maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kohtalotoveri

Tässä ruotsinkielisessä jutussa esiintyy työpaikattomuuskohtalotoverini, koska työpaikattomuuskohtaloissamme on samoja piirteitä:
N. R. on kahden ja puolen vuoden aikana hakenut satoja työpaikkoja tuloksetta. Hän on yli 50-vuotias ja hän sanoo että työnantajat vaikuttavat haluavan 25-vuotiaita, joilla on 20 vuotta työkokemusta. (Enpä nyt sanoisi ihan noinkaan, mutta nuoria ja kauniita maisterin tutkinnon suorittaneita toki halutaan paikkaan kuin paikkaan, koska sellaisia on runsaasti tarjolla.)

Tässä osia jutusta suomennettuna:

"Useimmat työnantajat ajattelevat minun olevan liian vanha"


Yksi rekrytointitapahtumaan osallistuneista oli Nina Rosenström. Hän asuu Helsingissä ja on hakenut työpaikkaa kaksi ja puoli vuotta.
Minulla on työkokemusta useilta aloilta. Mutta sitten huomataan minun olevan viisikymppinen.
Sanovatko työnantajat sen suoraan?
Eivät, mutta sen näkee. On äärimmäisen vaikeaa saada työpaikkaa vanhemmalla iällä, sanoo Rosenström.
Rosenström kertoo hakeneensa useita satoja työpaikkoja.
Lähetän 2–3 työpaikkahakemusta viikossa. Siitä kertyy joitakin satoja näiden vuosien aikana. Suurin osa työnantajista ei edes vaivaudu vastaamaan mitään.

N. R. sanoo ettei aktiivimalli ole vaikuttanut hänen työnhakuunsa.
Malli ei ole vaikuttanut aktiivisuuteeni.                    
Taloudellisesti Rosenström selviää työttömyydestään huolimatta.
Onneksi miehelläni on työpaikka, joten tulemme toimeen. Mutta ajoittain masentaa ja tunnen itseni arvottomaksi.
Yhtäläisyyksiä minun kanssani:
  •  ikä
  •  aktiivimalli vaikuttaa minuun ainoastaan -4,65 % eikä aktivoi minua millään tavalla!
  •  miehelläni on työpaikka, joten siltä osin pärjäämme taloudellisesti 
  •  tunnen itseni (arvottomaksi ja) kelpaamattomaksi
Ero: En ole hakenut satoja työpaikkoja…


Aktiivinalli napsahtaa nyt seuraavaa työttömyyskorvausta hakiessa, ja pelkään pahoin että se viivästyttää kaikkien päivärahan maksua eikä ainoastaan niiden, jotka ovat onnistuneet olemaan aktiivisia jollakin kolmesta aktiivisuudeksi määritellystä tavasta. 

Päivitys:
Laitoin ansiosidonnaishakemuksen ja jään odottamaan ”mielenkiinnolla” koska raha – 4,65 % tulee tilille… 

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Työ karkaa – varsinkin minulta


Kuten tunnettua, työ on minun ulottuviltani karannut jo vuosia sitten, mutta työ karkaa monilta muiltakin. Tässä otteita Anna Kontulan kolumnista Aamulehdessä:
Ensinnäkin, ansiotyötä jatkuvasti paranevin ehdoin ei enää ole tarjolla kaikille. Keskituloisten työpaikkojen määrä vähenee, ja uusia syntyy eniten matalapalkkaisille duunareille. Kroonisesta vajaatyöllisyydestä taas kertoo, että vastentahtoinen osa-aikatyö on kasvussa ja työttömyysprosentit jäävät verraten korkeiksi myös noususuhdanteessa.”

Suomen työmarkkinajärjestelmä ja julkinen talous nojaavat nimittäin oletukselle korkeasta työllisyydestä. Jos ansiotyötä tehdään vähemmän, veroja maksetaan vähemmän ja rahaa julkisiin palveluihin on vähemmän."


