Tulinpa tässä ajatelleeksi (liikaa, kuten aina) ja
havainneeksi erään huolestuttavan asian yhä olemattomampiin työllistymismahdollisuuksiini
liittyen. Aloin miettiä sitä, kuinka ”kauan” olen viimeisen 15 vuoden aikana
ollut työelämässä ja ymmärsin lopullisesti tilanteeni mahdottomuuden ja
täydellisen toivottomuuden! En edes kehtaa mainita suoraan mikä tuona aikana on
ollut suhde työssäolon ja työttömänä/ äitiyslomalla/ työvoimakoulutuksissa olemisen
välillä. Toki se tästä blogista selviää riveiltä ja rivien välistä…
En ole koskaan ollut mikään työnantajien suosikki
eikä heistä ole ollut ”ruuhkaa oven takana”. Olen sellainen työntekijä, joka on
ollut helposti korvattavissa, koska minulla ei ole mitään ihmeellistä erityisosaamista.
Tässä tilanteessa ja näillä eväillä olenkin niitä vihoviimeisiä rekrytoitavia,
vaikka olisin kuinka ahkera, tunnollinen,
luotettava ja lojaali työntekijä. Niinhän kaikki muutkin ovat, vai ovatko
sittenkään oikeasti? Olen joutunut elämässäni toteamaan, että rehellisyys ei maata peri. Se, että olen (liian) kiltti, lainkuuliainen
ja empaattinen, ei ole tuonut minulle mitään – ainakaan työpaikkaa. En väitä
olevani täydellinen, mutta em. asioissa olen ainakin täydellisempi kuin moni
muu ;-) Työnhaussa ja työelämässä menestyvät kovaäänisimmät ja röyhkeimmät. Huijaamalla,
manipuloimalla, valehtelemalla ja petoksia tehtailemalla tässä elämässä
menestytään…