lauantai 1. lokakuuta 2022

Työpäivän jälkeen

 ”Viimeinkin”, eli jo runsaan kahden vuoden ajan olen saanut olla siinä tilanteessa, että on olemassa aika työpäivän jälkeen – eikä työttömyyspäivän jälkeen tai sellaisen aikana.

Äskettäin käydessäni kirjastossa työpäivän jälkeen, ajattelin kuinka erilaista ja hienoa on todellakin käydä siellä intensiivisen työpäivän tehtyään verrattuna siihen, että olisin mennyt kirjastoon työn sijasta/ korvikkeena kuluttamaan aikaa - ja toki lainaamaan kirjoja työllisyystilanteestani riippumatta. On turha jossitella ja olla katkera, mutta vieläkin välillä minulle tulee mieleen kysymys siitä, miksi en ole saanut olla kaikkia niitä vuosia työssä, jotka olin työttömänä? Miksi työllistymiseni on aina ollut niin valtavan vaikeaa? Kun olen päässyt näkemään töissä olevia, eivät he kaikki suinkaan ole mitään ahkerinta, älykkäintä ja tunnollisinta väkeä, silti he ovat töissä. Niiden, joilla on työpaikka, on yleensä helppo vaihtaa toiseen työpaikkaan - ja ovi tuntuukin käyvän nykyisessä työpaikassa taajaan ulospäin. En aivan tiedä mistä syystä, koska minä olen tyytyväinen työnantajaan ja pidän sitä jopa parhaana tähänastisista.

Ensimmäistä kertaa vähien työllisyysvuosieni ja lukuisten työttömyysvuosieni aikana minulle siis tuli mieleen vertailla tuntemusta kirjastossa käynnistä työpaikattomana ja työllisenä. Vaaka todellakin kallistuu siihen suuntaan, että myös kirjastossa käyminen on mukavampaa silloin, kun minulla on työpaikka ja voin mennä sinne työpäivän jälkeen! Kirjasto muuttuu vähän kurjastoksi silloin, kun ei ole työpaikkaa ja kovasti valinnanvaraa minne mennä päivisin. Muutenkin työttömänä on vaikea saada mitään positiivisia elämyksiä, kuten työtehtävissä voi parhaimmillaan saada. On hienoa, kun saa tuntea tehneensä jonkin asian siten, että voi olla tyytyväinen suoritukseensa - ja on myös mahdollisesti auttanut jotain toista osapuolta. Työllisenä voi saada onnistumisen kokemuksia, jotka työttömänä ovat harvassa. Joskus harvoin työttömänä työnhakijana saa iloita työhaastattelukutsusta, mutta valinnan lopputuloksen selvittyä on yleensä ollut ilo kaukana ja itku lähellä.


torstai 1. syyskuuta 2022

Taas mennään, osa 2

Olen jälleen yhdessä pätkätyössä, tällä tietoa parisen kuukautta. Lyhyet työsuhteet näyttävät olevan erikoisalaani, koska muutakaan ei ole (ollut) tarjolla. Toki peräkkäiset tai lähes peräkkäiset pätkätyösuhteet ovat parempi kuin ei yhtään mitään, mihin olen joutunut vuosien työpaikan hakemisen aikana tottumaan. Vuosikaudet meni sillä tavalla, etten koskaan saanut yhtään minkäänlaista työpaikkaa mistään! Nyt on sentään jonkinlaista toivoa olemassa.

Lisäksi sain yhden työhaastattelukutsun, jota en odottanut saavani.  Tämä oli iloinen yllätys sinänsä. Työpaikan (jälleen kyseessä lyhyehkö sijaisuus) saaminen olisi toki ollut aivan oma lukunsa. Koska minulla oli jo tiedossa tämä nykyinen työ, valitsin sen ja peruin haastattelun tuonne toiseen paikkaan. Ensimmäistä kertaa olen siis perunut sovitun työhaastattelun, koska en olisi voinut aloittaa töitä ennen nykyisen sijaisuuteni päättymistä ja toiseen paikkaan tarvittiin työntekijä nopeammassa aikataulussa. Lisäksi nykyinen työpaikka oli jo luvattu minulle ja tuo toinen olisi ollut vielä epävarma.

