Ensinnäkin, olen tähän mennessä menettänyt saamatta jääneen palkan muodossa kymmeniä tuhansia euroja. Toiseksi, työ merkitsee toimeentulon lisäksi sosiaalisia suhteita ja kuulumista työyhteisöön. Kotona yksin ja tylsistyneenä kököttäessä ei tunne kuuluvansa mihinkään. Kolmanneksi, mielekkään työn myötä pääsisi myöskin käyttämään taitojaan sekä kehittämään kykyjään ja osaamistaan. Mikä kehittyy kotona turhautuessa? Ainoastaan vitutus kehittyy eikä mikään muu!
Mitä sitten saan tai "hyödyn" työttömänä olemisesta? En yhtään mitään.
torstai 29. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kelpaamattomuudestani
Kuten on jo tullut tähän mennessä selväksi, en kelpaa
- alkuperäiseen koulutuksenmukaiseen ammattiini insinööriksi, koska koulutukseni ja työkokemukseni on vanhentunut (ja olen itsekin vanhentunut).
- toiveammattiini, koska työkokemukseni siltä alalta jäi valitettavan lyhyeksi ja siitäkin on jo kulunut liian kauan aikaa.
- hankkimani tuoreen koulutuksen alalle, koska minulla ei ole siitä (työharjoittelua lukuun ottamatta) yhtään työkokemusta.
Kelvatakseni jonnekin minun pitäisi aina olla jotain muuta
kuin olen. Kelpaamattomuus todella syö ihmistä! Kyllä minä niin olen sen takia mieleni
pahoittanut – aivan liian monta kertaa.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Kolme ja puoli vuotta
Tänään olen ollut työttömänä 3,5 vuotta eli 42 kuukautta tai 1277,5 vuorokautta.
Yhteensä 30660 tuntia, josta karkeasti kolmasosa olisi ollut työaikaa (miinus lomat ja viikonloput), kolmasosa nukkumista ja kolmasosa vapaa-aikaa. Minun kohdallani kaksi kolmasosaa on ollut sitä vapaa-aikaa nukkumisen lisäksi...
Lasken montako työpäivää ja -tuntia tuossa ajassa olisi ollut:
1 vuosi = 12 kk jos lomaa on 1 kk, jää 11 kk
työpäiviä/kk noin 20 = 220 työpv/ vuosi
220 * 3,5 v = 770 työpv
770 * 7,5 = 5775 työtuntia
Mahdollisuuteni työllistyä ovat käytännössä enää vuokratyö (vuokratyönantaja on kyllä kiinnostunut minusta, mutta heidän asiakkaansa ei ole) tai vuorotteluvapaan sijaisuus. Olen äskettäin laittanut kaksi hakemusta vuorotteluvapaan sijaisuuksiin. Taitaa vain olla niin, että niihinkin on runsaasti hakijoita, joista valita kokenein ja mieleisin. Vuorotteluvapaan sijaisuuskin jää siis vain teoreettiseksi mahdollisuudeksi. Oljenkorsiin takertumistahan tämä vain on ja turhan toivon ylläpitämistä!
Yhteensä 30660 tuntia, josta karkeasti kolmasosa olisi ollut työaikaa (miinus lomat ja viikonloput), kolmasosa nukkumista ja kolmasosa vapaa-aikaa. Minun kohdallani kaksi kolmasosaa on ollut sitä vapaa-aikaa nukkumisen lisäksi...
Lasken montako työpäivää ja -tuntia tuossa ajassa olisi ollut:
1 vuosi = 12 kk jos lomaa on 1 kk, jää 11 kk
työpäiviä/kk noin 20 = 220 työpv/ vuosi
220 * 3,5 v = 770 työpv
770 * 7,5 = 5775 työtuntia
Mahdollisuuteni työllistyä ovat käytännössä enää vuokratyö (vuokratyönantaja on kyllä kiinnostunut minusta, mutta heidän asiakkaansa ei ole) tai vuorotteluvapaan sijaisuus. Olen äskettäin laittanut kaksi hakemusta vuorotteluvapaan sijaisuuksiin. Taitaa vain olla niin, että niihinkin on runsaasti hakijoita, joista valita kokenein ja mieleisin. Vuorotteluvapaan sijaisuuskin jää siis vain teoreettiseksi mahdollisuudeksi. Oljenkorsiin takertumistahan tämä vain on ja turhan toivon ylläpitämistä!
maanantai 19. marraskuuta 2012
Miten minusta tuli köyhä/ miksi minusta ei tullut rikasta?
