keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Irti kaikesta sanottu

Työttömyysaiheista kirjallisuutta on ilmestynyt kovin vähän, ja usein se on omakustannetta tai pienen kustantamon kustantamaa. Tästä saattaa johtua se, että näissä kirjoissa on usein luvattoman paljon (oikeastaan ei saisi olla yhtään!) paino- tai kirjoitusvirheitä ja selvästi kustannustoimittaminen puuttuu kokonaan, mikä tietenkin omakustanteen kohdalla on selvää.

Tässä eräs esimerkki pienen kustantamon (Kirjokansi) julkaisemasta kirjasta:

Pasi Hirvonen: Irti sanottu mies

"Avaamme yhdessä tietokoneen, jos sopivia työpaikkoja löytyisi. Sairaanhoitaja. Anestesian erikoislääkäri. Kioskiyrittäjä. Myyntikonsulentti. Osa-aikainen puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Haastattelija. Henkilökohtainen avustaja. Myyntineuvottelija. Myyntineuvottelija. Puhelinmyyjä. Vakuutuspuhelinmyyjä. Varainhankkija. Hammaslääkäri. Lavastajan avustaja. Taksinkuljettaja. Leipomoyrittäjä. Biologian opettajan viransijaisuus. Osa-aikainen ompelija. Kirjastoapulaisen sijainen. Hanketyöntekijä maitolaitureitten ja kyläkauppojen dokumentointiin. Varhaispostinjakaja. Puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Puhelinmyyjä. Varainhankkija.”

Puhelinmyyjän monista ”hienoista” titteleistä Ajanvaraaja ja asiakasneuvottelija puuttuvat listasta. Eipä se paska parfymoimalla parane! Ikävän tutulta näyttää tuo työpaikkatarjonta. On todellakin mistä valita provisiopalkkainen homma…

Tässä eräs arvio kirjasta:

Lukaisin tämän teoksen nopeasti kirjastossa käydessäni. Miesnäkökulmasta kirjoitetuissa kirjoissa (esim. Haruki Murakamin monet kirjat) on usein ongelmana juuri se miesnäkökulma, johon naisena on vaikea samaistua.  Alussa lainattu kohta kirjasta olikin se paras ja samaistuttavin…

Myös tässä kirjassa on luvattoman paljon painovirheitä. Mikähän niiden tarkastamisessa (eli kirjan lukemisessa vielä kerran ennen painoon laittamista) on niin vaikeaa?! Siinäpä muuten olisi homma, jota minä rakastaisin tehdä, mutta eipä siitä(kään) minulle kukaan mitään maksaisi, kun en varsinkaan ole kirjallisuuden ja äidinkielen maisteri…

”Irtisanottu” on kuitenkin tarkoituksella kirjan nimessä kirjoitettu erikseen kuvaamaan sitä irrallisuutta, mikä seuraa kun ei enää ole työpaikkaa, työyhteisöä eikä palkkaa kiinnekohtina elämässä. Työpaikaton on irrallaan tällaisista työpaikallisten itsestään selvinä pitämistä asioista. 


perjantai 22. joulukuuta 2017

Mikä on aktiivista työnhakua?

Aktiivinen työnhaku ei ole (olen lukenut netistä) sitä, että seuraa aktiivisesti työpaikkailmoituksia ja lähettää niiden perusteella työpaikkahakemuksia, vaan se on sitä, että:

  • menee käymään yrityksissä
  • laittaa avoimia työhakemuksia
  • kyselee sukulaisilta, tuttavilta ym. verkostoilta työpaikkoja
  • kertoo kaikkialla hakevansa työpaikkaa…
  • käy rekrytointitilaisuuksissa

Paitsi että:
  • Kukaan ei kaipaa työpaikan perään kyselijöiden soitteluja
  •  (eikä puhelinnumeroa aina edes ole tiedossa)
  • Moniin yrityksiin ei pääse niin vaan ”käymään”
  • Avoimet työhakemukset eivät yleensä kiinnosta ketään; jos on tarvetta työntekijälle, mieluiten palkataan joku tuttu puskaradion kautta tai laitetaan työpaikkailmoitus, (jolloin pitää käydä läpi hakuprosessi videohaastatteluineen, ryhmähaastatteluineen, ns. soveltuvuusarvioineen jne.)
  • Entä jos ei ole näitä ”verkostoja”? Jos on, niin silloinkin pitää mieluiten olla työpaikanvaihtaja eikä kokonaan työpaikaton
  • Työpaikattomuuttaan ei välttämättä halua erityisesti korostaa ja tuoda esille!
  • Kuinka moni on oikeasti työllistynyt rekrytointitilaisuudessa käytyään?

    Edellä mainitut ovat varmaankin jonkun anonyymin kommentoijan mukaan vain tekosyitä, mutta siitä vain kokeilemaan. Myönnän etten ole soittanut yhteenkään firmaan ja yrittänyt "myydä" itseäni töihin - minusta ei sellaiseen ole!


maanantai 18. joulukuuta 2017

Työpaikkahakemuksiin ei vastata

”Häntä kypsyttää se, etteivät kaikki työntekijää etsivät organisaatiot vaivaudu edes kuittaamaan, että hakemus on tullut perille. ”


Minäkin olen odottanut yhteen työpaikkahakemukseen vastausta syyskuusta asti, mutta mitään ei ole kuulunut. Taisi hakemukseni mennä roskapostikansioon? Työpaikkahakemuksen perillemenoakaan ei tosiaan aina kuitata tai työnhakija ei ainakaan saa minkäänlaista palautetta rekrytointiprosessin etenemisestä. Muutenkin työpaikanhaku ja jatkuva torjutuksi tuleminen (josta myös hiljaisuus työnantajan taholta kertoo) on raskasta ja työpaikkahakemuksiin vastaamattomuus vielä kertoo työnhakijan arvostuksen olevan nollan alapuolella…

Työhaastattelun jälkeen tulee aina olla yhteydessä työnhakijaan ja mieluiten henkilökohtaisesti eli puhelimitse. En ole ollut työpaikkahaastattelussa enää vuosikausiin, mutta viimeisin kokemus vuokrafirman kautta järjestyneen työhaastattelun palautteesta oli geneerinen sähköpostiviesti, joka yleensä tulee jo pelkän työpaikkahakemuksen lähettämisen jälkeen - ilman haastatteluun pääsyä. Tuossa vuokrafirmassa ei siis osattu hoitaa asiaa niin kuin olisi pitänyt.

torstai 14. joulukuuta 2017

Tasan kolme kuukautta

Tasan kolme kuukautta oli kulunut edellisestä TE-toimiston puhelusta, kun tiistaina sain tulossa olevasta puhelusta ilmoittavan tekstiviestin. Tuloksena 16 minuutin turinoista oli palkkatuen puoltaminen ehdoilla ”enintään 40 % ja 12 kuukautta”.  Minun pitäisi nyt sitten ”alkaa soitella yrityksiin” ja tarjoutua palkkatuella töihin. Kysyin, olisiko siellä TE-toimistossa tiskin alla mitään palkkatukityöpaikkoja – ei kuulemma ollut…

Kolmen kuukauden soittoväli on melko lyhyt, koska
  •          osoite harvemmin muuttuu kolmen kuukauden aikana
  •         myöskään terveystietoni eivät (onneksi) ole muuttuneet
  •          avoimien työpaikkojen määrä ei ole tänä aikana lisääntynyt
  •          suhteita tai verkostoja ei myöskään ole ilmaantunut…

Kaksi kertaa vuodessa tai silloin, kun itse ilmoittaa jostain muutoksesta TE-toimistoon, olisi mielestäni parempi toteuttamistapa näihin yhteydenottoihin. Tämä TE-toimiston ”täti” eli (googlasin hänet) nuori naisinsinööri(!) soittaa minulle seuraavan kerran kolmen kuukauden kuluttua, ”jos en ole töissä”. Olenko silloin töissä? Olisinkin! Voisin vaikka näin vanhana (monessakin mielessä) naisinsinöörinä mennä itsekin soittelemaan työpaikattomille. Vaan pääsisinkö? En.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Aktiivimallista

