torstai 31. joulukuuta 2015

Kohti parempaa uutta vuotta?

Minä kun luulin, että vuosi 2011 olisi ollut annus horribilis… Autoni katsastuksessa hylätyksi tuleminen ja ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle putoaminen olivat hyvin pieniä asioita tänä vuonna kokemiini verrattuna. Ottaisin vuoden 2011 takaisin koska tahansa, koska monet tärkeämmät asiat olivat silloin vielä hyvin.

Näin kirjoitin marraskuussa 2011:
Mahdollisen uuden ammatin opiskelu ei ole realistista tässä iässä, koska se olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten: Ensinnäkin pitäisi päästä jonnekin opiskelemaan.
Toiseksi pitäisi olla rahaa opiskeluun tai lähinnä loputtoman laskupinon maksamiseen opiskelunkin aikana. Kolmanneksi pitäisi opiskella sellainen ammatti, jossa saa työtä vielä lähes viisikymppisenä ja saisi työskennellä vielä viidenkympin rajapyykin jälkeen! Mikähän se ammatti voisi olla?"

Vuonna 2015 sain olla kokonaiset neljä kuukautta (palkkatuki)työssä. Viimeksi olin ollut töissä hieman alle viisi kuukautta vuonna 2009, joten vuodet 2010 – 2014 vierähtivät kokonaan ilman työpaikkaa. Työvoimakoulutuksen jälkeen työllistyin puolen vuoden palkkatukityöhön, mutta jääkö tulos lopulta näin laihaksi ja työttömyys jatkuukin sen jälkeen samanlaisena kuin ennen? Ensi kesänä minulle tulee täyteen puoli vuosisataa eli 5 ja 0. Mielenkiintoista nähdä tämän seikan vaikutus työllistymiseeni, koska mahdollisuuteni työllistymiseen ovat alle viisikymppisenäkin olleet surkeaakin surkeampia.

Toivon kaikesta huolimatta parempaa uutta vuotta kaikille työttömille, työttömyyttä lähestyville ja muillekin!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Työpaikkatarjonnasta

Osaa olla surkea työpaikkatarjonta tällä(kin) hetkellä! Esim. Aamulehden vähät työpaikkailmoitukset ovat jo pitkään olleet omituista värikästä mainoshöttöä tyhjää täynnä. Mitään todellisen tuntuisia työpaikkoja – tai ainakaan tavalliselle tallaajalle sopivia - siellä ei ole. Eipä uskoisi, että vielä vuosina 2006 ja 2008 työllistyin sellaisiin työpaikkoihin, joita hain AL:ssä olleen (mustavalkoisen) ilmoituksen perusteella. Työllistymisen ihmeet tosin tapahtuivat ennen surullisenkuuluisaa syksyn 2008 taantumaa, joka jatkuu edelleen… Helppoa työpaikan saaminen ei tuolloinkaan ollut, koska tuon vuonna 2006 saamani työpaikan löytäminen kesti nelisen vuotta, ja seuraavan työpaikan taisin saada hyvin pitkälti sen vuoksi, että olin jo töissä. 

Nyt kun palkkatuettua työpätkääni on jäljellä 2,5 kuukautta, pitäisi laittaa verkot veteen ja alkaa katsella mahdollisia muita työpaikkoja. Olemattomasta tarjonnasta vain on valitettavan vaikea edes yrittää hakea mitään. Joustoa minulta löytyy työtehtävien, palkan ja työsuhteen laadun osalta. Enhän olisi kahteen aiempaan pätkätyöhönikään ilman joustavuutta ja edellä mainituista asioista tinkimistä työllistynyt – tai ainakaan siihen ensimmäiseen.

Tällä hetkellä minä teen käsityönä sellaisia asioita, jotka tietokoneohjelman pitäisi pystyä suorittamaan tuossa tuokiossa, mutta ilmeisesti tulee halvemmaksi teettää tämä palkkatukityöllistetyllä kuin maksaa ohjelmiston toimittajalle parannuksista?  Tätäkö se sitten onkin nykyaikana; ihminen tekee sellaiset hommat, joihin tietokoneohjelma ei taivu? Eikö sen pitänyt mennä niin, että ihmistyövoimaa ei enää tarvita, koska koneet ja robotit hoitavat kaiken? Toisaalta neuvonta ja ongelmanratkaisu ovat sellaisia asioita, joihin ihmistä kuitenkin tarvitaan.