Olen valitettavan omakohtaisesti joutunut kokemaan keskituloisten työpaikkojen vähenemisen ja sen, ettei työtä ole tarjolla kaikille.
Tätä realiteettia ei kuitenkaan mitenkään noteerata yhteiskunnassamme vaan lähdetään edelleenkin siitä, että korkea työllisyysaste olisi mahdollinen ja me työpaikattomat olemme työpaikattomia siksi, että olemme laiskoja emmekä vain viitsi ”mennä” töihin. Siksi meitä pitää kovasti ”aktivoida”.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Työttömyyshelvetistä pois

En pääse työttömyys-/työpaikattomuushelvetistä pois, mutta minun olisi jo aika sieltä päästä. En todellakaan haluaisi olla missään ”aktiivimallien” piirissä nyt - enkä varsinkaan enää työmarkkinatuelle jouduttuani. Tämä on aikuisen, normaalijärkisen, terveen, työhaluisen ja työkykyisen henkilön kannalta täysin absurdia touhua! Työpaikat eivät lisäänny niitä hakemalla eivätkä ns. työllistymistä edistävät toimenpiteet edistä työllistymistäni yhtään, pääsin tai ”meninpä” osallistumaan niihin tai en. Nämä ns. toimenpiteet, joilla kaikenlaiset konsulttiyritykset rahastavat valtiota, pitäisi paremminkin laittaa boikottiin… Kunpa siis pääsisin pois työmarkkinatuelle putoamiselta ja aktiivimallin piiristä! En vain enää ymmärrä miten voin työllistyä, kun en pääse entiselle alalleni (koska olen ”liian vanha” - ja toki olen ollut myös liian kauan työttömänä) enkä uudelle alalle, koska siitä minulla ei ole työkokemusta?!

En myöskään kaipaa enää yhtään soittoa minua paljon nuoremmalta ”työkkärin tädiltä”, jolla ei ole sen enempää tietoa eikä osaamista työmarkkinoista kuin minullakaan*. Hän kysyy aina samat kysymykset, eivätkä osoitteeni ym. tiedot ole kolmen kuukauden aikana miksikään muuttuneet. Aivan valtavan hyödyllistä tämä soittelu… Saisivat soittaa niille, joille ei ole vielä kertaakaan tähän mennessä soitettu. Näistä soitoista olisi hyötyä, jos TE-toimistolla olisi oikeasti tarjota palkkatukityötä (tai vuorotteluvapaan sijaisuutta) tms. Silloin kun mitään tarjottavaa ei ole eikä mitään oikeaa syytä soittaa, voitaisiin soittaa kerran tai kaksi kertaa vuodessa.

*Yllätyksekseni tällä kertaa soittaja oli vaihtunut eikä puhelu ja jankutus kestänytkään 6…16 min (kuten aiemmin), vaan 3 tehokasta minuuttia. Tällaista sen pitääkin olla silloin, kun ei mitään oikeaa puhuttavaa ole. Sovimme että teen työllistymissuunnitelmani tällä kertaa itse, joten tämäkin seikka mahdollisesti lyhensi puhelun kestoa. Tällä perusteella tämänkertainen ”työkkärin täti” saa soitettua 2 – 4 kertaa enemmän puheluita kuin tuo aikaisempi soittelija.


Tässä vielä kommenttia kvartaalihaastatteluista:

”TE-toimistojen johtajat pitävät vuoden alusta alkaneita määräaikaishaastatteluja sinänsä hyödyllisinä, mutta kaikkia TE-palvelujen asiakkaita kolmen kuukauden aikavälin noudattaminen tai henkilökohtainen haastattelu ei hyödytä.
"Haastattelu täytyy mekaanisesti aina tehdä, vaikkei asiakkaalla olisi tarvetta yhteydenottoon", sanoo Hämeen TE-toimiston johtaja Harri Jokinen. Jokisen mielestä olisi tarpeen linjata, missä tilanteissa työttömälle ei välttämättä tarvitse soittaa kolmen kuukauden välin.”


maanantai 5. maaliskuuta 2018

Älkää kysykö minulta missä olen töissä!


Onneksi minun ei tarvitse kovinkaan usein tavata mieheni sukulaisia eikä myöskään omia* sellaisia sukulaisia, joita näen harvoin. Jossain vaiheessa joku väistämättä kuitenkin esittää minulle erittäin kiusallisen kysymyksen siitä, missä olen töissä. En ole yhtään missään töissä enkä näillä näkymin tule jatkossakaan olemaan! Olisiko kysyjä silloin tyytyväinen saamaansa vastaukseen?

