lauantai 30. marraskuuta 2019

Vuorotteluvapaasta taas kerran


Lyhytkin vuorotteluvapaa antaa sijaiselle ennakoitavan kuukausipalkan, säännölliset työvuorot ja kullanarvoista kokemusta – sillä on pätkätyömaassa merkitystä

Jaana Kerola
 (Kirjoittaja on Aamulehden uutistoimittaja, joka jäi 1. lokakuuta 2019 vuorotteluvapaalle.) https://www.aamulehti.fi/


Kolumnistin mukaan vuorotteluvapaajärjestelmän alkuperäinen ajatus oli pidentää työuria. Hän kirjoittaa, että vuorotteluvapaan maksimikestoa on lyhennetty vuoden 2016 alusta 360 kalenteripäivästä 180:aan, mikä hänen mukaansa heikentää vuorotteluvapaan sijaisen mahdollisuutta arvokkaan työkokemuksen kerryttämiseen. Hän toteaa, että myös nykyinen puoli vuotta on hyvä aika näyttää työnantajalle taitonsa. Koska sijaisuudesta maksetaan koko ajalta normaalia palkkaa, sijainen tietää kuukausipalkkansakin etukäteen - toisin kuin esim. pätkätyöläisenä. Työnantaja saattaa hyötyä sijaisten tuomista uusista tiedoista, taidoista ja näkemyksistä. Toisaalta kolumnistin mukaan vuorotteluvapaalle jäävä saa ”pontta työuralleen”.

Vuorotteluvapaan sijaisuudesta(kin) olen pitkään haaveillut. Haaveeksi se jäänee, niin kuin työpaikattoman ”urallani” moni muukin asia. Jälleen hain yhtä paikkaa, mutta todennäköisesti turhaan. Vuorotteluvapaan sijaisuus olisi minulle erinomainen tilaisuus päästä palaamaan työelämään. Näitä sijaisuuksia on kuitenkin erittäin vähän tarjolla. Kuten muussakin työnhaussa, jos työhaastattelukutsun edes saan, en kuitenkaan tule valituksi työpaikkaan.

Eikö vuorotteluvapaan ideana olisi ensisijaisesti antaa työpaikattomalle mahdollisuus työllistyä (edes vähäksi aikaa, sen sijaan että jonkun kymmenien vuosien työuraa entisestään pidennettäisiin)? Vuorotteluvapaan keston lyhentäminen on työpaikattomalle sijaisellekin huono asia, kuten kolumnissa todetaan. Puoli vuotta on toki parempi kuin ei yhtään mitään, jos niin onnellisesti kävisi että vuorotteluvapaan sijaisuuteen joskus pääsisin. Nämä henkilöt, joilla vakituinen työpaikka on, tuntuvat kovasti haluavan sieltä pois. Toki vuorotteluvapaan ottaminen on siihen oiva keino, koska on aina varma työpaikka odottamassa takaisin palaavaa. Työpaikattomilla on täysin toisenlainen tilanne. Kovasti ovat minäminä –henkisiä nämä vakituisessa työpaikassa olevat! Kolumnin kirjoittaja jäi armeliaasti toistamiseen vuorotteluvapaalle, että huonompiosainen luuserikin saa työllistymismahdollisuuden. Oma etu edellä hän kuitenkin toimii.



keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Ostamattomuus


Kiitos kaikkien työnantajien, jotka eivät minua halua (edes pienehköllä palkalla) ottaa töihin, en aio enää ostaa juuri mitään. Poikkeuksena tästä ovat hygieniatuotteet, ruoka ja kuluvat vaatteet, kuten sukat. Ostamisesta vapautuminen on toisaalta hyvin vapauttavaa. En aio ostaa enää:
  • · takkeja tai jakkuja, housuja, paitoja tai hameita
  • · kenkiä tai laukkuja
Näitä kaikkia minulle on vuosien varrella kertynyt aivan tarpeeksi ja jopa liikaa. Ollessani 1990-luvulla vakituiseksi luulemassani työpaikassa, teetätin ompelijalla itselleni jakkupukuja, jotka ovat minulla edelleen ja myös mahtuvat päälleni. Näitä voin tarvittaessa muodinmukaistaa (ompelijalla) ja lisäksi minulla on klassisia vaatteita, jotka ovat aina tyylikkäitä. Tuolloin 1990-luvulla valmistettiin vielä Suomessa laadukkaita ja kestäviä vaatteita, jotka olivat usein täyttä puuvillaa eikä niitä ollut pilattu millään elastaanilla, polyesterillä tms. Nykyisin ei Suomessa valmisteta enää juuri mitään ja vaatteiden materiaalit ovat vähän sitä sun tätä, eli kestävästä kehityksestä ei todellakaan voida siinä yhteydessä puhua.

Minulle ei tule sellaista ongelmaa ettei minulla olisi (edustavia) vaatteita esim. työhaastattelua varten, jos sellaiseen vielä joskus kutsuttaisiin. Kuitenkaan en ole viime vuosina ostanut juuri mitään. Esim. ollessani palkkatukityössä ostin villakankaisen jakun 20 %:n alennuksella ja edulliset zumba- kengät. Näillä on menty ja mennään myös jatkossa.

Pidän vastenmielisenä Black Fridayn kaltaisia kampanjoita! Roinaa on kaikilla aivan tarpeeksi eikä sitä kannattaisi ainakaan ostaa millään luotolla tai velkarahalla. Ostovoimaa kun ei kaikille ole, vaikka kokoomuslaisessa ihannemaailmassa työpaikattomat vain ”menevät” töihin. 

Nykymaailman mantra: ”Osta osta osta, laina laina laina, kilpailuta ns. pankkeja (eli pankiksi tekeytyviä pikavippifirmoja) …”

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Työhakemusten määrä vai laatu?


”Kun bloggaaja Moraalimummo jäi työttömäksi, alkoi armoton työnhakuprosessi, jonka aikana hän lähetti yli 70 työhakemusta. Yliopistosta valmistuttuaan Moraalimummo muutti pääkaupunkiseudulle oman alansa kesätyöpaikan perässä ja kesätyöstä seurasi vuoden määräaikaisuus. Kun määräaikaisuus loppui, hän oli ensimmäistä kertaa elämässään työtön. Viiden kuukauden työttömyysjaksonsa aikana hän kirjoitti yli seitsemänkymmentä työhakemusta ja kävi seitsemässä työhaastattelussa.” (= 10 % hakemuksista johti haastattelukutsuun.)                       menaiset.fi/blogit/moraalimummo/elämäni-synkin-syksy

Viisi kuukautta on todella lyhyt työttömyysjakso! Olisin ikionnellinen, jos omat työpaikattomuusjaksoni olisivat olleet noin lyhyitä. Toisaalta lyhin niistä on ollut kolme viikkoa, mutta pisimmät ovatkin sitten aivan toista luokkaa. Tällä jaksolla työpaikattomuutta on jatkunut yli kolme vuotta, ja olen lähettänyt noin 70 työhakemusta (alle sata kuitenkin). Kahden vuoden aikana olen saanut kutsun yhteensä neljään työhaastatteluun. Moraalimummon tilanne on ollut huomattavasti parempi kuin minun, toki hän on minua nuorempi enkä tiedä mikä hänen alansa on. Haettavana olevien työpaikkojen määrä on nimittäin hyvin alakohtaista, mutta toisaalta työhakemuksissa laatu merkitsee enemmän kuin määrä.

