maanantai 31. maaliskuuta 2014

Työllistymisen tuolla puolen



Tulinpa tässä ajatelleeksi (liikaa, kuten aina) ja havainneeksi erään huolestuttavan asian yhä olemattomampiin työllistymismahdollisuuksiini liittyen. Aloin miettiä sitä, kuinka ”kauan” olen viimeisen 15 vuoden aikana ollut työelämässä ja ymmärsin lopullisesti tilanteeni mahdottomuuden ja täydellisen toivottomuuden! En edes kehtaa mainita suoraan mikä tuona aikana on ollut suhde työssäolon ja työttömänä/ äitiyslomalla/ työvoimakoulutuksissa olemisen välillä. Toki se tästä blogista selviää riveiltä ja rivien välistä…

En ole koskaan ollut mikään työnantajien suosikki eikä heistä ole ollut ”ruuhkaa oven takana”. Olen sellainen työntekijä, joka on ollut helposti korvattavissa, koska minulla ei ole mitään ihmeellistä erityisosaamista. Tässä tilanteessa ja näillä eväillä olenkin niitä vihoviimeisiä rekrytoitavia, vaikka olisin kuinka ahkera, tunnollinen, luotettava ja lojaali työntekijä. Niinhän kaikki muutkin ovat, vai ovatko sittenkään oikeasti? Olen joutunut elämässäni toteamaan, että rehellisyys ei maata peri.  Se, että olen (liian) kiltti, lainkuuliainen ja empaattinen, ei ole tuonut minulle mitään – ainakaan työpaikkaa. En väitä olevani täydellinen, mutta em. asioissa olen ainakin täydellisempi kuin moni muu ;-) Työnhaussa ja työelämässä menestyvät kovaäänisimmät ja röyhkeimmät. Huijaamalla, manipuloimalla, valehtelemalla ja petoksia tehtailemalla tässä elämässä menestytään…

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Johtoajatus kaikkialla tuntuu nykyisin olevan: mikä tahansa on sallittua, kunhan ei jää kiinni tai paljastu.

Tämä pätee myös työelämään. Olemattomilla taidoilla, mutta järkähtämättömällä itseluottamuksella ja rautaisilla oman "osaamisen"markkinointitaidoilla pääsee pitkälle. Ei sillä väliä, vaikka puheilla ei olisi katetta, pääasia että on pokkaa lyödä rumpua kovaa. Sellaisia ovat kai ne "hyvät tyypit", joita työpaikoille halutaan?

Anti Materia

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista työttömyydessä on se, että vaikka itse kokee jo yli neljäkymmisenä että peli on menetetty, niin yhteiskunta jaksaa hamaan tappiin saakka pyörittää ja valaa uskoa tähän tyyliin: "Sitten kun käyt sen kolmannen koulun, niin sinulla on paljon paremmat mahdollisuudet työllistyä."

Tätä "sitten kun" ja "jos vain panostat" mantraa olen kuunnellut kymmenen vuotta eikä loppua näy. Nytkin painostetaan jälleen uudelleen kouluttautumaan.

Sitä voisi verrata hurmokselliseen uskonnolliseen valaistumiseen. Erona vain se, ettei se koulutuksen uhrialttarille annetut uhrilahjat ole koskaan tarpeeksi hyviä. Et ole koskaan riittävä tai valmis, aina tarvitaan lisää.

Itsellä on tullut nyt omien resurssien katto vastaan, eikä ole enää mitään uhrattavaa tai ainakaan sellaista mikä kelpaisi alttarille =D

Maailma on nykyään niin kova paikka, ettei omaa arvoaan voi laskea yhteiskunnassa onnistumisen varaan. Täytyy yrittää löytää elämälle jokin muu tarkoitus. Muuten musertuu byrokratian rattaisiin tai yhteiskunnan odotusten alati kasvava molokin kita ahmaisee sisuksiinsa.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Tässä linkissä kuvaillaan ilmeisesti juuri niitä ns. hyviä tyyppejä:
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2014040218176039_tb.shtml

Koulutus ei omalla kohdallani enää auta, koska pitäisi olla sitä ammattitaitoa, jota saa vain työn kautta, että olisi töihin haluttu henkilö. Ja kierre on valmis...
Minä en piittaa mistään yhteiskunnan odotuksista, kun edes omat odotukseni itseni suhteen eivät täyty!

