torstai 31. toukokuuta 2018

Soitto TE-toimistosta taas


Jälleen kerran sain soiton TE-toimistosta. Miksihän niitä tuntuu tulevan kovin usein? Kolmen kuukauden väli tuntuu siis lyhyeltä. Mitä järkeä on päivittää ns. työllistymissuunnitelma joka kerta? ”Koska hallitus on näin määrännyt”…

Puhelun asiat:
  •         työnhakusuunnitelman päivitys -> hyväksyntä tehtävä parin päivän sisällä
  •          nyt oli ensimmäisen kerran puhetta työkokeilusta, mutta, ei kiitos, en halua sellaista nöyryytystä!
  •          sanoin myös etten halua sitoutua CV:n laittamiseen CV-nettiin, koska koen sen(kin) täysin hyödyttömäksi:


Palkkatukipaikoista oli myös puhetta ja virkailija katsoi heillä tiedossa olevia paikkoja. Valitettavasti heti kun eräs paikka kuulosti kiinnostavalta, se ”olikin jo mennyt”.

Lopputulema:
Ei mitään minun kannaltani hyödyllistä



maanantai 28. toukokuuta 2018

Kaiken (tai ainakin työpaikattomuuden) turhuudesta


Ossi Nymanin kirjoittama Röyhkeys ei ole ollenkaan röyhkeä, vaan kirjan päähenkilö on empaattinen ja sympaattinen hahmo. Hän on myös helposti samastuttava inhimillisine piirteineen. Mielestäni kirja ja erityisesti sen Tampere-osa on ennen kaikkea onnistunut kuvaus kaiken työttömyyteen liittyvän turhuudesta; uravalmennuksen turhuudesta, uramahdollisuuksien esittelyn turhuudesta, TE-toimiston järjestämien tilaisuuksien turhuudesta, jne.

”Naisella oli ollut monenlaisia ammatteja, mutta hän oli halunnut tälle alalle, koska arveli, että tässä työssä näki kättensä jäljen eikä töitä tarvinnut ajatella sen jälkeen, kun työpaikan oven sulki perässään.”

”Uraohjaaja kysyi minulta innostuneena kiinnostiko minua kuljetusala, johon minä sanoin, että ei kiinnostanut ja ettei minulla ollut edes ajokorttia.”

Kirjan kolmeen osaan jakaminen kaupungeittain on hyvä idea. Kussakin kaupungissa on joku keskeinen tapahtuma, eli Turussa Bruce Springsteenin konsertti, Tampereella ns. uravalmennus ja Helsingissä kirjoittajakoulutus. Tampereella kuvatut paikat ovat myös minulle tuttuja, paitsi että Tampereella ei ole Hämeentietä vaan Hämeenkatu. TAKK:in tilat Nirvassa ja ”Kevättalon” tilaisuuden pitopaikka Hatanpään valtatiellä olivat helposti tunnistettavissa.

Tammikuussa 2017 olin itsekin muiden työpaikattomien kanssa Valtatie 30:ssä Spring Housen (”Kevättalon”) tilaisuudessa, jossa konsultti jauhoi ulkoa opeteltua mantraansa.


Tilaisuutta ei taaskaan pitäisi TE-toimisto itse vaan se oli ulkoistettu valmennustalolle, jonka nimi oli Spring House Oy. Heidät oli palkattu vain viestinviejäksi ja heiltä oli kenenkään turha kysellä mitään, varsinkaan vapaista työpaikoista.”

Kävin muutaman kerran työhönvalmentajalla Nirvassa Tampereen ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa, joissa myös Nymanin kirjassa käydään ”uravalmentajan” kanssa tutustumassa mahtaviin ”uramahdollisuuksiin”. 


