Tästä aiheesta kirjoitti äskettäin myös Maria, jolla on oikein
kiinnostava työttömyysaiheinen blogi.
Työn tekemisen hyviksi puoliksi kerrotaan yleensä itsensä
tarpeelliseksi tunteminen, työpaikan sosiaaliset suhteet ja ihanteellisessa
tapauksessa mielekkään työn tekeminen. Lisäksi tulevat tietysti palkka ja
mahdolliset työsuhde-edut. Työssäkäynti myös rytmittää ja aikatauluttaa elämää.
Tällöin kaikki ei ole samaa katkeamatonta jatkumoa, jossa eivät erotu arki eikä
pyhä, loma eikä vapaa-aika eivätkä myöskään viikonloput työpäivistä (eli niistä
päivistä, jolloin muut ovat töissä).
Työttömällä on tunnetusti runsaasti vapaa-aikaa, mutta ei
yleensä mitään aikatauluja eikä varsinkaan rahaa. Kesä on työttömän parasta
aikaa, koska silloin muu perhe (ja työssäkäyvät yleensä) ovat lomalla ja työtön
voi kuvitella olevansa lomalla itsekin. Syksyn
tullen, kun muiden arki alkaa, työttömän ”arki” jatkuu samanlaisena kuin
ennenkin. Silloin työtön kaipaisi todella niitä aikatauluja ja mielekästä
tekemistä, koska harrastukset, kotityöt, kirjastossa käyminen ja lukeminen tms.
eivät korvaa työssä käymistä! Nehän ovat asioita, joita normaalisti tehdään
työpäivien jälkeen ja viikonloppuisin, eli työn lisäksi.
Mitä tulee mahdollisiin työttömyyden hyviin puoliin, jos
niitä jostain yrittää väkisin kaivella, yksi on vapaus. Työttömän ei tarvitse
raportoida kenellekään menemisistään ja tekemisistään, paitsi silloin tällöin
TE-toimistolle. Ainakaan päivittäin kukaan ei ole kiinnostunut työttömän
tekemisistä. Ehdottomasti paras asia työttömyydessä on esimiehen puuttuminen.
En ole koskaan pitänyt esimies-alainen asetelmasta. Tämän vuoksi sopisinkin
yrittäjäksi (ei puutu kuin yritysidea, rahoitus ja asiakkaat, mutta se on taas
kokonaan toinen aihe). Toki olen sietänyt työpaikan hierarkiaa, silloin kun
minulla on työpaikka ollut, koska sitä palkan saaminen edellyttää. Työpaikoilla
muu kuin työn tekemiseen keskittyvä toiminta ei ole myöskään minun juttuni.
Mielestäni työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä pitämässä mitään
ompeluseuraa tai vastaavaa! Siksi minulle sopisikin etätyö erinomaisesti. Tällä
hetkellä olen kuitenkin kovin etäällä työstä.
![]() |
(Valitettavasti en muista
kuvan lähdettä, koska olen kopioinut sen monta vuotta sitten, mutta ruutu Mämmilä-sarjakuvasta
kuitenkin.)
|
Mielekästä tekemistä voi olla hyvinkin jokin muu kuin palkkatyö, josta usein nykyään on mielekkyys tai järkevyys kaukana. Riippuu tietenkin työnkuvasta. Ja lisäksi tähän kommentoisin "Mielestäni työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä pitämässä mitään ompeluseuraa tai vastaavaa!", että nykyään myös nämä "ompeluseurat" tai vastaavat ja niihin osallistuminen on jopa tärkeämpää kuin itse työ.
VastaaPoistaHarvoinpa sitä mielekästä tekemistä(ainakaan minulla) riittää niin paljon, että se korvaisi työpäivät, joita ei ole.
VastaaPoistaTyöpaikoilla ollaan menty pahasti pieleen, jos ja kun muu toiminta on työntekoa tärkeämpää.