Ensimmäisen
kerran itkin työnhakuprosessin jälkeen vuonna 2011, kun minulle kerrottiin,
etten kelvannut hakemaani työpaikkaan. Olin onnistunut englanninkielisessä puhelinhaastattelussa (soittaja oli Ruotsista)
ja sen jälkeen minun piti mennä ”tsekattavaksi” firman Tampereen konttorille. Siellä
minut todettiin introvertiksi ja kelpaamattomaksi ja sopimattomaksi kyseiseen
työtehtävään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään myyntityö… Kun minulle
soitettiin ja kerrottiin työnhakuni lopputulos, minulta pääsi iso ja katkera
itku.
Nyt
minulla on menossa työnhakuprosessi, jonka lopputuloksen jo aavistan/ arvaan/
tiedän etukäteen – jo ennen kuin varmistus asiasta on tullut. En ole vielä
itkenyt, mutta tiedän silti itkeväni kuullessani ettei minua (taaskaan) valittu*.
Jos minut valittaisiin, itkisin myös, mutta itku olisi ilon kyyneleitä. Työnhaku,
mahdollinen toivon herääminen työhaastatteluun kutsuttaessa ja työnhaun
päättyminen aina pettymykseen on aivan valtavan
raskasta! Kuka tällaista jaksaa vuodesta toiseen musertumatta aivan täysin?
Minä. En. Jaksa. Tätä. Enää. Yhtään.
Haastattelijat
eivät ymmärrä kuinka etuoikeutettuja
he ovat työskennellessään ”itsestään selvissä” työpaikoissaan hyvillä
työnantajilla! Eivätkä he todellakaan
ymmärrä millaista on olla minun asemassani ja tilanteessani! Työhaastattelussa
ihminen revitään auki ja sitten kun ei työpaikkaa saa, se kaikki on ollut turhaa…
*Toivon todella,
että tieto valituksitulemattomuudestani
tulee sähköpostilla eikä puhelimitse, koska en ehkä pysty pidättelemään itkua niin
kauan, että puhelu on päättynyt!
Päivitys 12.10.: Olen saanut sähköpostitse tiedon, että tällä hetkellä(?!) olen sijalla kaksi ...”
Päivitys 12.10.: Olen saanut sähköpostitse tiedon, että tällä hetkellä(?!) olen sijalla kaksi ...”
Toivottavasti kuitenkin saat sen työpaikan.
VastaaPoistaItse olen jo aikoja sitten saavuttanut tuon tilanteen "Minä. En. Jaksa. Tätä. Enää. Yhtään." ja tuota lopputulosta edisti huomattavasti tietous ettei minulla ole enää mitään mahdollisuuksia.
Näin pessimistisenä realistina en usko mahdollisuuksiini tuon työpaikan suhteen - enkä usko enää saavani työhaastattelukutsuja jatkossa. Kummasti niitä sain tänä vuonna kaksi ja tässä välissä viiteen vuoteen en yhtäkään! Että tällaiset työllistymismahdollisuudet minulla.
PoistaTämä on niin syvällistä tuskaa, että toivon sydämestäni kaikkien _menkää_töihin_ -huutelijoiden pääsevän kokemaan saman.
VastaaPoistaTuskaa tämä todellakin on! Menkää vain tyytyväisenä töihin te, joilla on työpaikka. Minulla ei ole eikä tule, vaikka kuinka kehottaisitte töihin "menemään".
PoistaTästä on mennyt varmaan jo vuosia kun ajattelin, etten jaksa. Nykyään lähettelen hakemuksia vähän samalla ajatuksella kuin käyn vessassa; en ajattele asiaa vaan toimin ikäänkuin automaattiohjauksella. Hmm. mitenhän minun käy jos joskus töihin pääsen, että jatkanko rutiininomaisesti hakemista... :D
VastaaPoistaOlen miettynyt, että joko alkaisin löytyä perusteita hakea turvapaikkaa Kanadasta, sillä jonkin sortin syrjintää tämä on kun ei koulutuksista huolimatta töihin pääse?