”…kyllä minä tästäkin selviäisin, vaikka tuntuisi kuinka nöyryyttävältä kulkea täällä paikoissa, joissa ei yhtään halunnut olla…”

Henkilöiden kuvaus on kirjassa erityisen onnistunutta, koska kuvatunlaiset hahmot ovat tutunoloisia ja sellaisia voi todellakin kuvitella noihin ympyröihin. Hahmot perustunevatkin todellisiin kokemuksiin. Erityismaininnan annan kirjan kirjoitus- ja painovirheettömyydelle! Kirjan on kustantanut Teos ja se on tosiaankin oikoluettu ennen painamista. Nykyään on liiankin tavallista, että suomalaisissa kirjoissa on virheitä suunnilleen joka toisella sivulla. Sama ei muuten koske englanninkielisiä kirjoja, vaan ne ovat lähes aina virheettömiä. 


torstai 17. toukokuuta 2018

Kauanko työnhaku(a) kestää?


Turhautumista työnhaussa
Etenkin 50 vuotta täyttäneet sanovat, että työnhaku kestää vuosikausia, ja aina edes vuosien hakemisella ei saa työpaikkaa. Työnantajilla saattaa olla viisikymppisistä väärä mielikuva. Hakijoita tulisikin katsoa yksilöinä, ei massana.”

Omalla kohdallani työnhaku on nyt kestänyt joko yhdeksän vuotta tai kohta kaksi vuotta, laskutavasta riippuen. Sitä edellisellä kerralla työnhakua kesti nelisen vuotta. Työnhaku voi jatkua siihen asti kun pääsen eläkeikään (vaikka en eläkettä saisikaan), koska ei työpaikan saamisesta ole mitään takeita tai ”lupausta”! Ei onnistu minulta kesäsijaisuuden saaminen työkokemuksen hankkimista varten, ei vuorotteluvapaan sijaisuuteen pääsy, ei yhtään mikään!!

Työnhaku kestää siis joko eläkeikään tai kuolemaan asti, kumpi ensin tuleekaan. Vaikka saisin jonkin määräaikaisen työpaikan, myös silloin minun on jatkettava työnhakua edelleen. Olen nyt parin päivän sisällä saanut kolme täystyrmäystä työnhakuuni liittyen. Näitä ei kuitenkaan (olen näin netistä lukenut) ”pidä ottaa henkilökohtaisesti.” Työnhakua tehdään nimenomaan omalla persoonalla, joten miten voisin olla ottamatta henkilökohtaisesti toistuvia omaan persoonaani kohdistuvia hylkäyksiä?

maanantai 14. toukokuuta 2018

Hiljaista on ollut…


Kovin hiljaista on ollut rekrytointisektorilla. Eräästä paikasta ei ole vielä tullut edes ”Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut jne. – viestiä, vaikka tähän mennessä sieltä on se joka kerta tullut. Hiljaisuus ei toki ole mitään yllättävää, koska samanlaista on jatkunut kaikki nämä työpaikattomuusvuodet. Alkuvuonna on tosin vaikuttanut poikkeuksellisen vilkkaalta, koska kävin helmikuussa jopa yhdessä työhaastattelussa ja olin myös mukana yhdessä ”alkukarsinnassa” eli puhelinhaastattelussa. Nämä eivät kuitenkaan – jälleen kerran – johtaneet mihinkään.

Tällä hetkellä minulla on neljä ”työnhakua” (todellisia mahdollisuuksia saada työpaikkaa ei ole) menossa. Tuon jo mainitsemani syvän hiljaisuuden lisäksi on yksi haku vuorotteluvapaan sijaisuuteen sekä yksi paikka, johon liittyen mahdollisesti tulee kutsu erään netissä tehtävän testin tekemiseen. Kutsu testiin ei kuitenkaan tarkoita, että sen jälkeen pääsisi jatkoon. Sitten oli vielä yksi kesätyöpaikan(!) haku, josta myös on vallinnut erittäin syvä hiljaisuus. Kesätyöpaikat toki kuuluvat ensisijaisesti nuorille eikä heillekään taas näytä kaikille paikkaa riittävän… (Tästä aiheesta olisi minulla paljonkin sanottavaa, mutta taidan jättää tällä kertaa sanomatta!) Kesätyöpaikkaa kuitenkin hain saadakseni työkokemusta, mutta ei sitten – kesätyöthän ovat jo käytännössä alkaneet. Mainitsemani vuorotteluvapaan sijaisuus alkaisi jo viikon päästä, joten voinen ”olettaa” etten ole jatkossa myöskään sen suhteen, Minulla ei lisäksi ole kokemusta siitä, tästä ja tuosta, mitä ko. paikassa vaaditaan. Vuorotteluvapaan sijaisuuksiin saattaa usein olla sijainen jo valittuna, kenties joku ”tunnin tai päivän” työttömänä ollut?

