maanantai 20. marraskuuta 2017

Pikkujoulukateudesta

On oikein hauskaa joka vuosi joutua satunnaisesti tarkkailemaan - erittäin ulkopuolisena - pikkujouluja viettäviä työporukoita: Miksi minä en ole tuossa joukossa? Viihtyisinkö siellä? Kuuluisinko sinne? Miksi en kuulu? Miksi minulle ei enää ”kuulu” mikään tuollainen?

Sitä ulkopuolisuuden tunnetta on vaikea kuvailla, jos ei itse ole sitä kokenut. Sana ”ulkopuolisuus” on aivan liian laimea kuvailemaan tuota tuntemusta! Miksi Joku Muu aina ansaitsee pikkujoulutkin minua enemmän? Tämä on enimmäkseen periaatekysymys; vaikka en varsinaisista pikkujouluista edes niin välittäisi, niin mahdollisuuden niihin pitäisi ”kuulua” myös minulle. Perinteisistä ryyppäyspikkujouluista en enää ole kiinnostunut, koska ne olen kokenut ja turhaksi todennut, mutta esim. joku teatteriesitys ja illallinen olisi minulle oikein mieluinen. (Mieheni kustantaa meille tällaiset illanvietot, ja juuri sellaisissa tilaisuuksissa olenkin tarkkaillut näitä työporukoita.)

Tästä tulikin mieleeni se, kun kävimme viime vuonna ennen joulua (itse maksetulla) joululounaalla, niin eikös siellä sattunut olemaan porukkaa vuosien (silloin seitsemän ja puolen vuoden) takaiselta työpaikaltani – tosin ei siltä osastolta, jolla sijaisensijaisena työskentelin. Ajattelin, etten tuossakaan paikassa kuulunut ns. kalustoon, vaan kalustoon kuuluvat aina Ne Toiset, jotka edelleen siellä työskentelevät. He saivat muuten äskettäin mojovan osakepotin itselleen… Minä en taaskaan saanut mitään, koska en ansaitse mitään eikä minulle kuulu koskaan se, mikä muille. Kyllä, myönnän olevani kateellinen! Olen huono ihminen, koska kadehdin toisten työpaikkoja, pikkujouluja ja osakepotteja. Minulle eivät muuten ”kuuluneet” pikkujoulut myöskään vuosina 2006, 2008 eikä 2016, jolloin olin töissä. Vuonna 2007 sentään oli työpaikan hienot juhlat, jonne jopa minut kutsuttiin. 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Videohaastattelusta

Tein elämäni ensimmäisen – ja hyvin todennäköisesti viimeisen – videohaastattelun äskettäin. Kyseessä oli vieläpä kököin versio videohaastattelusta eli sellainen, jossa ei ole oikeaa haastattelijaa eikä näe itseään kysymyksiin vastatessaan.  Tässä versiossa oli kirjallinen kysymys ruudun alalaidassa ja oma kuva katosi kysymykseen vastaamisen aikana. Olen ymmärtänyt olevan sellaisiakin versioita, joissa haastattelija on oikeasti tallentanut haastattelukysymykset videolle ja haastattelee ikään kuin livenä (ja haastateltava näkee itsensä koko ajan). Luontevin olisi tietenkin reaaliaikainen skype-haastattelu, jos työhaastattelu tehdään virtuaalisesti eikä perinteisellä kasvoista kasvoihin - tavalla. Tallennetun vastauksen pystyi toki katsomaan ja tallentamaan halutessaan uudelleen, mutta eipä lopputulos uudelleentallentamisestakaan juuri parantunut. Näytin videolla aivan järkyttävältä, koska en muutenkaan ole mikään erityisen valokuvauksellinen ja lisäksi vastaukseni jäivät melko lyhyiksi eli alle puoleen käytettävissä olleesta minuutin vastausajasta. Pärstäkerrointahan tällaisessa tietenkin väistämättä katsotaan eikä se minulla satu olemaan kovin kummoinen – kaikki rumimmat kasvonpiirteeni näyttivät korostuvan videolla ja väritkin katosivat kasvoiltani ja hiuksistani. En myöskään vaikuttanut videolla energiseltä tai innostuneelta vaan päinvastoin, vanhalta ja väsyneeltä…  Juu, en todellakaan pääse jatkoon! Kaduttaa jo, että edes lähetin videohaastattelun eteenpäin. Tämä on aivan sama asia kuin olisin laulutaidottomana jossain Idols-kisassa tms. Ei ole todellakaan yhtään minun juttuni… Ei edes todennäköisesti ollut kysymys siitä, että hakijoita olisi jo karsittu ennen videohaastatteluun pyytämistä, joten en ollut vielä päässyt edes alkukarsinnoista läpi - ja tähän mahdollinen etenemiseni sitten tuleekin jäämään.

