torstai 21. kesäkuuta 2018

Luulisi jo tyhmemmänkin ymmärtävän…


Tämä bloggaaja kertoo onnistuneesti, missä oikein mennään: https://joonashonkimaa.net/

Tässä esimerkkinä otteita kahdesta ansiokkaasta bloggauksesta Joonas Honkimaalta:

Tältä joukolta on siis vietävä sen oma aika ja muutettava tuo aika sellaiseksi, jota säätelee yksi ajatus: työllistyminen. Sillä ei ole väliä, miten realistinen tai minkälaisin työehdoin tuo edes tapahtuisi, mutta ihminen on laitettava sitä tavoittelemaan, jotta hän ei kysyisi perimmäistä kysymystä koko järjestelmän oikeudenmukaisuudesta. Toinen mahdollisuus on pumpata ihminen niin täyteen sirkushuveja, että hän ei kykene kuin passiiviseen olemiseen ruutunsa ääressä.”

”Miksi toisten tarvitsee työskennellä, kun toiset eivät tee mitään!? Pitäisihän heidänkin jotain tehdä!” Ja näin on luotu pohja aktiivimallin kaltaisille virityksille, joissa työtön on syyllinen vastavuoroisuuden hajoamiseen yhteiskunnassa. Samaa voisi kylläkin kysyä, minkä takia toiset haalivat toisten työstä sellaisia rikkauksia, mitä eivät enää aikoihin ole selittäneet mitkään yksilön ottamat riskit tai tuottavuudet?”

Piilotyöpaikat alkavat olemaan jo hieman samanlaisia osittaissatuja kuin se kuuluisa työvoimapula, jonka piti avata mm. minun sukupolvelleni uskomattomat työllistymismahdollisuudet, mutta hieman toiselta tämä monen osalta näyttää.”



Työllistymistä pitää siis tavoitella hinnalla millä hyvänsä, vaikka ei olisikaan sellaisia työpaikkoja, joista saaduilla tuloilla voisi elättää itsensä. Työtön syyllistetään tästä tosiasiasta huolimatta ja kerrotaan hänelle, että hänen pitää hakea niitä (oikeasti olemattomia) piilotyöpaikkoja…

”On nimittäin jokseenkin idioottimaista olettaa, että työtä – sellaisena kuin se meidän yhteiskunnassamme käsitetään – riittäisi jatkuvalla syötöllä jokaiselle, joka vain keksii sitä pyytää. Tosiasioiden tunnustaminen on yleensä viisauden alku.”

”… toisten kokopäivätoiminen työ on mahdollista vain sen takia, että työtä ei jaeta tekijöiden kesken tasan. Osa työvoimasta pidetään tarkoituksella työttömänä. Työttömyys on siis yhteiskunnan ominaisuus.”

” … ihmisiä aletaankin lajitella sen mukaan kuinka työllistettäviä he ovat. Mikäli työllistettävyydessä on puutteita, pyritään yksilön ”taitoja” päivittämään sekä uusintamaan hänen ”tapoja” ja ”asenteita”. Syyt työttömyydestä sysätään yksilölle itselleen. ”

Ei ole siis näkyvissä minkäänlaista uutta massatyöllisyyden aikakautta – ennemmin päinvastoin. Silti me kerromme itsellemme mm. sellaisia satuja, että työ ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. ”


Työpaikkoja ei tosiaan riitä meille kaikille, koska yhteen työpaikkaan ei mahdu kahtasataa työpaikanhakijaa! Työn jakamista ei yritetäkään (edes niissä töissä, joissa se olisi mahdollista). Työllistettävyys on epämääräinen käsite, samoin kuin kriteerit sille. Massatyöllisyyttä ei synny satuja kertomalla!

Miksi näitä tosiseikkoja ei voida tunnustaa?! Jos enemmistö suostuisi ymmärtämään nämä asiat, niin työttömiin suhtautuminen voisi ehkä muuttua toisenlaiseksi?




torstai 14. kesäkuuta 2018

”Mitä sinä nykyään teet?”