Tämä silloin tällöin esitettävä kysymys pitää yrittää kiertää sanomalla jotain epämääräistä tyyliin: ”En ole tällä hetkellä töissä” (ihan niin kuin tulisin joskus olemaan…) tai olen ”kotirouva” tai ”opiskelen” (vaikka en opiskelisikaan). Onneksi tuoreimmassa synttärikahvittelutilaisuudessa ei kukaan ehtinyt ottaa puheeksi tätä minulle tuskallista puheenaihetta. On aivan tarpeeksi suuri henkinen kärsimys olla työpaikattomana vastoin omaa toivettaan, vaikka pelkästään kärvistelee asian kanssa ihan keskenään eikä joudu juurikaan puhumaan siitä muille.


*Jälleen kerran jouduin myöntämään työpaikattomuuteni eräissä sukujuhlissa kysyttäessä (kysyjänä yksi serkuistani) missä olen töissä. No en missään; olen ”kotirouva olosuhteiden pakosta”, koska en vain saa työpaikkaa mistään! Että se voi olla noloa…
Työpaikattomuus-nujertaa-ja-nöyryyttää

torstai 1. maaliskuuta 2018

Kommentista (ja ”kivasta” työnteosta)


Tässä on mielestäni jokseenkin lapsellinen ja aliarvioiva kommentti kirjoitukseeni ”Alanvaihto ei onnistu(nut)”:
”Tämähän on ollut hyvä keskusteluketju. Sinua yritetään positiivisessa hengessä potkia eteenpäin. Yritä kuitenkin miettiä, mitä myytävää sinulla on työnantajalle. Eivät työpaikat ole mitään kivan tekemisen kerhoja, joihin "halutaan mukaan". Työnantaja haluaa sinulta työpanoksen, jonka voi myydä eteenpäin. Olet vielä suhteellisen nuori ja työuraa toistakymmentä vuotta jäljellä. Hanki uusi tutkinto joltain työllistävältä alalta. Muuta tarvittaessa työn perässä. Tutki työmahdollisuuksia muista pohjoismaista. Rakenna uusi perustus, miltä voit ponnistaa.”

Melko naurettava ajatus, että minä jotenkin kuvittelisin työpaikkojen olevan jotain ”kivan tekemisen kerhoja”. On minulla sen verran työkokemusta useilta työpaikoilta, että tiedän niissä usein olevan kaikkea muuta kuin kivaa. Valitettavasti olen kuitenkin joutunut näkemään joitakin sellaisia henkilöitä, joilla on juuri tämä kerhossa olemisen asenne ”ompeluseuran” pitämisineen, olemattomine työmoraaleineen ja kehnoine työtaitoineen. Tämä oli tosin ennen syksyä 2008. Toivottavasti nykypäivänä tällaiset henkilöt on jo karsittu työpaikoilta pois! Kyllä töihin pääseminen niin tiukassa on*, ettei luulisi enää ainakaan tuollaisten henkilöiden enää töitä saavan, kun ei töihin pääse jotain osaavana, korkean työmoraalin omaavana ja töissä vain työhön keskittyvänä. (Lisäksi olen hakenut töihin sellaisille aloille, joissa ei todellakaan myydä työtä asiakasyrityksille, joten tuon työpanokseni eteenpäin myymisen voi unohtaa.)


*Hyvä hakija

Kiitämme mielenkiinnostasi organisaatiossamme avoimena ollutta tehtävää kohtaan. Olemme nyt tehneet valintamme, ja valitettavasti et tällä kertaa tullut valituksi. Toivottavasti olet jatkossakin kiinnostunut avoimista tehtävistämme. Voit seurata työpaikkailmoitteluamme osoitteessa…

Olin toki kiinnostunut ja kävin jopa yhdessä työhaastattelussa, mutta organisaationne ei ollut kiinnostunut minun työpanoksestani! Ymmärrän olla jatkossa enää seuraamatta työpaikkailmoitteluanne.