torstai 31. toukokuuta 2012

Turvallista matkaa?


”Turvallista matkaa me toivotamme näin, on aika purjeet nostaa ylöspäin…”

Näin lauletaan alakoulun ruusujuhlassa kuudesluokkalaisille (oma poikani on tällä kertaa heidän joukossaan). Olen aiemminkin liikuttunut tuosta Jäähyväiset- laulusta, joten saankohan nyt hanoja lainkaan kiinni, kun ne kerran aukeavat? On nimittäin mieli muutenkin (taas vaihteeksi) herkkänä ja maassa tämän työttömyyden(kin) kanssa – minä ja työttömyys kun emme todellakaan ole oikein yhteensopivia!

Liikutuin jo kevätjuhlassa tästä: 



Nykyisin on ainakin alakouluissa kevätjuhla ja todistusten jakotilaisuus (jonka yhteydessä tuo mainittu ruusujuhlakin on) erikseen. Silloin kun itse kävin koulua, ne olivat aina samassa tilaisuudessa; todistustenjako kevätjuhlan yhteydessä. Sitä vain toivon (kuten tietenkin kaikki vanhemmat), että lasteni matka voisi olla turvallinen! Liian monelle se ei sitä ole ollut, kuten lehdistäkin saamme lähes päivittäin lukea. Onko turvallisuutta tässä maailmassa loppujen lopuksi olemassakaan, vai onko se vain harhakuvitelmaa ja tuudittautumista väärään turvallisuudentunteeseen? 

Jos oma matkani onkin ollut tähän asti muuten suhteellisen turvallinen, niin ainakin taloudellinen turvallisuuteni on mennyttä. Oikein pahaa tekee verrata tilini nykyistä saldoa siihen, mitä se oli töissä ollessani, vaikken koskaan erityisen hyvää palkkaa ole saanutkaan.  Onko tähänastinen matkani sittenkään ollut ”turvallinen” vai kenties pelkästään turhallinen?

maanantai 28. toukokuuta 2012

Turhaa ja turhauttavaa


Tällaista frustraatiota en olekaan kokenut pitkään aikaan, jos koskaan! En oikein enää tiedä, mitä varten minun edes kannattaa opiskella ns. pätevyyttä sellaisiin hommiin, joissa kuitenkin pääsääntöisesti vaaditaan ylempää korkeakoulututkintoa (jota minulla ei ole). Toisaalta tiedän, että alalla kuitenkin on ihmisiä, joilla ei ole lainkaan ko. opintoja eikä myöskään sitä ylempää kk-tutkintoa. Minun kohdallani kuitenkin tunnutaan vaativan aina jotain, mitä minulla ei ole - tai minun pitäisi olla (esim. luonteeltani ja ”ominaisuuksiltani”) erilainen kuin olen, kun taas monilta muilta ei vaadita sellaista, eikä heidän tarvitse olla jotain mitä he eivät ole!  Omituista, mutta totta?!

Joku on ollut 20 tai 30 vuotta töissä eikä ole ominaisuuksiltaan yhtään sen kummempi kuin minäkään. Minä en tule olemaan koskaan missään enää 20 vuotta töissä, enkä 15 vuotta, enkä 10 vuotta enkä edes viittä tai yhtä vuotta…  Seurailtuani ihmisiä työharjoittelupaikassani, olen todennut, että heidän joukossaan on useita enemmän tai vähemmän hiljaisia tai vähäpuheisia henkilöitä, mutta heillä on silti työpaikka! Miksi juuri minulta aina työnhaussa vaaditaan puheliaisuutta ja ulospäin suuntautuneisuutta, vaikka kaltaiseni ja jopa vielä hiljaisemmat ihmiset kuitenkin ovat saaneet työpaikan?  Uskallan kokemuksieni perusteella väittää, etteivät kaikki nämä ihmiset mistään muualta taitaisi töitä saadakaan. 

Minulle alkaa oikeasti olla aivan samantekevää työllistynkö enää koskaan vai en (siis en)! Olen tässä yrittänyt vaikka mitä ja kaikenlaista ja sitä sun tätä, mutta aina kaikki tuntuu menevän jollakin tavalla pieleen… No ”mitä välii”  tässä sitten enää on, ihan sama! Eihän keski-ikäinen perheellinen ihminen suinkaan mitään työtä ja toimeentuloa tarvitse, menköön (perheineen) vaikka katuojaan! Olen todellakin yrittänyt, mutta jo aivan täysin kyllästynyt turhiin yrityksiini työllistyä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Vastaukset haasteisiin