Eduskunnan tällä viikolla hyväksymä ns. aktiivimalli:
Aktiivimallin mukaan työttömyyspäivärahan määrä laskee 4,65 %, jos henkilö ei ole ollut 65 maksupäivän aikana (noin 3 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyysaika) riittävän aktiivinen työmarkkinoilla. Samassa yhteydessä esitetään työttömyyspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä taas 5 päivään.
Riittäväksi aktiivisuudeksi tässä mallissa katsotaan se, että henkilö on 65 maksupäivän aikana:
a) ollut työssä palkansaajana yhteenlaskettuna niin paljon, että työ yhden kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon
(yleensä 18 tuntia),
b) ansainnut yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23% yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (240,81 euroa vuonna 2017) tai
c) ollut 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa.
Hallituksen esityksen mukaan aktiivisuutta aletaan seurata 1.1.2018 alkaen.
Aktiivimalli-istunto ei juurikaan kiinnostanut kansanedustajia, mutta annapas olla kun vouhkataan (jostain kummallisesta syystä nyt esille nostetusta) sukupuolisesta häirinnästä, niin istuntosali on täynnä ja keskustellaan kolme tuntia! Kyllä on kansanedustajille prioriteetit kohdallaan, ei voi muuta todeta… https://www.aamulehti.fi/uutiset/oppositio-haukkui-tyottomyysturvan-muutosta-tyhjalle-salille  
Ruotsissa tämä malli on jo kokeiltu, ja huonoksi todettu: https://www.kansanuutiset.fi/ruotsi-voitti-suomen-talouspolitiikan-maaottelussa

”Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikka on kopioitu suoraan vuoden 2014 valtiopäivävaaleissa rökäletappion kärsineen Ruotsin porvariallianssin niin kutsutusta ”työlinjasta”. Sen kovan ytimen muodostivat ansiotuloverojen keventäminen, työttömyys- ja sairausvakuutuksen korvausten heikentäminen ja niiden saantiehtojen kiristäminen.
”Työlinja” perustui oletukseen, jonka mukaan ankara verotus ja avokätinen hyvinvointivaltio olivat tehneet sosiaalitukien varassa elämisen monille työntekoa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tämän analyysin pohjalta tuloeroja työssäkäyvien ja sosiaalitukien varassa elävien välillä alettiin kasvattaa tietoisesti.
Taloudellisten kannustimien vahvistamisen lisäksi porvarihallitukset pyrkivät lisäämään työllisyyttä muun muassa velvoittamalla työttömät hakemaan myös koulutustaan vastaamattomia töitä koko maasta.
Samalla ”työhaluttomia” työnhakijoita ryhdyttiin puskemaan työmarkkinoille tehostamalla työttömyysvakuutuksen ja sosiaalietuisuuksien varassa elävien velvoitteita ja valvontaa.
Työttömien aktivoimiseksi kehitettiin kolmesta jaksosta koostuva työ- ja kehitystakuuohjelma. Suuri osa näistä aktivointitoimista ulkoistettiin voittoa tavoitteleville yrityksille, mikä antoi helppojen voittojen toivossa aktivointimarkkinoille hakeutuneille onnenonkijoille tilaisuuden vuolla kultaa veronmaksajien rahoista.
Ruotsin ”työlinjan” Suomeen kopioimisen puolesta kampanjoinnin aloitti vuonna 2012 Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi demarien mandaatilla valittu ekonomisti Juhana Vartiainen. Hänen mukaansa Ruotsi oli pärjännyt Suomea paremmin siksi, että siellä kipeät mutta välttämättömät rakenteelliset uudistukset oli tehty ajoissa.
Vartiaisen tarina Ruotsin porvarihallituksen uudistusten työllisyyttä luovasta taikavoimasta perustui kuitenkin pelkästään teoreettisten mallilaskelmien pohjalta tehtyihin ennusteisiin. ”Työlinjan” todellisista tuloksista kertovat työllisyystilastojen kylmät faktat sen sijaan paljastavat, että Ruotsin työttömyysaste oli porvarihallitusten kahdeksan vuotta kestäneen valtakauden loppusuoralla selvästi korkeampi kuin sen alussa.”

Miksi Suomen pitää tehdä sama virhe perässä? Jutussa mainitun Ruotsista tuotetun ”asiantuntijan” aivopierujen vuoksi, vai? Seuraavaksi herää kysymys, mistä löytyy tällaisia työpaikkoja tai ”palveluita” kaikille noin puolelle miljoonalle työttömälle?! Nytkään ei pääse töihin, tuollaisia 18 tunnin töitä ei ole olemassakaan (minä en ainakaan tiedä missä), ja ne olisi työnantajien kannalta todella hankala järjestää. Tuskin löytyy kovinkaan monta tuohon halukasta työnantajaa. Entäpä sitten, jos hakeutuu ”palveluihin” eikä mahdu mukaan, koska niitä ei kaikille työpaikkaa vailla oleville ole mitenkään mahdollista järjestää?

Tässä vielä kolumni aiheesta:

maanantai 11. joulukuuta 2017

Maanantai ei masenna – vai masentaako sittenkin

…enemmän kuin muut päivät työpaikattomana. Työpaikattomana kaikki arkipäivät masentavat enemmän tai vähemmän – riippuen kulloisestakin mielialasta. Onko maanantai kuitenkin vielä masentavampi?

Tähän pystyn pitkälti samastumaan:
”Jo kolmatta vuotta kotona pitkäaikaistyöttömänä. Maanantaiaamut erittäin vaikeita. Yksin aamukahvilla, perhe töissä ja koulussa. Miten jaksaa uskoa elämänmuutokseen? Miten jaksaa uskoa, että vielä saan työtä? Miten muka minä vielä elän työarkea, jota rytmittää viikonloppu, lomat? Ja minulleko muka palkkaa joku joskus maksaisi...”
”On ammatti, vieläpä hyvä sellainen. Mutta ei työllistä millään tavoin. Opiskelisin, jos olisi varaa. Ei ole. Vaikeaa ja surullista on tyhjyys ja turhuuden tunne. Miten nauttia elämästä, kun on kaikesta ulkopuolella, hylkiö. Tosiasia on, että vain työn kautta/vuoksi ja työn seurauksena ihmistä arvostetaan.
[ ]
Hyvät asiat elämässäni: kohtuullinen terveys, rakkaat lapset, mies.”

Minä olen jo toista/ yhdeksättä (jos ei palkkatukityötä lasketa) vuotta kotona pitkäaikaistyöpaikattomana. Ilman minkäänlaista työllistymismahdollisuutta. Ei mikään ihme, jos turhuudentunne minuakin vaivaa. Kyllä maanantai síttenkin (ainakin tänään) masentaa! Miksi minä istun kirjaston* lehtilukusalissa, kun voisin olla tekemässä jotain mielekästä työtä? Vai voisinko? Miksi juuri minä en voi – tai lähinnä saa - olla tekemässä työtä?! Voisin olla vaikka siellä kirjastossa töissä, jos saisin (*kirjastoalan opintokokonaisuuden olen suorittanut). Varmaankin joku palkaton harjoittelupaikka sieltä voisi minulle löytyä, jos edes sitä?

torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100, minä työpaikaton

Suomi täytti eilen kunniakkaat sata vuotta juhlallisuuksien kera. Työpaikattomia ja köyhiä varten on itsenäisyyspäivänä leipäjono. Työttömien edustajille, kuten meille työttömyydestä bloggaaville, ei tule kutsuja linnanjuhliin - sen sijaan kaikenlaiset tubettajat sinne kutsutaan… No, siinä on arvot ja arvostukset kohdallaan!


Ikäisistäni on tämän mukaan 90 % (!) työelämässä.

Vuonna 1966 syntyneet 75413    
Työttömiä        10 % (7500)     
Töissä             90 % (67900)   

Mitä jos yhtäkkiä kaikki viisikymppiset (50…59 v) potkittaisiin pois työpaikoilta?! Mitä jäisi jäljelle? Miksikö juuri minä en ole työelämässä, vaikka minun työikäisenä, työkykyisenä ja työhaluisena siellä toki ”pitäisi” (ainakin omasta mielestäni…) olla? Ehkäpä näiden syiden vuoksi?

perjantai 1. joulukuuta 2017

Työllistymismahdollisuuksia 0 (nolla)

Kun työllistyminen on mahdottoman tuolla puolen.

Vuokrafirmat

Vuokratöitä viisikymppisen on erityisen turha hakea, koska niissä ikäsyrjintä kukoistaa. Siitä tulee vain paha mieli ja pettymys. Eipä silti, ettei näin olisi muitakin työpaikkoja hakiessa! Vuokratyöpaikkoja on kuitenkin eniten ”tarjolla” - ainakin Tampereella.

