Työpaikattomuuden
nöyryyttävistä vaikutuksista olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta
valitettavasti se on aina ajankohtainen asia, joten tässä tulee kertausta.
Rahattomuus on
nöyryyttävää; 538 e/kk käteen on huono vitsi, joka ei todellakaan naurata.
Tuohon tuli vielä kahden vuoden ajan lisäksi maailman surkein idea, joka oli
ns. aktiivimallivähennys. Se oli todellakin äärimmäisen
nöyryyttävää enkä unohda sitä koskaan!
Erilaiset
työllistämistoimet, kuten
työllisyyskurssit, joista saa kulukorvausta 9 €/päivä - eikä se riitä sekä
matkoihin että lounaaseen. Niissä pitäisikin olla vain ansiosidonnaisen
päivärahan aikana. Omilla eväillä ja pyörällä kulkemisella pitää työttömän
kikkailla, jos haluaa säästää tuon ruhtinaallisen yhdeksän euroa käyttämättä
sitä kuluihin. Myös työssäoppimisjaksot ovat nöyryyttäviä, koska työpaikalla muut ovat palkan arvoisia, mutta työpaikaton
työssäoppija ei sitä selvästikään ole.
Nöyryytys
työttömänä olemisesta ja se, ettei
voi mitenkään käsittää sitä, millaisilla monenkirjavilla henkilöillä saattaa
olla työpaikka ja itsellä ei sitä ole! On veemäisiä työstään välinpitämättömiä
tupakoivia mulkeroita, on epäsiistejä ihmisiä, kuten kassalla vihreähiuksinen
henkilö, jolla on musta tuhrutatuointi käsivarressa. En ikinä itse palkkaisi
tällaisia henkilöitä, jos saisin päättää! Minulle
tulee aina pysymään suurena arvoituksena, kuka pääsee töihin ja kuka ei ja
millä perusteella!
Tuo nyt on ehkä hiukan överiä sinulta jos tupakointi, hiusten väri ja tatuoinnit häiritsevät niin pahasti, mutta toisaalta en itsekään pidä niitä tatuointeja kauniina, ja lähinnä ne monesti muistuttavat jotakin rumaa mustelmaa.
VastaaPoistaTupruttelen itsekin sillon tällöin hyvän sikarin merkeissä...
Mutta kyllä, työelämässä on vaikka minkälaisia sekopäitä ja meilläkin on nyt yhdelle hullulle annettu jo varoitus sekoilusta, mutta kummasti tämä narsisti vain silti saa jatkaa vakituisessa työssään!
Itse olen saanut työstäni kehuja pomoiltani, mutta edelleen pätkätyösuhdettani ketjutetaan "säästösyistä", enkä saa vakituista työtä, vaikka työpaikallani olisi sitä työtä yllin kyllin!
No täytyy silti olla kiitollinen niistäkin pätkistä ja tavallaan minulla onkin "kausittainen vakituinen työ".
Työttömyysajat ovatkin sitten aivan syvältä ja tuo mainitsemasi summa menee minulla jo pelkkään vuokraan, eikä edes riitä siihen! Saan toki sitten asumis- ja toimeentulotukea Kelasta.
Muuten elelen töistäni tienaamillani säästöilläni.
Olen erittäin kriittinen ja herkästi mielessäni arvioin/ arvostelen kohtaamiani asiakaspalvelijoita ym. Itse olen tatuoimaton ja tupakoimaton, hiukseni ovat normaalin väriset ja minulla on korkea työmoraali, mutta silti työllistymiseni on äärimmäisen vaikeaa. Tällainen tilanne ihmetyttää kovasti, koska työelämässä kuitenkin on monenmoista lusmua, narsistia, psykopaattia, alkoholistia jne. Nallekarkit eivät näin ollen todellakaan mene tasan.
PoistaHaaveet vakituisesta työpaikasta olen joutunut hautaamaan, koska pelkästään pätkätöiden saaminen on ollut jo ns. kiven takana.
Häpeä. Voimaton raivo siitä, että riippumatta mille soirolle vääntyy, otsassa on työtä vieroksuvan sossupummin leima.
VastaaPoistaVarsinkin vanhempien ihmisten on mahdoton käsittää, että enää ei ole olemassa työpaikkoja jonne vain ”mennään töihin” (kuten ennen vanhaan). Minäkin olen saanut äidiltäni kuulla kantaaottavia neuvoja työllistymineen:
Sinulla on liian suuri palkkavaatimus! (En ole koskaan laittanut yhteenkään hakemukseen palkkatoivomusta, ”neuvoteltavissa” on ainoa termi jota olen käyttänyt)
Mikset sinä mene johonkin ihan tavallisiin töihin? (Täsmentämättä on jäänyt mitä ovat ne ihan tavalliset työt, joihin voi noin vain mennä. Varmaan niitä jossain on kun niistä niin paljon puhutaan....)
Jos ei koulutusta vastaavaa työtä löydy niin pitää sitten tehdä jotain muuta! (Kyllä ne koulutusvaatimukset tulevat työnantajien puolelta, tavan tallaaja menee sinne minne sattuu kulloinkin pääsemään.)
Nyt kuitenkin olen vakityössä, mutta edelleen ”stressitilassa”, en osaa relata edes lomalla. Koko elämä on ollut katkonaista pätkä-, osa-aika- ja silpputöiden rajaamaa sitkuttelua. On pitänyt muuttaa töiden ja opintojen vuoksi, tuntuu etten ole enää varsinaisesti ”mistään kotoisin” enkä juurtunut minnekään. Perheen perustaminen jäi, koska ei sattunut löytymään miljonäärimiestä elättäjäksi. Eikä voinut ottaa sitä riskiä, että kasvavan mahan vuoksi jäisivät ne pätkätyötkin saamatta. Ystävyyssuhteiden ylläpito on ollut vaikeaa ja jäänyt, koska olen aina työttömänä ollessani hävennyt asioiden tilaa ja väistellyt tuttuja. Ja kuten jo aiemmin vihjasin, perhe on pahin.
Nyt sitten teen töitä ja maksan veroja, kunnes kuolema tai eläke työpaikasta erottaa (ellei seuraavalla yt-kierroksella jää irtisanomislappu kouraan ja sama pätkähelvetti alkaa jatkuakseen kunnes kansaneläke armahtaa...)
Varsinainen pointtini on tämä: vaikka työttömyydestä pääsisikin pois, se voi tapahtua niin myöhään, että elämä on joka tapauksessa jo peruuttamattomasti pilalla.
Häpeä ja nöyryytys on työpaikattomalle lähes jokapäiväinen kokemus. Erityisesti sellaisten henkilöiden kohtaaminen, joilla ei ole muuta mielessä kuin: "Mitä teet työksesi?" on henkisesti hyvin raskasta.
PoistaMiljonäärimiehiä on tarjolla vain harvoille, mutta ei perheen perustamiseen miljonäärimiestä tarvitakaan, mies toki.
"Too little, too late" on minulle hyvinkin tuttu juttu eli nimenomaan se, että työllistyy liian myöhään, jos silloinkaan (uraa ja kunnon palkkaa ajatellen) vain lyhyisiin pätkiin - parhaiden työvuosien mentyä hukkaan työpaikattomana.
kirjoitat asiaa! Tuo kaikki on niin totta. Raskainta on kun ensimmäiseksi kysytään "mitäs sinä teet työksesi?"
VastaaPoistaNiinpä. Voisi olla muitakin keskustelun aloituksia! Täytyykin tehdä myöhemmin postaus aroista puheenaiheista, koska jollekin aina joku aihe on vaikea, kuten työpaikattomalle työttömyys.
Poista