Aamulehden jutun ”Yhä useampi on varakas” (7.11.2012)
52 900 henkilöä on
rikastunut säästämällä suurista
tuloistaan (sis. pääomatulot)
17 700 henkilöä on rikastunut työnteolla ansaitsemalla yli 100 000 €
vuodessa
10 000+ henkilöä on
rikastunut sijoittamalla
9000 kotitaloutta on
rikastunut perimällä
7200 henkilöä on
”saanut paljon rahaa” myymällä
yrityksensä
ja 800 henkilöä on
rikastunut lottoamalla.
Katsotaanpa omaa tilannettani: Säästäisin pienistäkin palkkatuloista, mutta nyt niitä ei ole minulla
lainkaan. Työmarkkinatuesta ei säästöön jää mitään. En ole koskaan saanut hyvää
palkkaa, joten rikastuminen työnteolla ei olisi mahdollista, vaikka
työpaikka minulla olisikin. Sijoittamista
en ole koskaan uskaltanut kokeilla; siinä olisin varmaan menettänyt vähätkin
rahani… Perintöä en odota, koska minulle on ensinnäkin tärkeintä se, että vanhempani
ovat elossa. Olen jäänyt ainoaksi perilliseksi ja isäni mukaan: ”Lapset eivät peri.”
Aha? Ehkä hän on tehnyt minut perinnöttömäksi
ja testamentannut omaisuutensa suoraan minun lapsilleni? Joka tapauksessa en
laske perinnön varaan mitään enkä mahdollista perintöä innokkaasti odottele! Jos
minulla olisi yritys, se olisi
todennäköisesti toiminimi, jolla ei olisi yhtään asiakasta… Siitä ei siis kukaan olisi kiinnostunut
maksamaan senttiäkään. Myös hyvät liikeideat ovat kovin vähissä. Lottoamalla silloin tällöin en ole
onnistunut saamaan kun 4 oikein tai 4 ja lisänumeron oikein - niillä summilla
ei rikastuta!
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Työllistymiseni esteitä
Kuten
olen ennenkin todennut, työllistymiseni suurimpia esteitä ovat ikäni,
työttömyyteni sekä tietenkin kilpailutilanne työmarkkinoilla (eli muiden
hakijoiden paremmuus ja avoimien työpaikkojen vähäinen määrä). Käsittelen näitä seikkoja tässä hieman tarkemmin:
Olen keski-ikäinen nainen. Minua ei palkkaa töihin keski-ikäinen mies, koska en läpäise ns. tuijotustestiä eli en ole (enää) katseenkestävä. Minulla on ryppyjä, juonteita ja hieman alaspäin valahtaneet kasvonpiirteet, mutta niin on tällä keski-ikäisellä haastattelijallakin. Samalla tavalla miehiä koskee hormonikato ja rupsahtaminen keski-iässä kuin naisiakin... Keski-ikäinen mies kuitenkin palkkaa keski-ikäisen miehen töihin!
Olen pitkäaikaistyötön. Tästä syntyy sellainen kierre, että kukaan ei (enää) ota minua töihin, koska en ole muuallekaan kelvannut. Miksi joku ottaisi minut töihin, kun eivät muutkaan huoli/ ole huolineet?
Kilpailutilanne työmarkkinoilla on vähäisestä ja koko ajan vähenevästä työpaikkojen määrästä johtuen erittäin kova. Kilpailussa pärjätäkseen on oltava juuri sellainen kuin työnantaja haluaa ja hakee (koska on mistä valita). Aina tuntuu löytyvän kaikki vaatimukset täyttäv(i)ä tai ylittäv(i)ä henkilö(itä). Mitä mahdollisuuksia minulla tässä kilpailussa sitten on? Ei yhtään mitään!
Olen keski-ikäinen nainen. Minua ei palkkaa töihin keski-ikäinen mies, koska en läpäise ns. tuijotustestiä eli en ole (enää) katseenkestävä. Minulla on ryppyjä, juonteita ja hieman alaspäin valahtaneet kasvonpiirteet, mutta niin on tällä keski-ikäisellä haastattelijallakin. Samalla tavalla miehiä koskee hormonikato ja rupsahtaminen keski-iässä kuin naisiakin... Keski-ikäinen mies kuitenkin palkkaa keski-ikäisen miehen töihin!
Olen pitkäaikaistyötön. Tästä syntyy sellainen kierre, että kukaan ei (enää) ota minua töihin, koska en ole muuallekaan kelvannut. Miksi joku ottaisi minut töihin, kun eivät muutkaan huoli/ ole huolineet?
Kilpailutilanne työmarkkinoilla on vähäisestä ja koko ajan vähenevästä työpaikkojen määrästä johtuen erittäin kova. Kilpailussa pärjätäkseen on oltava juuri sellainen kuin työnantaja haluaa ja hakee (koska on mistä valita). Aina tuntuu löytyvän kaikki vaatimukset täyttäv(i)ä tai ylittäv(i)ä henkilö(itä). Mitä mahdollisuuksia minulla tässä kilpailussa sitten on? Ei yhtään mitään!
perjantai 9. marraskuuta 2012
Ei kannata hakea koulutusta ja kokemusta vastaamatonta työpaikkaa!
Koska olen epätoivoinen työllistymiseni suhteen, päätin kokeilla muutaman koulutusta ja kokemustani vastaamattoman työpaikan hakemista. Nämä työtehtävät o(li)vat sellaisia, jotka kuka tahansa voi oppia tekemään koulutus-/kokemustaustasta riippumatta, toisessa jopa mainittiin tehtävään kouluttamisesta. Tänään tuli jo ensimmäinen "tällä kertaa sinua ei valittu"-sähköposti oikein kahteen kertaan, että varmasti tulee perille... (Ymmärränhän minä vähemmälläkin ettei ilman haastattelukutsua minnekään "valita".) Mitä siis hyödyttää hakea tällaisia paikkoja, kun kerran haastatteluun kutsumattomuus on varmaa? Tietenkin hakijoita saattaa olla sat(oj)a, mutta silti tuntuu jotenkin hyödyttömältä touhulta kun jo hakemusta lähettäessään tietää, miten siinä tulee käymään. Ainoa todellinen mahdollisuus päästä haastatteluun on koulutusta ja /tai kokemusta vastaavissa työpaikoissa ja niittenkään kohdalla tämä ei ole mitenkään varmaa, kuten tiedetään. Mahdolliseen haastatteluun homma sitten viimeistään kaatuu... Kyllä tämä niin turhauttavaa touhua on! Mitä tahansa tekeekin, aina joutuu pettymään.
torstai 8. marraskuuta 2012
Miltä työttömästä todella tuntuu?
Miltä työttömästä tuntuu nähdä kaupungilla entinen kollega (joka
en edelleen samassa työpaikassa, missä olimme 20 vuotta sitten) juuri silloin,
kun on itse saanut kuulla tulleensa hylätyksi
rekrytointiprosessin jatkosta?
Miltä työttömästä tuntuu katsella sellaisten henkilöiden
LinkedIn -profiileja joilla on pitkä ura
sillä alalla tai työpaikalla, jonne hän epätoivoisesti yrittää hakea
työpaikkaa koskaan saamatta?
Miltä työttömästä tuntuu kuulla jossain (esim. mieheni
työpaikalla) olevan tulossa työpaikkoja
auki, kun työtön tietää ettei kelpaa sinne edes vessan siivoojaksi?
Minusta ainakin tuntuu ihan helvetin paskalta (pardon my French)! Työttömäksi joutuminen
on paskaa, työttömänä oleminen on paskaa ja työttömänä pysyminen se vasta
paskaa onkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)