Olen
kirjoittanut aiemmin työpaikattomuuteen liittyvistä nöyryytyksistä hieman
yli 4 vuotta sitten ja 1 vuosi sitten:
Kun
en saanut vakituista työpaikkaa minulle erittäin epäoikeudenmukaisen
valintapäätöksen vuoksi, kuvittelin saavani lohdutuspalkinnoksi palkkatukityön. Tämä siis Tampereen kaupungin
työllisyyspalveluista, mutta tuohon paikkaan olikin jo kaksi henkilöä käynyt
haastateltavana, joten toinen heistä sai tämän upean, lottovoittoa vastaavan pestin. Tässäpä jälleen yksi
nöyryytyskokemus! Pelkästään jo se on nöyryyttävää, että ylipäänsä joutuu
”kilpailemaan” jostain palkkatukipaikasta… Mutta ei se mitään, koska ”yrityskoordinaattori soittaa ja tarjoaa
työpaikkoja, kunhan vain on CV-netti aktiivisena”. (He varmaankin laittavat
merkinnän jonnekin tilastoihin, että nyt on ”tarjottu” minulle työpaikkaa ja
saatu velvoitteet hoidettua?) Tähän mennessä yrityskoordinaattori on soittanut
kerran ja luvannut esitellä minut työpaikkaan, joka on kestoltaan kuukauden ja
osa-aikainen… No, eiköhän siihenkin paikkaan jo ole löytynyt joku (alle) nelikymppinen
KTM tai vastaava?! Nöyryyttävää on
tyytyminen tuollaisiin työnpätkiin, ja vielä nöyryyttävämpää on ettei sellaistakaan saa!
Voi kuinka
kaipaankaan itse ansaittua rahaa ja palkkakuitteja!! Ihan kokoaikaisesta
kuukausipalkkaisesta työstä.
Satua ”Hiiri kissalla räätälinä” voi verrata epätoivoisiin työllistymisyrityksiini:
Ei tullut takkia
vaan tuli housut En saanut vakituista
työpaikkaa
Ei tullut housuja
vaan tuli liivit En saanut
palkkatukipaikkaakaan
Ei tullut liiviä
vaan tuli kukkaro En saanut edes
kuukauden osa-aikatyötä
Ei tullut
kukkaroakaan vaan tuli rusetti Kukkaro
olisi joka tapauksessa tyhjä, joten sitä ei edes tarvita!
 |
Ei tullut vakituista
työpaikkaa...
|
Valmistuin 2000-luvun alussa yhteiskuntatieteiden maisteriksi erinomaisin arvosanoin. Töitä en kuitenkaan löytänyt yrityksistäni huolimatta ja muutaman vuoden tuloksettoman työnhaun jälkeen ns. heitin hanskat tiskiin. Silloin elettiin vuotta 2005. Cnc-koneistajista oli tuolloin kova pula ja alaan liittyviä työvoimakoulutuksia järjestettiin mm. silloisessa asuinkaupungissani. Hain koulutukseen hetken mielijohteesta. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta konepajateollisuudesta, en edes tiennyt mikä on cnc-sorvi tai cnc-koneistuskeskus. No, nyt tiedän. Vajaan vuoden mittaisen kurssin jälkeen menin ensimmäiseen työharjoittelupaikkaani ja parin kuukauden harjoittelun jälkeen yrityksestä irtosi työsopimus. Tällä hetkellä olen työskennellyt kyseisessä firmassa cnc-koneistajana jo yli kymmenen vuotta. Olen yrityksen ainoa naispuolinen koneistaja, mutta teen täsmälleen samoja töitä kuin miehetkin. Tällä hetkellä metalliteollisuudessa on taas kova työvoimapula ja mm. yritys, jossa itse olen töissä, palkkasi hiljattain kaksi varttuneempaa työntekijää (hiukan alle 60-vuotiaita),jotka olivat osallistuneet alaan liittyvään työvoimakoulutukseen. Yritykseen palkattaisiin heti lisääkin työntekijöitä, mikäli niitä jostain vain löytyisi. Akateeminen ura vaihtui omalla kohdallani haalarihommiin, mutta enpä ole asiaa pahemmin katunut. Joskus totaalinen alanvaihto kannattaa, sen olen huomannut! Toivotan sinulle paljon tsemppiä jatkossa ja toivottavasti työnhakusi tuottaa tuloksia!!!
VastaaPoistaNostan hattua sinulle! Hienoa, että löysit ulospääsyn työttömyydestä! Palkkakaan ei taida olla huonoimmasta päästä noissa hommissa? Toivoisin, että olisin itsekin keksinyt/ löytänyt jotain vastaavaa. Valitettavasti en olettaisi viihtyväni konepajahommissa, vaan toiveenani olisi jotain edes etäisesti minua kiinnostavaa. Töissä ei toki tarvitsekaan "viihtyä", mutta en vain pysty näkemään itseäni kirjaimellisesti sorvin ääressä. Monenlaisia työtehtäviä riittää, pitäisi vain keksiä sellainen missä minuakin tarvittaisiin, minne kelpaisin ja olisin "sopiva". Sellaista ei kai sitten ole, koska kaikilla minua oikeasti kiinnostavilla aloilla olen tullut torjutuksi.
VastaaPoistaKiitos tsempeistä. Äskeisen työnhakuni tuloksen selvittyä en kuitenkaan usko enää työllistyväni, koska se pelkästään vahvisti asian, joka olikin jo tiedossa