Työttömyysuupumus, osa 2

Täällä kirjoitetaan työn sankarien työuupumuksesta, mutta myös työtön todellakin voi uupua - ja uupuukin. Jos vastaat myöntävästi useampaan näistä kysymyksistä, saatat kärsiä työttömyysuupumuksesta:

Kolottaako, masentaako? (Somaattiset oireet)

Uupumuksella on suuri vaikutus ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Se lisää riskiä sairastua esimerkiksi masennukseen. Myös erilaiset kehon kivut voivat piinata uupunutta.

Eikö mikään määrä unta riitä? (Univaikeudet)

Työttömyysuupumus nimensä mukaisesti uuvuttaa. Sen aiheuttama väsymys ei kuitenkaan mene nukkumalla ohi. Jos mikään määrä unta ei virkistä, päivisin kuluu litra kahvia ja työttömyyspäivän aikana pää nuokkuu, kyseessä saattaa olla työttömyysuupumus.

Unohteletko asioita, etkö pysty tekemään päätöksiä, onko keskittyminen vaikeaa, itkettääkö?

Uupuneen aivot hyrräävät ylikierroksilla. Tunteiden käsitteleminen ja järkevä ajattelu saattavat muuttua vaikeiksi. Jatkuva stressi voi aiheuttaa muistihäiriöitä ja keskittymisongelmia. Lisäksi se saattaa tehdä päätöksenteosta hankalaa. Myös jatkuva itkuisuus on yleinen merkki työttömyysuupumuksesta.

Etkö jaksa nähdä ystäviäsi, tiuskitko kumppanillesi?

Läheiset huomaavat usein ensimmäisenä, jos ihminen stressaa liikaa. Jokainen näyttää stressinsä eri tavoin. Eräs haluaa olla yksin. Toinen tiuskii työttömyyspäivän jälkeen (tai sen aikana).

Seuraako työttömyys kaikkialle?

Kun illan viimeinen ja aamun ensimmäinen ajatus liittyvät työpaikattomuuteen, hälytyskellojen tulisi soida.

Suhtaudutko työpaikattomuuteesi kyynisesti?

”En viitsi edes yrittää kunnolla, kaikki menee kuitenkin pieleen.” Jos työnhaku näyttäytyy vain sarjana epäonnistumisia, syynä saattaa hyvinkin olla työttömyysuupumus. Työttömyysuupumus ajaa peruspositiivisenkin tyypin helposti synkkyyteen.

Eikö työnhaku motivoi, etkö saa siitä iloa, tunnetko olevasi huonompi työnhakija kuin aiemmin (tai huonompi kuin muut työnhakijat)?

Uupuneena ”unelmienkin” työn hakeminen näyttäytyy raskaana pakkopullana. Työnhaku ei tunnu mielekkäältä vaan enemmänkin taakalta.

Työttömyysuupumukseen ajautuvat ovat usein ahkeria ja hyviä työnhakijoita ja -tekijöitä. Uupumus saa heidät kuitenkin ajattelemaan, että he eivät yllä vaatimusten tasolle.
 
(Itse vastaan myöntävästi neljään näistä seitsemästä kysymyksestä.)

ttl.fi/työpiste/voiko-työttömälläkin-olla-työuupumus/
(Ei tietenkään voi, mutta työttömyysuupumus hänellä voi olla!)

vauva.fi/keskustelu/voiko-työtön-uupua

2014/10/työttömyysuupumus

Työttömyyden sietämätön rasittavuus

Työpaikattomuus ja työttömänä kärvistely on vaativaa, vaikka työttömiä työnhakijoita ei työnantajien taholta arvosteta pätkän vertaa. Olisi kyllä syytä arvostaa, koska työttömyys vaatii pitkäjänteistä sinnittelyä ja sietokykyä sekä nousemista aina uudelleen syvästä alhosta työnhaun pettymysten jälkeen. Oman kokemukseni mukaan jokaisen työhaastattelun jälkeen toivo työnsaannin suhteen laskee alemmalle tasolle kuin se oli ennen työhaastattelua! Kun edes rekrytointiprosessia ei aina osata tai haluta viedä kunnolla loppuun asti… Tähän mennessä jos haastattelukutsu on tullut sähköpostitse, myös hylsy on tullut samaa reittiä ja silloin kun kutsu on tullut puhelimitse, hylkäys on tullut puhelinsoitolla. 

