torstai 30. kesäkuuta 2022

Kuin viimeistä päivää

Viimeisiä viedään perjantaina eli viimeiset työpäiväni tällä tietoa ovat kohta menneet. Tässä vaiheessa on aika sama, miten ahkerasti vielä töitä teen, koska jatkoa ei ole nykyisessä paikassa minulle tarjolla. Tulevaisuus on jälleen ”täynnä mahdollisuuksia”, sikäli kun se voi tämänikäisellä olla. Ei oikein hyvältä nyt näytä lähes kahden vuoden jälkeen - pitääkö minun taas kerran alkaa painajaismaiseen työnhakuun? Jälleen paluu työpaikattomaksi/ työttömäksi työnhakijaksi/ työpaikkaa vailla olevaksi…

Eipä sitten muuta kuin neljää työpaikkaa kuukaudessa hakemaan, vaan mistäpä niitä haettavia löytyy, kun tähänkin asti ovat realistiset haettavat työpaikat olleet hyvin harvassa?

Tänä kesänä minulle tuli jo 56 vuotta täyteen, eli numerot ovat siinä mielessä väärin päin, että jos ne olisivat 65, olisi virallinen eläkeikäni jo täynnä, mutta nyt siihen on vielä (enää?) 9 vuotta.

Työpäiviä jäljellä 1, työttömyys jatkuu parin vuoden jälkeen (toki muutamia työttömyyspäiviä oli eli se yksi pakollinen ennen vuorotteluvapaan alkua sekä pari päivää elokuussa 2021).

Toisaalta noin kahden vuoden aikana minulla on ollut vain 2 x 2 viikkoa lomaa, joten (kesä)tauko heinäkuussa tulee tarpeeseen, mutta sen jälkeen olisi elo- tai viimeistään syyskuussa syytä olla jo seuraava työsopimus tiedossa, mitä ei nyt valitettavasti ole.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Työntekijä ”tuli takaisin” eli palasi entiseen työpaikkaansa

 ”T*** tuli takaisin.”

Minulle jäi kovin elävästi mieleen 16 vuotta sitten kesällä 2006 (kylläpä aika kuluu nopeasti, olin tuolloin 40-vuotias) yhdestä moninaisista ns. työharjoittelupaikoistani käsite ”takaisin tulemisesta”. Takaisin tuleminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ko. henkilö on lähtenyt ovet paukkuen (mutta ei polttaen siltoja takanaan) tuosta työpaikasta. Ennemmin tai myöhemmin hän on tullut häntä koipien välissä takaisin, kun ei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan takana. Hänet on toki otettu avosylin vastaan entiseen työpaikkaansa riippumatta siitä, viihtyykö hän/ onko hän tyytyväinen siellä edelleenkään. Joillekin on annettu tuollainen mahdollisuus. 

Minä en ole saanut tilaisuutta palata yhteenkään aiemmista työpaikoistani, tosin en ole niistä vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan jäänyt työpaikattomaksi määräaikaisuuden päätyttyä. Olisinko toisaalta halunnutkaan palata?

Nykyisessä työpaikassa eräs, joka on aina tyytymätön, uhoaa vaihtavansa yksityiselle puolelle, koska ”siellä on paremmat edut”. No, yksityisellä puolella ei ole pitkiä lomia, saikutteluetua eikä ”lapsi sairaana” -etua (samalla tavalla kuin julkisella puolella). Siellä on myös tulostavoitteet, joten taitaisi pupu tulla pöksyyn ja kipin kapin takaisin. Toki hän myös saisi tulla takaisin maailman tappiin asti, aina on työpaikka odottamassa!

Joku voi jopa palata kaksi kertaa samaan työpaikkaan ja mieluusti otetaan aina takaisin:

”Hän kertoo olevansa nyt kolmatta kertaa … palkkalistoilla, sillä hän on kahdesti käynyt työskentelemässä muualla.”

”Ymmärtääkseni siltä ensimmäiseltä kerralta minulla on edelleen hallussani firman ennätys siitä, kuka on irtisanoutunut, tehnyt töitä toisessa paikassa ja palannut nopeimmin takaisin. Tulin viidessä viikossa takaisin, ja siitäkin olin yhden viikon lomalla”,

aamulehti.fi/tyoelama

Viimeksi eilen kuulin lausahduksen: ”Kyllä tänne aina takaisin pääsee.” (Ok, hyvä sinulle!)

Työnantajan asemassa en ottaisi työntekijää kahta kertaa takaisin: jos kerran on lähtenyt, sitten on lähtenyt. Varmaankin tällaiset henkilöt ovat niitä korvaamattomia osaajia? Ainakaan heitä ei tarvitse perehdyttää työhönsä, koska tämä perehdyttämisen tarve tuntuu olevan jonkinlainen kynnyskysymys nykyisessä työpaikassani. Halutessa perehdyttämiselle kyllä löytyisi aikaa, mutta sitä halua ei näemmä ole?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Tunnelmia jatkoa ajatellen

Olen huono työttömänä olemisessa, koska en sopeutunut työttömäksi edes yli kuudessa (2009–15) + neljässä vuodessa (2016–20). En mitenkään haluaisi enää tämän jälkeen olla työtön! 2000-luvulla olen ollut kokonaista 5 vuotta työelämässä, mikä on minulle jo ”saavutus” sinänsä. Minä en ole vältellyt työelämää, mutta työnantajat ja rekrytoijat ovat sitäkin enemmän vältelleet palkkaamistani. 

Nykyisessä työssäni on sellainen tilanne, että siellä kovasti kaivataan henkilöä, joka osaa tehdä ”kaikkea”, eli on ollut siellä vähintään 20 vuotta töissä. Tätä ”kaikkea” ei ole minulle edes vaivauduttu (ehditty/viitsitty/haluttu) opetta(m)aa(n) ja nyt sinne on tulossa hakuun salaperäinen kaiken valmiiksi osaaja - ja se en (useista syistä) ole minä. (Onnea toki heille sellaisen löytämiseen.) Näiden hieman alle kahden vuoden aikana olen tähän mennessä kuitenkin samasta organisaatiosta onnistunut jotenkin keplottelemaan seuraavan työpätkän itselleni.

Lomailin äskettäin parisen viikkoa ja nyt on työpäiviä työsopimuksen mukaan jäljellä enää 14, mutta työtä ja ennen kaikkea palkkaa tarvitsen jatkossakin. Mahtaako kesäkuu olla viimeinen työkuukauteni ennen eläkettä? Viimeisiäkö viedään työelämässä? On erittäin raskasta jälleen erittäin suurella vaivalla saatujen toisiaan seuraavien työpätkien jälkeen jäädä ilman työpaikkaa! 56-vuotiaana saa jo lopunkin toivon työllistymisestään heittää, kun se on tähän mennessäkin ollut niin uskomattoman vaikeaa.