Tunnollisena (liiankin) henkilönä olen jo ottanut stressiä
työasioista ja aikatauluista. Koska minun olisi pitänyt aloittaa työt oikeastaan
jo elokuussa (sitä ei vain kukaan saanut aikaiseksi rekrytoivan tahon puolelta), aikataulut eivät
ole pitäneet ja lisäksi käyttämäni ohjelma on reistaillut, mitä se ei
todellakaan tehnyt työssäoppimassa
ollessani. Ohjelmaa onkin päivitetty sitten kevään. Tunnollisuudesta kuitenkaan
ei – ainakaan minua - ole yleensä palkittu, joten eipä minun siksi kannattaisi
liikoja stressata. Olenkin päättänyt ottaa asiat hieman rennommin (tai sitten en…) kuin
aiemmissa työpaikoissani, tekemällä joka tapauksessa työni mahdollisimman hyvin.
Pääsin mukaan kaupungin henkilöstön virkistysiltapäivään
kuulemaan päättäjien suuruudenhulluista visioista (mitä virkistystä sellainen on ja mistähän he kuvittelevat
tuhansien uusien asukkaiden Tampereelle tulevan?) Katsoimme
sentään lopuksi elokuvan ja työnantaja tarjosi popparit sekä juoman. On se hienoa olla palkkatukitöissä Tampereen
kaupungin ns. tilaajaryhmässä, minne en olisi ikinä uskonut päätyväni. No, enpä monia muitakaan elämässä
kohtaamiani asioita olisi osannut kuvitella. Elämä on tunnettu siitä, että se
tapahtuu sillä aikaa kun ihmisellä on kiire tehdessään muita suunnitelmia.
Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan olla töissä. Minun
ei tällä hetkellä tarvitse miettiä, menenkö päivällä kirjastoon, ruokakauppaan,
molempiin vai en kumpaankaan… Työpäivät kuluvat sujuvasti, vaikka työaikani
onkin vain hieman yli 6 tuntia. Työpäivän jälkeen
menen ruokakauppaan/ kirjastoon/ molempiin tai en kumpaankaan, enkä enää mene sinne
vain ajan kuluttamiseksi. Täytyy todellakin sanoa, että työllisen päivät ovat
tuhat kertaa mielekkäämpiä kuin työttömän päivät! Jo lähes kolmasosa puolesta vuodesta
on kulunut vauhdikkaasti. Minustakin tuli - edes vähäksi aikaa - ”kiireinen ja
tärkeä” työssäkävijä, enkä enää ehdi edes blogia päivittää.