Hyvin siis menee, mutta antaa mennä vaan !


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kutsu suomalaisten työelämää kartoittavaan tutkimukseen

Sain sähköpostiini taas yhden kutsun tutkimukseen. Olenkin näistä kertonut jo mielipiteeni tässä, kun sain sähköpostiini kolmisen vuotta sitten kyselyn koskien ”nykyistä työpaikkaani” - eikä minulla silloin mitään työpaikkaa ollut… En siis juurikaan vastaile näihin tutkimuksiin, koska ne ovat yleensä monisivuisia, jankuttavia, puuduttavia ja tylsiä eikä niihin vastaamisesta edes makseta mitään! Nyt kun kerrankin olen työelämässä ja saan työelämää ”kartoittavan” kyselyn, toki vastasin. Tällaiset utelut eivät kuitenkaan erityisen hyvin sovellu osa-aikaiseen ja määräaikaiseen, sattumalta saatuun palkkatukityöhön.

Kysymykset olivat hyvin mielenkiintoisia: ”Uskotteko kohtaavanne työttömyyttä jossain vaiheessa työuraanne?”, ”Oletteko koskaan ollut työttömänä?”*
”Oletteko valmis joustamaan palkasta, työn sisällöstä, vastuusta, työsuhteen muodosta ym.? ”

Työttömyyden tulen kohtaamaan hyvin suurella todennäköisyydellä – jälleen kerran – lähitulevaisuudessa. Työttömänä olen ollut noin puolet siitä ajasta, jonka olisi pitänyt olla työuraani. Kaikista mainituista asioista minun on oikeastaan tarvinnut työllistyäkseni joustaa, paitsi paikkakunnasta. Tosin aikoinaan hain työtä (ja kävin haastatteluissa)100- 200 kilometrin päässä kotoa. Enpä onnekseni (?) noita(kaan) työpaikkoja saanut.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Puolivälissä ollaan

Palkkatukipestini puoliväli on jo koittanut ja kolme kuukautta on hujahtanut todella nopeasti. Olen jokaisena työpäivänä iloinnut siitä, että saan olla töissä. Minä jos kuka tiedän, ettei työssäkäyminen ole itsestään selvää eikä tule koskaan olemaan. Töissä on ollut hyviä (enemmän) ja huonoja (vähemmän) hetkiä ja sellaisiakin hetkiä, jolloin olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja sanoa, että pitäkää P****nne! Työni ei sinällään mitään erityisen ”hohdokasta” ole, mutta melkein mikä muu tahansa työ kelpaa, kunhan en puhelinmyyjäksi joudu.  Tässä työssä minun ei tarvitse soittaa kenellekään, mutta työpuhelimeni jopa soi silloin tällöin, mitä ei todellakaan edellisissä työpaikoissani tapahtunut.

On ollut sellaisiakin päiviä, ettei minua olisi niin suuresti huvittanut mennä stressaantumaan melko rasittavien ja lopulta hieman merkityksettömien/tyhjänpäiväistenkin  työtehtävien (eivätkö useimmat työtehtävät sellaisia kuitenkin ole?) parissa stressaantumaan, mutta kun ajattelen teoreettisia vaihtoehtoja: jäisinkö oikeasti mieluummin kotiin vai menisinkö töihin – olivat työtehtäväni sitten millaisia tahansa - niin töihin meno tietenkin voittaa 100-0! Nautin nyt niin kauan kuin tätä kestää, mikä siis ei ole enää kauan… Eilen oli joka tapauksessa kolmas palkkapäivä.


perjantai 27. marraskuuta 2015

Palkkatukityöllistetyn työsuhde-edut eli -eduttomuudet

Niin, työsuhde-etuja työllistetyllä ei ole. On aivan erilaista olla palkkatukityöntekijä kuin vakituinen työntekijä. Palkkatukityöntekijän tulee olla äärimmäisen nöyrä ja kiitollinen saamastaan armonpalasta, oli hänellä sitten työsuhde-etuja eli ei. Työllistetyllä on kuitenkin samat velvollisuudet kuin ”oikeilla” työntekijöillä. Olisi kyllä hienoa päästä sellaiseen työpaikkaan, jossa ei eroteltaisi työllistettyä ja muita työntekijöitä omiin ”karsinoihinsa”.