Työpaikanhakijoita kyllä riittää; hakijamääriä ei yleensä kerrota, mutta viimeksi kun sain tiedon hakijamäärästä, hakijoita oli 91. Heistä osa on työpaikanvaihtajia, osa työpaikattomia, osalla on kokemusta työskentelystä ko. organisaatiosta ja osalla substanssiosaamista (tai molempia edellä mainittuja). Varmaa on vain se, ettei minulla ole taaskaan mitään mahdollisuuksia työllistyä. Mitäpä luulette; ovatko minun syksyni synkkiä?!

torstai 21. marraskuuta 2019

Asioilla ei ole tapana järjestyä


Ainakaan minun asioillani ei ole tapana järjestyä. Työllistymiseni ei ole järjestynyt, joten seurauksena on ollut valtava stressaaminen ja murehtiminen - nykyisestä ja tulevasta - rahattomuudesta. En onnistunut työllistymään ennen (pienehkön) ansiosidonnaiseni loppumista (7/2018) enkä ennen
ns. aktiivimallin voimaantuloa. En myöskään saanut työpaikkaa ennen kuin toinenkin työttömyyspäivärahan lapsikorotus loppui (4/2019), joten nyt joudun olemaan pienemmällä työmarkkinatuella kuin koskaan aikaisemmin. Aikaisemmin olen aina jotenkin onnistunut pelastautumaan (töihin tai koulutukseen), mutta nyt ei enää siltä näytä.
1. ”Kuuntele sisäistä ääntäsi”                                                          
Sisäinen ääneni soimaa minua epäonnistumisesta työllistymisessä.
2. ”Voit oppia kaikesta ja kaikilta”                                                 
Työpaikattomuus ei opeta oikeastaan mitään, mieluiten olisin töissä oppimassa oikeasti jotain.
”Joskus ei kerta kaikkiaan opi mitään, ei ainakaan mitään uutta. Elämässä tulee tehtyä paljon hyödytöntä ja hölmöä eivätkä kaikki kokemukset tee ihmisestä syvällistä ajattelijaa.”
3. ”Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”
Vaikka muita kohtelisi hyvin, ei välttämättä saa samanlaista kohtelua heiltä.
”Aika moni kohtelee muita paremmin kuin itseään.
Kohtele itseäsi joskus yhtä hyvin kuin kohtelet muita.”
4. ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”      
Työpaikat ovat jääneet taakse eikä edestä löydy enää yhtään työpaikkaa.
5. ”Heikot sortuu elontiellä”                                                                                 
Pitää olla todella vahva jaksaakseen työpaikattomuutta, mutta vahvakin siinä lopulta sortuu.
”Se, että uskaltaa näyttää heikkoutensa ja herkkyytensä, on yleensä rohkeutta.”
6. ”Itku pitkästä ilosta”                                                                    
Itku pitkästä työnhausta/ Itku pitkästä itkusta työnhaussa.
7. ”Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”          
Piinaavaa työttömyyttäkin on vaikea kestää, mutta siihen ”leikkiin” ei ole ryhdytty vapaaehtoisesti.
”Miksi jatkaa epämiellyttävää ihmissuhdetta tai piinaavaa työtä? ”
8. ”Kaksin aina kaunihimpi”                                                                                 
Toinen kahdesta aina ”kaunihimpi” työnhaussa (ja muutenkin).

9. ”Kyllä tekevälle työtä löytyy”                                                       
Työtä ei löydy – yritetty on!
”Tilastot ja pitkäaikaistyöttömät tietävät, ettei työtä löydy. Älä ainakaan sano tätä hänelle, joka on ollut työttömänä jo (yli) vuoden.”
10. ”Puhumalla ne asiat selviää”          
Ei ole monta henkilöä, joiden kanssa työttömyyshelvetistä voisi puhua - ei ainakaan sellaisia, jotka todella ymmärtäisivät.

+ 1 Asioilla on tapana järjestyä
Juu – ei. Toisaalta tämä riippuu siitäkin, mitä asioiden ”järjestymisellä” tarkoitetaan. Asiahan voi järjestyä jollakin tavalla, mutta jos sanonnalla tarkoitetaan, että asiat järjestyvät hyvällä, positiivisella tavalla ei niin suinkaan aina käy.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Laman latistama ”työura”


”Moni lamavuosina alkanut työura ei päässyt koskaan kunnolla vauhtiin.  Nyt alkaa jo olla myöhäistä. Laman synnyttämä työttömyys hankaloit­ti erityisesti vastavalmistuneiden työuralle pääsyä.”

