Epävarmuus, ulkopuolisuus, väliaikaisuus…

Epävarmuus: Työttömänä on melko varmaa se, ettei enää työllisty tai jos työllistyy, se on erittäin vaikeaa. Pätkätyöläisenä on epätietoisuus töiden jatkosta, mutta toisaalta on tieto siitä, että työt ovat välillä katkolla. Tälläkin kertaa oli hilkulla, että jotain jatkoa sain.

Ulkopuolisuus: Kun työpätkät sijaitsevat eri yksiköissä ja vaihtuvat usein, ei ole koskaan aidosti joukossa mukana, vaikka yrittäisikin omalta osaltaan osallistua esim. aamukahville muiden mukana. Lopulta kuitenkin käy aina selväksi, ettei todellakaan ole osa vakiporukkaa. Tuntuu myös siltä, että on ”aina” lähdössä jostain paikasta ja menossa seuraavaan, kunnes ei enää ole seuraavaa paikkaa tarjolla…

Väliaikaisuus: ”Väliaikaista kaikki on vaan.”
Minun tapauksessani väliaikaista on työssäkäynti, koska vakipaikkaa en enää tule saamaan. Kilpailu on kovaksi havaittu ja mahdollisuuteni siinä menestymiseen eivät ole erityisen hyvät.

”Tämä vuosi, joitain suosi, enemmän…”

Varsinkin työttömyysvuosina on aivan aiheellisesti tuntunut siltä, että ”kaikilla muilla” on parempi menestys ja onni työnhaussa ja työhön valituksi tulemisessa. Samaa tuntemusta valitettavasti minulla on edelleen, koska vuosi 2021 ei suosinut minua ns. vakipaikan saamisessa - yrityksestä huolimatta.

Hyvää on kuitenkin se, että nyt on jo toinen vuodenvaihde, jolloin minulla on seuraavalle vuodelle töitä tiedossa (ainakin puoleksi vuodeksi).

Työttömyys ei lähde sen kokeneesta

 Työttömyys ei lähde kokonaan entisestä työpaikattomasta, tällä hetkellä työllisestä, vaikka työttömyys on toistaiseksi lähtenyt. Siinäpä onkin yksi syy, miksi entinen työpaikaton samaistuu edelleen enemmän työttömiin kuin työssäkäyviin, se syy on määräaikaiset työt.

Työttömyysvuodet eivät koskaan unohdu, ne ovat aukot CV:ssä ja haavat sielussa, jotka pysyvät. Aina vain tunnen itseni huonommaksi ja osattomammaksi verrattuna heihin, jotka ovat olleet koko työikänsä töissä vakituisissa työpaikoissa eikä tämä asia tule miksikään muuttumaan – valitettavasti. Ajattelen, että kaikilla muilla on aukoton työhistoria ja vakituiset työpaikat. Suomalaisten keskiansio on muka(?) 46 000 € vuodessa, mutta kenellä noin hyvä palkka on? Varmaan sitten kaikilla muilla paitsi minulla? Toki ymmärrän keskiansion tarkoittavan sitä, että on pienempiä ja isompia palkkoja ja jollakin (eli minulla) täytyy olla se pienempi palkka.

Onneksi olen kaikesta huolimatta saanut olla töissä jo runsaan vuoden ja olen kuitenkin hieman vähemmän sivullinen noihin vakituisen työpaikan ja työn sankareihin verrattuna.

Vaihtelevia tunnelmia

Kovin vaihtelevat ovat olleet tunnelmani työnhaun suhteen. Välillä on tuntunut, ettei siitä tule yhtään mitään ja välillä olen saanut yllättävän kutsun työhaastatteluun. Silloin tulevaisuus on näyttänyt jälleen valoisammalta – ainakin haastattelun lopputuloksen kuulemiseen asti… Toisaalta tässä iässä pitää olla todella iloinen jokaisesta työhaastattelukutsusta ja kutsuprosentti suhteessa hakemusten määrään on ollut melko hyvä. Sen olen valitettavasti joutunut toteamaan, että ”sektorin” vaihto on edessä, koska hyvin hiljaista on ollut kiinnostuksen suhteen nykyisessä paikassa. Sinne pääsin kuitenkin pitkän työttömyyden jälkeen töihin ja saan olla siitä edelleen kiitollinen! Pidin todella työstäni ensimmäisessä ”kohteessa”, mutta kyseessä oli määräaikainen projektityö (kuten liian usein on). Pidän ja olen pitänyt työstäni ja/tai työympäristöstä ja useimmista työkavereista kyllä muuallakin tässä työpaikassa – ennen kaikkea työssäkäynti ja palkka on aivan parasta!

Mielenkiinnolla olen odotellut mahdollista jatkoa. Jotain tosiaan on luvassa, eli ensi vuoden alusta minulle on tarjolla vuorotteluvapaan sijaisuus. Niitäkin olen useita kertoja aiemmin tuloksetta hakenut.

Kolmesta hakemuksesta (joista yksi avoin hakemus) sain kaksi haastattelukutsua ja kahdesta haastattelusta (sen avoimen hakemuksen perusteella) yhden työpaikan, joten melko hyvä tulos! Toisaalta kaikkiaan neljästä hakemuksesta vain yksi on johtanut haastatteluun, kun avointa hakemusta ei lasketa.

Työnhaussa (jälleen) yli viisikymppisenä

Olen joutunut jälleen kerran palaamaan työnhaun epätoivoiselle tielle - ilmeisesti aivan yhtä kelpaamattomana kuin aiemmin, vaikka olenkin toistaiseksi, eli vuoden loppuun asti, töissä. Ikäiseni tai minua vanhemmat haastattelijat (toki olen mieluummin heidän haastateltavanaan kuin itseäni 20 vuotta nuorempien!) eivät voi mitenkään käsittää, millaista on joutua aina vain hakemaan ja hakemaan työpaikkoja saamatta yleensä minkäänlaista myönteistä vastausta hakuihinsa. He ovat hakeneet ehkä vain yhtä työpaikkaa ja olleet siinä jo 30 vuotta.

Kävin työhaastattelussa nykyisessä työpaikassani toisella ”sektorilla*”. Nykyisellä ”sektorilla” en tunne olevani erityisen arvostettu, vaan olen siellä vähän kuin Ei Kukaan… Joka tapauksessa seuraavat asiat ovat käyneet minulle erittäin selviksi:

1) En voi saada vakituista työpaikkaa, koska aina on jollain tavalla mieleisempiä (tai kokeneempia) hakijoita.

