lauantai 25. tammikuuta 2020

Työttömyyden sietämätön rasittavuus


Työpaikattomuus ja työttömänä kärvistely on vaativaa, vaikka työttömiä työnhakijoita ei työnantajien taholta arvosteta pätkän vertaa. Olisi kyllä syytä arvostaa, koska työttömyys vaatii pitkäjänteistä sinnittelyä ja sietokykyä sekä nousemista aina uudelleen syvästä alhosta työnhaun pettymysten jälkeen. Oman kokemukseni mukaan jokaisen työhaastattelun jälkeen toivo työnsaannin suhteen laskee alemmalle tasolle kuin se oli ennen työhaastattelua! Kun edes rekrytointiprosessia ei aina osata tai haluta viedä kunnolla loppuun asti… Tähän mennessä jos haastattelukutsu on tullut sähköpostitse, myös hylsy on tullut samaa reittiä ja silloin kun kutsu on tullut puhelimitse, hylkäys on tullut puhelinsoitolla. 

No, tässä viimeisimmässä tapauksessa ei tullut minkäänlaista viestiä millään välineellä ennen kuin itse kysyin ja sain vanhan tutun ”tällä kertaa valinta ei kohdistunut…” – vastauksen, joka saadaan tyypillisesti silloin, kun hakijaa ei ole kutsuttu työhaastatteluun. Työhaastattelussa kuitenkin sanottiin, että kaikille ilmoitetaan ja puhe oli (haastattelu oli keskiviikkona), että samalla viikolla tehdään valintapäätös. Puolentoista viikon kuluttua haastattelusta laitoin sähköpostia ja kysyin tilannetta, ehkä olin vain liian hätiköivä?

En tosin kokenut työtehtävää omakseni, varsinkaan kun se ei olisi ollut vuorotteluvapaalle jääneen henkilön tehtävien tuuraamista, vaan kokonaan uusi, hieman epäselvältä ja ns. haasteelliselta kuulostava tehtävä. Mieluiten astuisin jonkun saappaisiin enkä ”tienraivaajaksi”. No, valintaraatikin lienee päätellyt ettei minusta olisi ollut hommaan. Tämä ei valitettavasti vaikuta työnhakuitsetuntoa kohottavasti, vaan taas ajattelen olevani huonompi kuin muut ja että en kelpaa ikinä minnekään jne. Työhaastattelussa kokee tekevänsä parhaansa ja antavansa kaikkensa, mutta mikään ei koskaan riitä. Tällaista työttömän työnhaku on ja taas pitäisi nousta ja jaksaa sinnitellä kohti seuraavaa hylkäämistä! Kyllä meidän työpaikattomien sitkeyttä olisi rekrytoijien syytä pitää positiivisena seikkana haastateltavia ja työntekijöitä valittaessa!

Lisäys:
Täällä on oikein hyvä kirjoitus samalla otsikolla. (En ollut nähnyt sitä ennen omaa otsikointiani, joten ihan "toisistamme riippumatta" meillä sattuu olemaan sama otsikko.)

9 kommenttia:

  1. Olen vuosikausia tehnyt äärimmäisen yksinkertaista rutiinityötä, joka kuluttaa ikääntyvän niveliä. Tämä hanttihomma katkaisi aikanaan työttömyyteni. Vitutusta on silti riittänyt vaikka kuinka + tunnetta elämän hukkaan valumisesta. Koetan silti olla kiitollinen, tulen toistaiseksi toimeen palkallani jos elän säästeliäästi.
    Toivon sinun löytävän toivoa ja iloa elämääsi tänä vuonna. T. Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kieltämättä ikävä tilanne, vaikka työpaikka sinulla onkin. Se ei valitettavasti useinkaan tarkoita mielekästä työtä hyvällä tai edes kohtalaisella palkalla, joten ymmärrän tuntemuksesi. Kiitos toivotuksestasi!

      Poista
  2. Tuollaisesta kyllä välittyy aivan tännekin asti todella kurja fiilis. Olet kuitenkin tosi fiksun oloinen ihminen ja täytyy hattua nostaa jaksamisesi johdosta, koska työttömyys työn hakemisen ohella on psyykkisesti äärimmäisen rasittavaa. Siinä helposti se oma minäkuva lyttääntyy epäterveesti jatkuvien hylkäämisten vuoksi ja ihminen alkaa pitämään itseään huonompana muihin verrattuna, mikä ei kuitenkaan yleensä ole totta.