Huikean lähes 12 vuoden työ”urani” aikana minulla on ollut ilo olla ainoastaan neljä vuotta ns. vakituinen työntekijä, eli sellainen, jolle kuuluvat myös edut (eivätkä ainoastaan velvollisuudet). Muuten olen ollut ulkoistettu, määräaikainen tai sijainen ja tällä kertaa olen se työllistetty. Tuollainen erottelu on lopulta todella typerää, koska miksi ihmeessä myös ”ulkopuolista” ei voisi palkita ja motivoida samoilla keinoilla kuin vakituisia työpaikkaan juurtuneita henkilöitä? Se olisi todella iloinen yllätys hänelle!

Pikkujouluihin olisi ollut mukava päästä, koska sen verran ahkerasti olen työskennellyt, mutta eiväthän ne minulle ”kuulu”. Työttömälle ei ”kuulu” työpaikka eikä palkka, työllistetylle kuuluu työpaikka ja pieni palkka, mutta ei sitten mitään muuta… Eihän työllistetty toki mitään etuja tarvitsekaan; työllistetylle riittää palkka, joka on bruttona jopa pienempi kuin se nettopalkka, mitä hän sai yli kuusi vuotta sitten ”oikeissa” (kokopäivä)töissä ollessaan. Kaikenlaiseen eduttomuuteen on tyytyminen, kun vain saa olla töissä. Siinähän on jo etua kerrakseen työttömän asemaan verrattuna.


keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Äiti käy tällä hetkellä töissä

Kirjoitin maaliskuussa 2014 aiheesta ”Äiti ei käy töissä”. Jos vaikka tyttärelläni nyt olisi koulutehtävänä kertoa äitinsä töistä, mitä siihen voisi minun osaltani tällä hetkellä vastata?

Mikä on äitisi ammatti? Missä hän on töissä, mitä tekee siellä ja viihtyykö hän työssään?

"Äiti on palkkatukityöllistetty ja työskentelee Tampereen kaupungin palveluksessa. Hän on alkuperäiseltä koulutukseltaan insinööri. Äiti tekee työtä erään (raivostuttavan) projektin parissa, mutta viihtyy työssään, koska se toinen vaihtoehto eli kotona työttömänä kärvisteleminen on aina paljon huonompi."

 On hienoa sanoa aamulla lähtevänsä nyt töihin (jos molemmat lapset tai toinen heistä on vielä silloin kotona). On myös erittäin hienoa sopia tapaamisesta ystävän kanssa työpäivän jälkeen! Kun varasin aikaa kampaajalle (nyt on rahaa siihenkin), sain miettiä ääneen, että mihin aikaan ehdin sinne töistä. On kyllä erittäin hienoa käydä töissä. Osaan todella arvostaa sitä.

 Olen aivan varma siitä, että sellaiset henkilöt, jotka mainitsin ”entinen tampellalainen” - postauksessani, eivät osaa aidosti arvostaa sitä mitä heillä on vuosikaudet ”itsestään selvästi” ollut, eli vakituista työpaikkaansa. Kun sinne samaan paikkaan saa mennä viikosta ja kuukaudesta, vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen…


perjantai 13. marraskuuta 2015

Öljykriisin kasvatti vai kermapeppu?

Helsingin Sanomien leikkimielisen testin mukaan olen ”öljykriisin kasvatti”:

OLET ÖLJYKRIISIN KASVATTI.
”Öljykriisin kasvattina (s. 1955–1964) työkokemuksiasi leimaavat ainaiset organisatoriset muutokset, henkilöstön vähentäminen ja työn määrän lisääntyminen. Olet saattanut nähdä tai kokea työyhteisössä kiusaamista ja naisten syrjintää.”

Syntymävuoteni puolesta kuuluisin muka ”kermapeppuihin”, mutta eipä kermapeppuisuus terminä voisi kauempana työelämäkokemuksistani olla!

KUULUT KERMAPEPPUJEN SUKUPOLVEEN  (s. 1965–1972). Olet nähnyt työelämän kovuuden. Työn kohtuullistaminen ja eettisyys ovat sinulle tärkeitä. Työyhteisö ei aina tunnu sinusta reilulta ja olet saattanut kokea, että sinua on loukattu.