No, tässä viimeisimmässä tapauksessa ei tullut minkäänlaista viestiä millään välineellä ennen kuin itse kysyin ja sain vanhan tutun ”tällä kertaa valinta ei kohdistunut…” – vastauksen, joka saadaan tyypillisesti silloin, kun hakijaa ei ole kutsuttu työhaastatteluun. Työhaastattelussa kuitenkin sanottiin, että kaikille ilmoitetaan ja puhe oli (haastattelu oli keskiviikkona), että samalla viikolla tehdään valintapäätös. Puolentoista viikon kuluttua haastattelusta laitoin sähköpostia ja kysyin tilannetta, ehkä olin vain liian hätiköivä?

En tosin kokenut työtehtävää omakseni, varsinkaan kun se ei olisi ollut vuorotteluvapaalle jääneen henkilön tehtävien tuuraamista, vaan kokonaan uusi, hieman epäselvältä ja ns. haasteelliselta kuulostava tehtävä. Mieluiten astuisin jonkun saappaisiin enkä ”tienraivaajaksi”. No, valintaraatikin lienee päätellyt ettei minusta olisi ollut hommaan. Tämä ei valitettavasti vaikuta työnhakuitsetuntoa kohottavasti, vaan taas ajattelen olevani huonompi kuin muut ja että en kelpaa ikinä minnekään jne. Työhaastattelussa kokee tekevänsä parhaansa ja antavansa kaikkensa, mutta mikään ei koskaan riitä. Tällaista työttömän työnhaku on ja taas pitäisi nousta ja jaksaa sinnitellä kohti seuraavaa hylkäämistä! Kyllä meidän työpaikattomien sitkeyttä olisi rekrytoijien syytä pitää positiivisena seikkana haastateltavia ja työntekijöitä valittaessa!

Lisäys:

Täällä on oikein hyvä kirjoitus samalla otsikolla. (En ollut nähnyt sitä ennen omaa otsikointiani, joten ihan "toisistamme riippumatta" meillä sattuu olemaan sama otsikko.)

Työttömyyssuhde-eduttomuus

Työttömänä oleminen eli työpaikattomuus ja työsuhteettomuus on edutonta, kohtuutonta ja suhteetonta. Kohtuutonta on esimerkiksi työpaikattoman maksaa surkeasta työmarkkinatuestaan jumpan kausimaksu, kun työlliset elvistelevät sporttipassillaan, jonka he saavat PALKAN lisäksi! Työnantaja tukee työntekijöiden jaksamista tarjoamalla heille sporttipassin, joka on työsuhde-etu.

Kuka tukee työttömän jaksamista? EI KUKAAN! On toki työpaikattoman oma vika, kun hän ei ”mene” töihin eikä varsinkaan mene hyväpalkkaiseen työhön, vaikka sellaisia toki kaikille halukkaille tarjolla on, kuten todellisuudesta vieraantuneet poliitikot kertovat. On erittäin ikävää, kun ei ole työsuhde-etuja, vaan niiden sijaan on työttömyyssuhde-eduttomuus. Toki minä harrastan liikuntaa itseni vuoksi enkä yhdenkään (potentiaalisen tai muun) työnantajan vuoksi. Siitä huolimatta tämä tilanne ottaa todella päähän! Työttömille annettavat alennukset ovat mitättömiä tai niitä ei ole lainkaan.

