulin samaan aikaan, kun olin kirjoittamassa tätä postausta ja samana päivänä kuin varmistus siitä, etten saanut Paikkaa 6. 

”Olemme edenneet rekrytoinnissa henkilön valintaan ja tällä kertaa valintamme ei kohdistunut Sinuun. Kiitos mielenkiinnosta … ja hyvää syksyn jatkoa.”

Paikka 7:      Skannaaja Kelaan, eipä ole aiemminkaan sinne haastatteluun eikä töihin pyydetty…
(Hakuaika päättynyt 7.9.) Ei ole ilmoitettu mitään.

Paikka 6:      Työnhakuprosessista

Tehtävään valittiin neljäkymppinen DI, joka ei ole aiemmin ollut ko. organisaatiossa töissä (kuten minä), ja jolla ei ole yhtään minkäänlaista kokemusta alan työpaikoista (kuten minulla). 

 Kahdesti on nyt siis käynyt niin, että nelikymppinen akateeminen nainen on valittu hakemaani työpaikkaan. Valitettavasti minä en voi (enää) sellaiseksi muuttua. Miten voin enää koskaan työllistyä yhtään minnekään?! Mitä vanhemmaksi tulen sitä työttömämpi olen.

*”Et tullut valituksi haastatteluun” tai ”et edennyt haastatteluvaiheeseen” ovat sellaisia ilmaisuja, joita pitäisi aina käyttää, koska tyhmempikin ymmärtää ” ettei ole tullut valituksi” kun ei ole haastattelussakaan käynyt

**Ilmaisun ”tällä kertaa” voisi aina jättää pois, koska se ei muuta asiaa miksikään eikä lievennä pettymystä yhtään

Työtä ei ole eikä tuu
työpaikan saa aina Joku Muu

Runo työttömyydestäni

Työnhakuprosessista

Kerron tässä tiivistelmän viimeisimmästä – ellei jopa viimeisestä - työnhakuprosessistani
(niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana!):

14.9. sanoin ystävälleni (hänen jälleen kerran kysyessä asiasta) etten minä enää mitään työhaastattelukutsuja saa, työpaikasta puhumattakaan. Kotiin päästyäni oli sähköpostissa työhaastattelukutsu odottamassa! Työhaastattelua piti siirtää, koska se osui juuri matkani ajalle. Onneksi tämä onnistui.

3.10. kävin työhaastattelussa, josta minulle jäi hyvät tunnelmat. Epäonnistuin kuitenkin yhdessä vielä jäljellä olleessa testissä.
(Voi miksi en harjoitellut siihen, valmistautunut paremmin jne.)

12.10. sain sähköpostiini tiedon, että olen sijalla kaksi. Toinen sija ei kuitenkaan lämmittänyt - eikä riittänyt työpaikan saamiseen.

22.10. sain tiedon, että paikkaan valittiin minua 9 vuotta nuorempi korkeakoulututkinnon suorittanut naishenkilö, jolla ei ole minkäänlaista kokemusta ko. alasta eikä työstä! Minä olisin oikeasti ollut motivoitunut ja kiinnostunut sekä minulla on työkokemusta alalta. Olen myös työskennellyt tuossa organisaatiossa aiemmin, mutta valittu henkilö ei ollut.

Minä jäin jälleen kerran ilman työpaikkaa, tuloja ja tulevaisuutta! En pysty kilpailemaan minua nuorempien korkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa työpaikoista. Kyseisellä henkilöllä näyttää olevan LinkedIn-profiilinsa mukaan myös pitkä työttömyys takana, joten sekään ei sitten näköjään vaikuttanut valinnassa.

Minulle muuten lähetettiin sähköpostissa ”kysely haastatteluun kutsutuille”… Arvatkaapa aionko vastata siihen?

Työttömyyspahoinvointia eli typaa…

Olen aikaisemminkin ihmetellyt/ kritisoinut sitä, kun harrastuksiin tullaan ns. työ edellä.

”Huomasin töissä, että kelloni jätättää…” (Miksi ei voi sanoa vain, että huomasin aiemmin päivällä kelloni jätättävän?)