    Itse uskon ehkä jopa hieman lapsellisestikin, että kaikella on tarkoituksensa ja moni ikävä asia on auennut minulle vasta vuosien jälkeen, että niinhän sen pitikin mennä jne. Työttömyyden hyvistäkin puolista tulisi osata nauttia, koska sitten siellä vanhainkodin kiikkutuolissa on turha itkeä sitä hukattua aikaa ja sadatella, että olisipa pitänyt tuota ja tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin minäkuvani on jo useasti kärsinyt pahoja kolhuja työnhaussa! Työttömyyden hyvät puolet alkavat olla vähissä silloin, kun työttömyysaika vain pitkittyy ja venyy venymistään. Silloin vanhainkodin kiikkutuoliin asti selviydyttyään joutuu itkemään vähävaraisuuttaan ja surkeaa tai olematonta eläkettään.

      Poista
  3. On vielä minunkim työtäni robottimaisempaa työtä olemassa tehtaissa. Jotkut työpäivät ovat kurjempia, jotkut kevyempiä. Mutta heti kun työ ei vaadi juuri mitään on liikaa mahdollisuuksia murehtia asioitaan töitä tehdessään. Hukkaan elämäni on viime vuosina mennyt monestakin syystä. Ehdottomasti pahinta minulle olisi ollut jäädä kaikkien työyhteisöjen ulkopuolelle, sittenkin vaikka työpaikoilla kyräillään, juorutaan jne. Viimeinkin se aktiivimalli-tukileikkuri poistettiin. Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin 2000-luvun alussa vuorotöissä elektroniikkatehtaassa ja siellä tehtävä työ oli juurikin sellaista todella robottimaista touhua. Työoloja kuitenkin paikkasivat mukavat työkaverit ja vuorotyölisät antoivat kivan bonuksen palkkaan. Työsuhde-etuihin kuuluivat myöskin runsas ja ilmainen aamiainen, virkistyspäivät bileineen ja saimme myös ilmaisia lippuja mm. jääkiekkomatseihin. Kun sen työn oppi, niin se meni ihan rutiinilla ja oli jopa mukavaa jutella työkavereiden kanssa siinä samalla ja yövuoroissa meillä oli tapana kuunnella radiosta legendaarista Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmaa.

      Elin silloin parasta nuoruusaikaani ja olin muuttanut yhteen ensirakkauteni kanssa. No nepä työt sitten loppuivat, kun YT:t paukkuivat ja tuotanto muutettiin Kiinaan, mutta siihen aikaan oli vielä kuitenkin nykyisyyteen verrattuna todella helppoa saada uutta työtä ja vaihdoinkin työpaikkaa ns. "lennosta". Käytännössä siis näin työkkärin nettisivuilla avoimen paikan ja soitin sinne ja muistaakseni kävin seuraavana päivänä työhaastattelussa, joka tuntui pikemminkin sellaiselta muodollisuudelta ja aloitin uudet työt heti alkavalla viikolla.

      Nykyisessä työpaikassani olen kuullut vanhemmilta työntekijöiltä hurjia juttua 80-luvun kulta-ajoista, jolloin kuulemma apupojallakin oli oma apulainen ja töitä riitti vaikka kuinka lähes kaikille jos vain suinkin olit järjissäsi ja halukas tekemään työtä.

      Joo, se Aktiivimalli oli kyllä kieltämättä syvältä. Työkaveri kertoi, että hän ei sen mukaan ollut tarpeeksi aktiivinen, vaikka oli sopinut töistä työnantajamme kanssa ja se leikkuri silti iski.

      Poista
    2. Omat hyvät ja huonot puolensa on sekä työyhteisöjen ulkopuolella että niiden sisällä. Työyhteisöjen ulkopuolella on kuitenkin ulkopuolisempi kuin missään työyhteisössä.

      Aktiivimallin ns. aktiivisuus oli erittäin rajatusti määriteltyä. Onneksi järki lopulta voitti!

      Poista
  4. Oletko kuullut tästä: Piece of Work on Pirkanmaan ELY-keskuksen asiakkailleen hankkimaa työvoimakoulutusta.
    https://projects.tuni.fi/piece-of-work/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tuota harkita, mutta minulla ei ole minkäänlaista taustaa digi- tai ohjelmistoteknologia-alalla, joten en välttämättä ole kovin haluttua opiskelija-ainesta, koska joutuisin nollasta aloittamaan.

      Poista