Minulla on menossa nyt kaikkiaan seitsemäs pätkä ja viides työpiste saman talon sisällä noin kahden vuoden aikana. Tällä tietoa pätkän kesto on noin kaksi ja puoli kuukautta. Lyhyin työpätkäni on ollut 5 viikkoa ja pisin kuusi kuukautta. Nyt minulla on välillä myös erilainen työaika kuin aikaisemmin, koska työaikani toisinaan alkaa ja päättyy kaksi tuntia myöhemmin edelliseen verrattuna. Toisaalta on hyvä, ettei minun tarvitse herätä kuudelta, mutta en selvästikään osaa arkiaamuisin nukkua pitempään kuin puoli seitsemään(?)

Sattuipa tässä eräänä päivänä jumppaan mennessä sellainen tapaus, että pukuhuoneessa oli 3 henkilöä. Yksi sanoi tulleensa jumppaan suoraan töistä ja toinen sanoi myös tehneensä niin. Minä kolmantena en sanonut asiaan mitään, mutta tällä kertaa minun ei tarvinnut olla se, joka on työelämän ulkopuolella, vaan olisin itsekin voinut mainita, että minäkin tulin tänne suoraan töistä. Kerrankin minun ei tarvinnut kokea itseäni huonommaksi kuin työssäkävijät (joille toki se työpaikka tuntuu olevan itsestäänselvyys, mitä se minulle ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan).

 

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Pätkätyö vai pitkätyö?

Pitkätyöllä eli vakituisella työpaikalla on useita etuja verrattuna pätkätyöskentelyyn. Pitkätyölle keksin vain yhden haittapuolen, kun taas pätkätyölle löydän vain kaksi etua sen huonoihin puoliin verrattuna. Ne eivät välttämättä edes ole mitään etuja, koska pätkien välillä on usein liian pitkä aika ja työsuhteet saattavat olla turhan lyhyitä.

Pitkätyön edut:

Ei tarvitse hakea jatkuvasti uusia työpaikkoja

Lomat ja työterveys ym. edut

Eläkettä kertyy koko ajan

CV on aukoton (tosin sillä ei ole merkitystä, kun ei tarvitse hakea työpaikkoja)

Pitkätyön haitta:

Sitovuus


Pätkätyön edut:

Erittäin vaihtelevat työpaikat, työtehtävät ja työsuhteiden kesto (jos kaipaa vaihtelua, joka ei aina välttämättä ole niin hyvä juttu kuitenkaan)

Oppii monenlaista uutta terminologiaa ja eri ”työpisteiden” työtapoja

Pätkätyön haitat:

Lomat ovat yleensä työttömyyden muodossa eikä ole työsuhde-etuja

Eläkettä kertyy vaihtelevasti, jos lainkaan

CV:ssä on valtavat kraaterit

Kun ei ole tietoa seuraavasta pätkästä, joutuu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi

Aina uuteen työporukkaan meneminen ei ole introvertille mieluista puuhaa


lauantai 30. heinäkuuta 2022

Pätkäaikaistyötön

 Olen ollut blogissani toivoton työtön ilman minkäänlaista toivoa työllistymisestä (9/2015 asti), työpaikaton palkkatukityön jälkeen (7/2016 -) ja työpaikallinen noin kahden vuoden pätkätöiden aikana (7/2020 - 7/2022).

Tällä hetkellä olen pätkäaikaistyötön tai pätkätyöpaikaton ilman tietoa mahdollisesta seuraavasta työpätkästä (paitsi tiedolla kahden viikon sijaisuudesta). Vakituisesta työpaikasta minun on tässä vaiheessa aivan turha enää haaveilla.

Onnistuin puhelimessa tinkimään TE-toimiston hemmolta aluksi vain kahden työpaikan hakuvelvoitteen, jota sitten nostetaan kuukausi kerrallaan, kunnes kuitenkin lopulta tulee neljän työpaikan hakuvelvoite, ellei työllistymistä siihen mennessä tapahdu. Onneksi avoin hakemus täyttää yhden hakuvelvoitteen. Lisäksi profiilin tekeminen LinkedIniin tai työmarkkinatorille täyttäisi yhden hakuvelvoitteen. (Minulla on suppea profiili LinkedInissä, mutta en tiedä, kelpaako se ilman täydennyksiä.)