A ja V     Näiden molempien kautta olen päässyt kerran (kesällä ja loppuvuodesta 2012) asiakasyritykseen haastatteluun, mutta siihen työllistymishaaveeni silloin jäikin.

B       Valitettavasti B:llä ovat olleet tällä hetkellä tarjolla kiinnostavimmat työpaikat, Jokin aika sitten hain erästä  itselleni sopivaa työtä B:n kautta, mutta tulin toki ilman haastattelua hylätyksi, koska olen ”liian vanha” ja joku alle kolmekymppinen  varmasti tekee senkin homman paremmin kuin minä?

M      M:llä on menossa eräs haku, jonka (Helsingissä järjestetty) infotilaisuus oli heti täynnä (joten hakijoita on varmasti satoja…)  Pyysin tilaisuuden aineistoa (osoittaakseni aktiivisuutta) sähköpostilla, ja sain sen sekä pyynnön lähettää videoesittely itsestäni (ja siitä tuli aivan kauhea!)
He valitsevat joka tapauksessa vain nuoria ja korkeakoulutettuja (koska on varaa valita), joten siinä mielessä  aivan sama. Työpaikkaa hakiessa tulee aina olla positiivinen, innostunut ja energinen, tai ainakin onnistua esittämään sellaista.

Huom! Viimeiset työpaikkahaastatteluni ovat vuodelta 2012, jolloin olin 46-vuotias.


maanantai 20. marraskuuta 2017

Pikkujoulukateudesta

On oikein hauskaa joka vuosi joutua satunnaisesti tarkkailemaan - erittäin ulkopuolisena - pikkujouluja viettäviä työporukoita: Miksi minä en ole tuossa joukossa? Viihtyisinkö siellä? Kuuluisinko sinne? Miksi en kuulu? Miksi minulle ei enää ”kuulu” mikään tuollainen?

Sitä ulkopuolisuuden tunnetta on vaikea kuvailla, jos ei itse ole sitä kokenut. Sana ”ulkopuolisuus” on aivan liian laimea kuvailemaan tuota tuntemusta! Miksi Joku Muu aina ansaitsee pikkujoulutkin minua enemmän? Tämä on enimmäkseen periaatekysymys; vaikka en varsinaisista pikkujouluista edes niin välittäisi, niin mahdollisuuden niihin pitäisi ”kuulua” myös minulle. Perinteisistä ryyppäyspikkujouluista en enää ole kiinnostunut, koska ne olen kokenut ja turhaksi todennut, mutta esim. joku teatteriesitys ja illallinen olisi minulle oikein mieluinen. (Mieheni kustantaa meille tällaiset illanvietot, ja juuri sellaisissa tilaisuuksissa olenkin tarkkaillut näitä työporukoita.)

Tästä tulikin mieleeni se, kun kävimme viime vuonna ennen joulua (itse maksetulla) joululounaalla, niin eikös siellä sattunut olemaan porukkaa vuosien (silloin seitsemän ja puolen vuoden) takaiselta työpaikaltani – tosin ei siltä osastolta, jolla sijaisensijaisena työskentelin. Ajattelin, etten tuossakaan paikassa kuulunut ns. kalustoon, vaan kalustoon kuuluvat aina Ne Toiset, jotka edelleen siellä työskentelevät. He saivat muuten äskettäin mojovan osakepotin itselleen… Minä en taaskaan saanut mitään, koska en ansaitse mitään eikä minulle kuulu koskaan se, mikä muille. Kyllä, myönnän olevani kateellinen! Olen huono ihminen, koska kadehdin toisten työpaikkoja, pikkujouluja ja osakepotteja. Minulle eivät muuten ”kuuluneet” pikkujoulut myöskään vuosina 2006, 2008 eikä 2016, jolloin olin töissä. Vuonna 2007 sentään oli työpaikan hienot juhlat, jonne jopa minut kutsuttiin. 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Videohaastattelusta

Tein elämäni ensimmäisen – ja hyvin todennäköisesti viimeisen – videohaastattelun äskettäin. Kyseessä oli vieläpä kököin versio videohaastattelusta eli sellainen, jossa ei ole oikeaa haastattelijaa eikä näe itseään kysymyksiin vastatessaan.  Tässä versiossa oli kirjallinen kysymys ruudun alalaidassa ja oma kuva katosi kysymykseen vastaamisen aikana. Olen ymmärtänyt olevan sellaisiakin versioita, joissa haastattelija on oikeasti tallentanut haastattelukysymykset videolle ja haastattelee ikään kuin livenä (ja haastateltava näkee itsensä koko ajan). Luontevin olisi tietenkin reaaliaikainen skype-haastattelu, jos työhaastattelu tehdään virtuaalisesti eikä perinteisellä kasvoista kasvoihin - tavalla. Tallennetun vastauksen pystyi toki katsomaan ja tallentamaan halutessaan uudelleen, mutta eipä lopputulos uudelleentallentamisestakaan juuri parantunut. Näytin videolla aivan järkyttävältä, koska en muutenkaan ole mikään erityisen valokuvauksellinen ja lisäksi vastaukseni jäivät melko lyhyiksi eli alle puoleen käytettävissä olleesta minuutin vastausajasta. Pärstäkerrointahan tällaisessa tietenkin väistämättä katsotaan eikä se minulla satu olemaan kovin kummoinen – kaikki rumimmat kasvonpiirteeni näyttivät korostuvan videolla ja väritkin katosivat kasvoiltani ja hiuksistani. En myöskään vaikuttanut videolla energiseltä tai innostuneelta vaan päinvastoin, vanhalta ja väsyneeltä…  Juu, en todellakaan pääse jatkoon! Kaduttaa jo, että edes lähetin videohaastattelun eteenpäin. Tämä on aivan sama asia kuin olisin laulutaidottomana jossain Idols-kisassa tms. Ei ole todellakaan yhtään minun juttuni… Ei edes todennäköisesti ollut kysymys siitä, että hakijoita olisi jo karsittu ennen videohaastatteluun pyytämistä, joten en ollut vielä päässyt edes alkukarsinnoista läpi - ja tähän mahdollinen etenemiseni sitten tuleekin jäämään.

Vielä 15 vuotta sitten minut arvioitiin eräässä soveltuvuusarviossa keskimääräistä energisemmäksi (en tosin tiedä, miten siihen lopputulokseen päädyttiin?) Nyt en sitä selvästikään enää ole, koska vuodet ja erinäiset seikat ovat vaatineet veronsa… Vakituinen jalansija työelämässä minun olisi todellakin pitänyt saada silloin 10…15 vuotta sitten, koska nyt on aivan turha ”kilpailla” nuorempien kanssa näissä kauneuskilpailuissa (koska sellainen (video)haastattelu väistämättä on, vaikka sitä ei suoraan myönnettäisikään). Mistään todellisesta kilpailusta ei ole kyse, koska mitään kilpailuvalttia minulla ei ole. 

Peilistä itseäni katsoessa kuitenkin näytän jopa ihan siedettävältä ja valokuvissakin saatan vielä joskus jopa onnistua (joskin myös epäonnistua…). Videointi on armotonta, valokuvissa on sentään ainakin värit tallella… Videohaastattelussa onnistuin todella olemaan kaikin puolin mahdollisimman epäedustava! Toisaalta kokeilin tehdä videoselfien kännykälläni, ja lopputulos oli aivan toisenlainen värien ja muunkin laadun suhteen. Käyttämäni läppärin kamera on selvästikin melko surkea ja onnistuu korostamaan vain huonoja puolia kuvattavasta…  Jos ja kun jollain toisella on parempi kamera niin senkin asian suhteen ollaan heti eri asemassa - kunpa saisikin tallentaa tuollaisen videohaastattelun omalla kännykällään. Videoselfiessäni näytin jopa energiseltä ilmehtiessäni tarkoituksella mahdollisimman ”rumasti” lopputuloksen ollessa siitä huolimatta vähintään 10 kertaa parempi kuin tuon onnettoman tuotoksen. Olisi vain pitänyt ilmoittaa ettei minulla ole mahdollisuutta tehdä videohaastattelua, koska puhelinhaastattelun jälkeen minulla olisi ehkä ollut vielä jotain teoreettisia mahdollisuuksia päästä jatkoon.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

”Kaikki saavat työtä, jotka haluavat”

Kuulemani - otsikon mukainen - lausahdus loukkaa minua erittäin syvästi! Kaikki siis saavat työpaikan kun vain tarpeeksi haluavat?
 