Minä sitten vihaan kysymystä nykyisistä tekemisistäni! Eihän sitä välttämättä tarvitsisi tulkita muodossa: ”Mitä teet työksesi?”, mutta sitä kuitenkin tarkoitetaan. Olimme äitini ja tyttäreni kanssa taidenäyttelyn avajaisissa, ja siellä äitini tapasi jonkun tuttavansa. En ollut koskaan ennen tätä henkilöä nähnyt, mutta hänen ensimmäinen ja ainoa asiansa minulle oli otsikon kysymys! En saanut vastattua mitään, jäin vain melkein suu auki tuijottamaan kysyjää… Mitä ihmettä minun tuohon kysymykseen olisi pitänyt vastata? (Äitini alkoi selittää jotain siitä, mitä lapsilleni kuuluu ignooraten koko kysymyksen.)

”… työttömäksi jäänyt kertoi kuinka tökeröltä tuntuu, kun uusi ihminen kysyy työpaikkaa ensitapaamisella. Se satuttaa. Työn menetys on arka paikka ja työttömyys hävettää, eikä siitä halua keskustella ensimmäisenä uuden tuttavan kanssa. Mieluummin toivoisi, että toinen juttelisi jostain ihan muusta…”

Mahdollisia vastausvaihtoehtoja:
  •      ”Teen insinöörin töitä.”(= valehtelu)
  •          ”Olen kotona.” (…mutta en makaa siellä!)
  •          ”Haen töitä.”
  •         ”Samaa kuin sinäkin.”                 (Kysyjänä eläkeläinen)
  •           ”Olen työtön/ työpaikaton.”                               

Viimeinen vaihtoehto on ns. väärä vastaus, jota en tule yhdellekään uteliaalle kysyjälle sanomaan! Työpaikattomuuteni ei myöskään tarkoita sitä etten tee mitään. Moni voi olla työpaikallakin tekemättä  mitään esim. viettämällä aikaa Facebookissa tai muualla netissä.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Itsesuojelua


Kun työpaikkaa ei vain saa kaikesta hakemisesta ja yrittämisestä huolimatta, täytyy kehitellä suojautumiskeinoja ja itselle selittelyä jatkuvaa hylätyksi ja torjutuksi tulemista vastaan. Minulla on sellainen itsesuojelu- ja itsehuijausmekanismi, jossa esim. ajattelen että: ”En haluaisikaan olla kesällä töissä”, vaikka en sitten tule olemaan myöskään syksyllä, talvella enkä keväällä töissä. Olisin halunnut välttää edessä olevan (jo kolmannen) työmarkkinatuelle putoamisen jo ansiosidonnaisen alkamisesta asti, mutta kun ei niin ei! Enää ei auta eikä lohduta kaunis kesäkään…

 ”En olisikaan halunnut olla kesällä töissä... tai   ”En olisi halunnutkaan ilta- ja viikonlopputyöhön...” Kuitenkin olisin todella halunnut päästä hakemiini töihin!

Nämä ovat itsesuojelukeinoja, joilla työpaikaton pyrkii suojautumaan enemmältä haavoittumiselta. Siinä eivät kuitenkaan selittelyt eivätkä itsepetokset auta, kun ei ole työpaikkaa eikä toimeentuloa! Tämä on vain työpaikattomuuden aiheuttaman kivun torjuntaa. Tulokseton työnhaku tuottaa lähinnä pelkkää mielipahaa ja katkeraa pettymystä. Olen kuitenkin työorientoitunut ihminen ja työpaikattomuuteni on minulle erittäin arka asia, jonka suhteen olen hyvinkin herkkänahkainen.
Työpaikattomuus aiheuttaa pettymystä, häpeää ja turhautumista:

1. Pettymys itseen

– Suomalaisessa yhteiskunnassa työtä arvostetaan korkealle, ja meillä vallitsee yhä protestanttinen työnetiikka. Ajatellaan siis, että ikään kuin ainoa arvokas tapa elää on tehdä työtä. Työttömäksi jääminen voi siis tuntua henkilökohtaiselta epäonnistumiselta.

2. Häpeä työttömyydestä

– Häpeä on vaikea tunne, sillä se voi lamaannuttaa ihmisen kokonaan. Jos häpeää työttömäksi jäämistään, kannattaa muistaa, ettei kyse välttämättä ole itsestä yksilönä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta murroksesta. Enää ei ole varmoja tai pysyviä työpaikkoja. Teknologia kehittyy ja työtehtävät muuttuvat. Koko ajan tarvitaan uudenlaista osaamista, ja kaikilla on myös mahdollisuudet hankkia sitä.