”Kaikkien ikäluokkien ansiokehitys noudat­telee samaa kaavaa: palkka nousee nopeam­min uran alkuvuosina, ja sitten kasvu hidastuu. Lopputulos on, että uran alussa syntynyt ero ei lopultakaan kuroudu umpeen. 1990­- luvun alussa valmistuneiden vuosiansiot olivatkin vielä vuoden 2014 vertailussa merkittävästi pienemmät kuin parempina aikoina työelä­mään tulleilla vastaavassa vaiheessa uraa. Mitä enemmän aikaa kuluu, sen selvemmäksi käy, että 1990­- luvun laman viiltämät haavat ei­vät lopultakaan parantuneet arpia jättämättä.”


Linkkaamassani artikkelissa on kolme esimerkkitapausta laman latistamista ns. työurista. Tässä hieman vertailua omaan tapaukseeni.

Yhtäläisyydet Marjaanan tarinaan:
Kuvitelma siitä, että parhaansa tekeminen riittää. Nykyinen viisikymppisyys ja ikäsyrjinnän kokeminen.

Yhtäläisyydet Jussin tarinaan:
Enemmän (tai vähemmän) työpaikattomana oleminen, kuten osalle Jussin opiskelukavereista on käynyt. Vuonna 2009 (toistamiseen) työpaikattomaksi jääminen. Ei minkäänlaista urapolkua… Kaikki saamani työt olen ottanut vastaan pienehköllä palkalla.

Yhtäläisyydet Elinan tarinaan:
Valmistuminen vuonna 1990. Minunkin olisi ehkä pitänyt opiskella yo-merkonomiksi? (Minulle nimittäin oli opiskelupaikka tarjolla silloiseen kauppaoppilaitokseen). Olisin valmistunut jo vuonna 1988 ja urapolkuni olisi saattanut olla vallan toisenlainen, vaikka olisihan se silti saattanut jossain vaiheessa katketa. Myös irtisanotuksi joutuminen ja se, ettei muita työpaikkoja ollut tarjolla (tai en niitä saanut) 1990-luvulla, vaikka yritin päästä pois silloisesta työpaikastani.

Pitäisi aina itse saada mahdollisuus lähteä itse ennen kuin joku vallankäytöstä nauttiva pikkunilkki saa tilaisuuden käyttää vähäistä valtaansa toteamalla, että: ”Et ole sellainen, joka halutaan töihin.” (Kyllä, olen maininnut tämän ennenkin, koska loukkaus on sellaista lajia, ettei se todellakaan unohdu!) Vaikka itse sanonkin, olen sitä mieltä, että maailma saattaisi olla hieman parempi paikka, jos ”minunlaisiani” haluttaisiin töihin!

tiistai 12. marraskuuta 2019

Ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan/ työmarkkinatuen tarpeeton kytkös


Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha ja perusturva eli peruspäiväraha sekä työmarkkinatuki on aiheettomasti kytketty yhteen. (Tästä seurasi myös aktiivimallin ulottaminen perustyöttömyysturvaa koskemaan.) Kun näin on joskus päätetty, tästä seuraa se, ettei alinta työttömyysturvaa voida korottaa nostamatta myös ansiosidonnaisia päivärahoja. Ansiosidonnaisten korotus puolestaan aiheuttaa valtiolle suuret kustannukset. Tämä kytkös olisi todellakin syytä poistaa, jotta perusturvaa saataisiin korotettua! Anu Vehviläinen on tässä kohtaa aivan oikealla asialla.

Perusturvan korotus koskee siis kaikkia työttömyysturvaa saavia, ei pelkästään vähimmäismääräisiä päivärahoja. Oikeastaan pitäisi puhua työttömyysturvan korotuksesta. Ansiopäivärahan suuruus on lainsäädännössä nidottu kiinni peruspäivärahan suuruuteen.