Tässä tapauksessa on kyse nuorista ja viehätysvoimaisista ihmisistä, joihin työhaastattelija oli oikein ”ihastunut”. Minuun eivät todellakaan työhaastattelijat ihastu -eipä silti että haastatteluun asti edes pääsisin… Lisäksi viehätysvoimaa minussa on märän villasukan verran. Karismaattiset henkilöt tuntuvat myös saavan työhaastattelussa anteeksi mahdollisia puutteitaan viehätysvoimansa vuoksi. Meiltä muilta sen sijaan odotetaan täydellisyyttä, koska meillä ei ole sitä karismaa korvaamassa vikojamme. Näin. En selvästikään halua tarpeeksi työllistyä, koska en työpaikkaa nyt vain kerta kaikkiaan yhtään mistään saa?!

tiistai 31. lokakuuta 2017

Viidessadas

Tämä on 500. blogikirjoitukseni. Aloitin blogini helmikuussa 2011 ja olen kirjoitellut (harvakseltaan) nyt noin kuusi vuotta ja kahdeksan kuukautta (80 kk). Olen muuttanut blogini ulkoasua sekä nimeä, koska työttömän sijaan työpaikaton on ehdottomasti oikeampi ja parempi nimitys henkilöllejolla ei ole työpaikkaa (eikä sellaista myöskään jatkossa tule saamaan) - ja jonka työpanosta ei tarvita missään. Olen siis osannut jopa uudistua - tai ainakin uudistaa blogiani :-).

Kahdeksan vuoden työpaikattomuuteni aikana ”saavutettua”:
Yli kahdeksan vuoden kelpaamattomuus on tuottanut seuraavaa:
  • yli 6 v työpaikattomuudesta bloggaamista
  • yhteensä 7 kk palkatonta työssäoppimista, jonka lisäksi 6 kk palkkatukityössä ja 4 kk projektityössä eli vain 10 kk työssä yli kahdeksan vuoden aikana.
Työhakemusteni määrää en ole laskenut, mutta en ole saanut yhtään työhaastattelukutsua useaan vuoteen. 10 kuukauden työni sain ihan ilman työhaastattelua. Nykyisin tunnutaan jopa viikon osa-aikaiseen työhön pääsemiseen vaadittavan videohaastattelu, ryhmähaastattelu ja ns. soveltuvuusarvio...

Työpaikattomuuteni kertoo minusta etten ole nuori enkä korkeakoulutettu. En myöskään ole dynaaminen enkä erityisen kunnianhimoinen. En ole energinen* tai ulospäinsuuntautunut enkä osaa tai halua tuoda itseäni jatkuvasti esiin. Sen sijaan olen yli 50 v, pitkäaikaistyötön, vaatimaton introvertti vanhentuneine opistoinsinöörin koulutuksineen ja menneine uratoiveineen.

*mutta silti olen ahkera ja aikaansaava!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kolminkertainen työpaikattomuus

Kolminkertainen työpaikattomuus  =
Mennyt, nykyinen ja tuleva työpaikattomuus:

Aiempi työpaikattomuus vaikuttaa nykyiseen työpaikattomuuteeni ja aiempi sekä nykyinen työpaikattomuuteni vaikuttavat tulevaan (eli loputtomasti jatkuvaan) työpaikattomuuteeni. Toisin sanoen, en saa työpaikkaa työttömyys-/ työpaikattomuushistoriastani johtuen enkä siitä johtuvan nykyisen työpaikattomuuteni vuoksi saa jatkossakaan työpaikkaa! Tällainen on kolminkertainen työpaikattomuuskierre.

torstai 19. lokakuuta 2017

50 + 1 syytä työpaikattomuuteeni


Tässä 50 + 1 syytä työpaikan saamattomuuteeni satunnaisessa järjestyksessä. Useimmat syyt ovat sellaisia, joihin en voi itse vaikuttaa.

  1. Kaikille ei riitä töitä
  2. Kaikkien työpanosta ei tarvita
  3. Väärä koulutus
  4. Insinöörikoulutukseni (ainoa suorittamani ammatillinen tutkinto) on vanhentunut
  5. Ei työkokemusta tietyiltä aloilta
  6. Liian vähän työkokemusta
  7. Työkokemusta väärältä alalta
  8. Olen ”liian vanha”
  9. Olen ”liian kokenut”
  10. Ensimmäisen äitiyslomani jälkeen putosin ensimmäisen kerran työelämästä (ja tämä vaikuttaa edelleen)
  11. Minulla ei ole korkeakoulututkintoa
  12. Työpaikatonta ei kutsuta työhaastatteluun
  13. Ilman työhaastatteluun pääsyä ei voi saada työpaikkaa
  14. Olen ollut enimmäkseen määräaikaisissa työsuhteissa
  15. Vuoden 2008 ns. taantuman jälkeen oli pitkään lähes mahdotonta työllistyä eli työpaikattomuus venyi
  16. En ole myyntihenkinen
  17. Olen introvertti
  18. Ulospäinsuuntautuneisuutta vaaditaan työtehtävästä riippumatta
  19. En aikanaan (oikeaan aikaan) saanut haluamaani työtä, ja nyt en saa mitään…
  20. Joka paikkaan on paljon hakijoita
  21. Joku Muu on aina parempi
  22. Työpaikanvaihtajat saavat työpaikat
  23. Minulla ei ole suhteita tai verkostoja
  24. Minulla ei ole kunnianhimoa
  25. En ole kilpailuhenkinen
  26. En osaa miellyttää/ mielistellä
  27. Minulla ei ole osaamista alakohtaisista ohjelmistoista, jotka opitaan töissä (enkä saa osaamista, koska en pääse töihin…)
  28. Minulla ei ole työkokemusta määrätynlaisista tehtävistä, joihin olen yrittänyt hakea
  29. En osaa liioitella tai valehdella, eli olen liian rehellinen.
  30. Kaikki alani ovat ”vääriä”, ts. aloja, joissa on ylitarjontaa työvoimasta
  31. Tämän kaupungin ja maakunnan työpaikkatarjonta on surkea
  32. Pirkanmaan työttömyys-% on maan korkeimpia
  33. Minulla on liian vähän työkokemusta ikääni nähden
  34. Useimpiin työpaikkoihin halutaan nuoria ja korkeakoulutettuja, koska on varaa valita, vaikka tehtävät eivät sitä edellyttäisi
  35. Työnantajien ennakkoluulot viisikymppisiä kohtaan
  36. Joihinkin työpaikkoihin hakiessa olisi pitänyt olla mies ja DI
  37. En ole minkään alan erikoisosaaja (todella toivon, että olisin) - ja sellaiseksi tuleminen on jo liian myöhäistä
  38. Lisäkouluttautuminen ei ole auttanut työllistymään
  39. Ikäsyrjintä!
  40. Jatkuva torjutuksi tuleminen ei motivoi hakemaan työpaikkoja
  41. Työhakemuksiani ei edes lueta
  42. Minussa on oltava jotain ”vikaa”, koska en ole (tällä hetkellä) töissä
  43. Määräaikaisten töiden päättymisen jälkeen on kestänyt yli 3 kk saada uusi työpaikka (paitsi v. 2008) ja seurauksena on ollut pitkäaikaistyöttömyys
  44. En ole koskaan ollut ns. ominaisuuksiltani haluttua työntekijäainesta, vaikka työpanoksessani ei ole (ollut) mitään valittamista
  45. En ole ”sellainen, joka halutaan töihin” (ilman, että edes tarvitsee hakea)
  46. Olen huono kehumaan itseäni = olen vaatimaton
  47. Vanha alani on mennyttä, uusille en enää pääse…
  48. Minulla ei ole yhtenäistä työhistoriaa
  49. En ole ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa
  50. Olen enimmäkseen keskinkertainen, mutta joissakin asioissa myös keskinkertaista parempi
+ 1      Mitä kauemmin työpaikattomuuteni kestää ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa työllistyminen on, eli työllistymiseni tulee joka päivä vaikeammaksi



keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Työpaikattomuus nujertaa ja nöyryyttää

Kun hakee Googlella hakusanoilla työttömyys nujertaa, niin eiköhän hakutulokseksi tule enimmäkseen kirjoituksia työttömyyden nujertamisesta. Näissä yrityksissä nujertaa työttömyys erilaisilla ”toimenpiteillä” on kuitenkin yleensä kyse nimenomaan työttömien kiusaamisesta ja nujertamisesta. Pelkkä loputon työpaikattomuus jo sinänsä riittää nujertamaan ja nöyryyttämään ihmisen ihan ilman mitään kyykyttämistäkin.

