torstai 1. syyskuuta 2022

Taas mennään, osa 2

Olen jälleen yhdessä pätkätyössä, tällä tietoa parisen kuukautta. Lyhyet työsuhteet näyttävät olevan erikoisalaani, koska muutakaan ei ole (ollut) tarjolla. Toki peräkkäiset tai lähes peräkkäiset pätkätyösuhteet ovat parempi kuin ei yhtään mitään, mihin olen joutunut vuosien työpaikan hakemisen aikana tottumaan. Vuosikaudet meni sillä tavalla, etten koskaan saanut yhtään minkäänlaista työpaikkaa mistään! Nyt on sentään jonkinlaista toivoa olemassa.

Lisäksi sain yhden työhaastattelukutsun, jota en odottanut saavani.  Tämä oli iloinen yllätys sinänsä. Työpaikan (jälleen kyseessä lyhyehkö sijaisuus) saaminen olisi toki ollut aivan oma lukunsa. Koska minulla oli jo tiedossa tämä nykyinen työ, valitsin sen ja peruin haastattelun tuonne toiseen paikkaan. Ensimmäistä kertaa olen siis perunut sovitun työhaastattelun, koska en olisi voinut aloittaa töitä ennen nykyisen sijaisuuteni päättymistä ja toiseen paikkaan tarvittiin työntekijä nopeammassa aikataulussa. Lisäksi nykyinen työpaikka oli jo luvattu minulle ja tuo toinen olisi ollut vielä epävarma.

Minulla on menossa nyt kaikkiaan seitsemäs pätkä ja viides työpiste saman talon sisällä noin kahden vuoden aikana. Tällä tietoa pätkän kesto on noin kaksi ja puoli kuukautta. Lyhyin työpätkäni on ollut 5 viikkoa ja pisin kuusi kuukautta. Nyt minulla on välillä myös erilainen työaika kuin aikaisemmin, koska työaikani toisinaan alkaa ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin edelliseen verrattuna. Toisaalta on hyvä, ettei minun tarvitse herätä kuudelta, mutta en selvästikään osaa arkiaamuisin nukkua pitempään kuin puoli seitsemään(?)

Sattuipa tässä eräänä päivänä jumppaan mennessä sellainen tapaus, että pukuhuoneessa oli 3 henkilöä. Yksi sanoi tulleensa jumppaan suoraan töistä ja toinen sanoi myös tehneensä niin. Minä kolmantena en sanonut asiaan mitään, mutta tällä kertaa minun ei tarvinnut olla se, joka on työelämän ulkopuolella, vaan olisin itsekin voinut mainita, että minäkin tulin tänne suoraan töistä. Kerrankin minun ei tarvinnut kokea itseäni huonommaksi kuin työssäkävijät (joille toki se työpaikka tuntuu olevan itsestäänselvyys, mitä se minulle ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan).