tiistai 26. heinäkuuta 2011

"Maanantaina töihin"

Ei, minä en todellakaan ole menossa maanantaina töihin, vaan olen kuunnellut niiden puheita, joilla on etuoikeus palata kesäloman jälkeen töihinsä. Alkukesästä kysellään "Olet(te)ko lomalla?" ja loppukesästä vertaillaan lomalta töihin paluun ajankohtia. Työttömällä ei ole näihin keskusteluihin kommentoitavaa!

Työtön ei mene töihin maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina eikä perjantaina. Työtön on useaan kertaan ilmoittanut työhakemuksissaan ajankohtia, jolloin voisi aloittaa työt. Työtön olisi voinut aloittaa työt esim. 1.6 tai 1.7, tai voisi vielä aloittaa 1.8, mutta kun hänen työpanoksestaan ei ole kukaan paskan vertaa kiinnostunut!  Niinpä hän ei sitten edelleenkään aloita töitä eikä mene töihin minään viikonpäivänä...

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Myynnistä ja markkinoinnista


Olen aina ollut erittäin huono myymään ja markkinoimaan, enhän saa edes itseäni markkinoitua ja "myytyä" töihin! Työpaikan saatuaan pitää työssä ollessaan myydä ja markkinoida ja tuoda itseään koko ajan esiin, että saa pitää työpaikkansa jatkossakin. Isäni irtisanottiin myyntipäällikön tehtävästä 55-vuotiaana, koska hän ei ollut enää ”nuori ja dynaaminen”.  Vieläkin, - yli 65 vuoden iässä - hän ajaa pyörällä tuhansia kilometrejä vuodessa. Siinä teille dynaamisuutta kerrakseen, mulkerot irtisanojat!

Minusta ei todellakaan olisi esim. puhelinmyyjäksi, koska en pidä tyrkyttämisestä itselleni enkä osaa myöskään pakkomyydä muille mitään. Yleensä en edes vastaa puhelinmyyjien soittoihin, koska en voi sietää niitä. Inhoan kaikkia amerikkalaisia myyntikikkoja, kuten vaikka etunimellä kutsumista. Kerran sanoinkin jollekin puhelinmyyjälle, että älä siinä "Tiinottele" (nimi muutettu). Ihminen yleensä pitää etunimensä kuulemisesta, mutta ei tuntemattoman puhelinmyyjän sanomana. 

Kunpa mahdolliset työnantajat soittelisivat yhtä usein kuin puhelinmyyjät! Telemarkkinoijat soittelevat useita kertoja viikossa tai jopa päivässä, ja yksi ainoa kiinnostunut työnantaja on soittanut kahden vuoden aikana (se kiinnostus loppui yhtä äkisti kuin oli alkanut).

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Työttömyys kestää – minä en


Aamulehden (15.7) mukaan työtön on "kortistossa" keskimäärin 43 viikkoa. Se tietenkin tarkoittaa että joku on työttömänä vähemmän aikaa ja joku puolestaan pidemmän aikaa kuin 43 viikkoa. Minä kuulun tuohon viimeksi mainittuun ryhmään, koska olen ollut työtön jo noin 113 viikkoa. Luultavasti ja todennäköisesti olen työtön myös 30 viikon päästä, jolloin työttömyyttä onkin sitten kertynyt 143 viikkoa...

Aamulehden jutussa kerrotaan DI-miehestä, joka turhien hakemusten lähettelyn jälkeen sai työpaikan suhteilla ja muualta kuin Tampereelta. (Minä en ole mies, minulla ei ole suhteita eikä verkostoja, mutta voisin harkita muualla töissä käymistä tapauskohtaisesti.) Jutussa kerrotaan myös se tunnettu tosiseikka, ettei Tampereella oikein ole runsasta työpaikkatarjontaa. Helsingin ympäristökunnissa sen sijaan on paljon työpaikkoja, mutta täällä ei ole vastaavaa tilannetta.

Tilastotietoa: Pirkanmaalla oli 61 600* työtöntä työnhakijaa (Huom! Tämä on virheellinen luku, oikea on noin 30 500) vuonna 2010 ja työttömyyden keskimääräinen kesto oli 45 viikkoa.
Miesten työnhaku kestää pidempään kuin naisten. (En ole samaa mieltä tuosta seikasta!)
Työttömyysjaksot ovat sitä pitempiä mitä vanhemmista työttömistä on kyse. (Tämä onkin jo koettu henkilökohtaisesti…)

*Tämä luku on ilmeisesti kaikkien työnhakijoiden määrä? Luvun olen ottanut jostain nettiartikkelista, johon minulla ei ole linkkiä eikä juttua enää välttämättä löytyisikään, mutta melkoisen paha virhe jutun toimittajalta!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Työttömyyselämään tutustumassa