Jälleen kerran jouduin tunnustamaan/ myöntämään työpaikattomuuteni eräissä sukujuhlissa kysyttäessä (kysyjänä yksi serkuistani, joka on väitellyt tohtoriksi) missä olen töissä. No en missään; Olen ”kotirouva olosuhteiden pakosta”, koska en vain saa työpaikkaa mistään! Että se voi olla noloa/ häpeällistä/ nöyryyttävää jne…

Nöyryyttävät kokemukset ovat psykofyysisiä traumoja, jotka paranevat hitaasti. Nöyryytys tarkoittaa arvokkuuden kokemuksen riistämistä. []. Nöyryytykset vaikuttavat yksilöihin ja laajemmin myös kokonaisiin kansakuntiin. Nöyryyttävänä voidaan kokea työtoverin tai puolison suusta kuultu tölväisy, penkin alle mennyt esiintyminen, työttömäksi joutuminen, taloudellinen ahdinko tai sosiaalisen aseman menettäminen. Nöyryytyksessä ihminen kokee joutuvansa keinottomana vääryyden kohteeksi tai alistetuksi."


torstai 28. syyskuuta 2017

Onko keski-ikäisellä toivoa työelämässä? (Ei.)

Mitä (pitkällä kokemuksella varustetun) keski-ikäisen on syytä tehdä saadakseen töitä?


Yli 50-vuotiaiden vaikean työnsaannin syynä sanotaan olevan työelämässä piilevä ikäsyrjintä. Se on helppo uskoa, jos on viisi- kuusikymppinen ja lähettänyt uutterasti hakemuksia työpaikkoihin. Ikä ei vähene ja eläkeikä on vielä kaukana. Voisiko tilanteeseen olla syitä, jotka kuntoon laittamalla uusi työkin löytyisi?

Työvoimapolitiikan asiantuntija Jenni Ruokonen Elinkeinoelämän keskusliitosta kehottaa ”lähtemään realistisesti suuresta kuvasta”. Yleinen taloudellinen tilanne vaikeuttaa työllistymistä kaiken ikäisenä, vaikka pieniä positiivisia merkkejä taloudessa olisikin.

Ensin kannattaa tarkastella toimialaa. Jos työpaikka on ollut jatkuvasti supistuvalla alalla, työn löytäminen sieltä on vaikeaa kaikille. Sen jälkeen täytyy miettiä, mitkä asiat omalla kohdalla vaikuttavat työn saamiseen.

Omien taitojen kartoitus

Ruokonen muistuttaa, että työhön ei rekrytoida tutkintoa vaan ihminen. On hyvä miettiä laajemmin, mihin omat taidot sopisivat. Mitä muuta ja ehkä ihan erilaista työtä tällä osaamisella voisi tehdä? Työhakemuksessa kannattaa tuoda esille myös työelämän ulkopuolella hankittuja taitoja, jotka valottavat hakijan luonnetta. Ikä tuo työ- ja elämänkokemusta, jota arvostetaan etenkin koulutus- ja konsultointialalla.

(Arvostetaanko?!)

”Yritykset rekrytoivat osaamista. Yritysten kanssa keskusteluissa on tullut selkeästi ilmi, että ratkaisevaa ei ole hakijan ikä, vaan työhön halutaan löytää oikea persoona”, Ruokonen sanoo.

(Vai niin?)

Jalka työnantajan oven väliin

Myös työmarkkinaneuvos Teija Felt työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoo, että työnsaannin mahdollisuuksia parantaa hyvä osaaminen, oma joustavuus ja liikkuvuus työn perässä. Felt sanoo, että työvoimakoulutusta hankitaan aina työmarkkinoiden kysynnän mukaan.* Niitä kannattaa hyödyntää ja ne ovat avoinna kaikenikäisille.

”Ikä ei toimi koulutuksen hankinnan perusteena vaan alan työllistävyys nyt ja tulevaisuudessa. Kannattaa tutustua koulutustarjontaan www.te-palvelut.fi –sivuilla, josta etusivulla on heti linkki haussa oleva työvoimakoulutus”, hän neuvoo.

Verkostojen saaminen on työelämässä tärkeää. Sen vuoksi TE-palveluihin, jotka sisältävät ura- ja työnhakuvalmennuksia ja koulutuksia, kuuluu työssäoppimisjaksoja. Työssäoppimisjaksot toimivat usein ns. jalkana ovenväliin. ”Hakija pääsee näin tutustumaan eri aloihin ja työnantajiin. Sitä kautta mahdollisuus työllistyä paranee.”      

(Niin paranee…tai sitten EI. Sitä paitsi läheskään kaikki halukkaat eivät pääse työvoimakoulutuksiin!)

Mitä ikäkysymyksiin tulee, ei voida määritellä, mikä ala tai yritys työllistää yli viisikymppisiä, koska rekrytointipäätöksen tekee aina työnantaja”, Felt sanoo.

Uuden työn saamista edistävät hyvä motivaatio ja asenne, työnhaun laajentaminen oman varsinaisen ydinosaamisen reunamille tai ulkopuolelle, sekä liikkuvuus ja halu oppia ja ottaa vastaan uusia haasteita.

 Koen, että kaikki edellä mainitut toteutuvat kohdallani (liikkuvuutta ehkä lukuunottamatta), mutta...

En sitten varmaankaan ole ”oikea persoona”? Sitä muuta ja erilaista olen koko ajan hakemassa, mutta valitettavasti siinä ei auta ainakaan elämänkokemus.

*Työvoimakoulutusta työmarkkinoiden kysynnän mukaan?
No, siitä on jo paljon kokemusta – varsinkin ilman työllistymistä:

I                            2003…2004       ei työllistymistä
II                           2006                   työllistyminen muualle kuin top-paikkaan ja sen                                                          jälkeen seuraavaan paikkaan, yht. 2,5 v                                                                                                
III                         2011…12            ei työllistymistä
IV                         2014…15            palkkatuki- ja pätkätyöhön  yht.10 kk
                              (6,5 kk)        
                                                                                               
Muualle kuin top-paikkaan työllistymiseni varmaankin lasketaan työvoimakoulutuksen ansioksi. Seuraavaan paikkaan työllistyin varmaankin siksi, kun olin töissä sinne hakiessani. Entä kun työllistyin 6,5 kuukauden koulutuksen jälkeen 10 kuukaudeksi? Melko huono hyötysuhde… Olen siis työllistynyt kahden työvoimakoulutuksen jälkeen, mutta miksi olen jälleen työpaikaton?! Osittain ainakin sen vuoksi, että kaikki saamani työpaikat ovat valitettavasti olleet määräaikaisia.

torstai 21. syyskuuta 2017

Alanvaihto on keski-iässä mahdotonta

Olen tämän myös aikaisemmin todennut
(kirjoituksessa on kyseessä alanvaihto ilman uutta koulutusta):

Olen lähiaikoina hakenut kolmea erään ”uuden alani” paikkaa seuraavalla lopputuloksella:
1) Valinta ei kohdistunut minuun ja vastaus tuli nopeasti jo kahden viikon kuluttua hakuajan päättymisestä.
2) Ei ole kuulunut mitään, vaikka hakuaika loppui jo yli kuukausi sitten…
3) Kuuluu todennäköisesti sama viesti kuin edellisellä kerralla samaan paikkaan (silloin eri tehtävään) hakiessani kolmisen kuukautta sitten, eli tyhjän saa pyytämälläkin.

