lauantai 28. syyskuuta 2019

Työnhaun tavallinen tarina


Äskettäin olen lähettänyt 3 työpaikkahakemusta ja saanut yhden kutsun työhaastatteluun (koska taustani oli ”kiinnostava”, mutta ei kuitenkaan niin kiinnostava, että työpaikan olisin saanut…) Toisesta paikasta tuli valintapäätös, joka oli ”kohdistunut” nuoreen maisteriin, vaikka työtehtävä ei korkeakoulututkintoa edellyttänyt. Kolmannesta paikasta ei kuulune koskaan mitään.

Entä jos olisin saanut haastattelukutsun KAIKKIIN näihin kolmeen paikkaan? Silloin työllistymismahdollisuuteni olisivat olleet huomattavasti paremmat. Ikävä totuus on kuitenkin se, että jo yksi kutsu haastatteluun on pienoinen ihme ja työnhaun tavallinen tarina on:
  • vähän haettavia työpaikkoja
  • yleensä ei yhtään kutsua työhaastatteluun
  • kahdesta edellisestä johtuen työllistyminen on ”melkoisen haasteellista”
  • nuorempi ja korkeakoulutettu valitaan tehtävään kuin tehtävään
  • tai sitten valitaan sellainen henkilö, jolla on aiempaa kokemusta työstä, koska työtehtäviin perehdytystä ei tunnu nykyisin olevan tarjolla

Tarvitsisin sellaisen työpaikan, jossa 
  • iällä ei ole merkitystä
  • eikä myöskään korkeakoulututkinnolla
  • aiempaa kokemusta ei välttämättä vaadita
  • eikä tarvita jotain ylimääräistä taitoa perustyön lisäksi eli käytännössä kahden eri ammatin taitoja






keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kannustamisesta


Miksi toisia (yritysjohtajat) kannustetaan antamalla lisää jo ennestään ylisuuren palkan lisäksi ja toisia (työttömiä) ”kannustetaan” ottamalla vähästä pois?!

On siis kahdenlaista ”kannustamista” ja nämä kannustamiset ovat päinvastaisia keskenään. Keskiluokan viha saadaan kohdistumaan huonompiosaisiin tai vähäosaisiin eikä suinkaan siihen ns. eliittiin, johon sen kuuluisi kohdistua. Minä tosin ymmärrän eliitillä aivan jotain muuta kuin mitä sillä nykyisin tarkoitetaan; oikea eliitti olisi sivistynyttä, empaattista, muut ihmiset huomioon ottavaa, mutta nykyeliitti on jotain aivan päinvastaista (eli itsekästä, ahnetta, heikompia halveksivaa). 

TotuudenTorvi:

”Monista kommenteista paistaa empatiakyvyttömyys toisen elämäntilannetta kohtaan. Ja itse asiassa tämä empatiakyvyttömyys vaivaa koko suomalaista yhteiskuntaa tänä päivänä. Rikkaat ja keskituloiset työssäkäyvät ihmiset tuntuvat olevan kateellisia köyhiä ja työttömiä kohtaan, ja ajatellaan että miksi minun pitäisi maksaa kotona sohvalla makaavien laiskureiden elämä. Tällainen ilmapiiri mahdollistaa hyvinvointivaltion alasajon. Eriarvoisuus lisääntyy, pienituloiset eivät tule palkallaan toimeen, sairaat kuten jutun henkilö putoavat köyhyyteen, ja pitkäaikaistyöttömät syrjäytyvät.”

Niinpä... ”Sohvalla makaavien”? Syvä huokaus – jälleen kerran!


keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Outo työhaastattelu


Olin viime viikolla melko omituisessa työhaastattelussa. Tietenkin iloitsin erittäin harvinaisesta haastattelukutsusta, mutta…

Sain kutsun haastatteluun, vaikka minulla ei ole koulutusta alalta A eikä työkokemusta asiasta B. Haastattelun aikana minulle jo kerrottiin, ettei minua tulla valitsemaan tähän vuorotteluvapaan sijaisuuteen edellä mainituista syistä. Miksi minut sitten ylipäätään oli kutsuttu paikalle? Kuulemma ”CV:ni on kiinnostava” ja ”minun kannattaa hakea näitä vastaavia paikkoja heidän firmastaan”. Vai niin? Hain esimerkiksi viime vuoden lopulla vastaavaa työpaikkaa firman toisesta toimipisteestä ja tulin hylätyksi ilman haastattelukutsua. Nyt en tule valituksi, koska minulla ei siis ole koulutusta A eikä kokemusta B. (Kyseistä koulutusta en aio jatkossakaan hankkia ja olisin sen jo tehnyt, jos se olisi minun juttuni. Myöskään tätä tiettyä työkokemusta en tule saamaan sen vuoksi ettei minulla jo ole sitä…)

Haastattelijat sanoivat soittavansa joka tapauksessa kaikille työhaastatteluun kutsutuille, jolloin minulle kerrotaan jo aiemmin kuulemani asiat uudelleen. Mitä järkeä on haastatella paljon hakijoita vain nähdäkseen heidät livenä? Tällaiseen sitten on resursseja kiireisillä työpaikoilla? 

Perehdytystä työtehtävään ei olisi ollut tarjolla kuin korkeintaan 2 päivää?! Tähän ”TE-keskus suostuu vuorotteluvapaan sijaisuuden yhteydessä”. Ihmettelen kovasti kuinka se toisessa tapauksessa suostuu kahden kuukauden perehdytykseen? En tosin tiedä, miten byrokratia siinä tapauksessa toteutettiin, koska en sitäkään paikkaa saanut.



lauantai 14. syyskuuta 2019

Rimanalitus


"Nämä korjausliikkeet ovat niiden kohteeksi joutuneille ikäviä, mutta edelleenkään Suomessa terve työhaluinen ei voi välttyä työllistymästä – jos ei ole väärän ikäinen tai haluton muuttoon tai alan vaihtoon."