Molemmista yllä olevista määritelmistä kuitenkin tunnistan useita piirteitä. Naisten syrjintä on ollut aivan omaa luokkaansa miesvaltaisella alalla sekä puolustusvoimissa. (Ko. joukko-osasto taisi kuitenkin olla poikkeuksellisen sovinistinen.) Työelämän kovuus ja epäreiluus sekä loukatuksi tulemisen tunteet ovat myös tulleet minulle harvinaisen tutuiksi. Kaikkea minussa on loukattu: sukupuoltani, persoonaani, työminääni… You name it! Kyllä, olen herkkä loukkaantumaan ja muistan ilkeät sanomiset vuosienkin päästä.

Testin kysymykset (http://www.hs.fi/ura/):
Jos työpaikalla on käynnissä yt-neuvottelut, ajattelen joko
”Tämä on taas tätä. Pelottaa.” tai
”Onko oikein, että olen antanut kaikkeni työlleni ja nyt minua uhkaavat potkut?”

Kun työpaikalla toteutetaan organisaatiomuutos, ajattelen joko
”Ei näytä hyvältä. Yrittävätkö ne hyllyttää minut?” tai
”Arvasin, että pomoni juonittelee minua vastaan.”
(Mahdollinen juonittelu liittyy toki jo siihen, keitä irtisanotaan yt- neuvotteluissa.)

Jos olen mielestäni ansainnut palkankorotuksen, niin:
”Kun teen työni hyvin, pomo kyllä huomaa sen ja nostaa palkkaani.”
(joskus ajattelin vielä näin, mutta sitten tulin järkiini…)
Todennäköisesti otan asian puheeksi kehityskeskustelussa esimiehen kanssa.
(Tällä hetkellä äärimmäisen teoreettinen vaihtoehto, koska ei minulla palkkatukityöllistettynä tietenkään mitään kehityskeskustelua ole ja palkkakin pysyy samana.)

Jos työpaikalla järjestetään (ennen joulua) tilaisuus, jossa kerrotaan uudesta strategiasta ja johon liittyy yhteinen illanvietto, saatan ajatella:
”Mitä tapahtui vanhoille kunnon pikkujouluille?”

Siinä tapauksessa, että työpaikalla otetaan käyttöön uusi tietokonesovellus, reagoin näin:
”Ehkä systeemi on parempi kuin ennen, mutta sisäänajo on toteutettu surkeasti.”
tai
”Vihdoinkin siitä antiikinaikaisesta systeemistä päästiin eroon. Rasittavaa, kun pitäisi koko ajan olla neuvomassa muita.”

Jos työskentelisin yrityksessä, joka lanseeraa näyttävästi uusia tuotteita, varmaankin ajattelisin, että:
”Mahtaako tämäkään mennä kaupaksi?” tai
”Ihan kiva, mutta kannattaakohan tästä nyt näin paljon vouhkata?”


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Entinen toisen polven tampellalainen

Tänään oli Aamulehden paperiversiossa juttua entisten tampellalaisten muutosta keskustasta pois. Otsikko toisen polven tampellalaisesta kiinnitti erityisesti huomioni, koska olen itsekin ollut sellainen neljä vuotta 1990-luvun alussa. Lyhyeksi tampellalaisuuteni siis jäi. Vuonna 1994 jouduin irtisanotuksi ja ulkoistetuksi, ja sellaisena pysyin vuoteen 1999 äitiyslomalle jäämiseeni asti. Entinen Tampella oli tuona aikana tosin jo Kvaernerin omistama. Sittemmin siitä tuli Metso ja nykyisin omistaja on Valmet.

Olen silloin tällöin miettinyt, olisinko mahdollisesti onnellisempi/ tyytyväisempi elämääni, jos olisin saanut jatkaa insinöörin työssä (mahdollisesti samassa paikassa) kaikki nämä vuodet? Lyhyeksi jäänyt insinöörin urani kun käytännössä päättyi tuohon äitiyslomalle jäämiseen.

Niiden 16,5 vuoden aikana, jotka keväästä 1999 ovat kuluneet, olen sitten viettänyt seuraavanlaista elämää:
  •  parisen vuotta äitiyslomilla 
  •  1 vuosi ”lomautettuna” ensimmäisen äitiyslomani jälkeen (työtä minulle ei ollut tiedossa, joten siksi tuo lomautus on lainausmerkeissä)  Tuolloin minulle kerrottiin, etten ole ”sellainen, joka halutaan töihin” * 
  •  yhteensä lähes 4 vuotta työvoimapoliittisissa koulutuksissa, joihin on sisältynyt noin vuosi työssäoppimista neljässä eri organisaatiossa 
  •  noin seitsemän vuotta kokonaan työttömänä 
  •  runsas vuosi määräaikaisessa puolustusvoimien virassa ja 
  •  toinen hieman yli vuosi määräaikaisissa sijaisuuksissa erään yrityksen palkkalistoilla 
  •  sekä tähän mennessä kaksi kuukautta palkkatukityössä