Vielä 15 vuotta sitten minut arvioitiin eräässä soveltuvuusarviossa keskimääräistä energisemmäksi (en tosin tiedä, miten siihen lopputulokseen päädyttiin?) Nyt en sitä selvästikään enää ole, koska vuodet ja erinäiset seikat ovat vaatineet veronsa… Vakituinen jalansija työelämässä minun olisi todellakin pitänyt saada silloin 10…15 vuotta sitten, koska nyt on aivan turha ”kilpailla” nuorempien kanssa näissä kauneuskilpailuissa (koska sellainen (video)haastattelu väistämättä on, vaikka sitä ei suoraan myönnettäisikään). Mistään todellisesta kilpailusta ei ole kyse, koska mitään kilpailuvalttia minulla ei ole. 

Peilistä itseäni katsoessa kuitenkin näytän jopa ihan siedettävältä ja valokuvissakin saatan vielä joskus jopa onnistua (joskin myös epäonnistua…). Videointi on armotonta, valokuvissa on sentään ainakin värit tallella… Videohaastattelussa onnistuin todella olemaan kaikin puolin mahdollisimman epäedustava! Toisaalta kokeilin tehdä videoselfien kännykälläni, ja lopputulos oli aivan toisenlainen värien ja muunkin laadun suhteen. Käyttämäni läppärin kamera on selvästikin melko surkea ja onnistuu korostamaan vain huonoja puolia kuvattavasta…  Jos ja kun jollain toisella on parempi kamera niin senkin asian suhteen ollaan heti eri asemassa - kunpa saisikin tallentaa tuollaisen videohaastattelun omalla kännykällään. Videoselfiessäni näytin jopa energiseltä ilmehtiessäni tarkoituksella mahdollisimman ”rumasti” lopputuloksen ollessa siitä huolimatta vähintään 10 kertaa parempi kuin tuon onnettoman tuotoksen. Olisi vain pitänyt ilmoittaa ettei minulla ole mahdollisuutta tehdä videohaastattelua, koska puhelinhaastattelun jälkeen minulla olisi ehkä ollut vielä jotain teoreettisia mahdollisuuksia päästä jatkoon.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

”Kaikki saavat työtä, jotka haluavat”

Kuulemani - otsikon mukainen - lausahdus loukkaa minua erittäin syvästi! Kaikki siis saavat työpaikan kun vain tarpeeksi haluavat?
 
Tässä tapauksessa on kyse nuorista ja viehätysvoimaisista ihmisistä, joihin työhaastattelija oli oikein ”ihastunut”. Minuun eivät todellakaan työhaastattelijat ihastu -eipä silti että haastatteluun asti edes pääsisin… Lisäksi viehätysvoimaa minussa on märän villasukan verran. Karismaattiset henkilöt tuntuvat myös saavan työhaastattelussa anteeksi mahdollisia puutteitaan viehätysvoimansa vuoksi. Meiltä muilta sen sijaan odotetaan täydellisyyttä, koska meillä ei ole sitä karismaa korvaamassa vikojamme. Näin. En selvästikään halua tarpeeksi työllistyä, koska en työpaikkaa nyt vain kerta kaikkiaan yhtään mistään saa?!

tiistai 31. lokakuuta 2017

Viidessadas

Tämä on 500. blogikirjoitukseni. Aloitin blogini helmikuussa 2011 ja olen kirjoitellut (harvakseltaan) nyt noin kuusi vuotta ja kahdeksan kuukautta (80 kk). Olen muuttanut blogini ulkoasua sekä nimeä, koska työttömän sijaan työpaikaton on ehdottomasti oikeampi ja parempi nimitys henkilöllejolla ei ole työpaikkaa (eikä sellaista myöskään jatkossa tule saamaan) - ja jonka työpanosta ei tarvita missään. Olen siis osannut jopa uudistua - tai ainakin uudistaa blogiani :-).

Kahdeksan vuoden työpaikattomuuteni aikana ”saavutettua”:
Yli kahdeksan vuoden kelpaamattomuus on tuottanut seuraavaa:
  • yli 6 v työpaikattomuudesta bloggaamista
  • yhteensä 7 kk palkatonta työssäoppimista, jonka lisäksi 6 kk palkkatukityössä ja 4 kk projektityössä eli vain 10 kk työssä yli kahdeksan vuoden aikana.
Työhakemusteni määrää en ole laskenut, mutta en ole saanut yhtään työhaastattelukutsua useaan vuoteen. 10 kuukauden työni sain ihan ilman työhaastattelua. Nykyisin tunnutaan jopa viikon osa-aikaiseen työhön pääsemiseen vaadittavan videohaastattelu, ryhmähaastattelu ja ns. soveltuvuusarvio...

Työpaikattomuuteni kertoo minusta etten ole nuori enkä korkeakoulutettu. En myöskään ole dynaaminen enkä erityisen kunnianhimoinen. En ole energinen* tai ulospäinsuuntautunut enkä osaa tai halua tuoda itseäni jatkuvasti esiin. Sen sijaan olen yli 50 v, pitkäaikaistyötön, vaatimaton introvertti vanhentuneine opistoinsinöörin koulutuksineen ja menneine uratoiveineen.

