”Turvallista matkaa me
toivotamme näin, on aika purjeet nostaa ylöspäin…”
Näin lauletaan alakoulun ruusujuhlassa kuudesluokkalaisille
(oma poikani on tällä kertaa heidän joukossaan). Olen aiemminkin liikuttunut
tuosta Jäähyväiset- laulusta, joten saankohan
nyt hanoja lainkaan kiinni, kun ne kerran aukeavat? On nimittäin mieli muutenkin
(taas vaihteeksi) herkkänä ja maassa tämän työttömyyden(kin) kanssa – minä ja
työttömyys kun emme todellakaan ole oikein yhteensopivia!
Liikutuin jo kevätjuhlassa tästä:
Nykyisin on ainakin alakouluissa kevätjuhla ja todistusten
jakotilaisuus (jonka yhteydessä tuo mainittu ruusujuhlakin on) erikseen. Silloin kun itse kävin koulua, ne olivat aina samassa
tilaisuudessa; todistustenjako kevätjuhlan yhteydessä. Sitä vain toivon (kuten
tietenkin kaikki vanhemmat), että lasteni matka voisi olla turvallinen! Liian
monelle se ei sitä ole ollut, kuten lehdistäkin saamme lähes päivittäin lukea. Onko
turvallisuutta tässä maailmassa loppujen lopuksi olemassakaan, vai onko se vain
harhakuvitelmaa ja tuudittautumista väärään turvallisuudentunteeseen?
Jos oma matkani onkin ollut tähän asti muuten suhteellisen
turvallinen, niin ainakin taloudellinen
turvallisuuteni on mennyttä. Oikein pahaa tekee verrata tilini nykyistä
saldoa siihen, mitä se oli töissä ollessani, vaikken koskaan erityisen hyvää
palkkaa ole saanutkaan. Onko tähänastinen
matkani sittenkään ollut ”turvallinen” vai kenties pelkästään turhallinen?