maanantai 27. heinäkuuta 2020

Töissä!


Olen ollut juhannuksen jälkeen työkokeilussa (siksi kävin TE-toimistossa kesäkuun alussa) ja nyt sain viiden kuukauden työsopimuksen vuoden loppuun asti eli ensimmäinen virallinen työpäiväni oli tänään. Ei sinänsä huono diili, kun yhdellä palkattomalla työviikolla saan kuukauden palkallista työtä. Tällä diilillä en tosin valitettavasti vielä pääse ansiosidonnaiselle, mutta toivon saavani vielä ainakin puuttuvan kuukauden (mielellään toki enemmän) myöhemmin, koska kaikki ma. työsopparit tehdään vuoden loppuun. Palkkani on tietenkin pieni, mutta koska siitä ei tarvitse maksaa paljon mitään veroa, käteen jäävä osuus taitaa olla parempi kuin koskaan ennen. (Parempaa palkkaakin pitäisi toki saada, että saisi paremman ansiosidonnaisen.)

Niin, eipä työllistymisessäni mennytkään kuin 4 vuotta! Neljä hukattua vuotta olin palkatta - ensin pienellä ansiosidonnaisella ja sen jälkeen työmarkkinatuella turhautumassa, osittain todella pienillä tuloilla typerän aktiivimallivähennyksen kera. Työllistymiseni vaati (minulle harvinaista) oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista, aktiivisuutta, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta (vaikka meinasin jo monta kertaa luovuttaa). Se vaati myös rekrytoijiksi kaksi minua vanhempaa naista, jotka ymmärsivät tilanteeni, koska edes oman ikäiseni henkilöt eivät näyttäneet minulle vihreää valoa. Pohdimme yhdessä, miten pääsisin opettelemaan puuttuvia taitoja, ja itse ehdotin työkokeilua.

Työkokeilu oli minulle ainoa tapa päästä opettelemaan tiettyjä työtehtäviä - näin 54-vuotiaana pitkäaikaistyöpaikattomana. Olin nimittäin helmikuussa 2018 työhaastattelussa ko. paikassa ja silloin minulle sanottiin, ettei siellä kukaan ehdi opettaa mitään, vaan kaikki pitäisi jo osata valmiiksi. Työtehtävät ja ohjelmistot eivät tosin mitään ylivoimaisia opeteltavia ole, vaan jokaisen normaaliälyisen opittavissa. Uudessa työssäni ei vaadita korkeakoulututkintoa, ei ole näkyvää ikäsyrjintää eikä myöskään edellytetä täydellistä (tai minkäänlaista) englannin puhetaitoa (em. seikkoihin työllistymiseni on aiemmin tyssännyt).

Työssäkäyvän elämä on täysin erilaista kuin vasten tahtoaan kotona työttömänä kärvistelevän elämä. On mahtavaa, kun viikonloput erottuvat arkipäivistä ja työ vapaa-ajasta! Työttömän elämä on (enimmäkseen) yhtä harmaata mössöä enkä todellakaan ymmärrä, miten olen voinut sitä jaksaa taas näinkin monta vuotta? Tällä hetkellä minun ei tarvitse hävetä työpaikattomuuttani, vaan kehtaan tavata ihmisiä ja kestän myös paremmin kuunnella jatkuvaa töistä puhumista.



lauantai 18. heinäkuuta 2020

Vaikeita aiheita


On useita vaikeita puheenaiheita, jos itse kokee jäävänsä ulkopuolelle tai vaille jostain, mitä muilla keskustelijoilla on. Työpaikattomalle vaikea puheenaihe on tietenkin ”Mitä teet työksesi?” (No, en mitään.)

Muita arkoja aiheita:
Millainen perhe sinulla on?” Jos henkilö on sinkku tai lapseton tahtomattaan.
Missä asut?” Jos esim. asuu vuokralla ja haluaisi asua omistusasunnossa tai haaveilee omakotitalosta ja asuu kerrostalossa jne.
Mitä harrastat?” Jos ei ole varaa hifistellä ja hankkia viimeisen päälle kalliita varusteita johonkin harrastukseen. Olen aina joutunut harrastamaan mahdollisimman halvalla ja vain katsomaan sivusta toisten hifistelyä.