2) Jos tarjolla on kolme- tai neljäkymppinen hakija, jolla on enemmän työkokemusta, hän toki ohittaa yli viisikymppisen.

Minun kohdallani ei valintaan ilmeisesti vaikuta nykyinen työskentely ko. organisaatiossa eikä alan (vähäinen) työkokemus. Työhaastatteluun pääsyyn se toki saattaa vaikuttaa. Kuuluin ”sentään” noin 10 prosenttiin hakijoista, joka sai kutsun.

(*sektori on peitenimi, koska en halua mainita oikeata nimitystä työpaikan tunnistamisen välttämiseksi)

”Tässäkö tää oli?”

En erityisemmin piittaa A.W:n samannimisestä lauluntekeleestä, mutta kieltämättä nyt ovat heränneet vastaavat ajatukset työllistymiseni suhteen. Kuvittelin todellakin naiiviudessani työttömyysongelmani ratkenneen ja saavani jatkossa jopa mahdollisen eläkepaikan. No, näin ei nyt näytä käyvän. Asemani työnhakijani ei olekaan yhtään parantunut työelämässä olemisestani huolimatta ja kilpailu vähistä työpaikoista jatkuu samanlaisena kuin ennenkin. Pahimman skenaarion mukaan teen vielä kaksi kuukautta sellaista työtä, joka ei kehitä osaamistani ja jään sitten ensi vuoden alusta työpaikattomaksi 55 ja ½ -vuotiaana.

Alku näytti niin lupaavalta ja pidin työstäni todella, mutta valitettavasti kyseessä oli vain projekti, joka on nyt tehty valmiiksi eikä tarvetta jatkolle siinä paikassa ollut, koska olin siellä ylimääräisenä tekijänä. Sen jälkeen sainkin enää vain lyhyen kesäsijaisuuden ja tällä hetkellä en tee lainkaan substanssityötä, jossa olisin (ollut) oikeasti hyvä ja motivoitunut.

Omapa on sitten menetyksensä ja tappionsa kun haluavat selkeästi nuorempia tai jotenkin muuten erilaisia ihmisiä kuin minä olen. Olen kuitenkin saanut hyvää palautetta työstäni ja suosittelijoitakin minulla on. En tosiaankaan ymmärrä, mikä kohdallani oikein mättää! Töihin valitaan sellaisia henkilöitä, joita itse en olisi valinnut (esim. saikuttelija tai ei-erityisen-nopea-oppija), mutta enhän minä mitään valintaperusteista ilmeisesti ymmärrä? Täytyy sanoa olevani todella pettynyt koko tähän tilanteeseen. Onko kyseessä kuitenkin lopulta ikäni, joka on ”väärä”, vaikka kuvittelin, ettei ikäsyrjintää tällä alalla olisi? Eläkeikääni on kuitenkin edelleenkin kymmenisen vuotta.

Työvoimapulasta

torstai 2. helmikuuta 2012

Työvoimapula tulee taas

Aamulehdessä oli pieni ”uutinen” siitä, että työvoimapula uhkaa ja tällä kertaa vuonna 2020.  Työvoimapulasta on jauhettu nyt jo ainakin kymmenen vuotta, eikä sitä vieläkään ole näkynyt! Jos ajatellaan, että suuret ikäluokat olisivat syntyneet keskimäärin vuonna 1945, olisi heidän eläköitymisensä jo tapahtunut vuoteen 2010 mennessä, mikäli eläkeikä olisi 65 vuotta. Olen kuitenkin valitettavasti itse kuullut viime aikoina useaan kertaan todettavan, että eläköityneiden tilalle EI palkata uusia henkilöitä, jolloin nämä työpaikat lakkaavat kokonaan olemasta. Onhan kuitenkin hyvä tietää, että vihdoinkin vuonna 2020, jolloin täytän 54 vuotta, minunkin työpanostani tullaan mahdollisesti tarvitsemaan. Täytyy vain sinnitellä vielä kahdeksan vuotta…

Kommentti:

Ilipo 3. helmikuuta 2012  

”Työvoimapulaa tuskin tulee. Jos työtä ei saa vietyä maasta pois niin maahan voi tuoda työntekijöitä. Työvoimapulakuvioilla haetaan jotain muuta kuin työntekijöitä. Eläkeiän nostoa tms. Jos eläkeikä ei muutu ja 54-vuotiaana työskentelet nelisen vuotta 58-vuotiaaksi. Niin jatkoa ajatellen kaikki on hyvin. Tämän jälkeen oletkin eläkeputkessa eikä 500 päivä laskuri nollaannu ennen eläkkeelle pääsemistä.”

Tuon kirjoitukseni jälkeen sinnittelin kahdeksan vuotta enemmän tai vähemmän työpaikattomana. Lähes 10 vuotta myöhemmin työpanostani todellakin tarvitaan pätkittäisessä työelämässä, jonne satuin pääsemään nimenomaan 54-vuotiaana vuonna 2020! Eläkeikääni olisi vielä 10 vuotta ja toivoisin todellakin saavani työskennellä edes sinne 58-vuotiaaksi. 

Kommentoijan arvelut eivät aivan osuneet kohdalleen, koska ikäisiltäni eläkeputkeen pääsy on käytännössä poistettu. Työvoimapulasta ei ainakaan nykyisellä alallani voida puhua, koska eläkeikäiset (ja kaikki muutkin) tuntuvat pitävän työpaikoistaan kynsin hampain kiinni. Olen pahassa väliinputoajaiässä sen suhteen, etten ole enää nuori enkä kuitenkaan vielä eläkeikää lähellä. Lisäksi olen joutunut toteamaan, että ne harvat vakituiset työpaikat täytetään ilman hakumenettelyä eli menevät sellaisille, jotka ovat olleet jo vuosia sijaisena ko. tehtävässä.

Työvoimapulaa ei ole niin kauan kuin kaikki työhaluiset eivät saa töitä ja yli viisikymppiset on varaa jättää huomiotta työnhaussa. 

Soopaa työttömistä

Jo on propaganda taas voimissaan! Harvoin joutuu yhtä vahvaa soopaa lukemaan. Kummasti en löydä itseäni ”työttömyyden kahdeksista kasvoista”. Tosin en ole tällä hetkellä työtön, mutta samastun edelleen työttömiin pitkäaikaistyöpaikattomuuteni ja tämänhetkisten määräaikaisten työpätkieni vuoksi.

