keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ideat vähissä


Ideat alkavat olla minulta vähissä sekä tämän blogin suhteen (olenko jo sanonut kaiken sanottavani työttömyydestä moneen kertaan?) että varsinkin sen suhteen, mitä alkaisin jatkossa tehdä ikävystymisen, pitkästymisen ja turhautumisen välttämiseksi. Jäljelle jää enää itseopiskelu ja/ tai opiskelu avoimessa yliopistossa, koska työvoimapoliittiset koulutukset olen jo niin moneen kertaan nähnyt ja kokenut enkä ole niiden avulla työllistynyt. Avoimessa yliopistossa opiskelu olisi sekin vain ajankulua, koska ns. avoimen väylää, jolta avoimen yliopiston kautta pääsisi varsinaiseksi opiskelijaksi ei enää ole olemassa. Oikeaksi opiskelijaksi en pysty 200 €:n opintotuella lähtemään. Jos pääsisin ”työkkärin” hyväksymälle alalle opiskelemaan, saisin omaehtoisesta opiskelusta työmarkkinatuen + 9 € päivässä kahden vuoden ajan, mutta ei taida olla aivan yksinkertaista saada koulutuksia hyväksyttyä työvoimaviranomaisilla. Pari vuotta sitten yritinkin tätä, mutta minulla ei ollut silloin opiskelu mainittuna työllistymissuunnitelmassa ja koulutus olisi ollut erittäin ei-työllistävälle alalle, joten se tyrmättiin heti alkuunsa. Ihmettelen miksi silti ei-työllistäville aloille jatkuvasti järjestetään typo-koulutuksia?

Olin äskettäin tilanteessa, jossa pääsin näkemään töihin kelpaavia henkilöitä (naisia) työympäristössään. Tunsin itseni todella maan matoseksi, joka on siellä työvoimareservin alimman tunkion alimmassa pohjasakassa. Ero minun ja näiden naisten välillä ei voisi olla enää suurempi! Kaipaisin ideoita myös oman kelpaamattomuuteni kanssa toimeen tulemiseen ja ennen kaikkea tilanteeni (joka ei tästä tule muuttumaan) hyväksymiseen.  

maanantai 20. toukokuuta 2013

Neljä hukattua vuotta


Jäädessäni työttömäksi neljä vuotta sitten osasin odottaa, että tässä käy näin eli työttömyys ei lopukaan, mutta en kuitenkaan olisi halunnut uskoa sitä. Ensin ei ollut paikkoja mitä hakea, sitten ei tullut haastattelukutsuja ja kun niitä lopulta tuli, en saanut työpaikkaa. Nyt on taas se tilanne, ettei haastattelukutsuja enää tule. Neljä pitkää vuotta olen nyt siis hukannut saamatta palkkaa ja työkokemusta, kerryttämättä eläkettä tai opiskelematta uutta ammattia. Olen menettänyt ammatillisesti ja taloudellisesti todella paljon!

Yritän tässä väkisin vääntämällä etsiä mahdollisia hyviäkin puolia työttömyysvuosistani – huonoja puolia löytyy toki liiankin helposti.

Työttömyyden haittoja:
Palkan ja rahan puute
Osaamiseni on jäänyt käyttämättä
Ammatillinen kehittymiseni on pysähtynyt

Työttömyyden hyviä puolia:
Olen ollut lapsilleni läsnä ”kotiäitinä” koulujen kesälomilla, ja kun he tulevat koulusta kotiin.
Minun ei ole tarvinnut olla kenenkään alainen (se on minulle hieman vastenmielinen asetelma, vaikka sitä toki sietäisin ja olen sietänyt, jos vain töissä saisin olla – eikä tämä näy minusta mitenkään päällepäin, koska olen liiankin nöyrä ja kiltti alaisena). Tämän vuoksi sopisinkin erinomaisesti itsenäiseksi yrittäjäksi, jos vain minulla olisi loistava liikeidea ja asiakkaat valmiina.
En ole myöskään joutunut seuraamaan sivusta työpaikkojen ihmissuhdekuvioita, jotka ovat pahimmillaan olleet kuin jostain Kauniista ja rohkeista tai muusta soopasarjasta! Mielestäni työpaikoilla ollaan - ja pitäisi olla - vain tekemässä työtä eikä järjestämässä mitään draamoja, liittoutumia, työpaikkaromansseja tms. Ehkä olen ollut vain poikkeuksellisissa työpaikoissa vai onko muillakin kokemuksia tällaisista? Tämäkin seikka puoltaisi itsenäisenä yrittäjänä tai sitten jossakin harvinaisen asiallisessa ja järkevässä työympäristössä toimimista.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Syvää hiljaisuutta



Petteri Holma kirjoittaa Lapin Kansan kolumnissaan ”Siinäpä poika haet” työnantajien vastaamattomuudesta työnhakijan työhakemuksiin:
Saksalaisystäväni ei voinut ymmärtää sitä, miksi muut yritykset (huom. vain yksi 50:stä oli vastannut) eivät vastanneet lainkaan.

”Saksassa sellaista ei voisi tapahtua. Sikäläiset yritykset vastaavat aina työhakemuksiin. Vastaus voi olla kielteinen, myönteinen tai jotakin siltä väliltä, mutta yksikään ei jätä vastaamatta, koska sellainen olisi moukkamaista. Yritys, joka ei vastaa työhakemukseen, menettää maineensa. ”Saksassa kukaan ei hae sellaiseen yritykseen”, ystäväni kertoi.
Imagonmenetyspelko ei kuulemma yksin selitä Euroopan talousveturimaan työnantajien vastausintoa.
”Hakemus on todiste siitä, että yritys kiinnostaa ihmisiä. Totta kai yrityksissä ollaan sellaisesta hyvillään.”


Saksalainen työnhakija lienee lähettänyt paljon avoimia hakemuksia, jolloin työpaikkoja ei virallisesti ole ollut auki? Tällaisessa tapauksessa vastaamattomuuden voi (ehkä) ymmärtää, mutta eipä niitä vastauksia tule sellaisiinkaan työhakemuksiin, jotka on lähetetty työpaikkailmoituksen perusteella. Tällöin työnhakijalle jää sellainen kuva, että hän ei ollut työnantajalle hakijana minkään arvoinen, kun ei edes vaivauduta kiittämään hakemuksesta.  Yrityksen imagostakaan ei liene niin väliksi, koska hakijoita riittää joka tapauksessa – vastattiin hakemuksiin mitään tai ei? Itse olen kohdannut syvää hiljaisuutta tänä vuonna jo kolmen yrityksen taholta.