3. Turhautuminen työnhakuun

Kaikki joskus työttömänä olleet tietävät sen, että työn hakeminen käy työstä. Voi tulla turhautunut ja toivoton olo, jos hakemuksia on lähettänyt satamäärin, eikä mistään tule vastausta.


torstai 31. toukokuuta 2018

Soitto TE-toimistosta taas


Jälleen kerran sain soiton TE-toimistosta. Miksihän niitä tuntuu tulevan kovin usein? Kolmen kuukauden väli tuntuu siis lyhyeltä. Mitä järkeä on päivittää ns. työllistymissuunnitelma joka kerta? ”Koska hallitus on näin määrännyt”…

Puhelun asiat:
  •         työnhakusuunnitelman päivitys -> hyväksyntä tehtävä parin päivän sisällä
  •          nyt oli ensimmäisen kerran puhetta työkokeilusta, mutta, ei kiitos, en halua sellaista nöyryytystä!
  •          sanoin myös etten halua sitoutua CV:n laittamiseen CV-nettiin, koska koen sen(kin) täysin hyödyttömäksi:


Palkkatukipaikoista oli myös puhetta ja virkailija katsoi heillä tiedossa olevia paikkoja. Valitettavasti heti kun eräs paikka kuulosti kiinnostavalta, se ”olikin jo mennyt”.

Lopputulema:
Ei mitään minun kannaltani hyödyllistä



maanantai 28. toukokuuta 2018

Kaiken (tai ainakin työpaikattomuuden) turhuudesta


Ossi Nymanin kirjoittama Röyhkeys ei ole ollenkaan röyhkeä, vaan kirjan päähenkilö on empaattinen ja sympaattinen hahmo. Hän on myös helposti samastuttava inhimillisine piirteineen. Mielestäni kirja ja erityisesti sen Tampere-osa on ennen kaikkea onnistunut kuvaus kaiken työttömyyteen liittyvän turhuudesta; uravalmennuksen turhuudesta, uramahdollisuuksien esittelyn turhuudesta, TE-toimiston järjestämien tilaisuuksien turhuudesta, jne.

”Naisella oli ollut monenlaisia ammatteja, mutta hän oli halunnut tälle alalle, koska arveli, että tässä työssä näki kättensä jäljen eikä töitä tarvinnut ajatella sen jälkeen, kun työpaikan oven sulki perässään.”

”Uraohjaaja kysyi minulta innostuneena kiinnostiko minua kuljetusala, johon minä sanoin, että ei kiinnostanut ja ettei minulla ollut edes ajokorttia.”

Kirjan kolmeen osaan jakaminen kaupungeittain on hyvä idea. Kussakin kaupungissa on joku keskeinen tapahtuma, eli Turussa Bruce Springsteenin konsertti, Tampereella ns. uravalmennus ja Helsingissä kirjoittajakoulutus. Tampereella kuvatut paikat ovat myös minulle tuttuja, paitsi että Tampereella ei ole Hämeentietä vaan Hämeenkatu. TAKK:in tilat Nirvassa ja ”Kevättalon” tilaisuuden pitopaikka Hatanpään valtatiellä olivat helposti tunnistettavissa.

Tammikuussa 2017 olin itsekin muiden työpaikattomien kanssa Valtatie 30:ssä Spring Housen (”Kevättalon”) tilaisuudessa, jossa konsultti jauhoi ulkoa opeteltua mantraansa.


Tilaisuutta ei taaskaan pitäisi TE-toimisto itse vaan se oli ulkoistettu valmennustalolle, jonka nimi oli Spring House Oy. Heidät oli palkattu vain viestinviejäksi ja heiltä oli kenenkään turha kysellä mitään, varsinkaan vapaista työpaikoista.”

Kävin muutaman kerran työhönvalmentajalla Nirvassa Tampereen ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa, joissa myös Nymanin kirjassa käydään ”uravalmentajan” kanssa tutustumassa mahtaviin ”uramahdollisuuksiin”. 


”…kyllä minä tästäkin selviäisin, vaikka tuntuisi kuinka nöyryyttävältä kulkea täällä paikoissa, joissa ei yhtään halunnut olla…”

Henkilöiden kuvaus on kirjassa erityisen onnistunutta, koska kuvatunlaiset hahmot ovat tutunoloisia ja sellaisia voi todellakin kuvitella noihin ympyröihin. Hahmot perustunevatkin todellisiin kokemuksiin. Erityismaininnan annan kirjan kirjoitus- ja painovirheettömyydelle! Kirjan on kustantanut Teos ja se on tosiaankin oikoluettu ennen painamista. Nykyään on liiankin tavallista, että suomalaisissa kirjoissa on virheitä suunnilleen joka toisella sivulla. Sama ei muuten koske englanninkielisiä kirjoja, vaan ne ovat lähes aina virheettömiä. 


torstai 17. toukokuuta 2018

Kauanko työnhaku(a) kestää?