Suomalaisen työttömyyden kahdeksat kasvot

Minulla on nyt epävakaa työ, mutta ei yhtään työllistymisen estettä.

Olen nainen, asun kaupungissa ja etsin aktiivisesti työtä, mitään terveysrajoitteita minulla ei ole.

Parhaassa työiässä en työnantajien/ rekrytoijien mielestä enää ole, osaamistasoni on silti jotain muuta kuin matala.

En siis kuulu mihinkään alla jaotelluista ryhmistä eivätkä useimmat muutkaan työttömät. Missä ovat esim. korkeakoulutetut nuoret, jotka eivät saa töitä? Entä ne parhaassa työiässä olevat henkilöt, joilla on korkeahko osaamistaso, mutta eivät ole mitään ns. erikois- tai huippuosaajia? Työttömyyden kasvoja ei todellakaan voi lokeroida kahdeksaan selvästikin tarkoitushakuiseen ryhmään. Tällä jaottelulla pyritään jälleen kerran perustelemaan kuvitteellista työvoimapulaa ja syyttämään työttömiä työttömyydestään. En erityisemmin välitä vihapuhe-käsitteestä, joka luotiin koskemaan erääseen tiettyyn ryhmään kohdistuvaa arvostelua, mutta työttömien kohdalla tällainen vihapuhe tuntuu olevan aina ajankohtaista ja oikeutettua.

Tyypillinen suomalainen työtön on muka 55-vuotias (olen, vaikka en tällä hetkellä olekaan työtön), asuu maaseudulla tai lähiössä (asun 10 km kaupungin keskustasta pientaloalueella) ja ”työkokemusta on, mutta se on vanhentunut”. Minun uusimman alan työkokemukseni ei todellakaan ole vanhentunut, koska se on tältä vuodelta eli erittäin tuoretta. Ei siis täysin sovi minuun myöskään tämä kuvaus.

Kuva täältä 

Lisäys: Työttömyydellä on ainakin kahdeksatkymmenet kasvot!

Ei jaksa kuunnella

Työpaikattomana ollessa ei jaksa yhtään kuunnella työssäkäyvien jatkuvaa puhetta töistään. Töissä ollessa puolestaan ei jaksaisi yhtään kuunnella puhetta eläkkeestä tai eläkkeellejäämissuunnitelmista. Silloin kun on itse täysin eri asemassa näiden puhujien kanssa, ovat heidän juttunsa todella rasittavaa kuunneltavaa.

Elokuun alussa kun väistämättä(?) jäin työpaikattomaksi, mietin tuleeko työttömyys kestämään 3 viikkoa, kolme kuukautta vai kolme vuotta tai jopa 10 viikkoa, 10 kuukautta tai 10 vuotta eläkeikään asti. Tällä kertaa se kesti 2 päivää, mutta entäpä sitten kun seuraavan kerran työsuhde on katkolla lokakuussa? Millään en enää haluaisi jäädä edes ansiosidonnaisen varaan, koska se on kohdallani pieni ja ne päivät, joilta päivärahaa saa, kuluvat hyvin nopeasti. Aikaisempien määräaikaisten työsuhteiden jälkeen työpaikattomaksi jäämisen kokemukseni on valitettavasti ollut sellainen, että työttömyys sitten jatkuu jatkumistaan. Joka kerta olen luonnollisesti ollut entistä vanhempi ja nyt kun olen jo 55-vuotias, ei tilanne jatkotyöllistymiseni suhteen erityisen lupaavalta näytä.

Myöskään en jaksa koskaan kuunnella harrastuksen yhteydessä puhetta töistä: työ sitä, työ tätä, töissä, töistä, töihin… Viime kevätkaudella, kun olin töissä, ei päästy ollenkaan harrastamaan liikuntaharrastusta koronarajoitusten vuoksi. Nyt jos en jatkossa taas ole töissä, joudun vastentahtoisesti kuu(nte)lemaan noita työpuheita, koska kuitenkaan en sen asian vuoksi liikuntaharrastusta haluaisi lopettaa. Raskasta noiden puheiden kuunteleminen kuitenkin jälleen tulee olemaan. Se on itse asiassa aina raskasta, vaikka olisin pätkätöissäkin, koska työpaikattoman identiteetti minulla on ja pysyy siitä huolimatta.

Työtönkin voi työllistyä?

Onpa ”armeliasta” rekrytoitsijoilta… (He ovat jumalasta seuraavia.)

Syy työttömyyteen on yleensä se, että kukaan ei ole ottanut töihin - hakemisesta ja mahdollisista työhaastatteluista huolimatta!

Seuraavassa rekrytoijien vastauksia kysymykseen:
Mitä ajatuksia hakijan työttömyys herättää?

Iltalehti.fi/työelämä

”Olen tehnyt rekrytointeja +5v, ja ei hakijan työttömyydestä voi vetää mitään johtopäätöksiä yleisellä tasolla. Elämässä voi kenelle tahansa tulla sairastumisia, organisaatiomuutoksia, omaishoitajuutta, uravaihdoksia, mitä tahansa. Tietyissä rekryissä työttömyys on jopa etu, koska työtön pystyy aloittamaan uudessa työssä nopeasti. Työttömyys tai työllisyys ei ole ratkaiseva tekijä rekrytoinnissa, mutta työkyky on tietty oltava.”                                                          

Kerrankin järjellinen kommentti!

”Tästä on tärkeää keskustella avoimesti ja selvittää työttömyyden syy.”

”Syyt työttömyydelle on hyvä selvittää.”                                          Miksi?!

”Muutama kuukausi ei edes varsinaisesti kiinnitä huomiota. Jos on vuosi tai yli työttömyyttä, kuulisin mielelläni miten hakija on käyttänyt ajan tai miten hän on sen kokenut. Pidän hankalana kysyä asiasta, joten toivon hakijan kertovan siitä oma-aloitteisesti ettei tilanne jää yksiulotteisen oletukseni varaan.”        

Mitäpä luulisit, miten on kokenut ja mitä väliä sillä, miten on ajan käyttänyt?

”Suoraan sanottuna negatiivisia ajatuksia; onko hakijassa jotain "vikaa", kun ei ole työsuhteessa. Tunnistan kuitenkin itsessäni tämän ajatusvinouman, ja olen antanut mahdollisuuksia myös pitkäaikaistyöttömille. Haastattelussahan se varsinainen ensivaikutelma annetaan ja saadaan, jonka perusteella tehdään lopulliset valinnat.”