”Meillä oli tänään töissä tyhy-päivä” (eli työhyvinvointipäivä)

Minullapa oli tänäänkin typa eli työttömyyspahoinvointipäivä ja se on itse asiassa joka päivä! Toki kiinnitän - sattuneesta syystä - mahdollisesti liikaa huomiota tuohon töissä - sanaan ja töistä puhumiseen eikä kukaan toinen edes noteeraa koko asiaa, mutta tämä on minun näkökulmani näin työpaikattomana. Menen jumppaan mm. unohtaakseni edes hetkeksi työpaikattomuuspahoinvointini (typapan), mutta kun eivät muut ihmiset mitenkään osaa olla jatkuvasti puhumatta töistään ja työpaikoistaan. Erään jumpan tapauksessa tämä ilmiö voi johtua siitä, että kyseinen jumppa alkaa jo puoli viideltä eikä sinne mitenkään kunniallinen työssäkäyvä kansalainen voi ehtiä, joten täytyy sitten korostaa olevansa töissä.

Itku pitkästä työnhausta

Ensimmäisen kerran itkin työnhakuprosessin jälkeen vuonna 2011, kun minulle kerrottiin, etten kelvannut hakemaani työpaikkaan. Olin onnistunut englanninkielisessä puhelinhaastattelussa (soittaja oli Ruotsista) ja sen jälkeen minun piti mennä ”tsekattavaksi” firman Tampereen konttorille. Siellä minut todettiin introvertiksi ja kelpaamattomaksi ja sopimattomaksi kyseiseen työtehtävään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään myyntityö… Kun minulle soitettiin ja kerrottiin työnhakuni lopputulos, minulta pääsi iso ja katkera itku.

Nyt minulla on menossa työnhakuprosessi, jonka lopputuloksen jo aavistan/ arvaan/ tiedän etukäteen – jo ennen kuin varmistus asiasta on tullut. En ole vielä itkenyt, mutta tiedän silti itkeväni kuullessani ettei minua (taaskaan) valittu*. Jos minut valittaisiin, itkisin myös, mutta itku olisi ilon kyyneleitä. Työnhaku, mahdollinen toivon herääminen työhaastatteluun kutsuttaessa ja työnhaun päättyminen aina pettymykseen on aivan valtavan raskasta! Kuka tällaista jaksaa vuodesta toiseen musertumatta aivan täysin? Minä. En. Jaksa. Tätä. Enää. Yhtään.

Haastattelijat eivät ymmärrä kuinka etuoikeutettuja he ovat työskennellessään ”itsestään selvissä” työpaikoissaan hyvillä työnantajilla! Eivätkä he todellakaan ymmärrä millaista on olla minun asemassani ja tilanteessani! Työhaastattelussa ihminen revitään auki ja sitten kun ei työpaikkaa saa, se kaikki on ollut turhaa…

*Toivon todella, että tieto valituksitulemattomuudestani tulee sähköpostilla eikä puhelimitse, koska en ehkä pysty pidättelemään itkua niin kauan, että puhelu on päättynyt!

Päivitys 12.10.: Olen saanut sähköpostitse tiedon, että tällä hetkellä(?!) olen sijalla kaksi ...”

Pahinta on toivon herääminen…

ja sen murskaantuminen! Kumpi on oikeastaan pahempaa; se, ettei saa lainkaan kutsuja työhaastatteluihin vai se, että saa tilaisuuden ja epäonnistuu?
Työhaastattelutilanteeseen kohdistuu aina valtava paine, jos sellaiseen pääsen. Kun pääsen käymään jollain työpaikalla, niin huomaan kuinka paljon todella haluaisin olla töissä! Kun en jaksaisi enää yhtään päivää/viikkoa/ kuukautta/vuotta olla työpaikattomana! Tässä tapauksessa työhaastattelusta jäi ihan hyvät tunnelmat ja olisin todella tämän(kin) työpaikan halunnut. Jäljellä oli kuitenkin vielä yksi osio, jossa epäonnistuin täysin… Yleensä tätä taitoa ei ole testattu – ainakaan tällaisella ristikuulustelulla. Lisäksi luulin osaavani ko. taidon, mutta en sitten enää osannutkaan. Aikaisemmin olen onnistunut vastaavissa (joskin helpommissa) tilanteissa ihan hyvin, mutta vuosien kuluessa on sitten taito ruostunut. Voihan olla, ettei minua olisi siltikään valittu, vaikka olisinkin onnistunut paremmin?

Pääsin kuitenkin yli 30 hakijan joukosta kolmen haastateltavan joukkoon, mikä toki sinänsä on hieno saavutus. Valitettavasti kolmanneksi jääminen ei lämmitä, kun jään edelleen ilman työpaikkaa ja palkkaa ja surkean työmarkkinatuen varaan kotona tylsistyneenä kököttämään. Oma moka ja epäonnistuminen, josta en voi ketään muuta syyttää; mitäs olen niin huono ja paska ja ikuinen epäonnistuja?! Itsehän siitä eniten kärsin! Valinnan tulos ilmoitetaan kahden viikon sisällä, mutta eiköhän tämä ollut tässä.

