Täytyy todeta, että onneksi en ole tällä hetkellä työtön ja
toivon mukaan en myöskään jatkossa enää joudu olemaan. Minulla on tiedossa
töitä ainakin huhtikuun 2023 loppuun ja olen myös hakenut vakituista paikkaa,
johon olen jo käynyt työhaastattelussa. Tässä iässä (56) vakituisen työpaikan
saaminen olisi todellinen onnenpotku! Kuten olen jo aikaisemminkin saattanut
blogissani todeta, nykyisellä alallani ei vaikuttaisi olevan oman kokemukseni
mukaan ikäsyrjintää. Voihan olla,
että ikäsyrjintä tulee kuitenkin esiin siinä, etten saa vakituista paikkaa? Toisaalta
se ei sinänsä haittaa, jos määräaikaisuuksia on tiedossa. Määräaikaisuuksien ketjuttamiseen
tulee olla perusteltu syy*, mutta toki syitä aina löytyy. Nyt on sellainen tilanne, että alallani on
oikeasti työvoimapulaa**, mutta
toisaalta kuka tahansa ns. pystymetsästä ei kuitenkaan sinne kelpaa. Vielä siihen, miksi
(toki se on itsestään selvää) totean otsikossa mainitun asian eli miksi
parhautta on olla töissä:
Minun
ei tarvitse olla missään tekemisissä TE-toimiston kanssa
- En
joudu epätoivoisesti hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa
- Toimeentuloni
ei ole pienehkön ansiosidonnaisen päivärahan varassa
- Ei
ole vaaraa työmarkkinatuelle putoamisesta, kun ansiosidonnaisen päivärahan
päivät eivät kulu, koska saan palkkaa
- Palkkani
on pienehkö, mutta kuitenkin se on Jotain Ihan Muuta kuin työttömyyspäiväraha
*https://docue.com/fi-fi/lakitieto/maaraaikainen-tyosopimus-ketjuttaminen
**Pulaa on:
1) Tietyistä säädellyissä ammateissa toimivista,
lähinnä terveydenhuollossa. Osa tästä ratkeaisi helposti koulutusmääriä
lisäämällä (lääkärit).
2) Huippuammattilaisista (kunkin alan paras
1 %), jotka tekevät työn alan keskipalkalla.
3) Ihan
normaaleista työntekijöistä, joilta puuttuu spesifi kokemus asiasta X, jota ei
voi hankkia kuin työssä. Kun ei kukaan itse halua kouluttaa, niin kierre vaan
pahenee.
4) Pienipalkkaista osa-aikaisista mm. kaupan ja
ravintola-alalla.
vauva.fi/keskustelu//tyovoimapula-ei-ole-totta
Takanani on
kolme pitkää työttömyysjaksoa: 4,5 vuotta, noin 6 vuotta ja 4 vuotta (eli
yhteensä 14,5(!) vuotta). Ensimmäinen työttömyysjakso menee pienten lasten
hoidon piikkiin ja toisellekin löytyy vielä ”selityksiä”, mutta kolmannella
jaksolla en todellakaan tiedä mitä loppujen lopuksi tein ja miten kulutin sen 4
vuotta. Toki hain jatkuvasti työpaikkaa (niitä harvoja, joita minulla oli
mahdollisuus CV:ni perusteella hakea) ja kävin muutamassa työhaastattelussa,
mutta eipä siinä aivan neljää vuotta saanut kulumaan – kesiä lukuun ottamatta.