Onpa hieman ristiriitaista; ensin sanotaan työpaikattomassa hakijassa olevan vikaa ja sitten on kuitenkin muka(?) annettu ”mahdollisuuksia” jopa pitkäaikaistyöttömille. On kyllä todella ”rohkea” rekrytoija, että sellaisen ”riskin” uskaltaa ottaa…

”Tällä hetkellä ja viimeisen vuoden aikana moni on jäänyt työttömäksi mm. koronatilanteen takia. Toki tiukassa on edelleen uskomus, että parhaat tekijät pysyvät työnsyrjässä kiinni, mutta rekrytoijana pyrin aina selvittämään työttömyyden syitä tarkemmin. Yleisesti ottaen sanoisin, että itse työttömyys ei vaikuta valintapäätökseen, mutta sen taustalla olevat syyt selvitän kuitenkin mahdollisimman hyvin ja arvioin, antavatko ne valintaan vaikuttavia perusteita suuntaan tai toiseen. Myös se, mitä hakija on tehnyt työttömyysjakson aikana, saattaa vaikuttaa valintaan. Eli käytännössä arvioin kaikkea hakijaan liittyvää informaatiota valinnassa, en työttömyyttä sellaisenaan.”                                                                                                       

Yeah, right… Onpa ympäripyöreä vastaus. 

”Harmittaa, kun ammattitaitoinen ja osaava henkilö ei ole jostakin syystä löytänyt itselleen työtä! Jokaiselle työttömälle työnhakijalle pitäisi räätälöiden etsiä työpaikka. Ihan varmasti niitä on olemassa, mutta yksin ihminen ei kykene kaikkia niitä mahdollisuuksiaan edes kartoittamaan, koska ei näe omaa potentiaaliaan. Tällainen palvelu kannattaa ehdottomasti kehittää!”
                                                                                                        
Harmittaa se minua itseänikin! (Myös takautuvasti, vuosien jälkeen.)

”Nykypäivänä kenelle tahansa voi käydä syystä tai toisesta että joutuu työttömäksi. Työttömänä on tälläkin hetkellä paljon huippuosaajia.”                                                                                              
Huippuosaaja ei ole koskaan työtön, mutta tavallinen osaaja voi olla.

”Viime vuosi on ollut niin erikoinen, ettei työttömyys vaikuta mitenkään. Jos työttömyys on jatkunut vuosia, herää kysymys että miksi?”                                                                                                                                         
Kysyn itse (mielessäni) tuota samaa työnantajilta.

Pätkätyöttömyyttä

Pätkätyöttömyyttä (eli työttömyyttä on enemmän kuin työssäoloa) on minulla riittänyt enemmän kuin pätkätyöllisyyttä (työllisyysjaksoja enemmän kuin työpaikattomuutta). 16 vuoden aikana olen ollut yhteensä 4 v 4 kk töissä kahdeksassa eri pätkässä. Pätkien välissä on ollut työpaikattomuutta muutamasta viikosta useisiin vuosiin.

Vuodet	kk	pätkiä	Lyhyin pätkä
2006-07	14	1
2008-09	16	2
2015-16	10	2	4 kk
2020-21	12	3	5 vk
Yhteensä	52	8

Pätkätyö(ttömyyde)n huonoja puolia ovat epävarmuus, lomien odottelu liian pitkään tai lomattomuus, epäselvyys lomarahojen ja pitämättömien lomien maksamisen kanssa (siirtyy aina, kun seuraava työpätkä alkaa), ulkopuolisuus/ joukkoon kuulumattomuus, työkaverien vaihtuminen ja se, etteivät syksyllä työpaikalla tapahtuvat asiat enää todennäköisesti koske meikäläistä, vaikka niistä jo kovasti puhutaan ja niitä suunnitellaan. (Ensi vuodesta puhumattakaan…)

Nykyinen - loppuaan lähestyvä- viiden viikon pätkä oli jo alkujaan iso pettymys, koska toisaalta sanotaan, että tämän työn tekijöistä olisi pula ja jopa kilpailua. Jos en nyt tai ainakin melko pian saa jatkoa mistään, niin nuo puheet eivät sitten pitäneet paikkaansa. Ainakaan yhtään vastaavaa paikkaa ei ole virallisesti auki organisaation avoimissa työpaikoissa!

Vuosi töissä

27.7. olen ollut virallisesti töissä vuoden. Sitä ennen olin viiden viikon työkokeilussa ja nyt on menossa viiden viikon kesäsijaisuus eli lyhyin työsuhteeni tähän mennessä. No, kesäsijaisuuteen hain useiden vuosien ajan ja viimein sitten tärppäsi…

Tämä toinen työpisteeni on aivan eri maata kuin edellinen! Se oli ns. kevyttä kauraa nykyiseen verrattuna. Vaikka on kesä, ei tahti tuolla yhtään hiljene ja olenkin oppinut muutaman viikon aikana enemmän kuin edellisessä paikassa yhteensä sekä tehnyt vastaavia töitä enemmän kuin siellä parissa kuukaudessa. Kylläpä vaihtelee sama homma saman talon sisällä. Ei silti, että edellisessäkään työpisteessä olisi tekemisen puutetta ollut, mutta nyt tekemistä todellakin on niin paljon, ettei yksi työpäivä riitä päivän aikana ilmaantuvien töiden tekemiseen. Onneksi niitä voi kuitenkin osittain jättää myös seuraavalle työpäivälle.

Vaihdoin alalle joka on naisvaltainen ja pienipalkkainen, koska en enää saanut parempipalkkaisia tekniikan alan töitä (hyvää palkkaa en ole saanut koskaan, mutta toki parempaa kuin nyt). Saa nähdä, jääkö tämäkin vaihto vain vuoden mittaiseksi?

Heinäkuussa töissä, osa 2

Aiemmin töissä ollessani olen usein pitänyt kesälomani heinäkuussa, mutta vähät lomani pidin tällä kertaa touko- ja kesäkuussa.

