perjantai 22. helmikuuta 2013

Kaksi vuotta blogia


Tässä hieman kertausta kahden vuoden ajalta:

Helmikuussa 2011 aloitin tämän blogin, ja heti tulin hylätyksi työnhaussa työhaastattelun jälkeen.
Maaliskuussa 2011 sain aiheettoman ”työnhaun katkolausunnon” ja jonotin TE-toimistossa.
Huhtikuussa 2011 jouduin toimittamaan selvityksen avoimessa yliopistossa opiskelusta TE-toimistoon sekä sain jälleen yhden lisäverolapun.
Toukokuussa 2011 tuli täyteen kaksi vuotta työttömänä ja putosin ansiosidonnaiselta päivärahalta työmarkkinatuelle.
Kesäkuussa 2011 toivottomuuteni syveni edelleen enkä halunnut sanoa olevani työtön.
Heinäkuussa 2011 en saanut vieläkään markkinoitua itseäni töihin ja jatkoin työttömyyselämään tutustumista.
Elokuussa 2011 tapasin kollegan menneisyydestä ja sain nolla haastattelukutsua ja nolla työpaikkaa.
Syyskuussa 2011 tunsin olevani yksin työttömyyteni kanssa sekä aloitin jälleen yhden typo-koulutuksen muun tekemisen puutteessa.
Lokakuussa 2011 oli raskaan katkeraa ja totesin taas kerran olevani aivan vääränlainen ihminen.
Marraskuussa 2011 oli työvoimapoliittista ruuhkaa, kun vaihdoin toiseen typo-koulutukseen.
Joulukuussa 2011 antishoppailin, ja kalenterini oli edelleen tyhjää täynnä (typo-koulutusta lukuunottamatta).

Tammikuussa 2012 työttömyys ja ulkopuolisuus satuttivat sekä sain "työtarjouksen" sähköpostiini.
Helmikuussa 2012 totesin kuuluvani vähemmistöön, ja blogini täytti vuoden.
Maaliskuussa 2012 minua ei kiltteydestä eikä tunnollisuudesta palkittu.
Huhtikuussa 2012 työtöntä ei naurattanut.
Toukokuussa 2012 tuli kolme vuotta työttömyyttä täyteen ja olin turhautunut (sekä työharjoittelussa).
Kesäkuussa 2012 luulin jo käyneeni kaikkien aikojen viimeisessä työhaastattelussani, mutta sen jälkeen on haastattelukutsuja vielä tullut - niiden kuitenkaan johtamatta työpaikan saamiseen.
Heinäkuussa 2012 toivo työllistymisestä (jälleen kerran) heräsi ja sammui.
Elokuussa 2012 "lomailin" enkä kuulunut kyselyn kohderyhmään.
Syyskuussa 2012 kaipasin syitä poistua kotoa.
Lokakuussa 2012 tulin (taas) hylätyksi työhaastattelun jälkeen. Lisäksi julkaisin CV:ni blogissa, mutta kiinnostuneiden työnantajien yhteydenotot eivät ole lisääntyneet.
Marraskuussa 2012 en vieläkään työllistynyt (kolmen ja puolen vuoden työttömyyden jälkeen).
Joulukuussa 2012 toivoin joululahjaksi työpaikkaa tai sellaista rahasummaa, jolla tulen jatkossa toimeen ilman työpaikkaa.



Tammikuussa 2013 jatkoin oleskeluani yhteiskunnassa ja odottelin seuraavia hylkääviä vastauksia työhakemuksiini.
Helmikuussa 2012 olen edelleen työttömänä ja pysynkin. Tästä blogista ei tule Toiveikkaan työllisen blogia!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti