Nyt kun tuoreinta työsuhdettani on kasassa puolisen vuotta, josta vakituisessa työssä kaksi ja puoli kuukautta, on aika päivittää työkuulumisiani. Valitettavasti viime aikoina on alkanut tulla esiin totuuksia siitä, millaista tämä (hieman alipalkattu) työ pahimmillaan on. Samalla nimikkeellä tehdään hyvin erilaisia työnkuvia ja toiset todellakin pääsevät paljon helpommalla kuin toiset. Joku työtehtävä on täysin aliresursoitu ja toisessa taas on liikaakin halukkaita tekijöitä. Ymmärrettävästä syystä ko. aliresursoituun paikkaan ei ole vapaaehtoisia menijöitä jonossa, varsinkin kun siellä harrastetaan ns. saikuttelua, mikä sitten ”kostautuu” jollekin meistä muista (sisäisinä sijaisina toimivista).
Työnjako (meidän ns. sissien kesken) on hyvin epätasainen ja välillä suorastaan epäoikeudenmukaiselta tuntuva. Koska tarpeeksi tekijöitä ei ole jatkuvien poissaolojen paikkaajiksi, kaatuvat silloin useiden päivien tekemättömät työt harvojen, kuten minun, niskaan. On käynyt hyvin selväksi, miksi tulijoita ei juurikaan ole tähän hommaan (jossa pitäisi hallita monen työpisteen tehtävät suvereenisti) ja myös me vanhemmat (yli 50-vuotiaat) henkilöt kelpaamme työhön siksi, että nuoret eivät pysy tässä työssä tai kaikki eivät pärjää siinä.
Lisäksi
tässä on sellainen omituinen seikka, että pahimmat poissaolijat ja lusmuilijat ovat ilmeisesti omia
esihenkilöitään, koska he saavat valita työtehtävänsä ja sen, suostuvatko he esim.
perehdyttämään uusia työntekijöitä! (Keneltähän tämä perehdyttämättömyys mahtaa eniten olla pois?) Me muut emme saa
töitämme tai työpisteitämme valita, enkä voi käsittää kuinka on edes mahdollista, että muutama henkilö voi tehdä noin paljon
hallaa työyhteisölle kenenkään puuttumatta asiaan?! Erikoista, että jotkut
ovat voineet saavuttaa tuollaisen aseman työpaikalla. ”He vain ovat sellaisia.” A-ha, vai niin? Siis ovat negatiivisia
kaikesta ja kaikista valittajia ja töiden välttelijöitä? Tällainen menee yli
ymmärryksen sellaisella, jolla on korkea
työmoraali.
Yleensä olen iloinen siitä, että minulla on työpaikka, mutta toisinaan
siitä huolimatta joku asia ottaa päähän!
Näin tämä tuntuu menevän useammalla naisvaltaisella alalla työskennelleenä. Osa lusmuaa ja asia on koko työyhteisön tiedossa, mutta seikalle ei tehdä mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että johdolle on aivan sama kuka työt tekee, kunhan ne tulevat tehdyiksi. Siksi ne usein kaatuvat niiden tunnollisten puurtajien niskaan toisten laiskotellessa. Joissain työpaikoissa työhön osallistuvat pomot ovat itsekin lusmuja ja alaislusmut heidän parhaita kavereitaan.
VastaaPoistaTämä on tosiaan tullut käytännössä todistetuksi. Sitten valitetaan meidän sijaisten tekemisistä - puuttumatta juurisyyhyn, eli me sijaisena toimivat olemme sijaiskärsijöitä!
Poista