Kerron
tässä tiivistelmän viimeisimmästä – ellei jopa viimeisestä - työnhakuprosessistani
(niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana!):
(niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana!):
14.9. sanoin
ystävälleni (hänen jälleen kerran kysyessä asiasta) etten minä enää mitään työhaastattelukutsuja
saa, työpaikasta puhumattakaan. Kotiin päästyäni oli sähköpostissa työhaastattelukutsu odottamassa! Työhaastattelua piti
siirtää, koska se osui juuri matkani ajalle. Onneksi tämä onnistui.
3.10. kävin
työhaastattelussa, josta minulle jäi hyvät tunnelmat. Epäonnistuin kuitenkin
yhdessä vielä jäljellä olleessa testissä.
(Voi miksi en harjoitellut siihen, valmistautunut paremmin jne.)
(Voi miksi en harjoitellut siihen, valmistautunut paremmin jne.)
12.10. sain
sähköpostiini tiedon, että olen sijalla kaksi. Toinen sija ei kuitenkaan lämmittänyt - eikä
riittänyt työpaikan saamiseen.
22.10. sain tiedon,
että paikkaan valittiin minua 9
vuotta nuorempi korkeakoulututkinnon suorittanut naishenkilö, jolla ei ole
minkäänlaista kokemusta ko. alasta eikä työstä! Minä olisin oikeasti ollut
motivoitunut ja kiinnostunut sekä minulla on työkokemusta alalta. Olen myös työskennellyt tuossa organisaatiossa aiemmin, mutta valittu henkilö ei ollut.
Minä
jäin jälleen kerran ilman työpaikkaa,
tuloja ja tulevaisuutta! En pysty kilpailemaan minua nuorempien korkeakoulututkinnon
suorittaneiden kanssa työpaikoista. Kyseisellä henkilöllä näyttää olevan LinkedIn-profiilinsa
mukaan myös pitkä työttömyys takana, joten sekään ei sitten näköjään vaikuttanut
valinnassa.
Minulle
muuten lähetettiin sähköpostissa ”kysely haastatteluun kutsutuille”… Arvatkaapa aionko vastata siihen?
Kannattaa vastata ja positiivisessa sävyssä, sillä saattaa olla ettei nyt valittu suoriudu työtehtävistä tai mahdollisestu siirtyy muutaman kuukauden kuluessa seuraavaan työpaikkaan, jolloin työnantaja voi ottaa sinuun uudestaan yhteyttä ettei tarvitse koko prosessia uudestaan käydä läpi...
VastaaPoistaVastasin kyselyyn, koska se tuli jo toisen kerran sähköpostiini. Voi kunpa olisikin noin, mutta:
PoistaEipä taida siirtyä, koska on ollut valmistumisestaan lähtien alle puolet ajasta töissä koulutustaan vastaamattomassa tehtävässä ja kukapa tällaisena aikana vapaaehtoisesti luopuisi vakituisesta työpaikasta suhteellisen vakaan organisaation palveluksessa. Eipä silti, myös tämä tehtävä oli henkilön koulutusta ja osaamista vastaamaton (LinkedIn-profiilin perusteella) ja ihmettelenkin, miksi hänet yleensä on kutsuttu haastatteluun tai miksi hän on hakenut tätä paikkaa? Taitaapi olla sukulainen tuolla työnantajalla töissä? Katkera valituksitulematon täällä vain ihmettelee...
Jos ajattelee positiivisesti, niin tehtävään kuitenkin palkattiin keski-ikäinen pitkäaikaistyötön nainen. Seuraavalla kerralla se voit olla sinä.
PoistaMinua ei valitettavasti lämmitä yhtään se seikka, että Joku Muu saa työpaikan. En usko myöskään enää saavani kutsua työhaastatteluun (tähänastisen kutsujen "tulvan" perusteella). Jos pääsenkin työhaastatteluun asti, niin kuitenkin valitaan se kymmenen vuotta minua nuorempi!
Poista...jolla on suhteet kunnossa :(
PoistaPakko olla suhteet kunnossa, muuten on todellakaan käsitä tätä valintaa! Muuttuivatko valintakriteerit yhtäkkiä sellaisiksi, että vaaditaankin korkeakoulututkinto, mutta ei mitään hakuilmoituksessa vaadittuja asioita? Korkeakoulututkinnosta siinä ei mainittu mitään.
Poistanimenomaan just näin.
VastaaPoistaälä vielä heitä kirvestä kaivoon.
Kirves on jo niin syvällä kaivossa, ettei sitä sieltä enää saa ylös!
VastaaPoista