Esi­tyk­sen mu­kaan työt­tö­män pe­rus­päi­vä­ra­haan ja työ­mark­ki­na­tu­keen tu­li­si 20 eu­ron ko­ro­tus en­si vuo­den alus­ta. Kun an­si­o­si­don­nais­ta on ko­ro­tet­ta­va sa­mas­sa yh­tey­des­sä, 80 pro­sen­til­la sen saa­jis­ta etuus nou­see 11 eu­roa kuu­kau­des­sa. Pe­rä­ti 20 pro­sen­til­la ko­ro­tus on kui­ten­kin 33 eu­roa kuu­kau­des­sa. VEH­VI­LÄI­NEN huo­maut­taa, et­tä se on yli puo­li­tois­ta­ker­tai­nen ver­rat­tu­na pie­nim­män työt­tö­myys­tur­van saa­jiin.
– Hal­li­tuk­sen tar­koi­tuk­se­na oli ko­hen­taa juu­ri pe­rus­tur­vaa eli kaik­kein pie­ni­tu­loi­sim­pien työt­tö­mien ti­lan­net­ta, mut­ta kyt­kök­sen vuok­si suu­rin ko­ro­tus tu­lee­kin suu­rim­piin an­si­o­si­don­nai­siin päi­vä­ra­hoi­hin, Veh­vi­läi­nen kir­joit­taa.


Vehviläinen kertoo, että kytkökseen kiinnitti valiokunnan asiantuntijakuulemisessa huomiota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. THL toteaa lausunnossaan, että ”tämä juridinen kytkös vaikeuttaa kustannustehokkaita muutoksia kaikista heikoimmassa asemassa olevien työttömyysturvaan, ja on siten kyseenalainen”.
 ”Suomeksi sanottuna THL oli siis sitä mieltä, että kytköksen vuoksi perusturvan tason nosto on vaikeaa, kun samalla pitää nostaa myös ansiosidonnaista turvaa ja tämä kokonaisuus tulee maksamaan paljon valtiolle”, Vehviläinen avaa.”


Työttömyyspäivärahan monet muodot

lauantai 9. marraskuuta 2019

Ongelmajätettäkö?


Jaana on ollut työttömänä yli kolme vuotta ja lähettänyt 170 työhakemusta, tuloksetta – kohtelu on ollut nöyryyttävää: "Olen 56-vuotias, se on jo ongelmajätettä työmarkkinoilla". Työttömyytensä aikana lähettämiensä työhakemusten tuloksena on ollut kutsu ainoastaan kolmeen työhaastatteluun.


Jaana Saikkosen tilanne: 

Jaana Saikkonen kokee työttömänä vietetyn ajan olleen henkisesti hyvin raskasta. Kerran päästyään työhaastatteluun asiakaspalvelutehtäviin hän sai kuulla, että yritys haki edustavampaa henkilöä palvelukseensa. Saikkonen kertoo, ettei hänellä ollut taloudellisesti mahdollisuutta käydä kampaajalla ennen haastattelua. (Työttömän työnhakijan täytyy pystyä selittämään kelpaamattomuutensa itselleen jollakin tavalla.) Saikkonen on hakenut useampaan TE-toimiston järjestämään täydennyskoulutukseen, mutta ei ole päässyt mihinkään, koska hakijoita on monta sataa ja paikkoja vain parikymmentä. Hän on pettynyt yhteiskuntaan ja siihen apuun, mitä on saanut (tai paremminkin ei ole saanut). Saikkonen ei juuri ajattele tulevaisuutta, vaan hänen elämänsä menee päivä kerrallaan. Tällä hetkellä hän on töissä palkkatuella helmikuun loppuun saakka.


Oma tilanteeni:

Olen 53-vuotias ja ollut työttömänä yli kolme vuotta. Sinä aikana olen lähettänyt ehkä 70 työhakemusta (alle sata kuitenkin), tuloksetta. Kahden vuoden aikana olen saanut kutsun yhteensä neljään työhaastatteluun. Valitettavasti näissä haastatteluissa on monesta syystä, kuten työnantajan epärealistiset vaatimukset tai nuiva asenne, käynyt selväksi työllistymiseni mahdottomuus.