Kesämökki! Kesämökistä puhuminen on minulle sellainen aihe, joka saa kateudesta vihreäksi! Sellaiseen ei minulla tule koskaan olemaan rahaa, mutta onhan toisaalta omistamisesta aina kustannuksia ja riesaa. En voinut katsoa Suomen kaunein kesämökki –ohjelmaa kateuden vuoksi, mutta toisaalta sen juontajatkin ovat niin ärsyttäviä, että siinäpä toinen syy olla katsomatta. Ohjelman kesämökit olivat mainoksista päätellen enemmänkin luksus-huviloita tai omakotitaloja, että taisi olla hieman harhaanjohtavasti nimetty ohjelma. Joka tapauksessa, katselen joskus uteliaana kesämökkien myynti-ilmoituksia. Viimeksi bongasin erään mökin Työtönjärventieltä. No, siinä mökissä olisi tarvinnut laittaa uusiksi sisätilat, muokata piha ja ruopata ranta, että siitä olisi tullut mieleiseni – eipä tullut onneksi mökkikuumetta siihen mökkiin. Eikä rahaa ole edes mökin ostoon – saati remontoimiseen. 



lauantai 11. heinäkuuta 2020

Työpaikattoman nöyryytykset


Työpaikattomuuden nöyryyttävistä vaikutuksista olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta valitettavasti se on aina ajankohtainen asia, joten tässä tulee kertausta.

Rahattomuus on nöyryyttävää; 538 e/kk käteen on huono vitsi, joka ei todellakaan naurata. Tuohon tuli vielä kahden vuoden ajan lisäksi maailman surkein idea, joka oli ns. aktiivimallivähennys. Se oli todellakin äärimmäisen nöyryyttävää enkä unohda sitä koskaan!

Erilaiset työllistämistoimet, kuten työllisyyskurssit, joista saa kulukorvausta 9 €/päivä - eikä se riitä sekä matkoihin että lounaaseen. Niissä pitäisikin olla vain ansiosidonnaisen päivärahan aikana. Omilla eväillä ja pyörällä kulkemisella pitää työttömän kikkailla, jos haluaa säästää tuon ruhtinaallisen yhdeksän euroa käyttämättä sitä kuluihin. Myös työssäoppimisjaksot ovat nöyryyttäviä, koska työpaikalla muut ovat palkan arvoisia, mutta työpaikaton työssäoppija ei sitä selvästikään ole.

Nöyryytys työttömänä olemisesta ja se, ettei voi mitenkään käsittää sitä, millaisilla monenkirjavilla henkilöillä saattaa olla työpaikka ja itsellä ei sitä ole! On veemäisiä työstään välinpitämättömiä tupakoivia mulkeroita, on epäsiistejä ihmisiä, kuten kassalla vihreähiuksinen henkilö, jolla on musta tuhrutatuointi käsivarressa. En ikinä itse palkkaisi tällaisia henkilöitä, jos saisin päättää! Minulle tulee aina pysymään suurena arvoituksena, kuka pääsee töihin ja kuka ei ja millä perusteella!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Miten pääsee töihin?


Miten loppujen lopuksi töihin päästään? Oman kokemukseni mukaan töihin pääsee joko suhteilla (vuonna 1990) tai laittamalla työpaikkahakemuksen ja pääsemällä haastatteluun - täysin ilman suhteita (vuosina 2006 ja 2008). Valitettavasti nämä työpaikat olivat määräaikaisia, joten olin työtön työnhakija pitkään ennen kuin pääsin töihin jonkun toisen, tässä tapauksessa oppilaitoksen, suhteilla (vuonna 2015). Töihin olen päässyt siis suhteilla tai kokonaan ilman niitä. 

Minun kokemukseni mukaan töihinpääsyyn ei tarvita: visuaalista CV:tä, kokovartalokuvaa tai hakemuksen perään soittamista eli niitä asioita joista työnhakuvalmentajat antavat ”vinkkejä”. Työllistymiseni ei ole myöskään koskaan edellyttänyt ns. soveltuvuusarvioita eikä ryhmähaastatteluja tms. Soveltuvuusarvioissa olen muutaman kerran vuosia sitten käynyt eikä niiden jälkeen minulle työpaikkaa irronnut.