Olen erittäin terve, työhaluinen ja työkykyinen, mutta niin vain tässä ollaan ja pysytään työpaikattomana, vaikka Aamulehdessä kirjoitettaisiin ihan mitä tahansa p*skaa! Alanvaihdosta olen joutunut jo aivan liian monta kertaa toteamaan (viimeksi tällä viikolla) ettei se onnistu ilman työkokemusta uudesta alasta, ja siinäpä vasta onkin vanha tuttu ristiriita: et saa työkokemusta uudesta alasta, koska et saa työpaikkaa ilman aiempaa kokemusta ko. alasta!

Mikä sitten on ns. väärän iän määritelmä? Yli 40, yli 45 vai yli 50? Joka tapauksessa 53-vuotias on selvästikin väärän ikäinen…

AL:n kannattaisi vain keskittyä tukemaan ja hehkuttamaan velkaisen ja ”vetovoimaisen” Tampereen mahtavia ja upeita ökyhankkeita, kun ei näköjään oikein muuhun siellä pystytä.

Viisi järkevää kommenttia on sentään tuohon juttuun saatu, tässä ote yhdestä:
Suomessa on helppo olla työllistymättä, vaikka tekisi mitä, siitä pitävät työnantajat huolen. Väärän ikäinen tai muutoin väärä ei saa töitä missään, alan vaihtaja ei samoin saa helpolla töitä, kun ei ole suoraan valmis tuottoisaan tekemiseen.



torstai 12. syyskuuta 2019

Vuorotteluvapaan sijaisuuksista jälleen


Koska olen ollut 1) määräaikaisessa virassa eläkkeelle jääneen jäljiltä, 2) äitiysloman/ hoitovapaan sijaisena sekä 3) palkkatukityössä, jää vähistä työllistymismahdollisuuksistani jäljelle 4) vuorotteluvapaan sijaisuus. Niitä on kuitenkin hyvin harvoin ja vähän tarjolla. Toisaalta niihin hakiessa edellytetään, että hakija on työtön työnhakija, joten ne olisivat työpaikattomalle edes jonkinlainen mahdollisuus työllistyä. Tänä vuonna olen ollut työhaastattelussa kahteen vuorotteluvapaan sijaisuuteen, enkä sitten muita haastattelukutsuja ole saanutkaan. Kumpaankaan paikkaan en tullut valituksi.  

Tässä hieman tilastoa:
Vuosina 2017 – 2019 olen hakenut seitsemää vuorotteluvapaan sijaisuutta (kaikkien työpaikkahakemusteni määrä noilta vuosilta on viitisenkymmentä).
Vuoden 2019 osuus noista on neljä hakemusta ja siis kutsu kahteen haastatteluun (aiempina vuosina ei kutsua ole tullut).

Työllistymiseni ei oikein tällä menolla edisty, vaan työpaikattomuuteni jatkuu jatkumistaan. Jään sitten odottelemaan niitä ”luvattuja” palkkatukipaikkoja!

tiistai 3. syyskuuta 2019

Syksy on työttömän pahinta aikaa


Olen väsynyt olemaan paskan(työmarkkinatuen)saaja eli paskansaaja palkansaajan sijaan. Onhan toki hienoa, että saa edes hieman alle 500 €, jota summaa ei ole edes korotettu kymmeneen vuoteen, vaan vähennetty ns. aktiivimallin perusteella. Työssäkäyvän sijaan joudun olemaan työttömyydessäkäyvä. Palkkapäivän sijaan minulla on palkattomuuspäiv(i)ä. On tämä vaan mahtavan upeaa, kannattaa kovasti kadehtia! Kesän rippeistä yritän vielä nauttia ja pitää kiinni arvokkuuteni rippeistä ja loppuvista rahoistani. Todellakin ottaisin sopeutumiseläkkeen verran rahaa ruikuttamatta työttömyydestä (vrt. Juha Rehula). Kyllä raha kummasti helpottaisi tätä tilannetta, jossa ei ole työpaikkaa eikä rahaa.



Mistä apea fiilis elokuussa johtuu?

Työterveyspsykologi Ilona Parviainen muistuttaa, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Yksiselitteistä syytä orastavan syksyn alakuloisuuteen on siis mahdotonta nimetä. Parviainen kuitenkin uskoo, että suurimmalle osalle elokuista melankoliaa aiheuttaa arkeen paluu.
– Voi olla, että arjessa tai elämässä on asioita, jotka eivät tee onnelliseksi. 

Joku perustavanlaatuinen tarve, kuten vapaus, saattaa esimerkiksi jäädä täyttymättä.

Parviaisen mukaan hyvän arjen rakentamisessa tärkeintä on se, että tuntee itsensä ja arvonsa. Silloin voi pohtia, onko oma elämä omien toiveiden näköistä.
– Kun tietää, mikä on itselle tärkeää, ja panostaa siihen, se riittää. Kun arki on itsen näköistä, siihen palaaminen ei enää tunnu pahalta.



Työpaikattoman tapauksessa melankoliaa aiheuttaa arkeen palaamattomuus, koska ei ole työssäkävijän arkea, johon palata. Toisaalta työttömän arkeen palaaminen kesän jälkeen on äärimmäisen masentavaa, kuten joka syksy aiheesta kirjoitan. Perustavanlaatuinen tarve, joka jää täyttymättä on työpaikan ja palkan ansaitsemisen tarve, joka on lähes vastakkainen vapauden tarpeelle.

Työttömän ja rahattoman, kelpaamattoman ja syrjäytetyn elämä ei nimenomaan ole sitä ”omien toiveiden näköistä”!!