maanantai 11. syyskuuta 2017

”Älä pelkää työllistymistä”

Juu… en todellakaan pelkäisi työllistymistä, sen sijaan pelkään olevani
työpaikaton eläkeikään asti.

…kuinka kauan ihmisellä on aikaa odottaa, että uusi työpaikka löytyy?”


Aikaa odottaa minulla ei olisi (ollut) yhtään, mutta työpaikattomuuteni jatkuu jatkumistaan.

Aika moni uskoo löytävänsä samanlaista työtä mitä on ennenkin tehnyt. Harva uskaltaa kokeilla mitään uutta tai alkaa rakentamaan omaa asiantuntijuuttaan ja etsimään uutta uraa sitä kautta. Yrittäjämäiset työllistymismahdollisuudet ovat lisääntyneet, joten nykyisin kuka tahansa voi alkaa myymään asiantuntijaosaamistaan myös itsenäisesti ilman yrittäjäriskiä.”

Nykyisin ei voi saada muuta kuin sellaista (jos edes sitä) työtä, jota on aikaisemmin tehnyt, koska pitää olla täsmätyökokemusta! Miten uudelleenkouluttautuminen sitten voisi olla mahdollista, kun uudelta alalta ei aluksi ole mitään työkokemusta?! Mahdollista asiantuntemustaan ei todellakaan voi alkaa myydä ilman yrittäjäriskin ottamista – ainakaan minä en tiedä miten (enkä myöskään tiedä kuka sitä ostaisi).

”Mitäpä jos työpaikkaa ei kahdenkaan vuoden jälkeen löydy ja ansiopäivärahat loppuvat? Alkaako silloin uusi pelko kaivaa mielessä?  Miten minulle nyt käy? Joudunko kuitenkin hankkimaan uuden koulutuksen ja aloittamaan urani alusta?”

Eipä näytä löytyvän ”uutta” työpaikkaa ja pieni ansiosidonnainen päiväraha lähestyy loppuaan. Pelko siitä(kin) kalvaa jo valmiiksi mielessä. Koulutuksia olen jo suorittanut, mutta ne eivät ole minua työllistymään auttaneet. Urani aloittaminen alusta sopisi minulle, jos vain olisi ura, jonka aloittaa!

”… kannustaisinkin kaikkia työtä etsiviä penkomaan omaa sisäistä maailmaansa sen verran, että tunnistaa todellisen osaamisensa, joka ei useinkaan löydy työtodistuksen kuvauksista, omasta ansioluettelosta eikä näy suoraan ulospäin. Tällöin olisi myös mahdollisuus toteuttaa unelmiaan ja tehdä jotain muuta kiinnostavaa.

Tiedän mitä osaan ja mitä en osaa eikä minulla valitettavasti ole mitään erikoisosaamista. Mahdollisuus toteuttaa unelmiani tai tehdä ”jotain muuta kiinnostavaa” tarkoittaa minun kohdallani sitä, että sellaisesta ei minulle mitään makseta.

5 kommenttia:


  1. Tämäkin ohjeistaja voisi penkoa omaa sisäistä maailmaansa ja alkaa tehdä oikeita töitä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tässä on ihan järkeviäkin vinkkejä. Jos ei tunnu millään työllistyvän "omilta" aloilta. On ihan pakko alkaa miettimään jotain muuta, että olisi edes jotain mahdollisuuksia työllistymiseen.

    Esimerkiksi kaupan alalla riittää töitä ja vaatimuksetkaan ei ole usein hirveät. Toki moni taustoista huolimatta on huomannut saman ja kilpailu paikoista on kovaa. Mikään oikotie onneen se ei ole.

    On hirveän helppo jämähtää paikalleen ja kuvitella pystyvänsä vain tietynlaisiin töihin, tai että vaan jotkut työt olisi mielekkäitä. Olen huomannut sen, että työssä viihtymisen kannalta yleinen ilmapiiri on tärkeämpää, kun se mitä tekee.

    Työkokemusta vaaditaan ja se onkin se vaikea juttu. Työkokeilun kautta on mahdollisuus ainakin kokeilla eri aloja. Hyvän kokeilun paikan löytäminen vaan on hankalaa.

    Olen itsekkin työtön, mutta uusi ala on löytynyt ja kokemusta siltä on vaan vähän. Alalta jonka en voinut edes kuvitella sopivani itselleni. Nyt on sentään edes mahdollisuuksia työllistyä.

    Kaiken vanhan hylkääminen on helposti pelottavaa, sitä ei voi kieltää.

    VastaaPoista
  3. Eipä näillä ohjeistajilla taida olla juuri kokemusta työnhausta, työpaikattomuudesta puhumattakaan.

    Vanhan hylkääminen ei minua pelota (kuten ei työllistyminen), mutta työnantajia sen sijaan taitaa pelottaa mahdollisuuden antaminen vanhasta uuteen siirtyvälle?

    VastaaPoista
  4. Nuo anonyymin, vaikka työtön onkin, ohjeet ovat samassa sarjassa tuon hölynpöly -artikkelin kanssa. Toki työilmapiirillä on paljon merkitystä, mutta se ei koskaan voi kompensoida väärältä tuntuvaa työn sisältöä. Kysymys on monimutkainen ja korostaa yksilöllisiä eroja, joiden osalta yleistämisen mahdollisuuksia ei voi olla.

    Yleisesti kaiken annettuna omaksumisesta seuraa vain nykyarvomaailman vahvistumista. Pitäisi siis olla tyytyväinen jos "onnistuu" löytämään sopivan työkokeilupaikan, jossa on aina kyse ilmaistyöhön perustuvasta riistosta ja vastapuolen laariin satavasta huijauksesta??? Nuo ohjeet ovat perin vaarallisia ja työnantajan valta-asemaa myötäileviä, eivätkä millään muotoa kyseenalaista nykymaailman fundamentaalisesti vinoutunutta menoa ...

    VastaaPoista
  5. Kyseenalaistamista ja kriittisyyttä todellakin kaivattaisiin, mutta jostain syystä ne ilmiöt ovat kovin vähissä.

    VastaaPoista