tiistai 8. toukokuuta 2018

Nysse tuli 2


No niin, eilen saapui aktivoitumattomuustiedote eli päätös uudesta päivärahastani. En siis ollut tarkastelujakson aikana aktiivinen yhdelläkään kolmesta aktiivisuudeksi määritellystä tavasta. Täytyy vielä kerran sanoa, että kovin rajallista on aktiivisuuden tulkitseminen! Näillä mennään siihen asti, kun heinäkuussa putoan työmarkkinatuelle, joka puolestaan alenee vastaavalla tavalla, koska en ole ”aktiivinen”. Kiitos tästä kuuluu hallitukselle ja eduskunnalle. Mitään hyödyllisiä päätöksiä ne eivät saa aikaan.



Työllisyys muka kasvaa kohisten: propagandaa
Työllisyys kasvaa niin ”hurjaa vauhtia”, että minä en ole ehtinyt mukaan vauhtiin…


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Antimenestyjä


Kaltaiseni antimenestyjän ei todellakaan kannattaisi lukea mitään Talouselämä-lehden artikkeleita top 100-päättäjänaisista! (Päättäjänaiset ovat toimitusjohtajia, hallitusammattilaisia jne. ) Koska aviomiehelleni tulee mainittu lehti ammattiliiton jäsenetuna, niin selailen sen kuitenkin silloin kun lehti tulee. En sitten tiedä, miten puolueettomia nuo valinnat ovat, mutta joka tapauksessa huomioni kiinnittyi näiden naisten ikäjakautumaan. Joukossa ikäisiäni (51) naisia on noin 10 % ja 50–52 vuoden ikäisiä yhteensä 20 %. Tässä iässä siis pitäisi olla menestyvä päättäjänainen eikä suinkaan sellainen luuseri, joka ”kilpailee” pätkätöistä, joista maksetaan 1800 €/ kk. Toisaalta en ole koskaan ollut erityisen kunnianhimoinen, joten tavoitteisiini ei ole kuulunut saavuttaa mitään päättäjänaisen tai vastaavan asemaa – useimmat eivät toki sellaista koskaan saavutakaan. Nykytilanteeni on sellainen, etten minä todellakaan mitään tällaista ole kaivannut; jotain päättäjänaisen ja antimenestyjänaisen väliltä olisi ollut oikein toivottavaa. Tässä sitä aina vain ollaan työpaikattomana eikä mitään ulospääsyä tilanteestani (eli sisäänpääsyä työelämään) näytä olevan…


Vieläkin minua joskus kaivelee se seikka, ettei insinöörin urastani tullut mitään, ja nyt on liian myöhäistä. En sattunut ikinä olemaan urani kannalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai sitten tähdet eivät olleet suotuisassa asemassa tai jotain?

Tässä on kiinnostava juttu DI-naisista:
https://lehti.tek.fi/tyoelama/di-nainen-olisikin-mieluummin-laakari
(opistoinsinöörinaisista tuskin vastaavaa juttua löytyy, mutta kirjoitus lienee ainakin suuntaa antava)


Heikko työllisyystilanne ilmoitettiin TEKin työmarkkinatutkimuksessa useimmin syyksi siihen, että diplomi-insinöörit – miehet ja naiset – valitsisivat toisen koulutusalan. Avoimissa vastauksissa naiset mainitsivat syiksi myös kiinnostuksen kohteen muutokset, alun perin tehdyn väärän valinnan, tyytymättömyyden työn sisältöön, kehnot uramahdollisuudet ja riittämättömän palkan.”