Yritäpä tässä nyt sitten ns. vaihtaa alaa! Vaikka kuinka kertoisin työhakemuksessani uudelle uralle pyrkimisestä ja vakuuttelen oppimiskykyäni ja sitä, että olen aina oppinut työssäni tarvittavat tietokoneohjelmat ja nimenomaan työtä tehdessä (koska ne ovat työpaikkakohtaisia!), niin mikään ei auta…Saisinpa edes yhden haastattelukutsun!



torstai 14. syyskuuta 2017

TE-toimistosta soitettiin

Edellisestä soitosta on kulunut neljä kuukautta. Juuri alle kuukausi sitten kirjoitinkin tästä asiasta pohtien näiden soittojen mahdollista hyödyllisyyttä. Neljässä kuukaudessa tilanteeni ei ole muuttunut yhtään miksikään: Osoitteeni on edelleen sama, puhelinnumeroni on sama, koulutukseni, työhistoriani sekä työpaikattomuustilanteeni ovat edelleen samat… En opiskele enkä ole aikeissa opiskella mitään, en ole ryhtymässä yrittäjäksi enkä tarvitse TE-toimistolta mitään erityisiä palveluja. Kyllä, hain jo sitä ainoaa (uusimman) ”alani” paikkaa, joka on auki TE-toimiston listoilla. Minulla ei valitettavasti ole mitään erityisosaamista ko. alasta, koska siellä käytettävät järjestelmät opitaan työpaikalla enkä ole ollut alan töissä… Osaan tehdä CV:n ja työpaikkahakemuksen eikä työllistymiseni/ työllistymättömyyteni ole siitä kiinni. CV:n sisällössä sen sijaan on puutteita, kuten ikäni ja aukot työhistoriassa. Näille asioille ei pysty tekemään mitään. Että näin. Se siitä ja sen hyödyllisyydestä. Edistikö tämä (11 minuutin) puhelu jotenkin työllistymistäni?

Työllistymissuunnitelmani on nyt päivitetty:
Aktiivinen työnhaku on ensisijainen tavoite. Etsii erityisesti (erään alan) töitä mutta (eräs toinen) ala myös käy. Ei etsi enää insinöörin töitä, koulutuksesta on jo aikaa. Kokee työnhaun sujuvaksi, ei tarvitse kertausta. On nopea oppimaan ja kiinnostunut itsensä kehittämisestä. Terveydentila kunnossa.”


Minulta meni hieman ohi tuo terveydentilasta kysyminen, mutta ilmeisesti soittaja kysyi minulta olenko terve? (Hän kysyi niin monta kysymystä peräkkäin, että osa jo unohtui). Onko tuota asiaa edes oikeus kysyä, ja jos niin miksi? Olen terve, ja olen siitä kiitollinen, mutta eipä sekään ole työllistymistäni edistänyt.

(Jos taas minut haluttaisiin työttömyystilastoista pois siksi etten olisi terve, niin mitä sitten? Kuntouttavaa työtoimintaa, vai? Sairaseläkettä tuskin myönnettäisiin, joten terveydentilasta uteleminen tässä yhteydessä on siten täysin turhaa!)

maanantai 11. syyskuuta 2017

”Älä pelkää työllistymistä”

Juu… en todellakaan pelkäisi työllistymistä, sen sijaan pelkään olevani
työpaikaton eläkeikään asti.

…kuinka kauan ihmisellä on aikaa odottaa, että uusi työpaikka löytyy?”


Aikaa odottaa minulla ei olisi (ollut) yhtään, mutta työpaikattomuuteni jatkuu jatkumistaan.

Aika moni uskoo löytävänsä samanlaista työtä mitä on ennenkin tehnyt. Harva uskaltaa kokeilla mitään uutta tai alkaa rakentamaan omaa asiantuntijuuttaan ja etsimään uutta uraa sitä kautta. Yrittäjämäiset työllistymismahdollisuudet ovat lisääntyneet, joten nykyisin kuka tahansa voi alkaa myymään asiantuntijaosaamistaan myös itsenäisesti ilman yrittäjäriskiä.”

Nykyisin ei voi saada muuta kuin sellaista (jos edes sitä) työtä, jota on aikaisemmin tehnyt, koska pitää olla täsmätyökokemusta! Miten uudelleenkouluttautuminen sitten voisi olla mahdollista, kun uudelta alalta ei aluksi ole mitään työkokemusta?! Mahdollista asiantuntemustaan ei todellakaan voi alkaa myydä ilman yrittäjäriskin ottamista – ainakaan minä en tiedä miten (enkä myöskään tiedä kuka sitä ostaisi).

”Mitäpä jos työpaikkaa ei kahdenkaan vuoden jälkeen löydy ja ansiopäivärahat loppuvat? Alkaako silloin uusi pelko kaivaa mielessä?  Miten minulle nyt käy? Joudunko kuitenkin hankkimaan uuden koulutuksen ja aloittamaan urani alusta?”

Eipä näytä löytyvän ”uutta” työpaikkaa ja pieni ansiosidonnainen päiväraha lähestyy loppuaan. Pelko siitä(kin) kalvaa jo valmiiksi mielessä. Koulutuksia olen jo suorittanut, mutta ne eivät ole minua työllistymään auttaneet. Urani aloittaminen alusta sopisi minulle, jos vain olisi ura, jonka aloittaa!

”… kannustaisinkin kaikkia työtä etsiviä penkomaan omaa sisäistä maailmaansa sen verran, että tunnistaa todellisen osaamisensa, joka ei useinkaan löydy työtodistuksen kuvauksista, omasta ansioluettelosta eikä näy suoraan ulospäin. Tällöin olisi myös mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja tehdä jotain muuta kiinnostavaa.

Tiedän mitä osaan ja mitä en osaa eikä minulla valitettavasti ole mitään erikoisosaamista. Mahdollisuus toteuttaa unelmiani tai tehdä ”jotain muuta kiinnostavaa” tarkoittaa minun kohdallani sitä, että sellaisesta ei minulle mitään makseta.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kiitos tästä tiedosta

Työpaikkoja on muka nyt Pirkanmaalla tarjolla enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Missähän minun työpaikkani mahtaa piillä? Viimeisestä oikeasta työsuhteestani (kesto yli vuoden) on kulunut kahdeksan vuotta ja viimeisestä lyhyestä pätkätyöstä runsas vuosi. Iloiset työllistymisuutiset eivät koske kaikkia (pitkäaikais)työpaikattomia, kuten minua. Olisiko tässä sittenkin kyse pitkäaikaistyöttömyyden vähenemisestä muulla tavoin kuin oikean työllistymisen kautta?


Olen ollut työnantajien hyljeksimä – enemmän tai vähemmän – koko työikäni. Miten sitten nyt? Jään odottelemaan haastattelukutsuja ja työsopimuksen allekirjoittamista – tai sitten en! ”Yllättäen” viimeksi hakemistani työpaikoista ei ole kuulunut minkäänlaista vastausta…

Siinä firmassa (nimi on muuttunut jo monta kertaa), jossa insinöörin urani alkoi ja loppui näyttää olevan säännöllisesti ainakin kerran vuodessa haussa vastaava paikka, jossa aikanaan (18…27 vuotta sitten) työskentelin - ensin vakituisessa työsuhteessa ja myöhemmin ns. ulkoistettuna. Tämä saattaa johtua kolmesta seikasta:
1) Tekijöiden tarve lisääntyy koko ajan
2) Valittuun henkilöön ei olla tyytyväisiä, ja hän joutuu pois
3) Valittu henkilö ei ole itse tyytyväinen työpaikkaan ja vaihtaa muualle

Mikähän näistä mahtaa olla syynä…?

perjantai 25. elokuuta 2017

Työpaikattomien kvartaalihaastatteluista

Meille työpaikattomille 3 kk:n välein tehtäviksi tarkoitetut haastattelut eivät ole valitettavasti oikein onnistuneet – kuten oli alusta asti selvää. Muistan elävästi, kun ministeri Soini tuli takki auki hallitusneuvotteluista tv-kameroiden eteen julistaen itsetyytyväisenä: ”Työttömät haastatellaan jatkossa kolmen kuukauden välein.” Ajattelin heti, ettei se tule onnistumaan sekä resurssien puutteen että suoranaisen järjettömyyden vuoksi. Niinhän siinä sitten on käynyt:
”Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan kesäkuun alussa määräaikaishaastattelu oli tehty 57 prosentille työttömistä. Vielä vuoden alussa kolmen kuukauden määräaikaishaastattelu tehtiin ennen kolmen kuukauden täyttymistä vain 18 prosentille työttömistä.”
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Vain-reilu-puolet-työttömistä-haastatellaan-niin-usein-kuin-pitäisi/
Tämä tarkoittanee sitä, että mainittu % -määrä työttömistä on haastateltu vain kerran koko vuonna eikä suinkaan vähintään kahta kertaa? Jopa TE-toimistojen puolelta kyseenalaistetaan tämä loistoidea:

Kyllä soittelu mielestäni (useimmissa tapauksissa) on nimenomaan ihmisten vaivaamista. Ei yhdestä puhelinhaastattelusta sinänsä ole vaivaa, mutta sen hyöty on täysin kyseenalainen. Minua on haastateltu puhelimitse tänä vuonna tasan kerran - heinäkuussa.  Tammikuun lopussa olin ensin pakkoinformaatiotilaisuudessa, joka ilmeisesti laskettiin ensimmäiseksi haastatteluksi. Seuraava kolme kuukautta tuli täyteen huhtikuun lopussa, jolloin ei kuitenkaan mitään soittoa kuulunut, vaan infotilaisuuden ja puhelinsoiton välillä kului yli 5 kuukautta. Seuraavaa soittoa ”odottelen” lokakuun alkupuolella tietäen sen olevan täysin turhaa, koska tilanteeni ei siinä ajassa ole miksikään muuttunut eikä hyvin todennäköisesti tule muuttumaan (tosin melko varmasti ei soittoakaan silloin tule). Sitä paitsi, jos työllistymisen suuri ihme sattuisi osumaan kohdalleni, ilmoittaisin toki siitä välittömästi TE-toimistoon eikä heidän tarvitse näin ollen kysyä sitä minulta erikseen! 