Turhautumista työnhaussa
Etenkin 50 vuotta täyttäneet sanovat, että työnhaku kestää vuosikausia, ja aina edes vuosien hakemisella ei saa työpaikkaa. Työnantajilla saattaa olla viisikymppisistä väärä mielikuva. Hakijoita tulisikin katsoa yksilöinä, ei massana.”

Omalla kohdallani työnhaku on nyt kestänyt joko yhdeksän vuotta tai kohta kaksi vuotta, laskutavasta riippuen. Sitä edellisellä kerralla työnhakua kesti nelisen vuotta. Työnhaku voi jatkua siihen asti kun pääsen eläkeikään (vaikka en eläkettä saisikaan), koska ei työpaikan saamisesta ole mitään takeita tai ”lupausta”! Ei onnistu minulta kesäsijaisuuden saaminen työkokemuksen hankkimista varten, ei vuorotteluvapaan sijaisuuteen pääsy, ei yhtään mikään!!

Työnhaku kestää siis joko eläkeikään tai kuolemaan asti, kumpi ensin tuleekaan. Vaikka saisin jonkin määräaikaisen työpaikan, myös silloin minun on jatkettava työnhakua edelleen. Olen nyt parin päivän sisällä saanut kolme täystyrmäystä työnhakuuni liittyen. Näitä ei kuitenkaan (olen näin netistä lukenut) ”pidä ottaa henkilökohtaisesti.” Työnhakua tehdään nimenomaan omalla persoonalla, joten miten voisin olla ottamatta henkilökohtaisesti toistuvia omaan persoonaani kohdistuvia hylkäyksiä?

maanantai 14. toukokuuta 2018

Hiljaista on ollut…


Kovin hiljaista on ollut rekrytointisektorilla. Eräästä paikasta ei ole vielä tullut edes ”Tällä kertaa valintamme ei kohdistunut jne. – viestiä, vaikka tähän mennessä sieltä on se joka kerta tullut. Hiljaisuus ei toki ole mitään yllättävää, koska samanlaista on jatkunut kaikki nämä työpaikattomuusvuodet. Alkuvuonna on tosin vaikuttanut poikkeuksellisen vilkkaalta, koska kävin helmikuussa jopa yhdessä työhaastattelussa ja olin myös mukana yhdessä ”alkukarsinnassa” eli puhelinhaastattelussa. Nämä eivät kuitenkaan – jälleen kerran – johtaneet mihinkään.

Tällä hetkellä minulla on neljä ”työnhakua” (todellisia mahdollisuuksia saada työpaikkaa ei ole) menossa. Tuon jo mainitsemani syvän hiljaisuuden lisäksi on yksi haku vuorotteluvapaan sijaisuuteen sekä yksi paikka, johon liittyen mahdollisesti tulee kutsu erään netissä tehtävän testin tekemiseen. Kutsu testiin ei kuitenkaan tarkoita, että sen jälkeen pääsisi jatkoon. Sitten oli vielä yksi kesätyöpaikan(!) haku, josta myös on vallinnut erittäin syvä hiljaisuus. Kesätyöpaikat toki kuuluvat ensisijaisesti nuorille eikä heillekään taas näytä kaikille paikkaa riittävän… (Tästä aiheesta olisi minulla paljonkin sanottavaa, mutta taidan jättää tällä kertaa sanomatta!) Kesätyöpaikkaa kuitenkin hain saadakseni työkokemusta, mutta ei sitten – kesätyöthän ovat jo käytännössä alkaneet. Mainitsemani vuorotteluvapaan sijaisuus alkaisi jo viikon päästä, joten voinen ”olettaa” etten ole jatkossa myöskään sen suhteen, Minulla ei lisäksi ole kokemusta siitä, tästä ja tuosta, mitä ko. paikassa vaaditaan. Vuorotteluvapaan sijaisuuksiin saattaa usein olla sijainen jo valittuna, kenties joku ”tunnin tai päivän” työttömänä ollut?