- Epätoivo.
- Kiinnostavan ja minulle sopivan (omasta mielestäni, mutta rekrytoivan tahon mielestä yleensä ei…) työpaikkailmoituksen huomaaminen.
- Hakemuksen lähettäminen.
- Ei kuulu minkäänlaista vastausta hakemukseen tai tulee (nykyään erittäin harvinainen) ”tällä kertaa sinua ei valittu/ valinta ei kohdistunut sinuun” –viesti tai sitten (vielä harvinaisempi) kutsu haastatteluun.
- Mahdollisen haastattelun jälkeen saan joko samanlaisen geneerisen sähköpostin kuin edellisessä kohdassa tai puhelinsoiton, jossa kerrotaan etten ole päässyt jatkoon ns. soveltuvuuskokeeseen tai vuokrafirman asiakasyritykseen työhaastatteluun.
- Näistä seuraa aina musertava PETTYMYS - ja jossain tapauksissa ITKU.
- Palataan siis jo alussa esiintyvään epätoivoon…
perjantai 28. marraskuuta 2014
Työnhaun vaiheet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei TOIvoton,
VastaaPoistaTuttua huttua taas: tuo toivon, vaikkakin pienen, herääminen ja sen lässähtäminen mielen mustaksi vetäväksi pettymykseksi.
Löysin blogitekstin, jonka pääosassa on todellinen työnhaun sankari: tuhannen turhaa työhakemusta lähettänyt insinööri.
Niin moni asia tässä tekstissä kosketti, vaikka en insinööri olekaan. Tämä esimerkiksi:
"Koen kyynisyyttä, katkeruutta, pettymystä ja ehkä jopa vihaa yhteiskuntaa kohtaan, jonka koen pettäneen minut ja monet muut lupaamalla koulutuksen olevan avain menestykseen. Niiden oppien ja sääntöjen mukaan, jotka (pitkällä) koulutiellä on minuun istutettu, olen elänyt ja hoitanut asiani kunnolla. Ja miten on investointi tulevaisuuteen kannattanut? Se on tuottanut työttömyyttä, köyhyyttä, ilmaistyöharjoittelua, uuden ammatin opiskelua toistuvasti hamaan tulevaisuuteen saakka ja käytännössä tiputuksen yhteiskunnan ulkopuolelle. Selvän vihjeen siitä ettei minua ja osaamistani kaivata täällä.
Eräs läheiseni vitsaili minusta osuvasti kuultuaan, että aloitan jälleen koulun. Hän kysyi minulta: ”Mille alalle kouluttaudut nyt työttömäksi?”. Tuo asianmukainen kysymys kiteyttää ajan hengen sillä olenhan jo aika monella alalla ollut pitkäaikaistyötön."
Juttu on pitkähkö, mutta lukemisen arvoinen. Ajattelin, että sinä voisit saada tästä tekstistä lohtua, minä ainakin sain. Meissä ei ole vikaa, vaikka kelvottomalta usein tuntuukin, ja meillä on paljon kohtalotovereita.
Tässä linkki blogiin
http://www.zygomatica.com/2014/11/26/tuhat/
http://www.zygomatica.com/2014/11/26/tuhat/#sthash.g6sdMlju.dpuf
terveisin Anti Materia
Luin jo aiemmin tuon jutun. Kyseessä on sentään mies ja vielä paljon minua nuorempi eikä häntäkään onnista työnhaussa! Kovin tuttuja kokemuksia hänellä on.
VastaaPoistaToisaalta hänellä on ollut työpaikkoja, joista hän on joutunut irtisanoutumaan työstressin vuoksi. Minulla ei ole ollut vastaavia tilanteita.
Sulla on todella mainio blogi ja paljon samanlaisia mietteitä kuin itselläni. On mukava lukea välillä rehellistä tekstiä kaiken tämän positiivisuus-mallin ohella. Ihan kuin ei tässä oltaisi positiivisia, koska aina jaksetaan toivoa ja hakea työpaikkoja.
VastaaPoistaKaava menee juuri noin työhaastattelussa. Itse en kyllä jaksa enää itkeä, olen sen verran itseäni kovettanut. Harmi sinänsä, pelottavaa tuo tunteettomuuskin, kun ei enää odota mitään. Ehkä se kyynisyys huomataan haastattelussa, ken tietää.
Välillä tuntuu, että noissa MOL:issa olevissa paikoissa on kaikissa jotain vikaa, ei kukaan työllinen hyvästä paikasta pois lähde. Onko kukaan muuten huomannut, että osa firmoista käyttää MOL:in sivuja markkinointikanavana? Olen itse törmännyt tähän nyt muutaman kerran. Mitään työpaikkaa ei oikeasti ole edes olemassa. Kyllä sapettaa väsätä hakemusta ja ihan turhaan!
VastaaPoistaKiitos kehuista ja tuosta rehellisyys vastaan positiivisuus -näkemyksestä! Työttömälle on tosiaan aivan riittävää positiivisuutta se, jos hän vielä jaksaa hakea työpaikkoja ja toivoa työllistymistä mahdollisen haastattelukutsun tullessa.
VastaaPoistaMOLin (nykyisin työ-ja elinkeinopalvelut) sivuilla olevat työpaikat ovat enimmäkseen vuokratyöpaikkoja, (jotka saattavat olla monella firmalla auki samaan aikaan) ja kun osa on vielä näitä feikkityöpaikkoja, niin mitä enää jää jäljelle?