saman haasteen, johon vastaan tässä - en aio jatkaa sitä, koska en keksi kysymyksiä, eikä minulla ole 11 blogituttua lisää (sain jo nämä haasteet blogitutuiltani). On kuitenkin kiva saada tällaisiakin haasteita – työpaikanvaihtajathan aina siirtyvät ”uusien haasteiden” perässä työpaikasta toiseen. Työttömälle olisi mieluista päästä erittäin haastavasta työttömyydestä muiden haasteiden pariin
  1. Mikä on ollut elämäsi tärkein päivä?
  2. Mistä kiität elämässäsi?
  3. Minne haluaisit matkustaa?
  4. Mikä on mielipuuhaasi?
  5. Miten liikut?
  6. Millainen on lempileivonnaisesi?
  7. Mitä et tekisi mistään hinnasta?
  8. Jos voisit, miten haluaisit auttaa toista ihmistä ja ketä?
  9. Miten mieluiten asuisit?
  10. Minkä haluaisit unohtaa?
  11. Mistä olet oppinut eniten elämässä?      
  1. Varmaankin hääpäivämme.
  2. Terveydestä ja terveistä lapsistani.
  3. Australiaan, Havaijille tai Karibian risteilylle.
  4. Lukeminen.
  5. Liikkumistapojani: Pyörällä, kävellen ja autolla.
  6. Suklaapitoiset leivonnaiset.
  7. En ainakaan söisi mitään ällötyksiä (vrt. Pelkokertoimessa syötävät ötökät tms.)
  8. En keksi tähän mitään esimerkkiä, pyrin auttamaan parhaani mukaan tilanteesta riippuen.
  9. Asuisin mieluiten omakotitalossa järven rannalla.
  10. Haluaisin unohtaa kovin monta asiaa…
  11. Erilaisista menetyksistä olen oppinut, ettei mitään kannata pitää itsestään selvyytenä.

1.      Kenet haluaisit tavata?
2.      Asia, joka on sinusta ärsyttävä tai rasittava?
3.      Oletko sisimmältäsi maalais- vai kaupunkilaisihminen? Perustelu.
4.      Meri vai järvi? Perustelu.
5.      Lempisukulaisesi?
6.      Mikä on sinusta mukavin kotityö eli taloustyö?
7.      Mikä voimaannuttaa sinua?
8.      Mitä haluaisit tehdä tai missä käydä tänä kesänä?
9.      Paras lukemasi kirja?
10.  Mikä luonteenpiirteesi on sinulle tunnusomaisin?
11.  Mikä on kukan tehtävä? ;)

 1.      Ei tule mieleen ketään.
2.      Työttömyys (yllätys, yllätys!) on äärimmäisen rasittavaa!
3.      Kaupunkilaislapsi olen ollut ja olen kai sitten sisimmältänikin kaupunkilainen.
4.      Järvi! Tampereella parasta ovat järvet (eipä täällä sitten muuta hyvää olekaan…)
5.      Ei ole sellaista (lähiperhettä lukuun ottamatta). En ole erityisen sukurakas.
6.      Ei oikein mikään – imurointi on siedettävää.
7.      Veden ääressä tai vesillä oleminen.
8.      Haluaisin käydä töissä (se on sellainen asia mitä haluaisin tehdä, mutta en pysty toteuttamaan).
9.      Niitä on monta erityyppistä; ei ole yhtä ylitse muiden.
10.  Introverttius!
11.  Ilahduttaa kauneudellaan :-)

maanantai 21. toukokuuta 2012

Merkkipaaluja


Toukokuussa on menneinä vuosina ollut joitakin merkkipaaluja elämässäni. Ensinnäkin, insinööriksi valmistumisestani on kulunut 22 vuotta. Toiseksi, tällä jaksolla tuli täyteen 3 vuotta työttömänä (20.5).  Tilastoissahan minä en näy työttömänä, mutta oikeasti olen kovinkin työtön, kun en kerran saa palkkaa enkä muitakaan työsuhde-etuja!

Mieheni kysyi minulta aamulla, että onko minulla tänään vapaapäivä? Siihen minä tietenkin vastasin, että minulla on ollut vapaapäivä jo kolme vuotta…

Kolmanneksi, ansiosidonnaiselta putoamisestani on kulunut suunnilleen vuosi ja olen siis ollut tm-tuen varassa noin vuoden ajan. Tuosta tm- tukiajasta olen puolestaan ollut noin kolme neljäsosaa Kelan koulutustuella, joka on noin 13 €/pv korkeampi kuin perustyömarkkinatuki. Kelalta tähän mennessä saamastani koulutustuesta on mennyt junalippuihin noin kolmasosa, ja korotettu ylläpitokorvaus on puolestaan kattanut matkakustannuksistani vain neljäsosan. Kyllä kannatti?! Yksi (tai oikeastaan ainoa(?)) keski-ikäisen työttömän vähäisistä selviytymiskeinoista on kuitenkin väistämättä hakeutuminen työvoimapoliittiseen koulutukseen.