Lisäksi työpaikaton joutuu tinkimään esim. säännöllisistä terveystarkastuksista, kuten hammaslääkärikäynneistä. Tähän asti olen vuosikaudet käynyt säännöllisesti hammastarkastuksessa samalla hammaslääkärillä - olin työttömänä tai en. Viime vuonna jätin ensimmäistä kertaa menemättä johtuen siitä, että työmarkkinatukeni on nyt pienempi kuin koskaan aikaisemmin (ilman lapsikorotuksia) ja lisäksi idioottimainen aktiivimalli vähensi pientä rahaa vielä entisestään.

Työnhakukaavio

Seitsemän vuotta sitten – ja edelleen

Kirjoitin näin seitsemän vuotta sitten - ja nyt olen jälleen samassa tilanteessa:

Ensin odottelin viikonlopun + kolme päivää haastattelussa käyntini jälkeen tietoa päätöksestä ja sittenhän se tuli ja epätietoisuus loppui siihen; niin taas kerran kävi, ettei minua valittu hakemaani työpaikkaan. Miksi sitten edes pääsen haastatteluihin vai onko minun haastatteluun kutsumiseni aina vahinko (ainakin se on ihme iästäni ja pitkästä työttömyydestäni johtuen)? Tuntuu ettei minulla todellista työllistymismahdollisuutta loppujen lopuksi kuitenkaan ollut! Minulle vain ei ole paikkaa tässä maailmassa eikä minua tarvita työelämässä. Hyvin masentavahan tilanteeni on eikä tästä näytä mitään ulospääsyäkään olevan. Työttömyys, turhautuminen ja tylsistyminen jatkuvat päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen…

Jälleen kerran on vahvistunut, etten ole se paljon puhuttu niin kutsuttu hyvä tyyppi. En sitten varmaankaan olisi sopinut porukkaan eikä minulla olisi ollut mitään tarjottavaa tai annettavaa yritykselle jatkossa tämän projektiluonteisen tehtävän, johon hain, päätyttyä? Elämäni olisi työllistyessäni vaikka voinut muuttua mielekkää(mmä)ksi, mutta ei sitten – ei väkisin! Ei koskaan eikä ikinä!

toivotontyoton.blogspot.com/2013/01/työttömyyteni-jatkuu-edelleen

Päivitys 16.1.2020:

Ensin odottelin viime perjantain ja nyt olen odottanut kolme päivää viikonlopun jälkeen työhaastattelun jälkeistä päätöstä epätietoisena ja odotan edelleen. Mitään ei ole työnantajasta kuulunut ja nyt mietin onko kenties työhön valitulle jo ilmoitettu ja muille ei, vai eikö mitään valintaa ole vielä tehty? Tosi ”kiva” on tällainen epätietoisuuden tila. Minun täytyy kohta itse kysyä asiaa työnantajalta, mikä on minun mielestäni heille noloa (eikä todellakaan minulle).

Kyllä minä tälläkin hetkellä mietin, että miksi edes mitään yritän, koska lopputulos näyttää olevan aina sama. Ensin haastattelukutsun tullessa herää toivo ja innostus, mutta haastattelun jälkeen seuraa musertava pettymys ja tässä tapauksessa epätietoisuus. Haastattelukutsu kirkastaa päivän, mutta sen jälkeen on pelkkää alamäkeä. En odota saavani työpaikkaa, mutta haluaisin kuitenkin tiedon asiasta. Surullisinta on ollut kiertää samaa kehää näin kauan tilanteeni muuttumatta miksikään.

Työnhakuvalmennuksesta

Tässä joitakin työnhakuvalmennuksessa ehdotettuja työllistymiskeinoja:

Vapaaehtoistyö, kevytyrittäjäksi ryhtyminen, osuuskuntaan liittyminen, henkilöstöpalveluyrityksen kautta työllistyminen sekä kuvan/ suosittelijan lisääminen CV:hen.