Kaupoissa ja muualla asioidessani olen nähnyt nuoria, joilla T –paidassa lukee: Työelämään tutustumassa. Se herättää monenlaisia ajatuksia omasta työelämään tutustumisesta, jota kesti lopulta noin 13 vuotta, eivätkä ovet työelämään lopulta koskaan oikein avautuneet kunnolla. Nyt ne ovat sitten sulkeutuneet kokonaan. Toivottavasti näillä nuorilla ja omillakin lapsillani on sitten parempaa edessä…  Nuorten työelämään pääsyä pidetään kaikkein tärkeimpänä asiana ja sen jälkeen eläkeiän pidentämistä. Mihin me keski-ikäiset väliinputoajat taas unohduimme? Meidän keskeytynyttä työuraamme olisi paljonkin syytä jatkaa keskeltä, koska (pidentyneeseen) eläkeikään olisi vielä reilusti aikaa. Ketään vain ei palkkaamisemme voisi vähempää kiinnostaa! Jatkamme siis tutustumistamme työttömyyselämään, joka on suoraan sanottuna yhtä helvettiä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

"Peruspäivärahalle pudonnut"

Kuulin tässä päivittelyä henkilöstä, joka on (voi kauheaa!) pudonnut peruspäivärahalle.
- Kuinkahan paljon sitä oikein saa?
- Kai se on jotain viisi sataa miinus verot.
- Ihan järkyttävää!

No, en todellakaan aukaissut suutani ja ilmoittanut olevani myös peruspäivärahan eli työmarkkinatuen varassa ja ollut jo puolitoista kuukautta...

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kiitos hakemuksestasi

Kiitos hakemuksestasi xxxxxxxxx:n tehtävään. Saimme paljon hyviä hakemuksia. Valitettavasti Sinä et tällä kertaa (taas tuo ilmaus) kuulunut jatkoon kutsuttavien joukkoon. Toivottavasti XX:n työpaikat kiinnostavat Sinua jatkossakin. Yeah, right! Ei auta, vaikka kiinnostaisivat kuinka paljon…

Tämä oli se firma, johon viittasin kirjoituksessani Ynseät ja tympeät: ”Hei xxxxx, kiitos hakemuksestasi etc., mutta siihenpä se sitten tuleekin jäämään.” Ja siihenpä se sitten jäikin eli pessimisti ei pety.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

No future (for me)

En sitten päässyt opiskelemaan(kaan). (Hain opiskelemaan avoimessa yliopistossa opiskelemaani alaa). Miksi olisin NYT päässyt, kun en ole tähänkään mennessä onnistunut? Jos olisin jonkun ihmeen kautta saanutkin opiskelupaikan, niin olisin edelleen ollut ilman työtä ja rahaa sekä opiskellessa että luultavasti sen jälkeenkin. Enää minulle jää sitten vaihtoehdoksi palkkatukityö, koska opiskelu oli se toinen vaihtoehto. Oikeasta työpaikasta minun on turha edes haaveilla, kuten on tähän mennessä jo varmasti tullut selväksi; mahdollisten työnantajien taholta vallitsee syvä hiljaisuus.

Jos haen ja pääsen (eli joudun) työvoimakoulutukseen ja ilmaiseen työntekoon harjoittelun nimellä, olen silloinkin ilman työtä ja rahaa sekä harjoittelussa ollessa että sen jälkeen, kun en työllistyisi siihenkään harjoittelupaikkaan. Minulle ei yksinkertaisesti näytä olevan MITÄÄN paikkaa tässä maailmassa , vain pelkkää EItä on aina tarjolla! Näin ollen en siis odota tulevaisuudeltani enää YHTÄÄN mitään. Kelan (ja/tai) miehen rahoilla kituuttaminen ei tunnu erityisen ihmisarvoiselta elämältä!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Väärin luultu

Sain insinööriksi valmistuttuani ns. vakituisen työpaikan. No, muutaman vuoden kuluttua minut irtisanottiin (ja ulkoistettiin) tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Ulkoistettuna entisessä työpaikassani olin noin viisi vuotta. Sen jälkeen onkin ollut monenlaista: äitiyslomia, työvoimapoliittisia koulutuksia, pätkätöitä ja työttömyyttä. Tämänhetkinen työttömyyteni on siis kestänyt jo yli kaksi vuotta, joten se siitä "vakituisesta" paikasta, jossa luulin joskus olevani eläkeikään asti. Miten väärässä ihminen voikaan olla oman tulevaisuutena suhteen!
Pahinta on se, että siellä ensimmäisessä työpaikassani monet todellakin ovat eläkeikään asti töissä – minä en ollut. Tämän asian ajatteleminen tekee aivan valtavan katkeraksi.