Löysin netistä useita hehkutuksia siitä, miksi kannattaisi olla heinäkuussa töissä. Tärkein syy on tietenkin omalla kohdallani se, että minulla on työpaikka, jonne saan mennä. Muuten en ole samaa mieltä noiden hehkutuksien kanssa. Tässä yksi esimerkki:

anna.fi//tyo-ja-raha/7-syytä-miksi-heinäkuussa-kannattaa-olla-töissä 

1. Töissä on rennompi meininki

Ei koske tätä työpaikkaa, koska siellä on aina enemmän tai vähemmän hektistä.

2. Työpäivät on helpompi aloittaa aiemmin

Kiinteä työaika, ei liukumia.

3. Uusiin työkavereihin voi olla helpompi tutustua

Samalla tavalla tutustun heihin kuin muutenkin.

4. Kylmät tai sateiset päivät eivät harmita

Tämä piti paikkansa viime heinäkuussa, kun välillä satoi. Tänä kesänä töissä on viileää, kun ulkona on kuuma.

5. Kesä tuntuu pidemmältä

Kesä tuntuu aina lyhyeltä!

6. Lomasi ei kulu jonoissa seisoskellessa

Lomani ei koskaan kulu jonoissa seisoskellessa.

7. Kun toiset palaavat töihin, sinun lomasi on vasta edessä

Kun toiset palaavat töihin, on minulla työpaikattomuus edessä?

Heinäkuussa töissä

Minulla on ollut ilo olla heinäkuussa töissä ainakin neljä kertaa: työssäoppimassa vuonna 2012, pätkätyössä vuonna 2016, työkokeilussa vuonna 2020 ja nyt kesäsijaisena vuonna 2021. Näistä vain kaksi on siten (ollut) palkallista työtä. Onhan se kai jonkinlainen saavutus olla vielä 55-vuotiaana kesätöissä. Siellä on kiva kuunnella, kun eräs kehuu tehneensä samaa hommaa 25 vuotta ja olevansa siinä nopea. No, minä vasta opettelen, mutta ilmeisesti muodostan kuitenkin hänelle jonkinlaisen uhan, koska näitä asioita on tarve korostaa?

Täytyy ottaa illoista ja viikonlopuista kaikki irti, koska kesä menee muutenkin todella nopeasti ja töissä ollessa vielä nopeammin. Työt eivät ainakaan vajaamiehityksellä kesken lopu, joten työpäivät vilahtavat ohi tuosta vain. On hieman erilainen meno kuin edellisessä pestissä, vaikka kyllä sielläkin tekemistä oli.

Parempi vaihtoehto olisi olla heinäkuussa vapaalla ja sitten syksyllä ja talvella, kun on tylsää ja ankeata, töissä. Tässä saattaa käydä nyt juuri päinvastoin siihen tilanteeseen verrattuna. Onko minulla enää vain 4 viikkoa työelämässä jäljellä?

Oma tilanteeni on tällainen (voisiko sen paremmin sanoa):

”Suomi on tehty ihmisille, joilla on vakituinen kokopäivätyö, muut ovat sitten jotain työnkerjääjiä määräaikaisilla sopimuksillaan ja pikkutunneillaan. Heitä heitellään ulos ja sisään, sitten nämä vakituiset Hannu Hanhet myhäilevät tyytyväisyyttään saaden palkkaa joka kuukausi ja ovat siinä suojatyöpaikassaan - näitä kuulkaa Suomessa riittää.”

vauva.fi/keskustelu//tyottomyytta-ei-tajua-ennen-kuin-sen-kokee-itse

Oikeaa lomailua

Pitkästä aikaa minulla on ollut aivan oikea kesäloma, jollainen oli viimeksi vuonna 2008. (Minulla oli joitakin lomapäiviä myös vuonna 2016, mutta ne pidin pois työsuhteen päätteeksi. ) Tarkoitan oikealla lomalla lomaa, jonka jälkeen palataan työpaikalle, mikä siis edellyttää, että työpaikka on olemassa. Työmarkkinatuen varassa ”lomailu” ei todellakaan ole oikeaa lomaa. Tämä kahden viikon lomani on ollut erittäin ansaittu ja rentouttava. Kotimaan matkailua on tullut harrastettua ja pienimuotoinen maisemanvaihto oli todella tarpeeseen. Loma tuntuu lomalta, kun lähtee pois kotiympyröistä vähäksi aikaa.

Koko vuoden 2020 olimme kotosalla muutamaa kotimaan päiväreissua lukuun ottamatta.  Lentokoneeseen minun ei ole enää edes tehnyt mieli koronapandemian alettua, eikä tee vieläkään. Nyt kun sää suosii Suomessa harvinaisella, jopa liiallisella, kuumuudella ei ole tarvetta matkustaa muualle. Pääasia on, että aurinko paistaa! Suomesta löytyy todella upeita paikkoja: kauniita järvimaisemia, ihania kahviloita sekä hyviä ravintoloita. Saimaan ja Punkaharjun seutu on aivan upea. Savonlinna on hieno kesäkaupunki, joten ei tosiaan kannata mennä järveä edemmäs kalaan. Kaiken kruunaa se, että saan tällä hetkellä palkkaa, jolloin on oikeasti rahaa matkustaa ja nauttia kaikesta tarjonnasta.

Onnistuneen ja oikean loman edellytykset ovat siis tiivistettynä: kesto ainakin kaksi viikkoa, pois kotiympyröistä joksikin aikaa sekä se tärkeä seikka, että työpaikka on odottamassa loman jälkeen. Toisaalta jatkaisin nyt mieluummin lomailua ja menisin elokuussa vakituiseen työhön, sen sijaan menen kesäsijaiseksi ja jään hyvin todennäköisesti elokuussa jälleen työpaikkaa vaille. Sellaista on, kun ei ole valinnanvaraa.

Ikääntymässä

Olen saavuttanut 55 ikävuoden kriittisen rajan, eli olen nyt ”ikääntyvä/-nyt /konkari” jne. En tunne itseäni päivääkään vanhemmaksi kuin 55, tai itse asiassa tunnen itseni nuoremmaksi J. Terveydestäni saan olla todella kiitollinen, koska mitään sairautta minulla ei ole tähän ikään mennessä todettu. Työelämän ja -uran suhteen minulla on mennyt huonommin, etten sanoisi todella surkeasti. Olen siinä tilanteessa, että minun pitäisi saada olla vielä ainakin 7 tai mielellään 10 vuotta työelämässä, eikä sellaisesta ole mitään tietoa. Jos minulla nyt olisi takana 30 vuoden työura, voisin vaikka jäädäkin pois töistä, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Sellaista tilannetta ei kuitenkaan ole, joten…

Tuoreimman pitkäaikaistyöpaikattomuuteni jälkeen olen kohta raapinut kokoon noin vuoden työpaikallisena. Kovin on vaatimatonta ja pienistä palasista sekä pienestä palkasta leipäni kasattu! Suorastaan pelottavaa on, jos näitäkään työpätkiä en olisi saanut.