Korjaus 14.9.2017: Minulle soitettiin viimeksi toukokuussa ja näin ollen seuraavan soiton olisi pitänyt tulla elokuussa.

maanantai 21. elokuuta 2017

Työpaikaton kävi marjametsässä

Nyt saavat jokavuotisen neronleimauksen ”Mikseivät työttömät poimi marjoja?” keksijät olla tyytyväisiä; ainakin yksi työpaikaton on käynyt poimimassa mustikoita.
Tosin marjojen poiminta ei ole minkäänlainen ratkaisu työttömyysongelmaan eikä sillä ansaitsisi koko vuoden elantoansa, vaikka poimisikin marjoja myytäväksi. Lisäksi työpaikattomilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta mennä metsään poimimaan marjoja, kuten ei ole näillä ”viisailla” työpaikanhaltijoillakaan ole. Jos työtön poimii marjoja, hän todennäköisesti poimii niitä omaan käyttöönsä.


Tuleeko näiden neropattien mieleen edes se seikka, että työpaikattomat eivät ole yhtenäistä massaa, jossa kaikki ovat samanlaisia elämäntilanteeltaan, työhistorialtaan, työttömyyden kestoltaan, koulutukseltaan, iältään, asuinpaikaltaan jne. Toiset poimivat marjoja ja toiset eivät, so what? Lisää ja parempia neronleimauksia työttömyysongelman ratkaisemiseksi, kiitos!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Työttömät työllistävät yrityksiä

Jälleen päästään rahastamaan työpaikattomilla. Eikö asian pitäisi olla niin, että yritykset työllistävät työttömiä eikä päinvastoin?


Tampereella on ollut tuo kokeilu aiemmin (olin karenssin uhalla yhdessä tiedotustilaisuudessa, jossa näitä konsulttifirmoja oli esittäytymässä). Yksikään firmoja esitelleistä puhujista ei onnistunut erityisemmin vakuuttamaan minua taidoillaan. Eräs seikka esittelyissä kiinnitti erityisesti huomiotani; puhuttaessa neljän kuukauden kestosta näissä ”konsultaatioissa” tuli esiin se ettei konsulttia välttämättä tavata kuin kerran tuona aikana, jos sitäkään. Sanoisin, että melko helpolla tällaiset yritykset saavat rahansa vailla mitään tulosvastuuta. Tällaista on ”hyvä veli” -kerhotoiminta
kaverien firmoille bisnestä valtion rahoilla.

Sitä paitsi 7000/ väh. 300000 työpaikatonta on todella pieni % -osuus (2 %)!
Tavoite ei ole kovin korkealla, mutta tuskinpa edes siihen tullaan pääsemään…


maanantai 7. elokuuta 2017

”Rekrytointipiikki näkyvissä”

Lisää uutisia työpaikattomien iloksi (vai syyllistämiseksi?):

Tänä vuonna syksyn rekrytointipiikki saattaa olla voimakkaampi kuin pitkään aikaan.
Yhden ihmisen lähtö työpaikastaan käynnistää ketjun, jossa moni saa mahdollisuuden.”

Jäänpä sitten odottelemaan mahdollisuuksiani, josko hakemuksiini tulisi muitakin vastauksia kuin: 
Tällä kertaa sinua ei valittu/ tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun

Jutussa puhutaankin työpaikan vaihdosta, jolloin työpaikattomat ovat jo lähtökohtaisesti tämän leikin ulkopuolella.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

”Pitkäaikaistyöttömyys vähenee”

En usko yhtään pitkäaikaistyöttömyyden vähenemiseen; tilastothan ovat niin kuin ne tehdään. Kikkailemalla tilastot saadaan näyttämään sellaisilta kuin halutaan. Ne, jotka haluavat uskoa näihin otsikoihin ovat varmaankin innoissaan näistä valeuutisista. Jälleen kerran kannattaa harjoittaa kriittistä suhtautumista tähän propagandaan. Me (pitkäaikais)työpaikattomat valitettavasti tiedämme totuuden. Työpaikkaa ei ole näkynyt eikä ole näkyvissä jatkossakaan, ts. työpaikat eivät ole lisääntyneet eikä meitä tarvita ”työvoimapulaa” paikkaamaan. Mihin lienee osa pitkäaikaistyöttömistä sitten kadonnut? Ei ainakaan töihin! Sairaseläkkeelle, hautaan tai he eivät näy tilastoissa jostain muusta syystä. Ainakaan vakituisiin, kokoaikaisiin palkkatöihin he eivät ole työllistyneet.

”Pitkäaikaistyöttömien määrä supistunut 16,5 % ”

Työttömyys laskee oikein ”rytisten” Pirkanmaalla. Täällä ei kuitenkaan ole mitään rytinää kuulunut.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/valtava-ero-viime-vuoteen-tyottomyys-laskee-rytisten-pirkanmaalla

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Työpaikattomiin suhtautumisesta

Vihamielinen ja rankaiseva suhtautuminen meihin työpaikattomiin kertoo paljon yhteiskunnastamme. Työpaikattomien leimaaminen laiskoiksi ja työttömyyden laittaminen omaksi syyksemme on aivan liian helppoa ja kääntää huomion pois siitä ettei työpaikkoja ole riittävästi. Nykyinen järjestelmä ei toimi, mutta poliitikoilla ei ole mitään halua tai kiinnostusta muuttaa sitä mitenkään. Työvoimapolitiikka todella kaipaisi muutosta, mutta se ei ole helppoa. Eipä minullakaan siihen - pitkäaikaisella työpaikattomuuskokemuksellani - mitään loistoideoita ole tarjolla. Työttömien tyhjästä rankaisemisen ja turhien karenssien jakelun voisi nyt ainakin näin aluksi lopettaa. 

Jos ei osaa suhtautua kriittisesti työpaikattomien leimaamiseen milloin minkäkinlaiseksi, on propagandan uhri.

”Työttömät – siis työnhakijat (työpaikattomat) – tarvitsevat kannustusta, positiivista vahvistavaa palautetta ja ennen kaikkea olosuhteet, joissa työn aktiivinen hakeminen olisi mahdollista, mielekästä ja myös taloudellisesti järkevää. Oma-aloitteisuudesta ei saisi missään nimessä rangaista, kuten nyt tapahtuu. Toisaalta työnhakukurssien asiasisällöt ovat byrokraattisia muinaisjäänteitä ja kaipaisivat kipeästi päivitystä. Uusia työkaluja ja menetelmiä tulee kaiken aikaa, mutta työttömät hinkkaavat yhä iankaikkisen vanhoja asiakirjamallejaan tai tuhlaavat aikaansa väsyneissä CV-pankeissa, koska heille ei ole muuta suositeltu. (eikä mitään muuta keksitä!)
Jos joku ansaitsisi saada kepistä, niin se ei ole työtön, vaan ne päättäjät, jotka itsepintaisesti ylläpitävät valuvirheistä systeemiämme. Työtä vieroksuvaksi leimattu yksilö on helppo syntipukki – kun yhteiskunnallisista ongelmista tehdään yksilöiden ongelmia –, mutta nyt kannattaisi keskittää voimat olosuhteiden muuttamiseen.”

