perjantai 4. toukokuuta 2012

Born to be unemployed – työttömäksi syntynyt


Lähes päivittäin tapaan ihmisiä, jotka ovat: nuoria tai ei-enää-niin-nuoria, töykeitä tai ystävällisiä, ylipainoisia tai hoikkia, kauniita tai ei-niin-kauniita, ahkeria tai laiskoja, introverttejä tai ekstroverttejä, puheliaampia tai hiljaisempia tai jotain siltä väliltä… Mikä on yhteistä näille kaikille edellä mainituille ihmistyypeille? He ovat töissä! Minäkin kuulun useisiin em. ”ryhmiin”, mutta minä EN kuitenkaan ole töissä! Jokin tässä yhtälössä nyt mättää ja pahasti? 

Olen seurannut muutamia blogeja, joiden kirjoittajat ovat olleet työttömänä, mutta kuitenkin ennen pitkää työllistyneet. Joku näistä on lopettanutkin bloginsa työllistyttyään. On hienoa, loistavaa, upeata, että työtönkin voi vielä työllistyä ja se voisi toimia esimerkkinä ja rohkaisuna meille (tai minulle), jotka emme sitten millään työllisty! Minä vain olen jo todellakin niin TOIvoton tapaus (kuten blogini nimi kertoo), että juuri minun on aivan turha kuvitellakaan enää koskaan työllistyväni yhtään minnekään!

9 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Hei älähän nyt vielä heitä "kirvestä kaivoon"!!! Onko paikkakunnallasi sellaisia pitkäaikaistyöttömille tarkoitettua keskusta joka työllistää heitä ja siitä saa palkkaakin? Itse en asu edes isossa kaupungissa, mutta täälläkin on ja ensi viikolla aloitan työt "vanhusten virkistystoimissa" Eli ulkoilutan vanhuksia jne. Enkä ole edes hoitoalalle kouluttautunut! Palkka on pieni, 9euroo tunti, mutta suuri verrattuna päivärahaan.
Uskon että sinäkin löydät kyllä vielä jotain, pää pystyyn!

Saretska kirjoitti...

En minäkään työllisty varmaan ikinä. Syy: masennun masentumistani ja kohta en ole edes työkykyinen enää. Että terve vaan, kollega ;) No, oikeasti luulen sinun kyllä löytävän vielä työpaikan. Itsestäni en enää tiedä.

Anonyymi kirjoitti...

Et ole toivoton tapaus ja työllistyt vielä.

Sain juuri työpaikan ikääntyneenäkin pääkaupunkiseudulta. Vuoden pesti puolen vuoden koeajalla. Mahdollisesti jatkoa.

Muutan pohjoisesta etelään Vaimo jää pohjoiseen.

Haasteita riittää. Yksi ensimmäisistä on MAJOITUS. Vuokra-asunnot ovat kalliita. Vakiona näyttää olevan 1000e luukusta kuin luukusta. Vuokraospimusehdoissa vähintään vuodeksi tms... Olisi löydyttävä läheltä työpaikkaa jottei joudu liikaa matkustelemaan majoituksesta työpaikalle. Puhumattakaan noista matkoista pohjoiseen. Miten sitä halvimmalla majailis kysymystä miettii ja mistä niitä majapaikkoja löytyy?

Ensimmäinen vuosi on tunnetusti rankka uudessa työpaikassa vaikka ala olisikin tuttua.

Paikkakunnan vaihdoksessa ja uudessa työssäki on omat haasteensa. Lopputuloksesta ei voi olla varma. Mutta silti tämä kokonaisuus kannattaa.

Ei kannata luovuttaa

Leena Kärras kirjoitti...

Niin, se työpaikka sitten löytyy tai ei löydy. Jos oikeasti ei löydy, miten elämä sitten? Miten saada elämästä mielekästä, kiinnostavaa ja innostavaa? Jos sen palkkatyön sitten vain unohtaa ja alkaa miettiä mitä minä sitten haluan..?

Mitä sinä haluat?

Rantakasvi kirjoitti...