*Tämän lausunnon jälkeen minut on kuitenkin ”haluttu” oikeisiin töihin 2 kertaa ja palkkatukitöihin kerran

Kuka nyt tällaista uraa vaihtaisi pois? Ei kukaan! Olenhan saanut yhden ja saman työpaikan lisäksi sekä aina samojen kollegojen naamojen sijasta tutustua kokonaista kuuteen eri työpaikkaan - tutustumisjaksojen ollessa kestoltaan kuukaudesta runsaaseen vuoteen. Eipä silti; pitkiä ja vapaita kesiä en vaihtaisi pois! Paljon muuta edellä kertomistani kokemuksista olisin kuitenkin valmis vaihtamaan pois ja myös niiden vapaiden kesien ympärillä olleet noin yhdeksän kuukautta per työtön vuosi …



tiistai 27. lokakuuta 2015

Stressiä vähän pukkaa ja toisaalta ei

Tunnollisena (liiankin) henkilönä olen jo ottanut stressiä työasioista ja aikatauluista. Koska minun olisi pitänyt aloittaa työt oikeastaan jo elokuussa (sitä ei vain kukaan saanut aikaiseksi rekrytoivan tahon puolelta), aikataulut eivät ole pitäneet ja lisäksi käyttämäni ohjelma on reistaillut, mitä se ei todellakaan tehnyt työssäoppimassa ollessani. Ohjelmaa onkin päivitetty sitten kevään. Tunnollisuudesta kuitenkaan ei – ainakaan minua - ole yleensä palkittu, joten eipä minun siksi kannattaisi liikoja stressata. Olenkin päättänyt ottaa asiat hieman rennommin (tai sitten en…) kuin aiemmissa työpaikoissani, tekemällä joka tapauksessa työni mahdollisimman hyvin.

Pääsin mukaan kaupungin henkilöstön virkistysiltapäivään kuulemaan päättäjien suuruudenhulluista visioista (mitä virkistystä sellainen on ja mistähän he kuvittelevat tuhansien uusien asukkaiden Tampereelle tulevan?) Katsoimme sentään lopuksi elokuvan ja työnantaja tarjosi popparit sekä juoman. On se hienoa olla palkkatukitöissä Tampereen kaupungin ns. tilaajaryhmässä, minne en olisi ikinä uskonut päätyväni. No, enpä monia muitakaan elämässä kohtaamiani asioita olisi osannut kuvitella. Elämä on tunnettu siitä, että se tapahtuu sillä aikaa kun ihmisellä on kiire tehdessään muita suunnitelmia.

Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan olla töissä. Minun ei tällä hetkellä tarvitse miettiä, menenkö päivällä kirjastoon, ruokakauppaan, molempiin vai en kumpaankaan… Työpäivät kuluvat sujuvasti, vaikka työaikani onkin vain hieman yli 6 tuntia. Työpäivän jälkeen menen ruokakauppaan/ kirjastoon/ molempiin tai en kumpaankaan, enkä enää mene sinne vain ajan kuluttamiseksi. Täytyy todellakin sanoa, että työllisen päivät ovat tuhat kertaa mielekkäämpiä kuin työttömän päivät! Jo lähes kolmasosa puolesta vuodesta on kulunut vauhdikkaasti. Minustakin tuli - edes vähäksi aikaa - ”kiireinen ja tärkeä” työssäkävijä, enkä enää ehdi edes blogia päivittää.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Työllisen tunnelmia osa II

Yli kuukausi on vierähtänyt työelämässä ja nopeasti se on mennyt. Palkkapäivästä kirjoitinkin jo edellisessä postauksessani, ja kävin sen kunniaksi myös vaateostoksilla. Näin koululaisten syyslomaviikolla muu perhe on kotosalla ja äiti on töissä, mikä on erittäin harvinainen asetelma näin yli kuuden vuoden "lomailuni" jälkeen!