Voi prkle!

No niin… nythän alkoi typasta kuulua ”iloisia” uutisia. Sain nimittäin kutsun palveluinfoon, jonne en pääse sinä päivänä menemään. Heti menivät sukset ristiin! Olin laittanut asiasta sähköpostia, josta väitettiin ettei se ollut muka tullut perille, kun soitin ja kysyin perään. No nyt sitten heidän infostaan poissaolon syyksi ei käy se, että en ole silloin Suomessa. "Me emme jousta täällä."
(Juuri minun tuuriani, että info olisi juuri silloin kun olen ajat sitten varatulla ja kauan suunnitellulla matkalla.) Sairaus kuulemma kelpaa syyksi, mutta miten voisin tietää olevani sairaana 10 päivän päästä? TE-toimistollahan matkoilla oleminen (ainakin ennen) kelpasi syyksi poissaoloon ja annetun ajan siirtoon. Nyt aion sitten lopettaa ns. työnhakuni ja olla ilman sitä viheliäistä kuutta sataa euroa kuukaudessa. Työnhakuni toki katkeaa automaattisesti, kun en ilmesty heidän infoonsa… Tuleepa sitten kokemus karenssista tai jostain, en tiedä mitä on edessä, mutta lopetan työttömänä työnhakijana olemisen virallisesti, jos menee liian vaikeaksi. Voin palata työnhakijaksi, sitten kun jälleen pääsen TE-toimiston asiakkaaksi, vaan toivottavasti onnistun saamaan työpaikan sitä ennen (ainakin yksi mahdollisuus on nyt haastattelukutsun saatuani.) Jopa työhaastattelun siirto onnistui, mutta tämän ei! Olisi kyllä ollut hienoa saada valita vapaaehtoisesti siirtyykö näiden Treen pskapalveluiden ”asiakkaaksi” vai ei! Jotain tämänkaltaista osasinkin pelätä siirtyessäni eli joutuessani typaan. Valitettavasti epäilykseni eivät osoittautuneet vääriksi. Miksi ei vain voisi antaa uutta aikaa mukisematta? Onko kyseessä säännöt vai vallankäyttö?

Päivitys: Laitoin vielä kerran typalle sähköpostia ja nyt minulle soitti sieltä järkevä ja ystävällinen naishenkilö, joka sanoi että tietenkin infon ajankohdan voi siirtää matkan vuoksi! Toivoimme vielä yhdessä ettei tätä infoa (lokakuussa) edes tarvittaisi, kun minulla on työhaastattelu tiedossa. Töykeä mieshlö, jonka kanssa puhuin aamulla puhelimessa, oli siis väärässä - ja annoinkin asiasta palautetta.

Osaamisbotti – nyt on kaikki nähty…

Ei riitä nöyryytykseen työmarkkinatuelle joutuminen vaan täytyy vielä kestää Tampereen kaupungin työllisyyspalvelujen ”osaamisbottia”! Tämä oli ensimmäinen yhteydenotto taholta, jonka kanssa en edes koskaan olisi halunnut olla minkäänlaisissa tekemisissä. Oikein leffaliput voi voittaa kun ehtii ensimmäisen viidenkymmenen joukossa rekisteröitymään. Upeaa! Mahtavaa! Voi luoja, ottakaa minut jo jonnekin töihin! En kestä tätä enää…

Liity osaksi kasvavaa joukkoa, niin kuulet ensimmäisenä piilotyöpaikoista ja työllistymistä helpottavista palveluista!        

(Kyllä, olen valitettavasti jo ”liittynyt osaksi” kasvavaa Tampereen pitkäaikaistyöttömien joukkoa.)

”Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut tarjoaa sinulle mahdollisuuden paljastaa osaamisesi Osaamisbotille, joka avaa ovia uuteen työpaikkaan. Osaamisbotti on keskustelurobotti, joka toimii yrityskoordinaattoreiden ja OMA-valmentajasi apurina – ajasta ja paikasta riippumatta.

Käyttö on todella helppoa! Sinun tarvitsee panostaa kymmenen minuuttia keskusteluun Osaamisbotin kanssa ja Osaamisbotti luo sinulle henkilökohtaisen osaamisprofiilin, jota voit hyödyntää välittömästi työ- tai opiskelupaikan löytämisessä.”