Innovatiivinen idea tuo turvapaikan hakeminen työhön pääsemättömyyden perusteella!
PoistaMinä pidän täysillä peukkuja sinulle! Onhan sinulla 33.33% mahikset. Ei sitä koskaan tiedä, joskus ihmeitä tapahtuu.
VastaaPoistaLähetätkö koskaan haastattelun jälkeen viestiä haastattelijoille siitä, että miten todella kiinnostunut olet paikasta? Ja kiität heitä haastattelusta. Lähetä se nyt, ei siinä ainakaan mitään menetä. Jos valinta on heille vaikea, se voi auttaa valintaasi. Anteeksi, jos tarinoin itsestäänselvyyksiä ja olet jo tehnyt niin. t. hyvän tahdon lähettiläs
Kiitos. Ihmettä odotellessa!
PoistaAmerikan ihmemaasta on peräisin käytäntö haastattelusta kiittämisestä. Minusta se on kuitenkin niin epäsuomalaista, että sitä varmasti oudoksuttaisiin. Olenhan jo kiittänyt haastattelukutsusta. (Valinta on muuten jo edennyt seuraavaan vaiheeseen eikä välttämättä ole erityisen vaikea.)
Tämä mua on mietityttänyt näissä aktiivimalleissa sun muissa kyykyttämisissä ihan tosissaan. Että mitä tekee ihmisen psyykelle, kun pitää hakea jatkuvasti,jos itselle oikeasti sopivia paikkoja ei ole auki niin sitten haetaan johonkin mihin ei olisi edes pätevä ja siten saa niitä kiitos ei-et kelpaa- vastauksia jatkuvasti. Vaikka on selvää, että ei valita jos hakee jotain mihin ei pätevyys riitä, ainakin itselleni ne kieltävät vastaukset ovat kuitenkin jonkunlainen isku. Että kuinkahan moni tuossa masentuu ihan tosissaan..
VastaaPoistaMutta se, että olet rekryssä sijalla kaksi, on musta kyllä nykyään jo oikeasti hieno suoritus, hakijoita on paljon ja jos työttömänä hakee ja pääsee noin pitkälle, on varmasti tehnyt hyvän vaikutuksen ja on päteväksi ja fiksuksi katsottu! Itse olen varmaan usein ollut enemmänkin siellä toiseksi viimeisenä..
Itse saan haastattelukutsun (jos saan, yleensä en) vain sen alan paikkaan, joka on tässä hakuprosessissakin tarjolla. Näitä paikkoja ei juurikaan edes ole avoimessa haussa, joten saan toki olla tyytyväinen etenemisestäni näinkin pitkälle. Tämän ikäisenä ja tällä työttömyyshistorialla toiselle sijalle pääsy on jo aikamoinen ihme. Toisaalta vähäisen työhistoriani ansiosta pääsin haastateltavien joukkoon, koska runsas vuosikymmen sitten työskentelin määräaikaisessa virassa tässä organisaatiossa (eri yksikössä). Nyt on kyseessä vakituinen virka. Vakituinen virka hyvän työnantajan palveluksessa olisi näinä aikoina suorastaan lottovoitto!
VastaaPoistaSitten kun aloitat uudessa työpaikassa ja lopetat tämän blogin, niin älä kuitenkaan unohda meitä työttömiä/pätkätyöttömiä (keksin uuden sanan pätkätyötön. tarkoittaa osatyöllistä. Eikö ole muodikasta löytää aivojen sanakirjasta uussanoja /:)
VastaaPoistaVoi kunpa pääsisinkin aloittamaan uudessa työpaikassa, mutta en jää pidättelemään hengitystä asian suhteen! Työpaikattomuus ei koskaan unohdu (varsinkin, jos se edelleen jatkuu...)
PoistaItse olen pätkätyöllinen ja pitkäaikaistyöpaikaton. Aina kannattaa keksiä uusia sanoja, jos siihen on taipumusta ja kiinnostusta. :-)