55 vuotta ja 55000 km

”Sitten seuraa otos julma
Keski-ikään tulokulma* näyttää liian jyrkältä
Ja sut voi ylipyyhkäistä
On tulokkaiden karsina ja sopimukset katkolla”

Samuli Putro: Elämä on juhla

*Olen myöhäiskeski-ikäinen, koska jo 35-vuotias on varhaiskeski-ikäinen. Keski-ikä merkitsee sitä, ettei ole enää nuori eikä vielä vanha, joten mitään negatiivista se ei tarkoita. Lisäksi herää kysymys, kannattaako käyttää "ikääntyneet työntekijät" –termiä, koska kyse on työikäisistä, joilla on noin 10  vuotta eläkeikään.

Mietteitä eläkkeestä

tyoelake.fi/eläkkeet-eri-elämäntilanteissa

22 vuoden aikana olen saanut:

palkkaa noin 4 v

ansiosidonnaista noin 8 v

työmarkkinatukea noin 8 v

muu (äitiyspäiväraha) 2 v

näistä ei pahemmin eläkettä kerry…

Siinä missä minua vanhemmat henkilöt (62 v ja 60 v) jo haaveilevat eläkkeestä 40 tai 30 vuoden työuran jälkeen, minä haaveilen, että saisin edes 20 vuoden ns. työuran kasaan! Silläkään eläkkeellä ei paljon "juhlita". Näin tämä vain on mennyt, lukuisista aiemmista työllistymisyrityksistäni huolimatta.

Ihan hyviä, mutta ei loistouutisia

 Ihan hyviä uutisia kuuluu työsuhteeni jatkosta siinä mielessä, että työtä on luvassa vielä kesäsijaisuuden verran ja minut halutaan pitää talossa (mahdollisuuksien mukaan). En jää työpaikattomaksi ainakaan heinäkuussa vaan ehkä vasta elokuussa… Mikään loistouutinen tämä ei tosiaan ole, mutta en silti heti heitä toivoani. Jos kuitenkin jään työpaikattomaksi elokuussa eikä tiedossa ole jatkoa syksyllä, näyttää tilanteeni erittäin huonolta. Muualle en tule enää työllistymään ja jos joudun nykyisen työpaikkani hakuprosesseihin, en silloinkaan usko työllistymismahdollisuuksiini. Työlleni pitäisi saada jatkoa ns. tiskin alta, kuten tähän mennessä on käynyt.

Katkeraksi tässä vetää se, että kaksi (neljä) muuta kanssani samassa koulutuksessa (10/2014-6/2015) olleista on ollut siitä lähtien töissä ja todennäköisesti he ovat nyt vakituisissa työsuhteissa. Kaksi heistä työskentelee samalla (isolla) työnantajalla kuin minäkin nyt (vihdoin viimein). No, nallekarkit tai onnenlahjat eivät mene tasan ja näillä mennään, mitä on. Olisinhan huonoimmassa vaihtoehdossa ollut työpaikattomana edelleen (7/2016 alkaen) enkä töissä lainkaan. Laskeskelin tässä, että todellakin toukokuun 2009 jälkeen olen ollut 13 vuoden aikana (vuosi 2009 mukaan lukien) 8 vuotta kokonaan työtön ja viitenä vuotena osan vuotta töissä. Näistä ei pahemmin tuloja eikä eläkettä ole kertynyt.

”Oravanpyörästä” ei tietoakaan… Oravanpyörä on muuten hassu käsite, koska orava ei juokse pyörässä vaan hyppii oksalta toiselle. Minä puolestani hypin työpaikasta toiseen ja välillä putoan niiden välillä pitkäksi aikaa pois/ maahan.

Nyt on ”kiire” minulla ja on töitä tarjolla

 Ei ole kiire minulla - ei ole töitä tarjolla           (maaliskuussa 2011)

Työpaikattomalle on aivan sama onko ns. työpäivä vai viikonloppu, arki vai pyhä, koska kaikki päivät ovat työttömiä päiviä. On koko ajan palkatonta vapaata eikä ole työtä rytmittämässä arkea ja elämää. En pitänyt työpaikattomana kysymyksestä "Oletko lomalla?", koska ei minulla ollut lomaa tai sitten minulla oli aina ”loma”. Nyt olen saanut pitkästä aikaa vastata tuohon kysymykseen aloittaneeni äskettäin uudessa työssä, joten minulla ei ole täyttä lomaa vielä (lomaa kuitenkin on). Jätin toki kertomatta olleeni tätä ennen neljä vuotta siinä omituisessa epätoivoisen työnhaun välitilassa, jossa ei ole lomaa mutta ei ole töitäkään.

Sain myös hiljattain hämmästellä myönteistä vastausta kysymykseen siitä, tulimmeko (minä ja mieheni) erääseen paikkaan suoraan töistä/ työpäivän jälkeen. Jouduin oikein miettimään, että tulinko sinne tosiaan TÖISTÄ, koska mihinkään vastaavaan tiedusteluun en voinut vastata myönteisesti neljään vuoteen(!). Kyllä on elämäni todellakin muuttunut myönteisemmäksi yhden ”pikku” työllistymisen ansiosta! Kiire minulla ei silti ole, joten laitoin sanan sen vuoksi otsikossa lainausmerkkeihin.

Ilman lomaa - tähän asti

 –  Nyt on pakko myöntää, että alan olla uupunut. Sitä on kuin ääriään myöten täytetty kahvikuppi. Kun vähän horjahdat, niin se läikkyy yli.

aamulehti.fi/tyoelama/

En ole ollut aivan noin väsynyt kuin yllä kuvataan, mutta silti en enää jatkossa halua odottaa lomaani yhdeksää (+ yhtä) kuukautta, vaan toivoisin joustoa lomien kanssa. Minulla on vihdoinkin alkanut ensimmäinen viikon loma ja kesäkuussa on vielä kahden viikon loma, jotka molemmat ovat todella ansaittuja. Pätkätyöläisyydessä on lomien kanssa vaikeaa, kun niitä ei välttämättä ole tai sitten ensimmäistä lomaa joutuu odottamaan kohtuuttoman kauan.