”Kun olet aktivoinut Osaamisbotin, niin voit aloittaa oman alkukartoituksen. Kartoituksen jälkeen voit avata oman osaamiskorttisi selaimeen ja täydentää omia tietoja tai ladata osaamiskortin pdf-tiedostona omaan käyttöön. Tämän jälkeen palvelun käyttäminen jatkuu yhdessä valmentajasi kanssa.”

Saat tämän tiedotteen, koska olet Tampereen kaupungin työllisyyspalveluiden asiakas ja lähetämme asiakkaillemme kohdennettuja tiedotteita palveluista. Olemme poimineet yhteystietosi Ura-järjestelmästä. Tietoja käytetään henkilön oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseksi. Henkilötiedot ovat luottamuksellisia, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille.

Eikö minulle kelpaa mikään? EI.
Enkö ole iloinen tästä päätähuimaavasta mahdollisuudesta? EN.
Miksen oli positiivinen tämän asian suhteen? Kokemus on opettanut.

Paljonko tähänkin on laitettu rahoja konkurssikypsän kaupungin tyhjästä kassasta? Paljon.
Anteeksi, mutta en halua ”keskustella” minkään ”botin” kanssa työttömyydestäni! Olen sitä mieltä, ettei arvokasta ihmiskontaktia voi korvata millään ”boteilla” ja muutenkin on arveluttavaa antaa henkilökohtaisia tietojaan tällaisiin järjestelmiin. Tämä(kin) innovaatio on syntynyt täyttämään tarpeen, jota ei ole edes ollut ja argumentit sen käytön puolesta tuntuvat olevan kovin ohuita.

aamulehti.fi/uutiset/Tampereella-keskustelurobotti-hoitaa-työnhakijan-alkuhaastattelun

Palvelua käytetään Skypen kautta. Onneksi osallistuminen on vapaaehtoista.

”Kun sovellus tekee alkuhaastattelun, säästyy OMA-valmentajan työaikaa alustavien arvioiden mukaan jopa 45 minuuttia.” (OMA = Osaaminen, Motivaatio, Aktiivisuus)

(Me tien… eikun rahast… eikun säästetään tällä.)

”Työllisyyspalveluissa Osaamisbotti voi hoitaa rutiinitehtäviä, jolloin omavalmentajalla jää aikaa asiakkaiden kohtaamiselle ja muulle työlle. Uskon, että botti vahvistaa työnhakijoiden aktiivisuutta ja helpottaa viestintää, kun kanava omavalmentajaan on auki.”

Telma-lehti.fi/osaamisbotti-on-kuin-työllisyyspalveluiden-some

Kun yrittämistä ei palkita

Pahinta turhaksi osoittautuneessa työnhaussa on ehdottomasti se, ettei kovasta yrittämisestä saa minkäänlaista palkintoa. Olen yrittänyt työllistyä hakemalla ahkerasti työpaikkoja, kouluttautumalla lisää sekä työssäoppimisten kautta ja jopa hakemalla kesätöitä. Mikään näistä keinoista ei ole kuitenkaan onnistunut, vaan aina on ollut seinä vastassa. Joka vuosi loppukesällä on ankea mieliala, kun ei ole työpaikkaa, jonne menisi. Eipä ole ollut lomaakaan, joka loppuisi. Tämä ”loma” kun ei koskaan lopu…

Tein mielenkiintoisen ja ”yllättävän” havainnon: eniten työhaastattelukutsuja olen saanut vuonna 2007, jolloin olin töissä. Tosin olin silloin (vasta) 41-vuotias. Toiseksi eniten työhaastattelukutsuja  sain 39-vuotiaana vuosina 2005–06.

Oma tulevaisuuteni on jo menneisyyttä näin viisikymppisenä pitkäaikaistyöpaikattomana. Minulla on menossa ”projekti” tai kokeilu, jossa haen (tietyn ajan sisällä) kymmentä työpaikkaa. Raportoin tulokset myöhemmin, jos edes saan kymmenen hakua täyteen – tällä työpaikkatarjonnalla se on hieman haastavaa. Tähän mennessä tulos on 7 haettua työpaikkaa ja kaksi hylkäystä (ilman haastattelua tietenkin), ja viidestä paikasta odotan kuuluuko niistä koskaan yhtään mitään.

Päivitys: 1 haastattelukutsu! (Enää siis odotan neljästä paikasta, mitä kuuluu vai kuuluuko mitään.)