*mutta silti olen ahkera ja aikaansaava!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kolminkertainen työpaikattomuus

Kolminkertainen työpaikattomuus  =
Mennyt, nykyinen ja tuleva työpaikattomuus:

Aiempi työpaikattomuus vaikuttaa nykyiseen työpaikattomuuteeni ja aiempi sekä nykyinen työpaikattomuuteni vaikuttavat tulevaan (eli loputtomasti jatkuvaan) työpaikattomuuteeni. Toisin sanoen, en saa työpaikkaa työttömyys-/ työpaikattomuushistoriastani johtuen enkä siitä johtuvan nykyisen työpaikattomuuteni vuoksi saa jatkossakaan työpaikkaa! Tällainen on kolminkertainen työpaikattomuuskierre.

torstai 19. lokakuuta 2017

50 + 1 syytä työpaikattomuuteeni


Tässä 50 + 1 syytä työpaikan saamattomuuteeni satunnaisessa järjestyksessä. Useimmat syyt ovat sellaisia, joihin en voi itse vaikuttaa.

  1. Kaikille ei riitä töitä
  2. Kaikkien työpanosta ei tarvita
  3. Väärä koulutus
  4. Insinöörikoulutukseni (ainoa suorittamani ammatillinen tutkinto) on vanhentunut
  5. Ei työkokemusta tietyiltä aloilta
  6. Liian vähän työkokemusta
  7. Työkokemusta väärältä alalta
  8. Olen ”liian vanha”
  9. Olen ”liian kokenut”
  10. Ensimmäisen äitiyslomani jälkeen putosin ensimmäisen kerran työelämästä (ja tämä vaikuttaa edelleen)
  11. Minulla ei ole korkeakoulututkintoa
  12. Työpaikatonta ei kutsuta työhaastatteluun
  13. Ilman työhaastatteluun pääsyä ei voi saada työpaikkaa
  14. Olen ollut enimmäkseen määräaikaisissa työsuhteissa
  15. Vuoden 2008 ns. taantuman jälkeen oli pitkään lähes mahdotonta työllistyä eli työpaikattomuus venyi
  16. En ole myyntihenkinen
  17. Olen introvertti
  18. Ulospäinsuuntautuneisuutta vaaditaan työtehtävästä riippumatta
  19. En aikanaan (oikeaan aikaan) saanut haluamaani työtä, ja nyt en saa mitään…
  20. Joka paikkaan on paljon hakijoita
  21. Joku Muu on aina parempi
  22. Työpaikanvaihtajat saavat työpaikat
  23. Minulla ei ole suhteita tai verkostoja
  24. Minulla ei ole kunnianhimoa
  25. En ole kilpailuhenkinen
  26. En osaa miellyttää/ mielistellä
  27. Minulla ei ole osaamista alakohtaisista ohjelmistoista, jotka opitaan töissä (enkä saa osaamista, koska en pääse töihin…)
  28. Minulla ei ole työkokemusta määrätynlaisista tehtävistä, joihin olen yrittänyt hakea
  29. En osaa liioitella tai valehdella, eli olen liian rehellinen.
  30. Kaikki alani ovat ”vääriä”, ts. aloja, joissa on ylitarjontaa työvoimasta
  31. Tämän kaupungin ja maakunnan työpaikkatarjonta on surkea
  32. Pirkanmaan työttömyys-% on maan korkeimpia
  33. Minulla on liian vähän työkokemusta ikääni nähden
  34. Useimpiin työpaikkoihin halutaan nuoria ja korkeakoulutettuja, koska on varaa valita, vaikka tehtävät eivät sitä edellyttäisi
  35. Työnantajien ennakkoluulot viisikymppisiä kohtaan
  36. Joihinkin työpaikkoihin hakiessa olisi pitänyt olla mies ja DI
  37. En ole minkään alan erikoisosaaja (todella toivon, että olisin) - ja sellaiseksi tuleminen on jo liian myöhäistä
  38. Lisäkouluttautuminen ei ole auttanut työllistymään
  39. Ikäsyrjintä!
  40. Jatkuva torjutuksi tuleminen ei motivoi hakemaan työpaikkoja
  41. Työhakemuksiani ei edes lueta
  42. Minussa on oltava jotain ”vikaa”, koska en ole (tällä hetkellä) töissä
  43. Määräaikaisten töiden päättymisen jälkeen on kestänyt yli 3 kk saada uusi työpaikka (paitsi v. 2008) ja seurauksena on ollut pitkäaikaistyöttömyys
  44. En ole koskaan ollut ns. ominaisuuksiltani haluttua työntekijäainesta, vaikka työpanoksessani ei ole (ollut) mitään valittamista
  45. En ole ”sellainen, joka halutaan töihin” (ilman, että edes tarvitsee hakea)
  46. Olen huono kehumaan itseäni = olen vaatimaton
  47. Vanha alani on mennyttä, uusille en enää pääse…
  48. Minulla ei ole yhtenäistä työhistoriaa
  49. En ole ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa
  50. Olen enimmäkseen keskinkertainen, mutta joissakin asioissa myös keskinkertaista parempi
+ 1      Mitä kauemmin työpaikattomuuteni kestää ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa työllistyminen on, eli työllistymiseni tulee joka päivä vaikeammaksi