perjantai 22. helmikuuta 2013

Kaksi vuotta blogia


Tässä hieman kertausta kahden vuoden ajalta:

Helmikuussa 2011 aloitin tämän blogin, ja heti tulin hylätyksi työnhaussa työhaastattelun jälkeen.
Maaliskuussa 2011 sain aiheettoman ”työnhaun katkolausunnon” ja jonotin TE-toimistossa.
Huhtikuussa 2011 jouduin toimittamaan selvityksen avoimessa yliopistossa opiskelusta TE-toimistoon sekä sain jälleen yhden lisäverolapun.
Toukokuussa 2011 tuli täyteen kaksi vuotta työttömänä ja putosin ansiosidonnaiselta päivärahalta työmarkkinatuelle.
Kesäkuussa 2011 toivottomuuteni syveni edelleen enkä halunnut sanoa olevani työtön.
Heinäkuussa 2011 en saanut vieläkään markkinoitua itseäni töihin ja jatkoin työttömyyselämään tutustumista.
Elokuussa 2011 tapasin kollegan menneisyydestä ja sain nolla haastattelukutsua ja nolla työpaikkaa.
Syyskuussa 2011 tunsin olevani yksin työttömyyteni kanssa sekä aloitin jälleen yhden typo-koulutuksen muun tekemisen puutteessa.
Lokakuussa 2011 oli raskaan katkeraa ja totesin taas kerran olevani aivan vääränlainen ihminen.
Marraskuussa 2011 oli työvoimapoliittista ruuhkaa, kun vaihdoin toiseen typo-koulutukseen.
Joulukuussa 2011 antishoppailin, ja kalenterini oli edelleen tyhjää täynnä (typo-koulutusta lukuunottamatta).

Tammikuussa 2012 työttömyys ja ulkopuolisuus satuttivat sekä sain "työtarjouksen" sähköpostiini.
Helmikuussa 2012 totesin kuuluvani vähemmistöön, ja blogini täytti vuoden.
Maaliskuussa 2012 minua ei kiltteydestä eikä tunnollisuudesta palkittu.
Huhtikuussa 2012 työtöntä ei naurattanut.
Toukokuussa 2012 tuli kolme vuotta työttömyyttä täyteen ja olin turhautunut (sekä työharjoittelussa).
Kesäkuussa 2012 luulin jo käyneeni kaikkien aikojen viimeisessä työhaastattelussani, mutta sen jälkeen on haastattelukutsuja vielä tullut - niiden kuitenkaan johtamatta työpaikan saamiseen.
Heinäkuussa 2012 toivo työllistymisestä (jälleen kerran) heräsi ja sammui.
Elokuussa 2012 "lomailin" enkä kuulunut kyselyn kohderyhmään.
Syyskuussa 2012 kaipasin syitä poistua kotoa.
Lokakuussa 2012 tulin (taas) hylätyksi työhaastattelun jälkeen. Lisäksi julkaisin CV:ni blogissa, mutta kiinnostuneiden työnantajien yhteydenotot eivät ole lisääntyneet.
Marraskuussa 2012 en vieläkään työllistynyt (kolmen ja puolen vuoden työttömyyden jälkeen).
Joulukuussa 2012 toivoin joululahjaksi työpaikkaa tai sellaista rahasummaa, jolla tulen jatkossa toimeen ilman työpaikkaa.



Tammikuussa 2013 jatkoin oleskeluani yhteiskunnassa ja odottelin seuraavia hylkääviä vastauksia työhakemuksiini.
Helmikuussa 2012 olen edelleen työttömänä ja pysynkin. Tästä blogista ei tule Toiveikkaan työllisen blogia!