Ymmärrän oikein hyvin toivottomuutesi. En itse työttömänä oikein aina jaksanut edes lukea noita onnistumistarinoita. Tuntui niin pahalta.

Minulle kävi juuri niin kuin Saretska kirjoittaa itsestään. Ensin oli pitkä työttömyys ja masennus paheni vuosi vuodelta ja lopulta olin työkyvytön.

Meillä ainakin on vaan pakko miettiä millä tulla toimeen, eikä pelkästään mitä haluaa.

Tällä hetkellä en tiedä miten olisin selvinnyt, jos en olisi saanut tk-eläkettä, niin toivoton olin viime syksynä.

En osaa muuta kuin toivoa, että jossakin on joku ovi sinulle, sen löytäminen nyt vaan tuntuu kestävän. Voimia!

Saima kirjoitti...

En tiedä tarkoititko minua yhdellä "onnistumistarinalla", mutta voin vakuuttaa ettei asia ole niin yksinkertainen. Lähdin siihen että kuljen 100 km työmatkaa, käytännössä tulee kesällä pidempiäkin matkoja jopa toiselle puolelle Suomea. Hyvästi kaikki vapaa-aika ja harrastukset, jotka kuitenkin pitivät terveyttä yllä. Mietin lähes jokä päivä, etten varmaan jatka enää tämän pätkän jälkeen ensi vuonna. Kroppa ei kestä. Tosin psyyke puolestaan ei kestänyt työttömyyttä, joten asia ei ole aivan helppo.

harmittaa myös että nykyisessä työssäni saan aivan minimipalkkaa, mutta pudottuani ansiosidonnaiselta, se kuitenkin tuntui motivoivalta. Nyt jo rupeaa harmittamaan, kun on kuitenkin korkeakoulututkinto ja työkokemusta.

En osaa neuvoa, koska tässä on meillä niin erilaiset tarinat - ja blogisi ei varmaankaan kerro sinustakaan kuin yhden puolen. Itse nään omassa työllistymisessäni edellä mainittuja varjoja - sekä myös valoa joka välillä pilkahtelee. On siinä sitäkin.

Voimia ja jaksamista jokaiseen päivääsi!

- Saima -

Ps. Varmaan kirjoittelen blogiakin vielä jatkossa, kun vaan jaksan. Nyt olen koko ajan niin piipussa ettei se onnistu.

Ilipo kirjoitti...

Niin jokaisessa vaihtoehdossa on omat haasteensa, omat etunsa.

Yksi asia ei ratkaise kaikkia asioita vaan tuo nipun lisää ratkaistavia asioita. Työttömällä on näennäisesti aikaa enemmän kuin palkkatyössäkäyvällä. Ei ole mielekästä käyttää sitä aikaa pelkästään työttömyyden murehtimiseen ja vakuuttaa itselleen ettei mikään muutu. Mutta järjellähän tässä ei ole mitään tekemistä.




.

TOIvoton työtön kirjoitti...

Onpas tullut runsaasti kommentteja, kiitos niistä ja kannustuksestanne!

Leenalle vastaan, että kyllä minä edelleenkin sen työpaikan haluan/haluaisin...

Työtön (kuten Saima) saattaa toisinaan joutua valitsemaan työttömyyden ja jonkun toisen
ei-niin-loistavan vaihtoehdon välillä , joka kuitenkin on varmasti parempi kuin työttömyys.
Eipä työllistyminenkään aina ratkaise "kaikkea", riippuen tietenkin monista seikoista.

En minäkään kaikkea aikaani käytä työttömyydestä murehtimiseen, mutta tilanteeni muuttumiseen
en silti (näin kolmen vuoden jälkeen) oikein enää jaksa uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha ketju. Itse työttömänä nyt 8,vuotta. Toki pieniä pätkätöitä tehny. Ikää 27v velkaa yli100k jote vaikka loppuikäni töitä tekisin ni ei hyvää päivää. Ei ammattia. Nyt kuntouttavassa työtoiminassa. Ja en jaksa uskoa mihinkään muutoksiin. Ilman lottovoittoa. Rankat elämän tavat ajaneet tähän tilanteeseen. Terveisin oman onnen seppä.