tiistai 18. joulukuuta 2018

Yhtä tyhjän kanssa eli ei mitään uutta

Turhuuden markkinat

Miksi ilmoittauduin tuohon tilaisuuteen?
Koska halusin mennä jonnekin; herätä kellonsoittoon sekä pukeutua ja laittautua siistiksi. Kotona ollessa en laittaudu.
Lisäksi olin utelias näkemään kohtalotovereitani ja kuulemaan esityksen sisällön.
Mitä sain? Enpä mitään.
Tiedän jo, mistä oma osaamiseni muodostuu, se ei vain kiinnosta työnantajia. Työnantajat eivät ”katso ydinosaamistani laajemmin”.
Olen innostunut monenlaisista asioista, mutta työnantajat eivät ole innostuneet minusta.
Voimalausetta minulla ei ole eikä tule, enkä usko sellaisesta olevan mitään hyötyä.
Tavoitteeni ovat jääneet saavuttamatta enkä haaveile enää mistään.
Jotain muuta olen myös yrittänyt löytää, mutta työnantajat eivät vieläkään ole kiinnostuneet minusta yhtään enempää. Sen sijaan he valitsevat Jonkun Toisen.
Olen hankkinut lisäkoulutusta, mutta siitä ei ole ollut apua työllistymisessä.
Tietotekniikkataitojani olen pitänyt yllä, mutta valitettavasti kotona on mahdotonta harjoitella työpaikkakohtaisia ohjelmistoja!
Pätkätyöt kelpaisivat minulle mainiosti, mutta en ole enää niitäkään onnistunut saamaan.
Palkkatoiveeni on aina ollut vaatimaton, joten sekään ei ole vaikuttanut työllistymiseeni.
Se niistä neuvoista sitten.

4 kommenttia:

  1. Tämä työttömiksi saneerattujen ihmisten neuvonta, aktivointi, kopin ottaminen ja kaikenlainen muu vastaava huseeraaminen on jo kärsinyt inflaation. Mutta näitäkin neuvojia toki tarvitaan työttömyysbisneksessä.

    Ennen näille oli oma nimike: tyhjäntoimittaja.

    Rannalla niitä neuvojia riittää, kun merellä ollaan hukkumassa. Näinhän se menee.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa. Työttömyys on hyvä bisnes, ja neuvoja on helppo jaella olivatpa ne hyödyllisiä tai ei.

    VastaaPoista
  3. Työttömyys saattaa olla jopa niin iso bisnes että jos perustulo tulisi niin työttömyysaste nousisi huimasti. Niin paljon on kaikenlaisia virkailjoita, valmentajia, konsultteja, ohjaajia ja työpajalla työskenteviä jotka kaikki saavat palkkansa työttömyyden "hoitamisesta". Unohdinko vielä jotkut? Olisi kiva tietää näiden kaikkien tarkka määrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi todella kiinnostavaa tietää kuinka monta henkilöä saa elantonsa työttömyydestä suhteessa työttömien määrään.

      Poista