On (jopa liiankin) helppoa sopeutua siihen, että käy töissä ja saa palkkaa. Miten muka työttömällä on joidenkin käsitysten mukaan vaikeuksia palata työelämään? Kyllä melkoisen lusmu luonne pitää olla, jos kokee siinä asiassa vaikeuksia. Sopeutuminen toisin päin, eli takaisin työttömäksi, onkin sitten huomattavasti vaikeampaa - ellei jopa mahdotonta, jo pelkästään ajatuksen tasolla... No, sitä asiaa ei aivan vielä kannata murehtia.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Palkkapäivä

Viimeinkin on koittanut yli kuusi vuotta odotettu palkkapäivä! Mitähän oikein tekisin sen kunniaksi? En nimittäin enää edes osaa ostaa mitään, kun olen niin tottunut siihen, ettei minulla ole omaa rahaa… Vuosikaudet olen katsellut kaupassa tavaroita tai vaatteita ja ajatellut: ”Tuonkin voisin ostaa, jos olisin töissä.” On jäänyt paljon tavaraa viime vuosina kauppoihin tuolla perusteella. Mikään himoshoppailija en ole koskaan ollut, vaan olen yleensä ostanut tyyliltään ns. klassisia vaatteita, joita sitten olen käyttänyt monta vuotta. Nyt saattaisi olla aika palkita itsensä jollain sellaisella!

Se 600 - 800 €, jonka saa käteen työmarkkinatuella ollessa (riippuen siitä, onko lapsia, onko typo-koulutuksessa jne.) ei todellakaan riitä yhtään mihinkään järkyttävän kalliissa Suomenmaassamme! Sillä ehkä pärjäisi jossain Thaimaassa tai Itä-Euroopassa, jos edes siellä… Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan tuon ”huikean” rahasumman varassa. Ei minunkaan palkkatuetun työn palkkani tietenkään mikään päätähuimaava ole, muuta kuin siihen nähden, että en ole vuosikausiin saanut palkkaa lainkaan. Osa-aikatyöstä se on kuitenkin ihan kohtalainen korvaus.


maanantai 28. syyskuuta 2015

TOIvottomuudesta(ni)

Muutama lukijani on kommentoinut sitä, että minun pitäisi muuttaa blogini nimi joksikin muuksi, koska olen sattunut saamaan puolen vuoden palkkatukityön kuuden vuoden työttömyyden (ja toivottomuuden) jälkeen. Tuostapa ei oikeastaan toivottomuus vielä kovin paljon vähene. Pieni toivonpilkahdus on näkynyt jostain pilvenraosta, mutta varsinaisesti tulevaisuuden toiveikkuus tai toivottomuus ratkeaa ensi helmikuussa, kun selviää mitä palkkatukityön jälkeen on näkyvissä – vai onko mitään? 

Kaiken kaikkiaan blogini nimi otetaan aivan liian vakavasti. Minä olen kuitenkin koko ajan ollut epätoivoisen toiveikas, koska en ole kokonaan lakannut yrittämästä. Työttömyys on kuitenkin nöyryyttävä ja raskas koettelemus – erityisesti pitkittyessään ja mutkistuessaan. Miten jatkuva yrittäminen ja siitä huolimatta torjutuksi tuleminen voisi herättää muuta kuin toivottomuuden ajatuksia? Minulla on toki oikeus olla omassa blogissani juuri sellainen kuin haluan olla. En kaipaa neuvoja henkilöiltä, jotka eivät minua tunne eivätkä tiedä elämästäni muuta kuin sen, mitä blogissani kerron. Aivan kuin minulla ei olisi (ollut) muuta elämää kuin työttömyys, jos olen kirjoittanut blogissani 1 - 3 kertaa viikossa työttömyyskokemuksistani juuri sellaisina kuin ne olen itse kokenut. Paljon työttömyyden ulkopuolista elämää ovat työttömyysvuoteni silti sisältäneet. 

Nyt olen viimeinkin tullut kelvanneeksi yhteen työpaikkaan vähäksi aikaa ja se on tämänhetkinen tilanne, joka on hieman vähemmän toivoton tai hitusen toiveikkaampi.


tiistai 8. syyskuuta 2015

Työllisen tunnelmia

Työllistetty työtön täällä kirjoittelee. Viikko on jo vierähtänyt työelämässä. On aivan mahtavaa olla töissä ja saada lisäksi palkkaa, vaikka palkkapäivä onkin vasta kuukauden lopussa, eli en ole vielä saanut mitään. Joka tapauksessa tuntuu siltä kuin en olisi poissa välillä ollutkaan, kun työpaikka, työkaverit ja työtehtävät ovat jo työssäoppimisesta tuttuja. Myös vastaanotto työpaikalla on ollut oikein innostunut ja positiivinen!