Vähintään viikko tarvitaan aikaisista aamuherätyksistä toipumiseen. Neljä päivää silloin tällöin (kaksi kertaa tähän mennessä eli viikonloppu + 2 pyhäpäivää) ei oikein siihen ole riittänyt. Vaikka työni ei ole erityisen stressaavaa eikä vaativaa, silti siitä kaipaa välillä taukoa. (Voi toki olla edessä hyvin/ liian pitkä tauko kesäkuun jälkeen ja on todella huono asia, jos niin tulee käymään…)

–  Lomalla on ihmisen jaksamiselle keskeinen merkitys. Jaksamisen kannalta keskeistä on uudistuminen. Se voi tarkoittaa arjesta irrottautumista ja vaikkapa uusien asioiden opettelua.

Työntekijä, joka on saanut lomailla, on tyytyväisempi ja tehokkaampi. Joustaminen puolin ja toisin näkyy myös työpaikan ilmapiirissä ja kaikessa tekemisessä.

kaleva.fi/miten-selvitä-kesästä-ilman-lomaa

Ristiriitaisuuksia ja vaihtoehdottomuutta

En halua enää joutua työpaikattomaksi, mutta en jaksaisi olla ”aina” töissäkään. Siltä nimittäin tuntuu, kun ei ole ollut tarpeeksi pitkää taukoa (vain 2 * 4 pv) töistä moneen (9) kuukauteen. Olisi hienoa, kun olisi joku välimuoto ”ei koskaan töissä tai aina töissä” olemisen välillä.

Työtä se on pätkätyökin, mutta kun nyt viimein olen töihin päässyt, seuraava tavoitteeni olisi ns. vakituinen työpaikka tai edes pitempi sijaisuus. Olen nyt neljättä kertaa pätkätöissä ja aiempien pätkien jälkeen työt ovat aina loppuneet, eikä koskaan ole tullut vakinaistamista tms. Pätkätöiden mahdollisesta jatkumisesta stressaaminen on raskasta: jatkuvatko työt ja jos jatkuvat, niin koska ja kuinka kauan?

Vaihtoehtoja ei ole kovin paljon, kun työpaikattomana on hyvin vähän rahaa ja paljon vapaa-aikaa, niin pienipalkkaisena pätkätyöläisenä on melko vähän rahaa ja niukasti vapaa-aikaa. Sellaista tilannetta ei tule, että olisi paljon rahaa ja paljon vapaa-aikaa!

Sanahelinää

 Työpaikkailmoitukset ovat usein täynnä kuorrutettua sanahelinää. Ei ole mikään ihme, etten viihtynyt ”business”- maailmassa oikein koskaan. Myynti ja siitä innostuminen ei ollut minun juttuni, ja muutenkin sellaisella työllä ei ole sisältöä eikä merkitystä, vaikka palkka yleensä onkin hyvä. Nykyisessä työssäni ei vaadita korkeakoulututkintoa eikä täydellistä (tai mitään) englannin kielitaitoa, ne kun tuntuvat nykyisin olevan edellytyksiä töihin pääsyyn entisillä aloillani. Yllättäen työpaikkailmoitusten vaatimuksista kuitenkin löytyy samoja piirteitä kahdella täysin erilaisella alalla.

Tekniikan alan vaatimuksia:

• tekniikan alan (korkeakoulu)tutkinto
• aiempi työkokemus
• kokemusta asiakastyöstä
• lähes täydellinen englannin taito
• halukkuus ja into uuden oppimiseen sekä sinnikkyys asioiden loppuunsaattamisessa
• hyvät verkostoitumistaidot

 Uuden alani edellytyksiä:

• aiempi kokemus vastaavista tehtävistä
• aito halu palvella asiakkaita hyvin
• kyky motivoitua työstä ja oppia uutta
• hyvät vuorovaikutustaidot
• tiimityötaidot

Yhteisiä:

• aiempi työkokemus
• asiakaspalvelutaito
• kyky ja halukkuus uuden oppimiseen
• hyvät vuorovaikutustaidot

Esimerkeissäni ei mainita täsmäkokemusta tiettyjen ohjelmistojen käytöstä, mutta se kuitenkin sisältyy käytännössä ”aiempaan työkokemukseen vastaavista tehtävistä”. Hyvin samankaltaisia ovat lopulta keskenään täysin erilaisiin työtehtäviin ja työympäristöihin liittyvät työnantajan odotukset työntekijältä tai työnhakijalta.

  

Työni plussat ja miinukset

Olen nyt ollut noin kahdeksan kuukautta (+ 1 työkokeilukuukausi) työssäni, joten tässä sen kunniaksi plussia ja miinuksia:

Plussat:

•           palkka (ei ole hyvä, mutta ON, ja työmarkkinatukeen verrattuna netto on 3,5x ja ansiosidonnaisenkin nettoon verrattuna noin kaksinkertainen)
•           saan mennä töihin
•           uusi rivi CV:hen
•           en ole tällä hetkellä työpaikaton (enkä siten joutunut työllisyyden kuntakokeiluun!)
•           työ on kivaa sekä työpaikka mieleinen ja kiinnostava
•           työsuhde-etuina ePassi 80 € (vuonna 2020) ja työterveyshuolto
•           saan toivottavasti työlleni jatkoa muualla talossa?

Miinukset:

-          liian pitkät työpäivät (puoli tuntia tai tunti vähemmän riittäisi hyvin)

-          aikainen herääminen (kello kuudelta)

-          joustamattomuus työaikojen ja lomien suhteen

-          pätkätyö päättyy aina ennemmin tai myöhemmin

Miinuksia on vähemmän kuin plussia eivätkä ne kaikki edes ole mitään isoja miinuksia.

Nyt tosin jo alkaa pelottaa mahdollinen työpaikattomaksi jääminen 55-vuotiaana!

Työelämän konkari?

 Työpaikallani määritellään 55 vuotta täyttäneet eli vuonna 1966 ja sitä ennen syntyneet työelämän konkareiksi. Tiedä sitten, voiko vain viitisentoista vuotta työelämässä ollut sen ikäinen olla työelämän konkari? Enemmänkin olen pitkäaikaistyöttömyyden, työllisyyskoulutusten ja pätkätöiden konkari. Toki työtä ne ovat pätkätyötkin, vaikkakin kovin epävarmoja. Yleensäkin tarve määritellä 55 vuotta täyttäneet joksikin ihmetyttää minua, koska he ovat tai me olemme (täytän kesäkuussa 55) kuitenkin työikäisiä siinä missä muut työikäiset.