• En aio mennä vapaaehtoistyöhön, koska se aiheuttaisi minulle kustannuksia (minä tarvitsen rahaa) enkä voisi saada vapaaehtoistyössä minulta puuttuvia taitoja (kuten tiettyjen organisaatiokohtaisten ohjelmistojen käyttöä)
• En aio ryhtyä kevyt- enkä myöskään raskasyrittäjäksi (eli oikeaksi yrittäjäksi) ja syyn olen jo kertonut blogissani
• En aio liittyä mihinkään osuuskuntaan, koska se ei ole mikään taikasana töiden saamiselle
• Yhdestäkään ns. henkilöstöpalveluyrityksestä (eli vuokrafirmasta) en ole tähän mennessä saanut työpaikkaa eli sama kuin edellä: ne eivät ole mikään taikasana töiden saamiselle
• Suosittelija ja/ tai kuva CV:hen:

”Totta, sinulla tosiaan on jo hiottu, hyvä CV. Sinun tilanteessasi työllistymisen este on selkeästi sopivien työpaikkojen vähäisyys. Minulle tulee tästä CV:stä mieleen, että olisiko sinulla mainita jotakuta suosittelijaa CV:n lopuksi? Entäpä kuva, olisiko sitä mahdollista laittaa, jotta CV:stä tulee mieleen painuvampi ja lähestyttävämpi? Tämä siinä tilanteessa, jos haet avointa paikkaa ja hakijoita on kymmeniä. ”

Tässä kohtaa joudun toteamaan, että olen päässyt useisiin työhaastatteluihin ilman kuvallista CV:tä, ja melkein saanut vakituisen viran (jäänyt toiselle sijalle) ilman, että olisi kysytty yhtään suosittelijaa! (Suosittelijan toki kerron kysyttäessä.)

Kovasti on tullut valmentajalta kehuja hyvästä (rakenne) ja ”mielenkiintoisesta” (sisältö) CV:stäni, osaamiseni perusteluista työhakemusharjoituksessa ynnä muusta. Vaan ovatko työnantajat samaa mieltä (eräs työnantajan edustaja sanoi CV:täni kiinnostavaksi ,mutta ei silti ottanut minua töihin)?

Työnhakuvalmennuksen jälkeen olen aivan yhtä työtön kuin aikaisemminkin. Vika on toki minussa, koska en innostu ”työn tekemisen uusista tavoista” tai työnantajien kontaktoimisesta umpimähkään. Työpaikan saamiseen ei ole olemassa ns, poppakonsteja, vaan sattumalla ja suhteilla on isoin merkitys.

Ulkopuolinen

Ulkopuolisuuden tunne vaivaa lähes aina ja melkein kaikkialla:

Olen ulkopuolinen työelämästä ja jatkuvasta töistä puhumisesta! Olen myös ulkopuolinen kulutus”yhteiskunnasta”, mutta se on hyvää ulkopuolisuutta.

”Koin valtaisan ulkopuolisuuden tunteen käydessäni syömässä eräässä työpaikkaruokalassa. Kun en kuulu siihen joukkoon, joka siellä käy työpaikaltaan lounastauolla enkä tule koskaan kuulumaankaan. Minulta on yksinkertaisesti sanottuna pääsy kielletty siihen maailmaan! Kyllähän aina välillä tulen miettineeksi sitä, että mitä noilla toisilla on mitä minulla ei ole. Jotakin heillä sitten vaan on, koska minä joudun tekemään palkatonta työssäoppimista aivan toisenlaisessa maailmassa/ työympäristössä kuin he - eikä minua siihen työympäristöön hyväksytä.”