Kampaajalle voisin mennä ennen työhaastattelua, jos katsoisin sen aiheelliseksi, mutta enpä ole koskaan mennyt. Miksi ihmeessä näkisin sellaisen vaivan? (Pahoin pelkään, että Saikkosen ”edustamattomuudessa” ei ollut kyse ainoastaan kampaajalla käymättömyydestä vaan myös iästä, eli naisen pitäisi olla nuori ollakseen ns. edustava.)

TE –toimiston järjestämiin koulutuksiin olen päässyt yllättävän hyvin, mutta niistä ei ole ollut minulle juurikaan hyötyä työllistymisen kannalta.
Myös minä murehdin hyvin paljon rahattomuuttani ja sitä, mitä jatkossa asian suhteen tapahtuu. Palkkatukityöhön en ole päässyt enää toista kertaa ensimmäisen ja ainoan palkkatukityöni jälkeen. ”Haaveilinkin” vuoden kestävästä palkkatukityöstä. Palkkatuesta ei tarvitse mainita työtodistuksessa tai CV:ssä mitään, työ kuin työ! Äskettäin kävi ilmi, etten enää pääse Tampereen kaupungille palkkatukityöhön oltuani siellä jo kerran. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palkkatukityöt(kin) on osaltani ”taputeltu”. Toki aion vielä selvittää tätä asiaa.

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Ei mittään


Ei mittään eli Työttömän arkkiviisu on valitettavasti jälleen ajankohtainen.

”Maanantai: ei mittään,
Tiistai: ei mittään,
Keskiviikko, torstai: ei mittään. jne.
. . .
Marraskuu ja joulukuu: ei mittään. ”

TE –toimiston soitot EI MITTÄÄN…

Olin asettanut toivoni mahdolliseen kaupungin palkkatukipaikkaan, mutta sen sijaan kuulin ikäviä uutisia; en pääse enää Tampereen kaupungille palkkatuella, koska olen ollut siellä jo kerran aiemmin! Pitihän minun jo tämä itse asiassa tietää, mutta en vain asiaa muistanut.


Kaupungin omien palkkatukilinjausten mukaan palkkatukityö on pääsääntöisesti ainutkertainen jakso (6kk), mutta mikäli henkilöllä on korkein korotettu-tuki (50 %), on jatkojakso mahdollinen.  Sinulle oli myönnetty viimeksi vain 30 % tuki, joten palkkatukityö ei ole enää valitettavasti mahdollinen. Yksikön täytyy työllistää sinut ilman palkkatukea.”
2016/02/ainutkertaista 
(Toisaalta minulla olisi nyt se korkein tuki?!) 2019/02/ojasta-allikkoon

Tilanteeni on ”tällä hetkellä” harvinaisen surkea:
  • En saanut vakituista virkaa noin vuosi sitten, vaan jäin toiseksi
  • En päässyt tänäkään vuonna virkavapaan sijaisuuteen
  • En voi enää saada palkkatukipaikkaa kaupungilta ja tuskin mistään muualtakaan


tiistai 5. marraskuuta 2019

Työvoimapula helpottaa

Erityisesti täällä Tampereella työvoimapula on helpottanut – vai olisiko sittenkin työpaikkapula pahentunut?:

Sandvikilla on Tampereella pula 13 työpaikasta:

Metso Mineralsilla on tulossa pula 28 työpaikasta:
Metso Minerals kertoi yhteistoimintaneuvottelujen loputtua maanantaina, että yhtiö on päättänyt perustaa uuden Metso Business Services -keskuksen Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Toinen vaihtoehto keskuksen paikaksi oli Tampere. Tampereen palvelukeskuksen toiminta loppuu kokonaisuudessaan, ja yhteensä 28 vakituista työsuhdetta Tampereen palvelukeskuksessa päättyy siirtymäajan jälkeen vuoden 2020 puolella.
Oliko Tampere neuvotteluissa tasavertainen vaihtoehto?
– Sellainen tunne jäi, että työnantajan tahtotila oli se, että palvelukeskus siirtyy Vilnaan. Toimme keskusteluissa Tampereen vahvoja puolia esiin, että miksi se kannattaisi pitää Tampereella, ja työnantaja toi esiin omia näkemyksiään.
Tarjotaanko Tampereella työskenteleville mahdollisuutta siirtyä Vilnaan?
–  Kyllä käsittääkseni tarjotaan mahdollisuutta, jos on halukkaita lähtemään Vilnaan. Minun käsitykseni mukaan sellaista halukkuutta ei ole.           (”Yllättävää”!)

UPM:llä on kohta pula 41 työpaikasta:
UPM irtisanoo Tampereelta 41 henkilöä. Syynä on palvelukeskuksen toimintojen siirtäminen Puolaan.

Puolaan ”saa” toki muuttaa työn perässä!

Yhteensä 82 henkilöä on näin saatu/ saadaan helpottamaan valtaisaa työvoimapulaa - vai tosiasiassa lisäämään jo entisestään pahaa työpaikkapulaa?!

Tässä jutussa jo sentään myönnetään ns. työvoimapulan perimmäinen syy: https://www.iltalehti.fi/talous/

”Kauppakamareiden kyselytutkimuksen mukaan ensi vuodelle tehtäisiin lisää investointeja jos talousnäkymät paranisivat.
Työvoiman palkkaamisessa jarruna on korkeat kustannukset.”
      

Hieman ristiriitaisia tosin ovat herra Kotamäen lausunnot! Toisaalta hänen mukaansa ”ihmiset eivät ota työtä vastaan” (huokaus), mutta toisaalta kuitenkin ”työvoimakustannusten taso vaikuttaa työvoiman kysyntään”.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

”Olethan sinä työelämässä?”


Taas tätä… Juu ei, en ole ”tällä hetkellä” työelämässä (enkä tule olemaan myöskään seuraavalla hetkellä). Vaikka olen työikäinen, olen valitettavasti myös työttömyysikäinen.  Sitä paitsi en voi itse päättää olenko työelämässä vai en, jos voisin, niin toki siellä olisin! EN tosiaankaan ole vapaaehtoisesti tässä tilanteessa. Jos olisin saanut itse valita, olisin ollut viimeiset 10 vuotta töissä, mutta kun en ole voinut itse rekrytoida itseäni minnekään…!

Aivan muut ratkaisevat sen asian, saanko olla töissä. Päätösvalta on rekrytoijilla ja taloustilanne mahdollisine yt-neuvotteluineen vaikuttaa ratkaisevasti työllisyyteen. Haettavia työpaikkoja ei välttämättä edes ole – puhumattakaan, että sellaisen hakiessaan saisi. Tätä vain eivät kaikenlaiset kyselijät tahdo käsittää. Niinpä joudun silloin tällöin (jokainen kerta on liikaa) tähän kiusalliseen tilanteeseen. Jos olisin (jostain kumman syystä) vapaaehtoisesti työpaikaton, minun ei tarvitsisi keksiä selityksiä työelämässä olemattomuuteeni, mutta koska työpaikattomuuteni johtuu suuresta kelpaamattomuudestani töihin, en halua tai voi selitellä mitään. Toisaalta, miksi minun pitäisikään?!


Sukujuhlissa toissa vuonna serkkuni kysyi, missä olen töissä: 2017/10/työpaikattomuus-nujertaa-ja-nöyryyttää

Minulle täysin tuntematon nainen (äitini tuttava) kysyi minulta viime vuoden kesällä museossa, mitä nykyään teen: 2018/06/mitä-sinä-nykyään-teet

Loppujen lopuksi näitä kysymyksiä on esitetty noin kerran vuodessa (kolmesti noin kahden vuoden aikana), mutta aina se on yhtä kiusallista/ noloa/ nöyryyttävää jne.