Jos on tarve jaotella ihmisiä, niin miten olisi jako työikäisiin ja eläkeikäisiin? 55- vuotiaalla on vielä jopa kymmenisen vuotta työikää jäljellä, jos hän vain saa olla työelämässä. Minulla on jännät paikat kesäkuussa sen suhteen, saanko vielä työlleni jatkoa jossain muualla talossa, koska tämä projekti - todella kivassa työympäristössä - väistämättä päättyy silloin. Työpaikallani onneksi 55+ - ikäinen ei todellakaan ole mikään harvinaisuus.

Työelämän ”konkariutta” on jo minulla sen verran kahdeksan kuukauden työssäolon jälkeen, että odotan viikonloppuja ja kaukana siintävää hyvin ansaittua lomaa. Kirjoituksessani ” Vieläkään en palaa töihin ” kerroin elokuussa 2014, kuinka työssäkäyvät odottavat viikonloppuja ja seuraavaa lomaa. Niin se asia vain menee, vaikka olisi kuinka mukava työympäristö eikä edes mikään erityisen raskas tai vaativa työ. Jos jotain moitittavaa nykyisessä työssäni on, niin se on joustamaton työaika (ei liukumia) ja pitkähkö työpäivä, joka aiheuttaa sen, että työ sitoo työmatkoineen jopa 10 tuntia arkipäivistä. Toisaalta työ on kuitenkin itsenäistä eikä kukaan ole ”hengittämässä niskaan” ja vaatimassa enemmän tai nopeampaa suoritusta, mikä lienee nykyaikana melko harvinaista. 

Linkkaamassani bloggauksessa myös kirjoitan, että: ”opettelisin erittäin mielelläni (töissä) uusia tietokoneohjelmia”. Sitä olen nyt päässyt tekemään, ja se on huippukivaa sekä suorastaan etuoikeus, vaikka välillä viikonloppua ja lomaa kaipaankin!

Kymmenen vuotta blogia

 Blogini aloittamisesta on kulunut tasan kymmenen vuotta 22.2.2021. Kymmenen vuotta on kuukausina 120, joista vain kuutenatoista (16/120) olen saanut olla töissä. Kai se on jonkinlainen saavutus, kun täytän ensi kesänä 55 ja työkokemusta on minulle kertynyt yhteensä vain noin 14 vuotta (ja työpaikattomuutta saman verran + kaksi äitiyslomaa ja lomautus niiden välissä). Näiden kymmenen vuoden aikana olen käynyt kaksi työvoimakoulutusta, joihin sisältyi yhteensä 7 kk työssäoppimista, joten vain lähes kaksi vuotta kymmenestä olen blogini olemassaolon aikana ollut tavalla tai toisella – palkatta tai pienellä palkalla – työelämässä.

Tuorein typo- koulutus hyödytti minua ensin palkkatukipätkän (6 kk) ja projektityön (4 kk) sekä neljän työpaikattomuusvuoden jälkeen vihdoin kahteen peräkkäiseen pätkätyöhön (5 kk + 6 kk) työllistymisen muodossa. Tämmöistä siis eli pätkätöitä, kaksi typo- koulutusta ja enimmäkseen työpaikattomuutta työmarkkinatuen varassa on mahtunut kymmeneen bloggausvuoteeni. Kaikki työt, jotka olen saanut vuoden 1999 äitiyslomalle jäämiseni jälkeen (ensimmäinen työllistyminen vuonna 2006), ovat olleet pätkätöitä.

Blogillani on ollut kolme nimeä ja kerran olen vaihtanut blogin taustan/teeman.

Nimi oli aluksi                  Toivottoman Työttömän Blogi

Vaihdoin taustan                3.1.2016

Koska vaihdoin nimen     Työpaikattoman Blogiksi?      Ehkä 3/2017, en ole tästä aivan varma.

Työpaikallisen Blogi     7/2020 alkaen.

”Työllisyystoimet”

Marinin hallitus on median mukaan tehnyt vastaavat ns. työllisyystoimet kuin Sipilän hallitus. Sitä kovasti ihmettelen, miksi nämä toimet ovat aina sellaisia, joissa työttömiä rangaistaan ottamalla heiltä jotakin pois? Se kun ei valitettavasti tarkoita työpaikkojen lisääntymistä.

”Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on jo tehnyt yhtä järeät työllisyystoimet kuin Juha Sipilän (kesk.) hallitus teki vuosina 2015–2019, kertoo Helsingin Sanomat selvityksessään. Lehden selvityksen mukaan Marinin hallituksen päättämät työn tarjontaa lisäävät toimet tuovat arviolta 31  000–36  000 lisätyöllistä, kun Sipilän hallituksen toimet toivat 30  000–40  000. HS kertoo, että Marinin hallituksen merkittävin työllisyyspäätös on ollut eläkeputken karsiminen. Sipilän hallituksen merkittävimmät työllisyysratkaisut olivat ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen ja aktiivimalli. HS:n mukaan Marinin hallitus on kuitenkin tehnyt myös muutoksia, jotka valtiovarainministeriön arvion mukaan todennäköisesti vähentävät työllisyyttä. Tällaisia ratkaisuja ovat esimerkiksi aktiivimallin poisto sekä työttömyysturvan tasokorotus.” (Anteeksi mikä, en ole kuullutkaan mistään tasokorotuksesta?)

ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kotimaa/hs-selvitys-marinin-hallitus-tehnyt

Aktiivimalli EI lisännyt työllisyyttä, Sipilän hallituksen ”toimet” eivät tuoneet yhtään työpaikkaa. Kaikki nämä hatusta vedetyt lisätyölliset ovat vain laskennallisia arvioita, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Marinin hallituksen ”merkittävin työllisyyspäätös” vain lisää ns. ikääntyneiden/ ikääntyvien työttömien kurjuutta eikä auta pitämään heitä työelämässä. Työlle pitää olla kysyntää, jolloin syntyy työpaikkoja, mutta eri asia on miten sitä kysyntää saataisiin. Tällaiset näennäiset työllisyystoimet asettavat työttömät entistä huonompaan asemaan, koska lopulta niiden tarkoitus on vain säästää työttömyys(korvaus)menoissa.