Kun olen viime aikoina ollut harrastusryhmissä, ei kukaan ole puhunut töistään mitään. En voinut sietää sitä, kun jouduin aina harrastuksen yhteydessä kuuntelemaan, että "Olen tulossa töistä/ menossa töihin, töissä sitä ja töissä tätä..." En ymmärrä, miksi harrastuksessa täytyy puhua töistä, kun siellä nimenomaan pitäisi irtautua työasioista? Ehkäpä joku lähiaikoina taas puhuu töistään ja minäkin voin työllis(t)e(tty)nä osallistua keskusteluun!


tiistai 1. syyskuuta 2015

Vihdoinkin töissä…

Sitä ei kovin moni enää uskonut, että tämä päivä vielä koittaisi, jolloin TOIvoton työtön työllistyy. Olkoonkin kyseessä ”vain” puolen vuoden palkkatuettu työ, mutta saan siitä kuitenkin palkkaa! Voihan tästä poikia myös jatkoa jossain muualla. Tie tähän tilanteeseen on ollut pitkä ja kivinen sekä tie insinööristä aivan joksikin muuksi jyrkkä ja laskusuuntainen… Nyt olen kaikkien koettelemusten jälkeen sellaisessa työtehtävässä, jossa ei ikäni tunnu haittaavan, vaan jopa minua vanhempia henkilöitä on alalla töissä. Samaa ei voi sanoa insinöörin tehtävistä eikä varsinkaan niistä tehtävistä, joihin insinöörin koulutustaustalla olin monet vuodet pyrkinyt. Pääsin noin 7,5 vuotta sitten melko lähelle unelmatyötäni, mutta sitten työ loppui kuin seinään kun syksyllä 2008 maailmalla todettiin, ettei tyhjästä luotua keinottelurahaa missään ollutkaan… No, sama meno jatkuu taas, mutta mitäpä minä asiaa murehtimaan! Minulla on seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi työpaikka. 


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Onko työtön syyllinen työttömyyteensä?

Työtöntä pyritään syyllistämään työttömyydestään sen vuoksi, että saadaan huomio kiinnittymään muualle siitä tosiasiasta, ettei tämä systeemi vain toimi. Yhteiskunnan toiminta perustuu siihen, että sen jäsenet käyvät töissä, maksavat veroja sekä kuluttavat. Entäpä sitten, kun henkilö on kykenemätön osallistumaan tähän siksi, että työnantajat ovat kykenemättömiä maksamaan hänelle palkkaa? Ei mutta, sehän onkin vain työttömän omaa syytä! Henkilössä on oltava jotain perustavanlaatuista vikaa, kun hän ei pääse tai kelpaa minnekään eikä häntä koskaan huolita töihin. 

Mitään vikaa ei ole esim. yritysten kaikenlaisissa tuissa ja verohelpotuksissa, jotka on tarkoitettu työllistämisen edistämiseen, mutta menevätkin ahneiden osakkeenomistajien taskuihin? Ei, työnantajat ovat täysin viattomia taantuman ja olosuhteiden uhreja, me työttömät sen sijaan olemme syyllisiä kaikkeen, koska me emme vain yritä työllistyä emmekä tee asioita oikein. Me emme ”myy, markkinoi ja mainosta” itseämme tarpeeksi tai ollenkaan. Siitä meidän työttömyytemme johtuu.

Tampereen työttömyysaste on huolestuttava!

tiistai 18. elokuuta 2015

Sinä sen sanoit

Tähän ei ole mitään lisättävää:

Pitkä työttömyysjakso tekee epätoivoiseksi

”Nimettömänä leimautumisen pelon vuoksi pysyttelevä lahtelaisnainen vietti 500 pitkää päivää työttömänä. Hän rustaili hakemuksia ja haastattelukutsujakin tuli eteen. Monta kertaa työpaikan saanti oli lähellä. Noin viisikymppinen nainen epäili, ettei häntä enää työmarkkinoille huolittaisi. Varsinaisesta köyhyydestä hän ei kuitenkaan kärsinyt, sillä puoliso oli töissä. Nyttemmin hän on löytänyt itselleen vakituisen työn. Työttömyysaika oli henkisesti rankkaa ja rahatkin alkoivat olla tiukalla. Harrastuksiinkaan ei riittänyt intoa, eikä rahaa.
Aika yksinäisiä päivät olivat, hän muistelee.
– Ihminen kaipaa elämäänsä tietynlaista rytmiä. Ei niitä kotitöitäkään jaksa loputtomasti tehdä.
Lainaus tästä jutusta

Erittäin hyvin sanottu!