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Jälleen vuosi työpaikattomana

On kulunut vuosi siitä, kun määräaikainen työni loppui. Aikaa on siten kulunut enemmän kuin työssäoloani (10 kk) yhteensä kesti. Tämä on kolmas työttömyysjaksoni ja olen nyt viisikymppinen (51). Olen ollut työpaikattomana yhteensä: 11 v 11 kk  (27 v on kulunut insinööriksi valmistumisestani.)

Kuten itsekin tiedän, ja edellisen bloggauksen kommenteissa myös vahvistetaan, minulta puuttuvat (ainakin) ns. kova osaaminen (eli olisin hyvä ”jossain”) sekä myynti- ja verkostoitumistaidot. 

Olen hyvä monessa asiassa, mutta ikää minulle on kertynyt ”liikaa”.
Olen myös päivittänyt osaamistani jatkuvasti. 

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Loma joka ei lopu (eikä ala)

Näin loma-aikaan työpaikattomalla ajankohtaisia ovat samat, vuodesta toiseen toistuvat ajatukset lomaan liittyenKesä on työttömän parasta aikaa, koska silloin muu perhe on lomalla ja työtön voi kuvitella olevansa lomalla itsekin.  


  
Kun viimeksi jäin ”lomalle”noin vuosi sitten:
Työpaikattomuus ei ole lomailua vaan lomattomuutta.
"Pätkätöiden välissä" olen ollut jo kohta vuoden eikä seuraavaa pätkää ole tiedossa. 

Kesäloma on ohi! Miltä töihin paluu tuntuu?

Töihin on kiva palata.
Töihin paluu ahdistaa. 
Töihin paluu ei haittaa, mutta loma olisi saanut jatkua vielä muutaman viikon.

Ei ole työtä mihin palata. 



maanantai 26. kesäkuuta 2017

Työnhakukooste, päivitetty

Tuoreimmat työpaikkahakemukseni, joiden hakuaika on päättynyt toukokuussa:
1. hakemus:   77 hakijaa, neljä kutsuttu haastatteluun (ei minua, mutta en sitä odottanutkaan…)

2. hakemus:   Vuorotteluvapaan sijaisuus: hylkäysviesti saapui yli 1,5 kk hakuajan päättymisen jälkeen. Siinä meni viimeinenkin työllistymismahdollisuuteni.

3. hakemus:  Taysin paikka: ei jatkoon, ei kerrottu hakijoiden eikä haastateltujen määrää (herättää kysymyksen rekrytointiprosessin avoimuudesta)

4. hakemus:    Työpaikka eräässä lähikunnassa: 84 hakijaa, 5 haastateltu, valittu (toimistosihteerin paikkaan…), miespuolinen maisteri
(todennäköisesti ainoa ”haastateltu”)

Neljä työpaikkahakemusta saattaa olla jonkun mielestä vähän, mutta minulle se on paljon, koska sellaisia työpaikkoja, joita yleensä ”voin” hakea on todella niukasti tarjolla. Koulutusvaatimuksen ja/ tai työkokemuksen pitää edes jollain tavalla sopia työnhakijaprofiiliini, mutta eipä sekään tarkoita, että minulla olisi todellisia mahdollisuuksia saada yhtäkään niistä työpaikoista!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Huippujuttu

Olit aiemmin palkkatukityössä ja projektityössä. Miksi halusit vaihtaa työpaikattomaksi?
- Se oli huipputyöpaikka, mutta koska työpaikattomissa on niin paljon huipputyyppejä, halusin ehdottomasti päästä heidän joukkoonsa.

Mitä merkitystä yksittäisellä työpaikattomalla on valtavassa työpaikattomien joukossa?
- Pääsen kokeilemaan ja olemaan muiden kanssa ensimmäisenä uusien kyykytystoimenpiteiden kohteena. Tämä on todella ainutlaatuinen huippumahdollisuus.

Olet hyvässä työttömyysuran laskukiidossa. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- Olen saanut tilaisuuden kasvaa ja kehittyä monenlaisten työpaikattomuuteen liittyvien kiinnostavien haasteiden parissa. Nyt keskityn täysillä tähän huipputehtävään.

Milloin yleensä pääset töistä?
- Pääsisinpä ensin työttömyydestä!

Koska lomasi loppuu?
- Lomani ei lopu (eikä ala) koskaan.

Miksi kirjoitat blogia työpaikattomuudesta?
- Koska se on erittäin palkitsevaa, ja blogini on huippusuosittu.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Työnhakukooste

Tuoreimmat hakemukset:
1. hakemus:    77 hakijaa, neljä kutsuttu haastatteluun (ei minua, mutta en sitä odottanutkaan…)
2. hakemus:    Vuorotteluvapaan sijaisuus: ei ole kuulunut mitään
3. hakemus:    Eräs Taysin paikka: ei ole kuulunut mitään
4. hakemus:    Työpaikka eräässä lähikunnassa: ei ole kuulunut mitään

Jään mielenkiinnolla odottelemaan, kuuluuko edellä mainituista koskaan mitään?

Aiemmat hakemukset:
1. -3. hakemus:  (Kelan työpaikoissa ei ole kerrottu hakijamäärää eikä haastatteluun kutsuttujen määrää)
4. hakemus:    204 hakijaa, 6 kutsuttu haastatteluun, valitun henkilön nimi kerrottiin
5. hakemus:    47 hakijaa, ei kerrottu haastatteluun kutsuttujen määrää, valitun henkilön nimi kerrottiin
6. hakemus:    Vuorotteluvapaan sijaisuus Tampereen kaupungilla;
ei kerrottu hakijamäärää eikä mitään muutakaan ennen kuin kysyin perään.
Vastaus: ”Tehtävän sijaistus on täytetty.”

(7. hakemus: Vuokratyöpaikka, jota epätoivoissani erehdyin hakemaan. Yritin poistaa hakemustani myöhemmin, mutta en päässyt enää tunnuksilla, joilla hakemuksen olin tehnyt, poistamaan sitä?!)

Yhteensä 11 hakemusta:
· kolmesta on tullut asianmukainen palaute (myös vuokratyöpaikasta, tosin kesti kauan)
· kolmesta ei ole (vielä?) mitään tietoa (paitsi se, että hakemus on vastaanotettu, mutta se on lähinnä nollainformaatiota)
· kolmessa tapauksessa on toimittu Kelan - kovin salaperäisellä - tavalla…
· yhdessä tapauksessa kysyin itse lopputulosta, koska ilmeisesti kuvittelin, että minulla olisi ollut mahdollisuuksia ko. paikkaan


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Miksi työtön ei kelpaa töihin?

Miksi aina kysytään: ”Miksei työ kelpaa työttömille?” Sen sijaan pitäisi kysyä: ”Miksi työtön ei kelpaa töihin?”

Tässäkin artikkelissa on lähdetty liikkeelle aivan väärällä kysymyksellä:

1. Työnvälityspalvelut
”Iso osa ongelmavyyhtiä on työnvälityspalvelujen toiminta. ”
Ei ole mitään työnvälityspalveluja; on vain TE-toimiston karenssiautomaatti sekä lukemattomia vuokratyöfirmoja.

2. Työnantajien asenne

”Onko todella niin, että työ ei kelpaa? Vai pitäisikö työnantajankin katsoa peiliin?”
Kyllä pitäisi työnantajan katsoa peiliin silloin, kun työtön työnhakija hylätään heti työttömyyden perusteella, ja halutaan palkata vain työpaikanvaihtajia.

3. Työpaikkojen määrä

”Onko vaikeasti täytettävien työpaikkojen määrä lisääntynyt Suomessa viime vuosina?”
Ei, mutta vaikeasti saatavien (eli lähes kaikkien) työpaikkojen tarjonta sen sijaan on vähentynyt.

4. Turhautunut työnhakija

”On tutkittu hämmästyttävän vähän, miten suurta turhautuneisuutta turhan työn hakeminen synnyttää. ”
En tiedä mistään turhan(?) työn hakemisesta, mutta työn hakemisesta turhaan tiedän hyvinkin paljon. Ensin pitää olla tarjolla työpaikka, johon täytän vaatimukset. Hakemuksen lähettämisen jälkeen jään turhaan odottelemaan haastattelukutsua, ja monissa tapauksissa turhaan odottelemaan yhtään mitään tietoa työnantajan suunnalta - sen jälkeen kun hakuaika on jo kauan sitten päättynyt.