Anonyymi kirjoitti...

Epäilevä kirjoitti:
Anti Materia, täysin samaa mieltä.

Tässä tänään jälleen aamusta alkaen näitä asioita pähkäilleenä (työttömillä on sitten kivaa, kun ne on töissä aina! Ainakin minusta tuntuu: kaikki aika ja voimat menee hakemiseen, miettimiseen, pähkäilyyn, yhteiskunnan painostuksen alla rimpuiluun, ja juuri TE-tston ja puuhastelu-kurssien päämäärättömään/osaamattomaan hullunmyllyyn, josta välistä sitten koittaa keskittyä oleelliseen: mitä ja miten töitä. Paradoksi?)

"Erona vain se, ettei se koulutuksen uhrialttarille annetut uhrilahjat ole koskaan tarpeeksi hyviä. Et ole koskaan riittävä tai valmis, aina tarvitaan lisää." Juuri näin. Ja tämä nyt ei tarkoita omaa ammatillista osaamisen ylläpitoa.

"Minä en piittaa mistään yhteiskunnan odotuksista, kun edes omat odotukseni itseni suhteen eivät täyty!" Minä sen verran, kun ne yhteiskunnan odotukset (muutapois, alayrittäjäksi, vaihda-alalle-jolle-et-sovi, ja nyt sitten: näin tuhotaan loputkin työpaikat ja käytetään ilmaistyötä) ei oikein tue omien odotusten täyttymistä, päin vastoin =) .

Avaukseen: Samaa "hyvätyyppi" asiaa miettinyt, että miten semmoinen ollaan, kun muut ei oo? Vai onko kuitenkin niin että: Lika barn Leka Best??

Anonyymi kirjoitti...

Epäilevä kirjoitti:

Siinä linkissä oli nimenomaa ne hyvät tyypit. Aivan kirjaimellisesti. Nähty on. Joiden kaltaista työntekoa määräaikaiset, työpyristelijät, testerit (Lanseeraan uuden termin työkokeilija-titelille, lienee tulevaisuudessa pysyvä toimenkuvani!) sitten sivusta katselemme ja ihmettelemme ... Ainakin kaupungilla kirjaimellisesti näin mitä tekstissä oli, mutta nähty tuota myös yksityisellä.

Ja juuri tuota ihmetellyt, että miten hitossa osaisi olla samanlainen, että olis sitten se hyvätyyppi!! *kele

Anonyymi kirjoitti...

Ja niin. Miten paljon tässä minunkin murheessani/ahdistuksessani/arvottomuuden tunteessani on kyse juuri siitä, että ITSE asetamme itsellemme tavoitteen (työ), jota taas ei ole riittävästi tarjolla. Minkä monet jo todenneet, että antaisimme itsellemme armoa taistelussa mahdottoman edessä? Tulevaisuus pelottaa silti. Siitä ei yli pääse.

"Täytyy yrittää löytää elämälle jokin muu tarkoitus. Muuten musertuu byrokratian rattaisiin tai yhteiskunnan odotusten alati kasvava molokin kita ahmaisee sisuksiinsa."

Anonyymi kirjoitti...

Sille, joka 31.3. kirjoitti, että pitää ilmeisesti etsiä elämälleen muuta tarkoitusta työn sijasta, sanoisin, että olet juuri niin oikeassa kuin olla työttömäksi potkittuna vain voi.

Tätä olen yrittänyt tuoda julki. Ei pidä lakata etsimästä töitä tms, mutta pitää hyväksyä elämäntilanteensa ja sopeutua siihen sekä elää niillä resursseilla, jotka silloin on. Jos ei pysty antamaan itselleen periksi, että nyt vaan ei pääse töihin, ja että olen niin huono ja paska, siinä tule terveysongelmia.
JA terveyden menettäminen siksi, että työttömäksi on joutunut parhaansa tehtyään, on liian iso hinta rahasta ja tavaroista.

Vielä kerran: sopeutukaa tilanteeseen ja yrittäkää olla syyttelemättä itseänne.