torstai 26. heinäkuuta 2012

Olin valetöissä


Minulla oli työhuone, työkännykkä sekä kulkukortti (eli työajan seuranta). Jotain kuitenkin puuttui! Mikä onkaan sellainen p:llä alkava, jota oikeasti työssäkäyvät saavat, ja josta minulla on hämärä muisto vain? Jopa nuoret kesätyöntekijät saivat sitä, mutta minä en! Ai niin… se on PALKKA! 

Olisin voinut vaikka vaikka tottua säännölliseen työssäkäymiseen ja mielekkään työn tekemiseen, mutta olinhan työharjoittelussa vain saamassa opintopisteitä opintojani varten ja käytännön kokemusta (uudesta alasta) – en siis suinkaan ollut siellä työllistymistä varten, enhän?

Minut lienee ikuisesti tuomittu palkattomien paaria-luokkaan työyhteisöjen hierarkian alimman portaan alapuolelle?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Liian myöhäistä saada yhtenäinen työura

Kohdallani ei muutenkaan voi varsinaisesta työurasta puhua, mutta tuo sana kuitenkin kuvaa parhaiten sitä, mistä on kysymys eli siitä puhe, mistä puute. Oikeasti kadehdin heitä, joilla on pitkä ja yhtenäinen  työura ja vielä sillä alalla, jolla itsekin olisin sellaisen halunnut. Vaan ohitseni meni…  Minun ei kai(?) olisi vielä liian myöhäistä saada jonkinlainen työura, mutta mahdollisuus pitkään ja yhtenäiseen uraan on ikävä kyllä lopullisesti mennyt.

Ei kannata katsella ko. alan ihmisten työuria esim. LinkedInistä, koska siitä tulee vain erittäin paha mieli! Niin, että miksei minullakin olisi voinut olla tuollainen työura? Ei kannata myöskään seurata entisten kollegojen työuria, koska silloin herää tämä ikuisuuskysymys: ”Miksi hän on edelleen siinä työpaikassa, mutta minä en?” Onko hän vain osannut nuolla oikeita pehvoja oikeaan aikaan ja oikealla tavalla (on siis osannut miellyttää, mitä minä en selvästikään osaa!), vai mistä on kysymys? Mitä hänellä on sellaista, mitä minulla ei ollut? Ikuiseksi arvoitukseksi se jää… No, he olivat varmaankin tyytyväisiä päästessään minusta eroon?

Vieläköhän tässä kuitenkin ”odottamatta, yhtäkkiä ja yllättäen” - vuosien kärvistelyn jälkeen - saisin havittelemani uran (tai ainakin osan siitä, koska niitä katkoja ei enää mitenkään saa paikattua)? Enpä uskalla edes toivoa… Vuokratyönantajan asiakasfirman haastattelijan mukaan joka tapauksessa annoin hyvän kuvan itsestäni… Mutta: Herkkusienimenetelmällä tässä asiassa näköjään edetään; pidetään pimennossa ja seuraavaksi luultavasti kaadetaan päälle paskaa?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Työhaastattelu!


Kävin viime viikolla haastattelussa eräässä vuokratyöfirmassa. Enpä ollut yli vuoteen päässyt haastatteluun edes mahdolliselle vuokratyönantajalle, joten siinä mielessä tämä oli edistystä.  Minulla oli aavistus siitä, mistä asiakasfirmasta on kysymys, ja aavistukseni osuikin oikeaan. Koska tämän alan työpaikat pyörivät samoissa yrityksissä ja tyypillisesti ko. yritys hakee usein vuokratyövoimaa, ei minun ollut vaikeaa laskea yhteen 1 + 1. Kyseessä on tietenkin jo aiemmin mainitsemani firma, jonne en ole koskaan (syystä tai toisesta?) kelvannut haastatteluun asti.  Vaan yllättäen nyt kelpasinkin! Taitaa olla todellinen työvoimapula  Olen kuvitellut, että  46-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän työmarkkinahaluttavuus on pyöreä nolla.  Ehkäpä vuokratyön kautta on sitten matalampi kynnys päästä tuohon unelmahommaani? Olen kymmenen vuoden aikana useita kertoja tuloksetta hakenut sinne sekä lukuisiin sen asiakasfirmoihin (kyseessä on sellainen firman toiminto, joka usein ulkoistetaan).

En vielä tiedä, eteneekö tämä prosessi haastattelusta mihinkään, mutta kyseessä on silti jo melkoinen työ(ttömyys)voitto! Tämä on ollut ”työn” ja tuskan takana, eli työttömyyden ja varsinkin sen tuskan… Minun ei kannata kuitenkaan ”nuolaista ennen kuin tipahtaa” etten sitten joudu (taas kerran) nuolemaan haavojani! Voisiko tosiaan kaikkien näiden vuosien jälkeen tapahtua unelmatyöhöni työllistymisen suuri ihme?

P.S. Katselin LinkedInistä., millaisia henkilöitä ko. yrityksessä on töissä. Onhan siellä nuorten miesten lisäksi myös nuoria naisia (pitkätukkaista blondia ym.), jopa hyvin samankaltaisella koulutus- ja kokemustaustalla kuin itselläni on. (Keski-ikäisiä naisia siellä ei ilmeisesti kuitenkaan ole töissä?)  Vuokratyönantajan rekrytointikonsultti tosin kertoi, että heidän kauttaan tässä yrityksessä on ”monenikäisiä naisia ja miehiä”.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Minkälainen hakija saa työpaikan?


Kun olen vuosien aikana päässyt seuraamaan sivusta rekrytointeja, olen havainnut tällaista:
Ensinnäkin (tietysti!) nuori, kaunis, iloinen ja puhelias (naispuolinen) henkilö on suosittu rekrytoitava.  Lisäksi ”reippaus” on suotavaa. Entäpä sitten, kun itselläni ovat nuoruus ja kauneus taaksejäänyttä elämää, enkä ole koskaan ollut erityisen iloinen tai puhelias?  Olin nuori yli 15 vuotta sitten (kolmekymppinen on mielestäni vielä nuori) ja kaunis (oma subjektiivinen käsitykseni) olin vielä noin 11 vuotta sitten. Sittemmin ovat vuodet ja työttömyys vaatineet veronsa… Reippaus on mielestäni sitä, että antaa itsestään reippaan kuvan tuomalla itseään ja tekemisiään esille jatkuvasti.  Minä olen aina ollut huono itseni korostamisessa ja esille tuomisessa! 

Tästä kaikesta huolimatta onnistuin vielä 40- ja 41-vuotiaana saamaan työpaikan. Ehkä onnistuin silloin työhaastattelussa esittämään iloista ja puheliasta? Koska se ei kuitenkaan ole ns. luonnollinen olotilani, en sitten kuitenkaan pysty pitämään sellaista kulissia väkisin yllä työpaikalla. No, 43-vuotiaana minusta sitten tulikin pitkäaikais/ikityötön.