Vielä kymmenisen vuotta sitten koulutetut ihmiset hakivat työpaikkoja, saivat haastattelukutsun ja saattoivat myös saada työpaikan. Nykyisin toteutuu enää (epätoivoinen) työpaikkojen hakeminen ja siihen vaiheeseen jäädään, yleensä ilman edes minkäänlaista kiitosta hakemuksesta.

Linkkejä

1) EPÄTYYPILLISTEN TYÖSUHTEIDEN ”ULKORINKILÄISIÄ” KOHDELLAAN KUMMAJAISINA

 ”Jos halutaan selvittää ihmisten elämänlaatua, ei siis pidä katsoa pelkästään työttömyyslukuja tai uusien työpaikkojen määrää. Pitää katsoa, mitä työ sisältää ja miten sillä tulee toimeen.”

”Työn ulkopuolella olevien ihmisten määrä lisääntyy. Tarjolla on vakituisen työn ja luotettavan sosiaaliturvan sijaan yhä enemmän kilpailua, silppua, riskinottoa, harjoittelua, poljettuja palkkoja, kuntouttavaa työtoimintaa ja ilmaista työtä.”

kansanuutiset.fi/epätyypillisten-työsuhteiden

Kaikki eivät menesty tässä kilpailussa, ja toisaalta tempputyöllistäminen ja nollatyösopimukset eivät ketään elätä.

VMP eli näihin juttuihin en usko pätkääkään:

2) Näkökulma: Väännetään nyt rautalangasta niillekin, jotka eivät tilastoja usko - suuri joukko suomalaisia on saanut ihan oikeita töitä

”Aktiivimallin työllisyysvaikutuksia on vaikea arvioida ilman kunnollista tutkimusta, mutta sen käyttöönoton jälkeen työllisyyden kasvu ja työttömyyden lasku on ollut erittäin nopeaa. Se ei myöskään näyttäisi lisänneen merkittävästi pelättyjä erittäin lyhyitä työsuhteita.”

www.iltalehti.fi/politiikka/

Aktiivimalli, jos mikä, on nimenomaan tilastojen väärentämiseen tarkoitettu! Aktiivimalli ei ole lisännyt oikeita työsuhteita lainkaan. 

3) Tampere selvisi sokista ja nyt työttömyys on laskenut suhteellisesti eniten Suomen suurimmista kaupungeista – selvitimme, mikä on ollut onnistumisen kaava

”Yritykset uskaltavat rekrytoida ja tarjota erilaisia työmahdollisuuksia, olivat ne sitten vakituisia tai määräaikaisia työsuhteita, työkokeiluita, työharjoitteluita tai työtä vuokratyöfirman kautta. Kun mahdollisuuksia uskalletaan tarjota ja kokeilla, se osoittaa ulospäin luottamuksen oman toimialan jatkumisesta.”

aamulehti.fi/uutiset/tampere-selvisi-sokista

Tulihan se totuus esiin! "Työmahdollisuuksia", eli ei välttämättä oikeita työsuhteita. Se siitä ”onnistumisesta”.Tampereen työpaikkatarjonta muodostuu ns. asiantuntijatöistä (joihin minulla ei ole koulutusta tai kokemusta) sekä (provisiopalkkaisista) myynti- ja tyrkytystöistä ja epämääräisistä vuokratöistä. Noin puolet TE-toimiston sivuilla olevista Tampereen työpaikoista on vuokratyöpaikkoja. 

4) Analyysi: Työllisten määrä kasvaa Suomessa räjähdysmäisesti, mutta työttömyys vähenee hitaammin – Sipilän hallituksen “työllisyysihmettä” selittää tyypillinen talouden nousukauden ilmiö

”… hallituksen “työllisyysihmeestä” vain noin puolet selittyykin työttömyyden vähentymisellä. Suuri merkitys on aiemmin työvoiman ulkopuolella olleilla opiskelijoilla ja työuransa loppupuolella olevilla, jotka ovat löytäneet töitä talouden hyvässä imussa. Lisäksi työllisyysaste nousee myös sen vuoksi, että ihmiset työskentelevät entistä vanhemmiksi.”

https://yle.fi/uutiset/

Vai oikein ”räjähdysmäisesti”?! Sallikaa mun nauraa! ”Talouden hyvä imu”? Eipä ole imua tuntunut minun kohdallani. ”Ihmiset työskentelevät entistä vanhemmiksi”, mutta viisikymppinen ei saa työpaikkaa?! Hallituksen työllisyysihmettä ei tosiaan ole tapahtunut, ja siitä olen samaa mieltä, mutta muiden asioiden suhteen en lähtisi tätä uutista allekirjoittamaan