2015/02/niin-ulkopuolinen-kuin-ikinä-voi-olla

Olin äskettäin jälleen kerran syömässä eräässä työpaikkaruokalassa. Onnellisten(?) työpaikallisten henkilöiden tarkkailu herättää minussa aina ristiriitaisia tunteita:
Haluaisinko itse olla heidän joukossaan? Miksi en ole siellä? Voisinko olla siellä? Olisiko minulle edes mahdollista enää päästä tuohon joukkoon ja osalliseksi työelämästä?
Mitkä ovat heidän ansionsa minuun verrattuna, ja mistä johtuu se seikka, että he ovat siellä ja minä en? Miten voi kaksi täysin erilaista maailmaa edes kohdata samassa tilassa? jne. jne. Maailmat kohtaavatkin vain fyysisesti, mutta eivät koskaan henkisesti!

Myös työhaastatteluissa (kävin ”taas” yhdessä työpaikkahaastattelussa) saatan tuntea itseni valtavan ulkopuoliseksi ja täysin eri maailmasta olevaksi kuin nämä jopa 15 vuotta samassa työpaikassa olleet. Nämä kaksi ryhmää (pitkäaikaistyölliset ja pitkäaikaistyöpaikattomat) ovat täysin vieraantuneet toisistaan.

Tulevaisuudenuskoa ei ole

Tulevaisuus nähdään yhä synkempänä: 

”Kansalaiset arvioivat maailman, Euroopan ja Suomen tulevaisuuden kehittyvän 20–30 vuoden kuluessa huonoon suuntaan. Tämä käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta. Vastaajina oli hieman yli tuhat 18–79-vuotiasta suomalaista.”

https://www.aamulehti.fi/

”Synkin arvio tulevasta saadaan työttömiltä.”

Ei ole mikään ihme! Työttömän nykyisyys on synkkä ja tulevaisuus vielä synkempi. 

”Ansiotasokin näkyy uskossa tulevaan. Yli 85 000 euroa vuodessa ansaitsevat luottavat niin maailman, Euroopan kuin koko Suomen hyvään kehitykseen muita tuloluokkia enemmän.”

No, daa! Itse vuonna 2019 alle 6000 euroa käteen (14 kertaa vähemmän kuin mainittu summa) ”ansainneena” en yhtään ihmettele ansiotason vaikutusta tulevaisuuden(epä)uskoon. 

Koen, että minun pitäisi ansaita ainakin 18 000 € vuodessa nettona (kolme kertaa enemmän kuin nyt saan) jaksaakseni pitää yllä jonkinlaista uskoa tulevaisuuteen. Paljon en pyydä, mutta mitään en saa!

Hyvästit aktiivimallille

Aktiivimalli varasti minulta kahden vuoden aikana yhteensä noin 850 €. Jokainen euro niistä olisi ollut tarpeeseen! Myöskään viime tipassa ”työllistymistä edistävään toimenpiteeseen” osallistumiseni ei enää auttanut, koska se tapahtui tavallaan liian myöhään. (Tarkoitan sitä, että aktiivimallivähennys poistuu nyt joka tapauksessa osallistumisestani riippumatta.) Toki sain kulukorvausta ja korotettua päivärahaa ”aktiivisuus”-päivieni osalta. Joka tapauksessa emme todellakaan jää kaipaamaan aktiivimallia!

Viisisataa euroa kuukaudessa käteen on suomalainen painajainen/ häpeä! Häpeä ei ole työttömän, vaan ihan jonkun muun tahon eli päättäjien.

Pave Maijanen: Suomalainen unelma

Aktiivimallin kehittänyt oikeistohallitus ei olisi korottanut työttömyyskorvauksia, vaikka ne ovat olleet jo vuosikaudet ilman minkäänlaista korotusta. En voi käsittää tällaista työttömien, köyhien ja huono-osaisten halveksimista ja suoranaista vihaamista!

”Miksi he eivät MENE töihin?”

”Miksi he eivät MENE HYVÄPALKKAISIIN töihin?” (Kuten kokoomuslaiset hyvä veli- kerholaiset suhteilla menevät.)

Miksi he eivät syö leivoksia, jos leipää ei ole?!

Pelle Miljoona: Leipäjonossa on tunnelmaa