Olen
ollut juhannuksen jälkeen työkokeilussa (siksi kävin TE-toimistossa kesäkuun
alussa) ja nyt sain viiden kuukauden työsopimuksen
vuoden loppuun asti eli ensimmäinen virallinen työpäiväni oli tänään. Ei
sinänsä huono diili, kun yhdellä palkattomalla työviikolla saan kuukauden
palkallista työtä. Tällä diilillä en tosin valitettavasti vielä pääse
ansiosidonnaiselle, mutta toivon saavani vielä ainakin puuttuvan kuukauden
(mielellään toki enemmän) myöhemmin, koska kaikki ma. työsopparit tehdään
vuoden loppuun. Palkkani on tietenkin pieni, mutta koska siitä ei tarvitse
maksaa paljon mitään veroa, käteen jäävä osuus taitaa olla parempi kuin koskaan
ennen. (Parempaa palkkaakin pitäisi toki saada, että saisi paremman
ansiosidonnaisen.)
Niin,
eipä työllistymisessäni mennytkään kuin 4 vuotta! Neljä hukattua vuotta olin palkatta
- ensin pienellä ansiosidonnaisella ja sen jälkeen työmarkkinatuella turhautumassa,
osittain todella pienillä tuloilla typerän aktiivimallivähennyksen kera.
Työllistymiseni vaati (minulle harvinaista) oikeassa
paikassa oikeaan aikaan olemista, aktiivisuutta,
sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta
(vaikka meinasin jo monta kertaa luovuttaa). Se vaati myös rekrytoijiksi kaksi
minua vanhempaa naista, jotka ymmärsivät tilanteeni, koska edes oman ikäiseni
henkilöt eivät näyttäneet minulle vihreää valoa. Pohdimme yhdessä, miten pääsisin
opettelemaan puuttuvia taitoja, ja itse ehdotin työkokeilua.
Työkokeilu
oli minulle ainoa tapa päästä opettelemaan tiettyjä työtehtäviä - näin
54-vuotiaana pitkäaikaistyöpaikattomana. Olin nimittäin helmikuussa 2018 työhaastattelussa
ko. paikassa ja silloin minulle sanottiin, ettei siellä kukaan ehdi opettaa mitään,
vaan kaikki pitäisi jo osata valmiiksi. Työtehtävät ja ohjelmistot eivät tosin
mitään ylivoimaisia opeteltavia ole, vaan jokaisen normaaliälyisen opittavissa.
Uudessa työssäni ei vaadita
korkeakoulututkintoa, ei ole näkyvää ikäsyrjintää eikä myöskään edellytetä
täydellistä (tai minkäänlaista)
englannin puhetaitoa (em. seikkoihin työllistymiseni on aiemmin tyssännyt).
Työssäkäyvän
elämä on täysin erilaista kuin vasten tahtoaan kotona työttömänä kärvistelevän
elämä. On mahtavaa, kun viikonloput erottuvat arkipäivistä ja työ vapaa-ajasta!
Työttömän elämä on (enimmäkseen) yhtä harmaata mössöä enkä todellakaan ymmärrä,
miten olen voinut sitä jaksaa taas näinkin monta vuotta? Tällä hetkellä minun
ei tarvitse hävetä työpaikattomuuttani, vaan kehtaan tavata ihmisiä ja kestän myös paremmin
kuunnella jatkuvaa töistä puhumista.