torstai 14. joulukuuta 2017

Tasan kolme kuukautta

Tasan kolme kuukautta oli kulunut edellisestä TE-toimiston puhelusta, kun tiistaina sain tulossa olevasta puhelusta ilmoittavan tekstiviestin. Tuloksena 16 minuutin turinoista oli palkkatuen puoltaminen ehdoilla ”enintään 40 % ja 12 kuukautta”.  Minun pitäisi nyt sitten ”alkaa soitella yrityksiin” ja tarjoutua palkkatuella töihin. Kysyin, olisiko siellä TE-toimistossa tiskin alla mitään palkkatukityöpaikkoja – ei kuulemma ollut…

Kolmen kuukauden soittoväli on melko lyhyt, koska
  •          osoite harvemmin muuttuu kolmen kuukauden aikana
  •         myöskään terveystietoni eivät (onneksi) ole muuttuneet
  •          avoimien työpaikkojen määrä ei ole tänä aikana lisääntynyt
  •          suhteita tai verkostoja ei myöskään ole ilmaantunut…

Kaksi kertaa vuodessa tai silloin, kun itse ilmoittaa jostain muutoksesta TE-toimistoon, olisi mielestäni parempi toteuttamistapa näihin yhteydenottoihin. Tämä TE-toimiston ”täti” eli (googlasin hänet) nuori naisinsinööri(!) soittaa minulle seuraavan kerran kolmen kuukauden kuluttua, ”jos en ole töissä”. Olenko silloin töissä? Olisinkin! Voisin vaikka näin vanhana (monessakin mielessä) naisinsinöörinä mennä itsekin soittelemaan työpaikattomille. Vaan pääsisinkö? En.

14 kommenttia:

  1. Mielestäni työtön päätyy kaikilla mittareilla mitattuna vain alemmalle tasolle (paitsi ehkä taloudellisesti), jos lähtee työttömiä kyykyttämään.


    Se ellei tule valituksi TE-toimiston tätiksi on tulkittava mahtavana kehuna, sillä sen toimiston väen täytyy olla tietyn tyyppinen ihminen.

    VastaaPoista
  2. Tässä kuviossa minua hieman ihmetyttää se, että mikä pätevöittää insinöörin "työkkärin tädiksi". Suhteet varmaankin?

    VastaaPoista
  3. Muistaakseni aikoinaan työkkärin tädin koulutusvaatimus oli toisen asteen tutkinto. Luultavasti sekään ei ole pakollinen, koska muitan lukeneeni, että Helsingin seudulle tai johonkin naapurikuntaan valittiin työkkärin tädiksi ylioppilas ja tutkinnon suorittaneita jäi valitsematta.

    VastaaPoista
  4. ... niin vuosikymmeniä sitten ja erään pikkukunnan työvoimatoimiston johtajana oli teknikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On epämieluisa asia, että minulle soittelee TE-toimistosta henkilö, jonka koulutus on periaatteessa sama kuin itselläni (tosin nykyisin AMK-koulutus, mutta pätevöittääkö tekniikan AMK-koulutus kuitenkaan työvoimaneuvojaksi?!)

      Poista
  5. Niin, eivät he siellä TE-toimistossa tahallaan työttömiä ”kyykytä”, vaan he tekevät työtään miten ylemmältä sairaalta valtiovallalta ovat käskyt käyneet.

    Toki joitakin poikkeuksiakin voi olla, mutta itse olen aina pääsääntöisesti saanut ihan ok-palvelua sieltä ja kyllä siinä mielestäni nyt on hiukan omastakin vääränlaisesta asenteesta kysymys jos suhtautuu virkailijoihin jo lähtökohtaisesti joinakin kamalina ”sadisteina”, jotka tahtovat vain kyykyttää työttömiä.

    ”Metsä vastaa kuin sinne huudetaan”.

    Insinööri on voinut tehdä vaikka mitä muutakin työtä, joka on pätevöittänyt hänet kyseiseen TE-toimiston työhön. Minullakin on jopa kolme ammattia, mutta en ole oikeastaan ikinä tehnyt juurikaan kyseisten alojen töitä, vaan läheltä liippaavia juttuja, joihin kuitenkin olen onnekseni hyväksytty.

    Tilanne maassamme työttömyyden kannalta on tällä hetkellä erittäin vaikea ja on helppoa katkeroitua.

    Et ole yksin ajatuksinesi ja meitä on täällä monia samassa tilanteessa olevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suhtaudu tähän TE-toimistosta soittajaan "sadistina", mutta turhaan hän minulle soittelee kolmen kuukauden välein ja kyselee samat asiat, kun mikään ei ole muuttunut - eikä hänelläkään mitään annettavaa tai tarjottavaa minulle ole.

      Poista
    2. ”Metsä vastaa kuin sinne huudetaan”.

      Kun olet tuota mieltä, niin miksi et kirjottaisi koko nimeäsi kommenttiin ja asuinpaikkaa?

      Eihän ketään tässä maassa huonosti kohdella vaan kaikki saavat vain sen mitä ansaitsevat.

      On se kumma, kun tuota metsän vastaamista yleensä käyttävät ne asiattomasti käyttäytyvät ja nimenomaan siinä yhteydessä, kun vaativat toista ottamaan kerta toisensa jälkeen turpiin ja yllättymään "ettei yhtään osannut varatua moiseen".

      Kyllä ne työvoimavirkailijat ovat maineensa ansainneet ja mikäli käskyjä on ylemmiltä sadellut, niin ei muuta kuin lain vastaiset ja asiattomat käskyt sisältävät paperit julkisuuteen.

      Kuten yksi työvoimavirkailijaksi lähtenyt työtön osoitti, niin tarvitaan vain oikeanlaatuinen luonne, jossa tiivistyy aasin itsepäisyys ja sanavalmius pistää vastapuoli koville, vaikka ei tiedä eikä ymmärrä mistään yhtään mitään.

      Poista
  6. Kysymys lienee ollut ennen kaikkea siitä, että miksi juuri tuo tietty insinööri on tullut valituksi tällaiseen tehtävään. "Pätevöitymisestä" puhumiseen liittyy tässä yhteydessä monia uskottavuusongelmia joten olisi ehkä reilua puhua suoraan suhteista, taustan eheydestä, tuurista ja muista nykypäivän Suomen määräävimmistä rekrytointikriteereistä.
    Niin, voisi ehkä lisätä vielä senkin, että meitä on aika monia, jotka eivät ole aikoihin - jos milloinkaan - saaneet juuri mitään mitä tähän työllistymiseen ylipäätään tulee. Tässä mielessä voi olla, että tuota toteamusta "tilanne maassamme työttömyyden kannalta on tällä hetkellä erittäin vaikea" on hieman haasteellista mieltää vain tämän hetken ilmiöksi. Siten tilanteeseen liittyvät tuntemukset, kuten vaikkapa se katkeruus, ovat joillakin saattaneet muuttua jo kauan sitten "normioloksi" - mitä nyt ehkä aikojen saatossa vielä lisääntyneellä kyynisyydellä kuorrutetuksi sellaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteista hyvin todennäköisesti on tässäkin tapauksessa kyse.

      Kyynisyydellä ja katkeruudella kuorrutettu normiolo on valitettavasti minullekin tullut tutuksi.

      Poista
  7. Todella hyvä kirjoitus työrttmien aktiivimallista:http://naiseudenvoima.com/tyottomien-aktiivimallista/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä toinen kirjoitus:
      https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3822471-syksyn-kovin-paatos-mediahiljaisuudessa

      Miksi tästä asiasta vaietaan mediassa?!

      Poista
  8. Hohhoijaa. Kansanedustajia kiinnostaa enemmän alkoholin vapauttaminen, joka toki sekin karsii "heikointa ainesta" pois pelistä. :( :( Itse pelkään, että tämä oli etukäteen suunniteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin työttömien ahdinko, esim. alkoholilain muutos, Hakkaraisen toilailut, puolustusvoimien tietovuoto jne. jne.

      Poista