Seuraavaksi on vuorossa ns. täydentävä työnhakukeskustelu, joka ilmeisesti tehdään kahden viikon välein! Häh? Kylläpä riittää resursseja tällaiseen. Toivon todellakin mahdollisimman nopeaa työllistymistä, varsinkin kun minulle tulee todellisia vaikeuksia löytää neljä haettavaa työpaikkaa kuukaudessa. 

Minun ei ole mitään järkeä hakea insinöörin paikkoja, koska olen ollut insinöörin töissä viimeksi 23 vuotta sitten. Teknisen dokumentoijan töissä puolestaan olen ollut 13 vuotta sitten eikä niiden hakeminen tuottanut tulosta aiemminkaan, joten miksi se tuottaisi nyt? Viimeaikaisissa töissäni on ainakin se hyvä puoli, että korkeakoulututkinto ei todellakaan ole vaatimuksena, kuten se käytännössä on kaikkiin muihin töihin, joita olen aikaisempina vuosina hakenut.


maanantai 18. heinäkuuta 2022

Haenko neljää työpaikkaa kuukaudessa?

Jouduin ilmoittautumaan työttömäksi sen vuoksi, ettei jatkossa tulisi ongelmia asian suhteen työpaikattomuuden mahdollisesti pitkittyessä ja myös sen vuoksi, ettei minulla ole seuraavaa työsopimusta tiedossa. Siinä tapauksessa en todellakaan olisi ilmoittautunut kyykytettäväksi! Sain kuitenkin lomarahat sekä pitämättömät lomani rahana, joten muutamaan kuukauteen ei ole taloudellisia ongelmia, mutta sen jälkeen alkaa taas toimeentulo-ongelmia olla, jos en töitä enää jatkossa saa.

Lähes 2 viikkoa meni yhteydenottoa työvoimaviranomaiselta ”odottaessa”. Yhdeksäntenä arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumiseni jälkeen sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, koska minulle soitetaan. Tämä tapahtuu kahdentenatoista arkipäivänä työnhakijaksi ilmoittautumisestani.

Aivan paras idea poliittisilta päättäjiltä neljän työpaikan pakkohakeminen ei ollut, koska työhön haluava henkilö joka tapauksessa hakee töitä, mutta toki niissä puitteissa missä se on järkevää. Hakeminen hakemisen vuoksi ei sitä ole eikä lisää työllisyyttä millään tavalla! On myös turha vedota ns. pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin, koska resursseja Suomessa ei samalla tavalla ole kuin muissa Pohjoismaissa.

Todellisuudesta vieraantuneet päättäjät kuvittelevat työttömyyden syyn olevan siinä, etteivät työttömät hae työpaikkoja. No, entäpäs jos ei ole tarjolla juurikaan sopivia paikkoja, joita hakea? Entä jos ei pääse koskaan työhaastatteluun, vaikka laittaisi kuinka paljon hakemuksia tahansa? Mitä jos joskus sattuu saamaan kutsun työhaastatteluun, mutta ei tule valituksi? Jne. jne. 

torstai 30. kesäkuuta 2022

Kuin viimeistä päivää

Viimeisiä viedään perjantaina eli viimeiset työpäiväni tällä tietoa ovat kohta menneet. Tässä vaiheessa on aika sama, miten ahkerasti vielä töitä teen, koska jatkoa ei ole nykyisessä paikassa minulle tarjolla. Tulevaisuus on jälleen ”täynnä mahdollisuuksia”, sikäli kun se voi tämänikäisellä olla. Ei oikein hyvältä nyt näytä lähes kahden vuoden jälkeen - pitääkö minun taas kerran alkaa painajaismaiseen työnhakuun? Jälleen paluu työpaikattomaksi/ työttömäksi työnhakijaksi/ työpaikkaa vailla olevaksi…

Eipä sitten muuta kuin neljää työpaikkaa kuukaudessa hakemaan, vaan mistäpä niitä haettavia löytyy, kun tähänkin asti ovat realistiset haettavat työpaikat olleet hyvin harvassa?