Minulla on tällä hetkellä sellainen tilanne palkkatukiasian suhteen, että:
  • olen saanut itselleni tiedon palkkatuen myöntämisestä
  • Kela on jo ilmoittanut minulle (etuajassa) työmarkkinatuen katkaisupäivän! 
  • työnantajasta ei ole kuulunut mitään eikä mitään työsopimusta siten ole tehty
No, onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa ennen kuin työn olisi tarkoitus alkaa...

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Olenko riskialttiissa ryhmässä vai en?

En kuulu mihinkään alla mainituista ryhmistä, mutta silti tilanteeni on ”se, mikä on”?!

”Potkut eivät ole kohdistuneet vain yhdelle tai kahdelle riskialalle, vaan laajasti työvoimaan.
Riskialttiimpia ryhmiä on kuitenkin erotettavissa kolme:
Yksi: perinteisten alojen yli 50-vuotiaat työntekijät.
Kaksi: alle 30-vuotiaat nuoret, jotka jäävät työttömiksi lähinnä määräaikaisten työsuhteiden päättymisen takia ja joiden on hankala saada vakituista työtä.
Kolme: parhaassa työiässä olevat elektroniikka- ja tietotekniikka-alojen työntekijät, joilla ei vielä muutama vuosi sitten näyttänyt olevan mitään hätää.
Heikoimmassa asemassa ovat yli 50-vuotiaat ja alle 25-vuotiaat.
"Vanhemmasta päästä saneerataan pois, ja nuoremmasta päästä ei päästä kunnolla sisäänkään", Tiainen tiivistää.
"Yli 55-vuotiaiden työttömyys on kasvanut huomattavastikin", sanoo Väänänen.”

Entäpä sitten me yli 40-vuotiaat, jotka olemme jääneet työttömiksi määräaikaisten työsuhteiden päättymisen takia ja joiden on hankala saada vakituista (tai mitään) työtä? Myös 40 - 50-vuotiaita saneerataan pois emmekä me pääse enää millään takaisin työelämään (paitsi ehkä palkkatuella vähäksi aikaa)!

Tästä kuviosta näkyy, ettei minun ikäryhmässänikään tilanne ole erityisen hyvä!




maanantai 10. elokuuta 2015

Onko palkkatukityö oikeaa työtä?



Jos palkkatukityöstä puhutaan työllistämisenä, silloin siitä tulee mieleen väkisin ja vastentahtoisesti tekeminen eli sellainen, että on jotenkin pakko nyt työllistää henkilö tällä tavalla kun mitenkään muuten ei onnistu… Onko se silloin ”oikeaa” työtä vai onko myös työtehtävät väkisin keksitty? Minun tapauksessani ainakin työntekijää tiettyyn homman oikeasti tarvitaan. 

Entäpä sitten palkkatukityön työsuhde-edut? Koskevatko liikuntasetelit, työterveyshuolto ja virkistyspäivät myös palkkatuella työllistettyä? (Ainakaan työssäoppijaa virkistyspäivät eivät koskeneet.) Työsuhde-edut ovat – palkan ja lomien lisäksi – työssä tärkeintä … Palkkatukityöntekijän on kuitenkin tyydyttävä vain pelkkään pieneen palkkaansa, koska se on hänelle jo ylellisyyttä. Hän on saanut suuren armopalan tultuaan työllistetyksi. Tampereen kaupunki tarjoaa työntekijöilleen sadan euron arvosta liikuntaseteleitä, mutta epäilen suuresti, ettei se etu tule koskemaan minua. Aion kyllä kysellä mahdollisten etujen perään palkkatukityöllistymisasiani edetessä!

Kaikkiin työsuhteisiin ei tosin liity minkäänlaisia etuja: en ole koskaan saanut lounasseteleitä, liikuntaseteleitä olen saanut yhdessä työpaikassa ja sielläkin niitä pihisteltiin…
Edes työterveyshuolto ei ole ollut itsestäänselvyys tai sitten sen laatu on ollut surkea.