maanantai 18. helmikuuta 2013

Hylätty = tyhjän saa pyytämälläkin



Äskettäin selailin vuosien varrella kertyneitä lähettämiäni hakemuspapereita ja saamiani hylkäyskirjeitä. Niitä on kertynyt iso ja painava pino ajalta ennen sähköisiä hakemuksia. Noin vuodesta 1994 olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti haeskellut työpaikkoja – joko töissä ollessani tai työttömänä. Välissä on toki ollut sellaisiakin vuosia, jolloin en ole lähettänyt yhtään työpaikkahakemusta, koska olen ollut tyytyväinen sen hetkiseen tilanteeseen. On myös ollut aikoja jolloin ei ole ollut avoimessa haussa eli netissä tai sanomalehdissä* tarjolla yhtään koulutukseeni ja kokemukseeni sopivaa työpaikkaa (vuosina 2009 ja 2010). Kuten olen jossain aiemmassa kirjoituksissani jo todennut, muunlaista (eli taustaansa sopimatonta) työpaikkaa on aivan turha edes yrittää hakea, koska silloin ei takuuvarmasti tule haastattelukutsua. En erityisemmin pidä sanonnasta ”tyhjän saa pyytämättäkin”, mutta olen joutunut toteamaan kokemuksen kautta saavani sen tyhjän ihan pyytämälläkin

*Kaksi viimeis(in)tä työpaikkaani sain vastaamalla sanomalehdessä olleeseen työpaikkailmoitukseen – enää ei liene mahdollista työllistyä sillä tavalla, kun ei ole millään muullakaan tavalla.

Muistutan enemmän vasemmanpuoleista hahmoa, mutta minun palkkani on 100% huonompi kuin oikeanpuoleisen.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Absoluuttinen nollapiste



Jaaha, tarveharkinnatonta työmarkkinatukea näyttää olevan hakematta vielä 15 päivää… Työmarkkinatuen 180 päivän armonajan loppuessa elämäni ja työttömyyteni saavuttavat absoluuttisen nollapisteensä. Minunhan ”piti” päästä töihin viimeistään ennen kuin työmarkkinatuki loppuu (mieluiten tietenkin jo ennen kuin ansiosidonnainen loppui tai kaikkein mieluiten ennen kuin se alkoikaan), kuten pääsin (ja pelastuin) vielä vuonna 2006. Työnantajien mielestä en vain ole palkkaamisen arvoinen. Tällä kertaa pelastun nollatuloille joutumiselta ainoastaan työmarkkinatuen tarveharkinnan poistumisen myötä, mikä tapahtui minulle erittäin sopivasti tämän vuoden alusta. 

Vaikka työmarkkinatuen tarveharkinta poistuikin, vertauskuvallisesti olen nyt joka tapauksessa työttömyyselämäni aallonpohjassa – näin huonosti minulla ei ole vielä koskaan mennyt, koska en onnistunut työllistymään 500 + 180 päivän aikana. Työmarkkinatuki on kuitenkin parempi kuin ei yhtään mitään, mutta monta kertaa huonompi vaihtoehto kuin palkka. Ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsemiseen riittäisi vain puolen vuoden työssäolo, mutta edes tuollaista puolen vuoden työpätkää ei ole näkyvissä: ei osa-aikaista työtä, ei määräaikaista työtä, ei vuokratyötä, ei vuorotteluvapaan sijaisuutta – ei mitään!

torstai 7. helmikuuta 2013

Työttömän tunnelmia



Ahdistaa, itkettää, vituttaa, masentaa, suututtaa, turhauttaa, katkeroittaa ja kadehdituttaa (kateus työssäkäyviä kohtaan ja niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat saaneet hakemani työpaikat). Tällaiset ovat työttömän tunnelmat päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen – ja pahemmaksi menevät (jos se on enää edes mahdollista)! Terve, täysjärkinen ja työkykyinen (ainakin vielä toistaiseksi näitä kaikkia) on päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen TYÖTÖN. 

Työnhausta - ja varsinkin työpaikan saamisesta - on tehty sellaista pelleilyä, jossa menestyvät vain ne, jotka osaavat pelata nämä pelit oikealla tavalla. Minä en selvästikään osaa! Miksi työkykyinen ja - haluinen henkilö ei vain yksinkertaisesti voisi saada työtä? No siksi ettei työpaikkoja riitä kaikille... Mielestäni olisin hyvinkin ansainnut ja erityisesti tarvinnut kaikki hakemani työpaikat tai ainakin ne, joissa olin haastattelussa. Työnantajan mielestä näin ei sitten ollut; Joku Toinen sai taas kerran työpaikan ja minä jäin ilman.