Tänä kesänä minulle tuli jo 56 vuotta täyteen, eli numerot ovat siinä mielessä väärin päin, että jos ne olisivat 65, olisi virallinen eläkeikäni jo täynnä, mutta nyt siihen on vielä (enää?) 9 vuotta.

Työpäiviä jäljellä 1, työttömyys jatkuu parin vuoden jälkeen (toki muutamia työttömyyspäiviä oli eli se yksi pakollinen ennen vuorotteluvapaan alkua sekä pari päivää elokuussa 2021).

Toisaalta noin kahden vuoden aikana minulla on ollut vain 2 x 2 viikkoa lomaa, joten (kesä)tauko heinäkuussa tulee tarpeeseen, mutta sen jälkeen olisi elo- tai viimeistään syyskuussa syytä olla jo seuraava työsopimus tiedossa, mitä ei nyt valitettavasti ole.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Työntekijä ”tuli takaisin” eli palasi entiseen työpaikkaansa

 ”T*** tuli takaisin.”

Minulle jäi kovin elävästi mieleen 16 vuotta sitten kesällä 2006 (kylläpä aika kuluu nopeasti, olin tuolloin 40-vuotias) yhdestä moninaisista ns. työharjoittelupaikoistani käsite ”takaisin tulemisesta”. Takaisin tuleminen tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että ko. henkilö on lähtenyt ovet paukkuen (mutta ei polttaen siltoja takanaan) tuosta työpaikasta. Ennemmin tai myöhemmin hän on tullut häntä koipien välissä takaisin, kun ei ruoho ollutkaan vihreämpää aidan takana. Hänet on toki otettu avosylin vastaan entiseen työpaikkaansa riippumatta siitä, viihtyykö hän/ onko hän tyytyväinen siellä edelleenkään. Joillekin on annettu tuollainen mahdollisuus. 

Minä en ole saanut tilaisuutta palata yhteenkään aiemmista työpaikoistani, tosin en ole niistä vapaaehtoisesti lähtenyt, vaan jäänyt työpaikattomaksi määräaikaisuuden päätyttyä. Olisinko toisaalta halunnutkaan palata?

Nykyisessä työpaikassa eräs, joka on aina tyytymätön, uhoaa vaihtavansa yksityiselle puolelle, koska ”siellä on paremmat edut”. No, yksityisellä puolella ei ole pitkiä lomia, saikutteluetua eikä ”lapsi sairaana” -etua (samalla tavalla kuin julkisella puolella). Siellä on myös tulostavoitteet, joten taitaisi pupu tulla pöksyyn ja kipin kapin takaisin. Toki hän myös saisi tulla takaisin maailman tappiin asti, aina on työpaikka odottamassa!

Joku voi jopa palata kaksi kertaa samaan työpaikkaan ja mieluusti otetaan aina takaisin:

”Hän kertoo olevansa nyt kolmatta kertaa … palkkalistoilla, sillä hän on kahdesti käynyt työskentelemässä muualla.”

”Ymmärtääkseni siltä ensimmäiseltä kerralta minulla on edelleen hallussani firman ennätys siitä, kuka on irtisanoutunut, tehnyt töitä toisessa paikassa ja palannut nopeimmin takaisin. Tulin viidessä viikossa takaisin, ja siitäkin olin yhden viikon lomalla”,

aamulehti.fi/tyoelama

Viimeksi eilen kuulin lausahduksen: ”Kyllä tänne aina takaisin pääsee.” (Ok, hyvä sinulle!)

Työnantajan asemassa en ottaisi työntekijää kahta kertaa takaisin: jos kerran on lähtenyt, sitten on lähtenyt. Varmaankin tällaiset henkilöt ovat niitä korvaamattomia osaajia? Ainakaan heitä ei tarvitse perehdyttää työhönsä, koska tämä perehdyttämisen tarve tuntuu olevan jonkinlainen kynnyskysymys nykyisessä työpaikassani. Halutessa perehdyttämiselle kyllä löytyisi aikaa, mutta sitä halua ei näemmä ole?